Hurskaita kuoria, sapetusharjoituksia – ja toisenlainen Jumala

Hurskaita kuoria, sapetusharjoituksia – ja toisenlainen Jumala

Hurskaita kuoria

Luin mielenkiintoisen artikkelin Kai Sadinmaasta. Sadinmaa on luterilainen pappi, joka tarttuu aiheisiin, joista eivät muut juuri puhu. Tekopyhyyteen ja epäoikeudenmukaisuuteen tarttuminen on Sadinmaan ”juttu”. Aihettaan Sadinmaa näyttää lähestyvän tarkoituksellisesti provosoiden ja ajattelemaan herätellen. Jos saarnaa tai puhetta ei kuuntele loppuun, voi päätyä ajattelemaan, että Sadinmaa herjaa uskoa ja tärkeitä arvoja.

Sadinmaan toimintaympäristö on luterilainen kirkko. Hän näyttää kohdanneen tässä ympäristössä samaa, mitä minä karismaattisuuden ja vapaiden suuntien liepeillä. Diagnoosi, jonka Sadinmaa antaa kirkosta, pätee mielestäni kaikkiin -laisiin, -llisiin, tms.

Sadinmaan vikadiagnoosista lainattua:

Kirkko (seurakunta, yhteisö) yrittää olla pikkuisen parempi ja pyhempi kuin on. Siksi pimeys ja viha täytyy kätkeä. Pimeys, jota yritetään kätkeä, muuttuu julmuudeksi. Se tulee esiin sivulauseissa, vaikka hurskaita maskeja ei missään vaiheessa pudoteta.

Sinäpä se sanoit, Sadinmaa.

Eteenpäin puskemista ja sapetusharjoituksia

Eilen puskin työmatkalla kirjaimellisesti tukka tuuleen.

Ihan mahdoton puuskittainen tuuli oikeasti jarrutti matkan tekoa. Tuntui, että polkisi tasamaallakin vaikka kuinka, matka ei edisty. Ehdin jo iloita, siitä kun tie kääntyy niin, että odotettavissa on sivutuulta. Kissan viikset… Tuuli meinasi heittää minut nurin seuraavalle aukealle saavuttuani. Kaiken huipuksi alkoi sataa isoja pisaroita ja ilma oli niin kylmä, etten olisi pitänyt ihmeenä, jos räntää alkaisi satamaan.

Sopi hyvin ajatuksenkulkuuni. Minua kirjaimellisesti sieppasi ja sapetti, kun mietin sitä, MITEN PALJON me nk. uskovat olemme saaneet aikaan suoranaista tuhoa ihmisten elämässä. Nuo haavat, joista olen kahden kirjoituksen verran kirjoittanut, ovat joillekin ihmisille todellista totta. Eikä siinä kaikki. Kun nämä ihmiset haluavat mennä elämässään eteenpäin ja ottavat etäisyyttä niihin, jotka ovat heitä haavoittaneet (ettei tulisi lisää lyöntejä), ei ole itsestäänselvyys, että saa rakentavaa apua tilanteeseen. Liian monta kertaa toinen ja kolmaskin kolkuteltu ovi on vesiperä. Apua ei joko saa tai odotettavissa on lisää haavoja.

Sadinmaa kertoo oman pappishistoriansa aikana kohdanneensa liudan yhteisöjä, joita on leimannut tekopyhyys ja negatiivisten tunteiden kieltäminen, ja liudan johtajia, jotka ovat muun muassa arvaamattomia (ja kuinkas ollakaan) usein narsisteja. Omaa karismaatikolle koti -porojektiamme kuvaisin pikkuisen toisin sanankääntein, mutta kokemus on Sadinmaan kanssa sama. Olemme me aika omituista sakkia nk. uskovina!

Missä olet Jumala – vai oletko missään?

Seuraavassa kirjoituksessani olen käsitellyt yhtä johtopäätöstäni, johon olen matkan varrella päätynyt: Rukoukseen, Tule, Herra Jeesus – ja selvitä tämä sotku!

http://pauliinakuikka.wordpress.com/2012/12/30/tule-herra-jeesus/

Itsessäni alkaa olla jo vähän positiivista pelottomuutta. Hyvä niin. Usein haavoittuneen uskon kanssa on niin, että on pelon ja ”luottamattomuuden” välivaihe. Kysymys on: Mihin voi uskoa – vai voiko mihinkään? Onko täällä sotkun keskellä mitään aitoa?

Olo voi olla epätoivoinen.

Jalat maitohapoilla. Sateen kanssa kilpaa polkiessa. Varpaat ja sormet jäässä.

Yhtäkkiä kaikki muuttuu. Tuuli hiljenee. Aurinko tulee näkyviin. Ilma lämpiää varmaan muutamalla asteella. On sellainen keli, että jossain näkyy varmasti sateenkaari. Kun tie kääntyy pikkuisen, huomaan kauniin sateenkaaren edessäni.

Todistin pientä arkista ihmettä silmieni edessä. Kirjaimellisesti tunsin lämmön ja näin valon – ja tuon sateenkaaren, joka kristitylle väistämättä tuo mieleen lupauksen, jonka Jumala antoi Nooalle.

Haluan vakuuttaa, että kaiken sotkun ja omituisuuden keskelläkin on Jumala. Kaiken epäaitouden keskellä on aitoa.

Jumala pitää omastaan huolta. Johdattaa välillä tyveneen.

Hän on edelleen myrskyn Herra. Hän on myös lupausten Jumala, joka pitää lupauksensa.

Vappu on alkuperältään työväen juhla. Mikä Raamatun kohta sopisi paremmin tähän päivään kuin

”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” (Matt. 11.28)

(Kuva valitettavasti on vanha… En edes yrittänyt kännykällä ikuistaa kaunista näkyä…)

Vastaa