Pelon lähteillä

Karismaatikolle kotia etsimässä -teeman aloitan tunteella, joka usein leimaa yhteisöstä irtaantunutta tai ”irtaannutettua”: pelko.

Lähtökohtaisesti tilanteen pitäisi olla sellainen, että siihen, mihin liitetään Jumala

  • joka puhuu totta, eikä siis valehtele
  • joka rakastaa, eikä siis vihaa
  • joka on hyvä, eikä siis tee ihmisille pahoja tai vääriä asioita
    tämä tilanne itsessään on todistus Jumalasta,

SIIS: yhteisössä ei

  • toimita vilpillisesti, anneta väärää todistusta lähimmäisestä – kaikkein vähiten Jumalan tai Pyhän Hengen nimissä
  • toimita vihan tai katkeruuden vallassa tai
  • tehdä ihmisille pahoja, heitä vahingoittavia, tai vääriä asioita.

Lähtökohtaisesti yhteisöön ja ihmiseen, joka toimii Jumalan nimissä ja Hänen nimeään käyttäen, pitäisi voida luottaa aivan yhtä ”täpöillä” kuin Jumalaan.

Kun tässä luottamuksessa ihminen pettyy, on väistämättä seurauksena kysymys:

  • Mihin sitten voi luottaa, jos ei pysty luottamaan yhteisöön, joka väittää keskellään olevan Jumalan/Isän tai Pyhän Hengen?
  • Mihin sitten pystyy luottamaan, jos ei Jumalan Sanana (tai sanoina, esimerkiksi profetiana) julistettuun?

Hulluinta, mitä voi tehdä

Oikeastaan hulluinta, mitä tämmöiselle ihmiselle voi tehdä, on syyllistää tätä ihmistä siitä, mitä hän kokee.

Ihan vastottain kuulin suomalaisen karismaatikoksi luokiteltavan julistajan puhuvan siitä, että Kristus riittää eikä kristitty tarvitse psykiatrin apua. Ihmisen syvin ongelma on ansiottomasti rakastetuksi tulemisen pelko. (Jumalan) rakkaudessa ei ole pelkoa. Amen. (Näin hän tapasi sanoa usein!)

Minun olisi tehnyt mieli hypätä niiltä sijoiltani ja kysyä:

”Entäs kun meidän omat kristilliset yhteisömme tekevät jäsenistään kipeitä – niin, että he tarvitsevat psykiatrista apua?” 1)

Totta kyllä: Jumalan rakkaudessa ei ole pelkoa. MUTTA, hyvänen aika! Ei ole irtaantuneen vika, jos tämä ei koe (Jumalan) rakkautta sen vuoksi, että hänen saamansa kuva Jumalasta on saanut iskuja hänen kokemustensa vuoksi.

Otetaanpa pelkoa-rakkaudessa-ei-ole -kohta asiayhteydessään:

”Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon.” (1 Joh. 4: 17b, 18a)

Täydelliseksi käännetty kreikan sana tarkoittaa paitsi täydellistä myös ´aikuisuuteen kasvanutta, kypsää; täydellistä; loppuun saatettua; ”ei puolivalmista”´. Kun palataan 1. Johanneksen kirjeen luvussa 4 taaksepäin, sieltä löytyy seuraava kohta:

”Jokainen, joka rakastaa, on syntynyt Jumalasta ja tuntee Jumalan. Joka ei rakasta, ei ole oppinut tuntemaan Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.”

Tästä te tunnette Jumalan lapsen…

Johannes pitää rakkautta merkkinä siitä, että olemme ”lähtöisin” Jumalasta, olemme Hänen lapsiaan.

Karismaattisten korostusten keskellä törmää usein ihmeiden, merkkien/tunnustekojen ja armolahjojen korostukseen. Niissä ei mitään väärää ole. Uuden testamentin mukaan ne näyttävät kuuluvan seurakunnan elämään. Ne eivät kuitenkaan varsinaisesti näytä olevan varma todiste siitä, että henkilö ja Hänen elämänsä on perin juurin Jumalasta peräisin. Toki Luukas ja Markus toteavat, että ihmeet ja tunnusteot seuraavat/seurasivat julistettua Sanaa. Jumala ikään kuin tunnustautui Sanansa julistukseen edellä mainitulla tavalla. Jeesus sanoi, että tästä huolimatta tuli seurata hedelmää. Eivät kaikki ihmeet ja ihmeiden tekijät olleet ”Jumalasta kotoisin”.

Johannes sen sijaan antaa Jumalasta kotoisin olevan henkilön (ja sitä kautta myös yhteisön) tunnusmerkin: RAKKAUS. Johanneksen päätelmä on: Se, joka on oppinut tuntemaan Jumalan, rakastaa, sillä JUMALA ON RAKKAUS. Jumalan lapsena, Jumalasta ”lähtöisin olevana”, ihmisessä on samaa, mitä Jumalassa – aivan niin kuin lapsessa yleensäkin on vanhempansa ominaisuuksia.

Jos Jumalan lapsessa ei ole Jumalan ominaisuuksia, jotain on hullusti. Jotain on hullusti yhteisössä, joka väittää edustavansa Jumalaa ja puhuvansa Jumalan suulla, jos tämä yhteisö ei tee Jumalan tekoja JA RAKASTA JUMALAN RAKKAUDELLA!

Vastaheitto

Vastaheitto, jonka helposti saa tällaista perätessä on: Eihän täydellistä seurakuntaa ole. Ei olekaan. Olemme varsin vajavaista joukkoa. MUTTA minkä takia Johannes sitten oikein tämmöistä puhuisi, jos se rakkaus olisi perin tavoittamaton juttu? Kyllä Johannes puhuu rakkaudesta nimenomaan sen takia, että se on mahdollista!

Kyllä Jumala meille suoraankin Sanan kautta osoittaa rakkauttaan, mutta siitä huolimatta emme väistä vastuutamme rakastamisen suhteen. Jumalan kuvina – ja Jumalan lapsina (lunastettuina) – meidät on luotu ja tarkoitettu heijastamaan Jumalaa – myös rakkaudessa. Rakkaus on todistus Jumalasta yhtä lailla kuin sanat. Jos nämä käytöksemme ja sanamme ovat ristiriidassa, on jotain pielessä (=valehtelemme!). Emme voi erottaa näitä kahta toisistaan ilman, että sorrumme kaksoiselämään ja epätosiin kulisseihin.

Tässä on myös mahdollisuutemme

Kun sellainen ihminen, joka on kokenut kovia elämässään, kokee kauttamme Jumalan rakkautta, on hän varsin todennäköisesti voitettu Jumalalle. Hänen petetty luottamuksensa on voitettu takaisin. Hänen uskonsa on voitettu takaisin.

Pelko väistyy. Luottamus ihmisiin ja Jumalaan palaa. Rohkeus palaa.

Kirjaimellisesti sanotaan ´heittää (pelon) ulos´ {kr. βαλλω [balloo] ja εξω [exoo]}.

Ihminen on löytänyt Jumalan rakkauden luo.

1) Tositarina eräältä paikkakunnalta, jossa oli yhteisö, josta lähteneistä useimmat joutuivat hakemaan apua mielenterveysalan ammattilaisilta. Yksikantaan yksi työntekijöistä oli todennut: ”Milloinhan sieltä (yhteisöstä) tulee seuraava?”

3 Comments

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s