Kynsin hampain metodi?

Kun sinä lähetät henkesi,
se luo uutta elämää.

Uudistuminen edellyttää jonkin vanhan väistymistä taka-alalle. Kysymys ei ole siitä, että

  • väheksyisimme vanhaa tai
  • pitäisimme itseisarvona, että kaiken vanhan on väistyttävä.

Aiempi kasvu on arvokasta; sillä on aikansa – ja tehtävänsä

  • Kuivalle kankaalle oli juuri tehty avohakkuu; uusi kasvu oli varmistettu pystyynjätetyillä siemenpuilla. Toisella puolella metsäkoneen uraa oli muutaman vuoden takainen avohakkuualue, jossa pienet, tomerat taimet osoittivat, että siemenpuut olivat hoitaneet tehtävänsä.
  • Kallion päällä, jossa vanhasta heinästä oli muistona muutama kuiva korsi. Juuri pukkasi voimalla uutta, tuoretta kasvua.
  • Suolla tupasvilla pukkasi uutta kasvuaan entisiin korsiin. Ne eivät olleet heinän tavoin vain muisto, vaan niillä oli käytännöllinen tarkoitus.

Kuiva ja kuollut ei välttämättä ole kielteinen asia. Kuiva ja kuollut on usein signaali: Vanha on väistymässä. Silti ei hätää tai paniikkia: Uusi on tulossa tilalle.

Tämäntyyppisestä tilanteesta puski itsensä läpi kristillinen sanoma ja lupaus Pyhästä Hengestä.

”– teille on hyödyksi, että minä menen pois. Ellen mene, ei Puolustaja voi tulla luoksenne. Mutta mentyäni pois minä lähetän hänet luoksenne–” (Joh. 16: 7)

”Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti.” (Joh. 14: 16)

Opetuslapset olisivat mieluummin ”pitäneet Jeesuksen. Tästä kertoo muun muassa Pietarin reaktio, jossa hän tiukasti väitti, että Jeesus ei saanut puhua kuolemastaan. Jeesus nuhteli Pietaria voimakkain sanankääntein. Jeesuksen piti mennä pois, jotta Hän pystyisi täyttämään Isältä saamansa tehtävän. Hänen piti mennä pois, jotta myös lupaus Pyhästä Hengestä toteutuisi.

Sama teema toistuu muuallakin, kuten teemassa Vanha liitto – Uusi liitto.

Myös Jeesuksen vertaus vanhasta ja uudesta leilistä sekä vanhasta ja uudesta viitasta puhui siitä, että vanhan oli annettava perää uuden tieltä.

Myös meidän elämässä on aikoja, jolloin meitä hämmentää kuollut, kuiva ympärillämme. Vanhasta luopuminen tai kuivan/kuolleen olotilan toteaminen tuo usein mieleen surun ja kysymykset

-Tässäkö tämä nyt oli?

 

Mitäs nyt?

Tuleeko mitään tilalle?

Tekisi mieli pitää vanhasta kiinni. Kynsin, hampain. Joskus jopa (Pietarin tavoin) väkivalloin.

…mutta kun UUTTA on tulossa, MIKSI roikumme kynsin hampain kiinni vanhassa…?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s