1 Comment

”Herra tee minusta Sinun rauhasi välikappale,
missä on vihaa, anna minun tuoda rakkautta,
missä epätoivoa, anna minun tuoda toivoa,
missä epäuskoa, anna minun tuoda uskoa.
Suo Herra, etten niin paljon etsisi lohdutusta, vaan lohduttaisin,
en etsisi ymmärrystä, vaan ymmärtäisin, enkä etsisi rakkautta, vaan rakastaisin,
sillä antaessamme me saamme.” (Franciscus Assisilainen)

On hyvä, että saamme kokea rakkautta niin Jumalalta kuin toivon mukaan myös läheisiltä. Tämä oikeastaan on välttämättömyys, että voimme rakastaa ja jaksamme eteenpäin.

Kun olemme murheellisia, meidän pitääkin saada lohdutusta. Kun haavamme ovat auki, meidän pitääkin saada hoitoa. Lohdutettuina ja parannettuina kykenemme lohduttamaan ja olemaan henkilöitä, joiden kautta parantuminen on mahdollista. Murheellisina tai haavoitettuina meillä ei välttämättä ole voimia toisten lohduttamiseen tai auttamiseen eteenpäin.

Joskus se, että yritämme jatkaa eteenpäin ilman, että sallimme Jumalan ja/tai Hänen tiellemme lähettämien ihmisten lohduttaa ja auttaa eteenpäin, merkitsee sitä, että kipeydessämme emme pelkästään ole kyvyttömiä rakastamaan ja auttamaan toisia, vaan tiedostaen tai tiedostamattamme suljemme myös toiset rakkauden ja parantumisen ulkopuolelle. Jeesuksen sanoin: Emme ole itse menneet sisälle emmekä salli muidenkaan mennä. Seisomme portinvartijoina ovella.

Joskus tästä rakkauden deprivaatiosta on seurauksena farisealainen sivuraide: Voimme olla vietävän tarkkoja joistain pikkuriikkisistä asioista – samaan aikaan, kun omassa elämässä on suuria ongelmia suhteessa omaan itseemme, menneisyyyteemme tai nykyisyyteemme ja niiden ihmisiin. Joskus raamatullisuuden vaade jossain yksittäisessä seikassa lahjakkaasti kertoo, että oma raamatullisuutemme tuomitsee meidät jossain keskeisessä asiassa elämässämme.

Ennen muuta Jumalan ja Hänen rakkautensa ja armonsa kohtaaminen ja tunteminen muuttaa ja täyttää meitä niin, että kykenemme tekemään toisille samoin kuin Jumala teki meille: rakastamaan ja armahtamaan.

Edellisessä kirjoituksessani viittasin siihen, että Jumalan rakkauden kohtaaminen vapauttaa turhantärkeydestä. Samalla tavoin se vapauttaa tarpeettomasta itseen keskittymisestä, avaa silmät ympäröivälle todellisuudelle ja ennen muuta vapauttaa ja varustaa tekemään asioita ympäristössämme.

Kun lohdutus on tehnyt tehtävänsä ja haavat parantuneet/parantumassa, on aika mennä eteenpäin. On meidän aikamme lohduttaa ja parantaa.

About the Author

Pauliina Kuikka ()

One Reply to “Vapaus”

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: