Aukomisapua ongelmaryppääseen +  terävyyttä visioon + (ammattitason valokuvilla) keulaa markkinointiin - LUE LISÄÄ SINULLE TÄRKEÄN OTSIKON ALTA!

Löytö

Sen, minkä ikävät kokemukseni olivat sulkeneet, Jumala on varovasti avannut. Olen uskaltanut päästää Hänet ja myös ihmiset uudestaan lähelleni – ja ehkä hippusen tajunnut siitä, mitä tarkoittaa se, että täydellinen rakkaus karkoittaa pelon. Pelon siitä, että tulee uudestaan höynäytetyksi. Pelon siitä, että eksyy tieltä. Pelon siitä, että kuulee jotain muuta kuin Paimenta. Hyvänen aika! Minun ei tosiaankaan tarvitse elää varuillani ja peloissani. Saan levätä Hänessä.

Edellisessä kirjoituksessani viittasin teologian opintojeni vieneet minut tutkimusmatkalle ja pakottaneen ajoittain myös ylittämään oman mukavuusalueeni. Yksi näistä mukavuusalueista on liittynyt läheisesti viimeisimpinä vuosinani käymääni prosessiin, jossa olen peilannut moneen kertaan menneisyyttäni ja sen suhdetta nykyisyyteen. Koska usko on tärkeä osa elämääni, usein pohdintani on liittynyt nimenomaan uskoon.

Olen blogissani kertonut muun muassa siitä, kuinka kokemukseni karismaattisuuden liepeillä saivat aikaan aluksi railakkaan irtioton kaikesta muusta uskonnollisuudesta. (Vrt. kirjoitukseni Hengellisyys vs. uskonnollisuus, määritelmä siitä, mitä uskonnollisuudella tarkoitan) Opetus sellaisena kuin sen omaksuin korosti ”meidän” elävyyttämme ja taas toisten kuivuutta, elämänpuutetta, harhaa tai puutteita. ”Älkää jättäkö omaa seurakunnankokoustanne” -opetus yhdessä runsaan toiminnan kanssa oli omiaan saamaan aikaan sen, että muuta ei ehtinyt paljon ajatella.

Hämmästyneenä olen jälkikäteen pistänyt merkille, miten voimakas ote opetuksella loppupelissä oli: Luin esimerkiksi Raamattua opetuksen värittämien silmälasien kautta. Esimerkiksi korostunut auktoriteettiopetus oli minulle selviä siinä muodossa kuin olin sen oppinut – vaikka lainattujen jakeiden ympärillä oli paljon muuta, opetusta täydentävää ja auktoriteettia itseään toiminnassaa velvoittavaa.

Irtiotossani ja sen jälkimainingeissa otin rajusti etäisyyttä kaikkeen karismaattisuuteen. Minusta oli erittäin outoa, että karismaattisuuden kääntöpuolelta löytyi kovaa hyökkäyshalua (vaikka Jumalan piti hoitaa kaikki ”vastustajat”) ja taktikointia (jossa hengellisyyteen oli kapaloitu iso pläjäys lihallisuutta). Näkemäni ei edustanut sitä aitoutta ja vilpittömyyttä, jotka olin tottunut yhdistämään Jumalaan ja joita odotin Hänen nimissään esiintyviltä ihmisiltä. – Ja totta puhuen, olin itsekin kasvamassa yhtä omituiseksi, vaikka periaatteessa halusin olla vilpitön niin Jumalan kuin ihmistenkin kanssa.

Kolmas irtioton linjasuunta olivat näkemäni ilmiöt. Koska tunnistin niiden motiiveissa vinoumaa, looginen johtopäätökseni oli, että itse ilmiötkään eivät olleet oikeita. Tätä näkemystä vahvisti lukemani muun muassa nk. Toronton seurauksen jälkimainingeista ja Lake Landin herätyksestä lukemani kritiikki. Niissä oli jopa niin vahvaa kielenkäyttöä, että ilmiöt nähtiin lopunajan viimeisenä eksytyksenä – etenkin, kun myös muissa uskonnoissa ja/tai okkultismissa on samantyyppisiä ilmiöitä.

Opintoni ovat pakottaneet katsomaan ilmiöitä silmästä silmään. Hieno sana asialla on reflektointi, peilaus.

Ensimmäisenä opiskeluvuonnani tentin käytännöllisen teologian puolelta ennen muuta sielunhoitoa ja pastoraalipsykologiaa. Aihepiiri puhutteli voimakkaasti ja syvästi. Ymmärrän jälkikäteen tuohon valitsemaani tenttijärjestykseen sisältyneen suuren viisauden. ”Sielun juurihoidoksi” tuota vaihetta voisi nimittää.

Eräs yksityiskohta on puhutellut viimeisinä viikkoina voimakkaasti.

Viime elokuussa kirjoitin tässä blogissanikin unesta, jonka näin. Olin unessa leirikeskuksessa, jossa kesäisin olen vetänyt rippileirejä. Siinä unessa hämmästelin yhdessä silloisen työtoverini kanssa rukoushelminauhaa ja nimenomaan sen ”Jumala-helmeä”. Helmen pitäisi olla kultainen (tai ainakin sinne päin). Meidän nauhassamme se oli kuin suttuisesti kultatussilla maalattu. Mutta me löysimme sen kultaisen helmen! Unessa kuulin sanat: ”Lepoon kutsutut.” Kerroin asin työtoverilleni. Kolmen kuukauden kuluttua ymmärsin, että uni oli toteutunut työtoverini kohdalla. Itse jäin vastausta odottelemaan – tosin tuosta unen osittaisesta toteutumisesta kovasti rohkaistuneena.

Pari viikkoa sitten, aloittaessani rippileiriä, hämmästykseni oli jonkinasteinen, kun availin postissa tulleita rukoushelmitarvikkeita. Uudelta toimittajalta oli tullut – ei kullattu puuhelmi vaan kovasti aitoon kultaiseen helmeen vivahtava sävy. – Ja jälleen siunattu opiskelumateriaali on ollut viemässä asiaa eteenpäin lupauksen toteutumisen suuntaan.

Sen, minkä ikävät kokemukseni olivat sulkeneet, Jumala on varovasti avannut. Olen uskaltanut päästää Hänet ja myös ihmiset uudestaan lähelleni – ja ehkä hippusen tajunnut siitä, mitä tarkoittaa se, että täydellinen rakkaus karkoittaa pelon. Pelon siitä, että tulee uudestaan höynäytetyksi. Pelon siitä, että eksyy tieltä. Pelon siitä, että kuulee jotain muuta kuin Paimenta. Hyvänen aika! Minun ei tosiaankaan tarvitse elää varuillani ja peloissani. Saan levätä Hänessä.

Kaikkea ei voi määritellä. Ylistyksessäkään ei tarvitse aina olla sanoja. Kiitollinen ihmettely riittää.

Have any Question or Comment?

One comment on “Löytö

[…] alkaa oikeastaan tästä: kirjoituksestani nimeltä Löytö. http://pauliinakuikka.wordpress.com/2013/06/23/3144/ Siinä kirjoitan unesta, jonka näin viime kesänä rippileirien jälkeen.Tuon unen aikoihin alkoi […]

Vastaa

4U SOMESSA

%d bloggaajaa tykkää tästä: