Ei paniikissa

Ei paniikissa

Kristillisyydessä ei kenellekään tarjota salakavalasti poikittaista mailaa, jotta toinen kompastuu. Kristillisyydessä ei kampiteta. Paniikissikaan – tai jonkun provosoidessa – ei aleta roiskimaan rumasti. Uskon vakaasti, että Jumalan aito siunaus lepää, aitouden ja rehellisyyden yllä – myös hengellisesti.

Nurinaa ja marmatusta

Lauantai-illan Suomi-Slovakia -jääkiekko-ottelun jälkimainingeissa kuulin haastattelunpätkän, jossa toimittaja totesi seuraavantyyppisesti:

”Hän ei alkanut paniikissa roiskimaan.”

Toimittaja tarkoitti pelaajaa, joka suoraan jäähyaitiosta meni kentälle, otti kiekon haltuun ja petasi paikan kauniille maalille.

Pelaaja ei alkanut paniikissa roiskimaan – eikä hän jäänyt tuleen makaamaan. Harmittelemaan, että tulipas mokattua ja otettua jäähy…”Voi, voi…”

Olen tammikuussa kirjoittanut siitä, miten reagoimme vastoinkäymisiin.

http://pauliinakuikka.wordpress.com/2012/01/04/miten-reagoit-vaikeuksiin/

”Heidän (israelilaisten) tapansa oli nurista, marmattaa, voivotella edessään olevien esteiden tullen. Tämä nurina, marmatus ja voivottelu peitti heiltä sekä ratkaisun että Jumalan yliluonnollisen pelastuksen näkökulman.”

Suuret luulot

Joskus tällaisen virhereaktion aiheuttaa tilanteen virhearviointi. Panikoidessa arvioi tilanteen helposti väärin.

Kuulin äskettäin tarinan miehestä, jonka auto vikaantui niin, että lähti käyntiin vain mäkilähdöllä: Autoon sai mukavasti vauhtia kodin viereisestä mäestä, kun jaksoi juosta muutaman askelen auton vierellä ennen kuin hyppäsi kyytiin. Sama työnpaikalla. Näin arki sujui, kunnes eräänä aamuna mies juoksi muutaman ylimääräisen askelen, pukkasi autolleen tavallista kovemman vauhdin – ja huomasi, ettei enää pysynyt auton vauhdissa. Miehen paniikkireaktio oli yrittää jaloilla ja kehon painolla jarruttaa auton vauhtia: pysäyttää auto. 70 kg jarruttavaa massa vastaan 1 200 kg kiihtyvää massaa. Tuloksena kuluneet kengänpohjat, kipeät kädet ja äkkirysäys mäen alla. Suurempaa ei pystynyt pysäyttämään.

Oven sulkijat

Joskus rukouksessa olen saanut matkan varrella mielikuvia tilanteesta, jonka puolesta olen rukoillut. Nämä mielikuvat ovat auttaneet sekä rukoilemaan että saattaneet näyttää jotain, mitä en ihan ensi kättelyssä olisi itse hoksannut.

Vastottain rukouksessa tuli mieleeni kuva isokokoisesta ovesta, jota liuta henkilöitä yritti väen väkeen laittaa kiinni. Ovi avautui estely-yrityksistä huolimatta. Oven avautuminen toi tullessaan myös valon. Nämä estelijät tosin olivat siellä oven toisella puolella nojaten oveen, joka avautui avautumistaan.

Mielikuva mietitytti monessakin mielessä. Mikä ihme saa yrittämään sulkea ovi, jota Jumala on avaamassa? Mikä ihme saa yrittämään sulkea ovi, josta tulisi valoa ”tupaan”? Mikä saa käyttämään mielettömän määrän energiaa ”estämiseen”? Mikä ihme saa keskittymään oven sulkemisyritykseen, että jää sisään tuliva valo näkemättä?

Voisiko yksi syy olla, että ei tajuta, mitä Jumala on tekemässä? Voisiko syy olla joskus se, että ovi näyttää avautuvan ”väärässä suunnassa” tai ”väärälle henkilö(i)lle”? Koska asia ei tapahdu ”meidän” konseptiemme mukaan ja/tai ”meidän” kauttamme, on mielestämme ok, että asia ei tapahdu sitten ollenkaan. Paha vain, että tämän itsekkään ajattelun kautta, tulee torpatuksi Jumalan siunaus omalla kohdalla.

Vastaan (potkiva) rukous

Kirjoituksessani Vastaan rukouksen vastarukous – vai miten se meni? [ http://pauliinakuikka.wordpress.com/2012/12/06/no-johan-on-termi/ ] olen kirjoittanut valitettavasti myös suomalaisen karismaattisuuden liepeille pesiytyneeseen tapaan ”rukoilla” ja/tai muuten toimia sellaisia ihmisiä vastaan, joiden kanssa olemme eri linjoilla. Olen kirjoituksessani napakasti todennut sen, että kristillinen rukous ei ole koskaan ”vastaan” vaan aina ”puolesta”. Sellaisena rukous on tinkimätöntä Jumalan tahdon etsimistä – ei siis kritiikittömyyttä, sinisilmäisyyttä ja/tai kaiken hyväksymistä tai sulattamista. Se on rukousta myös eri linjoilla, jopa poikkiteloin olevien, ihmisten puolesta, rukousta, että Jumalan valtakunta tulisi ja Hänen tahtonsa tapahtuisi niin kuin (se on) taivaassa.

Kampittamista ja poikittaista mailaa?

Kristillisyydessä ei kenellekään tulisi tarjota salakavalasti poikittaista mailaa, jotta toinen kompastuu. Valitettavasti näin tapahtuu. Kristillisyydessä ei tulisi kampittaa – tai iloita toisen kumoon menemisestä. Paniikissa – tai jonkun provosoidessa – ei tulisi alkaa roiskimaan rumasti. Uskon vakaasti, että Jumalan aito siunaus lepää, aitouden ja rehellisyyden yllä – myös hengellisesti. Hyvä käytös myös hengellisissä kaukaloissa kertoo siitä, että on oikeasti (ei vain sanoissa) luottamus Herraan.

Herra, sinä olet minun perintöosani,
sinulta saan ruokani ja juomani,
sinun kädessäsi on minun arpani.
Ihana maa on tullut osakseni,
kaunis perintö on minulle annettu.
Minä kiitän Herraa, hän neuvoo minua,
yölläkin kuulen sisimmässäni hänen äänensä.
Minä pysyn aina lähellä Herraa. Kun hän on oikealla puolellani, minä en horju.
Minun sydämeni iloitsee, mieleni riemuitsee,
minun ruumiini ei pelkoa tunne.
Sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan,
et anna palvelijasi joutua kuoleman valtaan.
Sinä osoitat minulle elämän tien, sinun lähelläsi on ehtymätön ilo, sinun oikealla puolellasi ikuinen onni. (Ps. 16: 5-11)

Vastaa