3 Comments

Samana päivänä illan tultua Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Nyt lähdemme vastarannalle.” Opetuslapset lähettivät väen pois ja nousivat veneeseen, jossa Jeesus jo istui. Muitakin veneitä lähti hänen mukaansa. Äkkiä nousi kova myrskytuuli ja aallot löivät veneeseen, niin että se oli täyttymäisillään. Mutta Jeesus vain nukkui veneen perässä nojaten päänaluseen. Opetuslapset herättivät hänet ja sanoivat: ”Opettaja, etkö näe, me hukumme!” Silloin hän nousi, nuhteli tuulta ja käski merta: ”Vaikene, ole hiljaa!” Tuuli asettui, ja tuli aivan tyven. Jeesus sanoi heille: ”Miksi te noin pelkäätte? Eikö teillä vieläkään ole uskoa?” Silloin suuri pelko valtasi heidät ja he kyselivät toisiltaan: ”Mikä mies tämä oikein on? Häntähän tottelevat tuuli ja aallotkin.” (Mark. 4: 35-41)

Muistan kuulleeni aiheesta saarnan vuonna 1992. Saarna jäi mieleen nimenomaan sen takia, että silloisessa kotiseurakunnassani saarnannut kirkkoherra otti aiheeseen minulle entuudestaan uuden lähestymistavan. Hän kiinnitti huomion lähtökohtaan, Jeesuksen lupaukseen siitä, että sekä Jeesus että opetuslapset menisivät vastarannalle. Tätä lupausta vastoin opetuslapset panikoivat keskellä myrskyä, että heille kävisi huonosti – ja Jeesuskin sen kuin vain nukkui. Nukkui sen takia, että tiesi, että he pääsisivät perille myrskystä huolimatta.

Olen omassa elämässäni huomannut ja oppinut sen, että lupaukset kantavat myrskynkin läpi. Eikä vain myrskyn, vaan myrskyisen ajanjakson, jossa ei oikein tiedä, milloin edellinen myrsky on mennyt ohi, kun uusi jo alkaa. Jumalan lupaukset kantavat.

Kysymys on sekä Sanan lupauksista että henkilökohtaisesta vakuuttuneisuudesta jostain tietystä asiasta.

Puhuttevaa kohdassa on Jeesuksen sanat:

Jeesus sanoi heille: ”Miksi te noin pelkäätte? Eikö teillä vieläkään ole uskoa?”

Ikään kuin Jeesus sanoisi: Olette nähneet seurassani jo paljon. Minkä kumman takia ette voi luottaa minuun myös nyt.

Muistan omalla kohdallani vastaavantyyppisen ”nuhtelun” itse asiassa samaiselta vuodelta -92. Olin käynyt läpi yhden nuoren elämäni myrskyn. En edes muista, mikä oli ongelmani tuon myrskyn jälkeen. Joka tapauksessa pieni asia, joka pisti mieleni matalaksi. Sain sisimpääni ajatuksen: ”Olet ylittänyt vuoria ja nyt kompastut pieniin kiven murusiin.” Tottahan tuo. Herra oli vienyt minut läpi syvien vesien ja nyt tunsin, että lätäkkö meinaa upottaa minut.

Puhuttelevaa Markuksen taltioimassa kertomuksessa on myös se, että Jeesus vastaa opetuslastensa hätäiseen huutoon nuhtelemalla tuulta ja käskemällä merta niin, että ne rauhoittuivat ja tuli täysin tyyni.

Näemme kohdassa kuvan armahtavasta Jeesuksesta, joka armahtaa hädän hetkellä – myös silloin, kun emme ole jaksaneet uskoa ja nähdä Hänen vievän meitä läpi kaiken kummallisen, kohtaamamme.

Haluan rohkaista myrskyjesi keskellä. Tulet huomaamaan, kuinka asiat järjestyvät.

Tämän rohkaisun kirjoitan myös omasta kokemuksestani. Joskus asiat näyttävät menevän ensin aivan pieleen, päälaelleen ja toisin kuin olin kuvitellut. Yllättävällä tavalla Herra toimii tämän ”toisin kuin kuvittelin menneen” tilanteen kautta – ja Hän vie juuri siihen ja sinne, minne oli ajatellut vievänsä.

About the Author

Pauliina Kuikka ()

3 Replies to “Myrsky”

  1. Kiitos, tämä lisäsi uskoani ja luottamustani ! Kuulosti tähän hetkeen sopivalta, että on kompastumassa kiven murusiin vuoren jälkeen.

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: