Avain parantumiseen – Rakkaus (osa 2)

Avain parantumiseen – Rakkaus (osa 2)

Pelko leimaa usein skossaan haavoittunutta. Pelon juuri on usein pettymys:

Lähtökohtaisesti tilanteen pitäisi olla sellainen, että siihen, mihin liitetään Jumala

  • joka puhuu totta, eikä siis valehtele
  • joka rakastaa, eikä siis vihaa
  • joka on hyvä, eikä siis tee ihmisille pahoja tai vääriä asioita
    tämä tilanne itsessään on todistus Jumalasta

SIIS: yhteisössä ei

  • toimita vilpillisesti, anneta väärää todistusta lähimmäisestä – kaikkein vähiten Jumalan tai Pyhän Hengen nimissä
  • toimita vihan tai katkeruuden vallassa tai
  • tehdä ihmisille pahoja, heitä vahingoittavia, tai vääriä asioita.

Lähtökohtaisesti yhteisöön ja ihmiseen, joka toimii Jumalan nimissä ja Hänen nimeään käyttäen, pitäisi voida luottaa aivan yhtä “täpöillä” kuin Jumalaan.

Kun tässä luottamuksessa ihminen pettyy, on väistämättä seurauksena kysymys:

  • Mihin sitten voi luottaa, jos ei pysty luottamaan yhteisöön, joka väittää keskellään olevan Jumalan/Isän tai Pyhän Hengen?
  • Mihin sitten pystyy luottamaan, jos ei Jumalan Sanana (tai sanoina, esimerkiksi profetiana) julistettuun?

Pelon vallasta Jumalan rakkauteen

Pelon vastalääke on rakkaus.

“Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon.” (1 Joh. 4: 17b, 18a)

Asiayhteydestä huomaamme, että tämä olotila ilman vääränmoista pelkoa kohdistuu nimenomaan Jumalaan. Asiayhteydestään irrotettuna kyseistä kohtaa voidaan käyttää esimerkiksi tilanteessa, jossa halutaan kuulijan suhtautuvan varauksetta luottavaisesti julistukseen. Peruslähtökoihtaisesti näin tulisi ollakin. Jumalan nimissä esitetyn saarnan/puheen/opetuksen/profetian/tiedon-/viisaudensanojen, tms. pitäisi olla luotettavia. Täällä ihmisten maailmassa näin ei ole. Siinä on syy, miksi Jeesuskin käski olemanna varuillaan: Valvomaan ja katsomaan hedelmää.

Kun on kyse haavoitetusta uskosta ja siitä seuraavasta pelosta ja epäluottamuksesta, kysymys on usein samalla siitä, että henkilö ei varauksetta aina jaksa luottaa Jumalaan ja Hänen asiaansa.

Omasta kokemuksestani voi sanoa, että kun Jumalan rakkaus alkaa päästä sulattamaan pelkoa ja epäluottamusta, ei tarvitse pelätä kaikkia tai kaikkea. Ei edes todellista uhkaa – koska Jumalan rakkauteen kuuluu lupaus huolenpidosta ja varjeluksesta. Jeesus eli tässä rakkaudessa ja tämän rakkauden synnyttämässä luottamuksessa. Hänen jatkuvina seuralaisinaan olivat tahot, jotka yrittivät saada hänet sanoistaan ansaan ja/tai vaiennettua ja/tai tuhottua. Jeesuksen luottamuksesta Isään voimme lukea monesta kohdasta, kuten tilanteesta, jossa Jeesus yksinkertaisesti käveli pois kivittämistä yrittäneiden ihmisten luota ja kun hän nukkui keskellä myrskyä veneessä tietäen, että Jumalan suunnitelma Hänen elämässään oli siinä vaiheessa, että Hän ja Hänen kanssaan eivät hukkuisi.

Jeesuksen vahva lupaus on: Ei hiuskarvakaan putoa päästämme taivaallisen Isämme sallimatta.

Toivon, että luet ajatuksella Roomalaiskirjeen 8. luvun. Pohdit ja mietit, mitä se sinun elämääsi puhuu.

Vastaa