Jumala-lähtöinen herätys (Voiko muunlaista herätystä ollakaan?)

Tein hengellisen äkkisukelluksen syvälle ja toiseen äärilaitaan kuin, mitä herätystä odottavat edustavat. Äkkisukelluksen ja äärilaitaan heittäytymisen sai aikaan herätyksen toivelinnat, jotka näyttivät perustuvan herätyksen ajatuksen valjastamiseen omiin päämääriin.

Tuloksena herätyksen irvikuva

Jos nuo omat päämäärät eivät ole samassa linjassa ja kulje samassa tahdissa Jumalan tahdon kanssa, tulos on usein herätyksen irvikuva. Ei auta edes se, että ihmiset liikkuvat kohti uskoa/ kirkkoa.

Herätyksen irvikuva on omiaan saamaan aikaan myös vastaliikkeen: Kun ihmiset huomaavat, että nk. herätys lyö lisää haavoja ja tai he sen kautta joutuvat osaksi ihmisen ”arpapelejä” – ehkä jopa eksytyksen kavalia juonia (molemmat ilmaukset Paavalin), he ottavat usein (aivan niin kuin minä tein) monta askelta, mahdollisimma kauas siitä, mitä nk. herätys heille kokemansa jälkeen edustaa.

Minut pelasti pitkän linjan kokemus siitä, että on myös aitoa Jumalan työtä ja liikehdintää. Irvikuva ei ole herätyksen kokokuva.

Samalla on syntyi syväänjuurtunut painotus:

  • Koskaan herätystä ei voi valjastaa ihmisten päämäärien eteen.
  • Mikään aalto ei ole sellainen, että se saisi olla väline minun (kenenkään), palvelutehtäväni, seurakuntani tai kirkkoni korostamiseen ja nostamiseen.

Kysymys on aina siitä, että Jumalan tulisi kirkastua nk. herätyksen kautta.

Jos minä (kukaan), palvelutehtävä, seurakunta, kirkko, jne. on tässä välikappale, se on armoa.

Sanat ”minä” ja ”minun” on uskallettava laittaa syrjään. Herätys/ uudistus ei tule minun tahdissani, tavallani ja talossani – ellei nimenomainen ole Jumalan suunnitelma.

Yksi näkökulma samaan aiheeseen vajaan kuukauden takaa Mikä tuo siunauksen? 

Herätyksen päätelmä on: En enää elä minä, vaan Kristus minussa.

Jos näin ei ole, kyseessä on aivan jokin muu kuin Jumala-lähtöinen herätys/uudistus.

Kysymys on tuolloin ihmisen teoista ja ”vanhurskaudesta”, joka itsessään ei voi kestää Jumalan edessä.

Jesaja ilmaisee asian vahvasti:

Kuin saastaa me olemme olleet,
kuin tahrainen riepu on koko meidän vanhurskautemme.
Me kaikki olemme kuin kuihtuneita lehtiä,
ja syyllisyytemme pyyhkäisee meidät pois kuin tuuli. (Jes. 64: 5)

Näin on asia ilman Kristusta.

Jossain määrin Paavalin sanat juutalaisista (siis niistä, jotka eivät tunteneet Kristusta Vapahtajana) sopivat myös omatekoiseen herätysyritykseen:

Voin todistaa, että he ovat täynnä intoa Jumalan puolesta, mutta heiltä puuttuu ymmärrys. He eivät tiedä, mitä Jumalan vanhurskaus on, ja yrittäessään pystyttää omaa vanhurskauttaan he eivät ole alistuneet siihen vanhurskauteen, joka tulee Jumalalta. Kristus on näet lain loppu, ja niin tulee vanhurskaaksi jokainen, joka uskoo. (Room. 10: 2-4)

Yhtä lailla kuin pelastuksemme, kaikki muukin (mukaanluettuna uudistus, herätys) lepää Kristuksen täytetyn työn varassa.

johdatus-ja-varjelus-ovat-joskus-nain-pienia-ja-arkisia-episodeja-johdatus-varjelus-ja-joissain-tilanteissa-myos-apu-millimetrintarkkaa-mittatilaustyota-3

Tässä palaamme kerta kerran jälkeen teemaan: lepo.

Puhukaa lempeästi Jerusalemille ja kertokaa sille, että sen pakkotyö on päättynyt, että sen syyllisyys on sovitettu

Tai Matteuksen tallentamin sanoin:

Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt. (Matt. 11: 28-30)

3 thoughts on “Jumala-lähtöinen herätys (Voiko muunlaista herätystä ollakaan?) Jätä kommentti

  1. Siunausta uskon ystävät ja odotetaan suuria Herralta taivaallisten voimien liikehdintää myös Suomen yllä ja kodessa ja perheiden ilo saada nähdä hengen sateiden tulevan ja elonkorjuu on meillä edessä .kiitos Herran rakkaudesta Suomen kansallekin ja herätyksen ajoista,,kiitos ja siuanusta,keijo

    Tykkää

    1. Kiitos, Keijo, kommentista.

      Tarvitsemme rukousta – ja syvällekäyvää puhdistusta sydämissä ja seurakunnissakin. Herran uudistavaa ja eheyttävää työtä, jotta olemme valmiit ottamaan vastaan ihmiset seurakuntiimme.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s