Ei oppi ojaan kaada – vai kaataako sittenkin

Ei oppi ojaan kaada – vai kaataako sittenkin

Kuluvan viikon pohdintojen perusteella uskallan kyseenalaistaa suomalaisen sanonnan ”Ei oppi ojaan kaada” ja väittää, että kyllä oppi voi ojaan kaataa – sittenkin!

Havaintojeni perusteella väärällä hengellisellä vallankäytöllä ja opilla on yhteys. Vallankäyttö perustellaan usein opillisesti – myös niissä tapauksissa, joissa oppia ja opillisuutta aliarvioidaan suusanallisesti suoraan tai rivien välissä.

Uskallan väittää, että opittomuus ei ole mahdollista. Meillä on oppi halusimme tai emme. Ilman jonkinsorttista oppia emme voi edes puhua uskosta, Jumalasta, tms. Sanomme me juu tai ei Jumalan olemassaoloon, yliluonnolliseen tai uskoon, me tuomme julki oppia.

Miksikö minä tästä vauhkoan? Siksi, että olen aivan riittävästi kuullut mitätöivää, aliarvioivaa – jopa ivallista – kritiikkiä niitä kohtaan, jotka ovat oppineita ja/tai joilla on teologinen koulutus. ”Kirjain kuolettaa mutta Henki tekee eläväksi”. Aiheesta olen kirjoittanut enemmän muun muassa seuraavissa kirjoituksissa – siksi en käy ruotimaan nimenomaista Raamatusta irralleen repäistyä jaetta:
– Olet teologi – http://pauliinakuikka.wordpress.com/2013/01/12/1940/
– Alasammuttu Paavali – http://pauliinakuikka.wordpress.com/2013/01/12/1935/

Yllämainitussa opetuksessa raa´asti yleistäen asetetaan oppi/oppineisuus ja Henki vastakkain. Korostan tässä: yleistäen. Opetuksessa väitetään, että näin on aina: Aina oppi ja oppineisuus on Hengen vihollinen.

Jos näin on, ovat myös Paavali, Pietari ym. pihalla Hengen jutuista. Sellaista yllämainittua opetusta esilläpitävät eivät tohdi väittää. Pietari ei ollut kylläkään koulutettu, mutta oppi oli hänelle tärkeä, ja monella tapaa hänestä kertovissa Raamatun kohdisa näkyvät myös Hengen vaikukset (esimerkiksi arvovaltainen ja viisas Sanan saarna, parantumiset, ihmeellinen vapautuminen vankilasta, jne.). Paavali sen sijaan oli koulutettu – ja hän oli tästä huolimatta varsin voimakas Hengen ihminen, joka opetti Pyhästä Hengestä ja Pyhän Hengen toiminta on nähtävissä hänen elämässään (kuten siinä, että hänelle Kristuksen todellisuus avautui Kirjoituksissa, hänen näkemmissään näyissä ja ilmestyksissä, paranemisissa,jne.). Se että oppi tai oppineisuus on Hengen vihollinen automaattisesti, on kurssista harhaanjoutunut päätelmä.

Oppivapauteen uskominen näyttää luovan harhakuvan: Hei, me ollaan vapaita opista ja ollaan vahvoja Hengessä, hei, me ollaan hengellisiä (lue: hengellisempiä kuin nuo oppiinsa kuolleet…)…

Joskus minusta tuntuu että tuo oppivapaus niin kuin oikean opinkin korostaminen on myynti-, markkinointi- ja sitouttamiskikka; opetuksella saadaan porukka pysymään koossa – ja jopa johdettua koko lauma harhaan.

Näin raju päätelmä syntyi, kun pohdin sitä, mikä on pielessä niissä yhteisöissä, joissa ihmiset ovat tavalla tai toisella ahdistuneet ja sen seurauksena ottaneet joko henkisesti tai ihan fyysisestikin etäisyyttä yhteisöön.

Pielessä näyttää olevan aina joko oppi tai johtajuus – usein molemmat. Nämä kaksi näyttävät liittyvän yhteen.

Hengellistä valtaansa väärin käyttävä johtaja pönkittää asiaansa opilla ja päin vastoin: Oppi luo edellytykset hengellisyyden/vallan väärinkäytölle.

Kuten huomaamme Uuden testamentin opetuksesta, oppi voi rakentaa hyviä asioita. Se voi luoda turvallisen tukirungon uskolle ja elämälle. Se voi toimia hyvinä merkkikeppeinä tien molemmilla puolilla, kertoa uran, jossa voi vapaasti ja turvallisesti kulkea.

Oppi voi olla myös se, joka saa aikaan, että kokonainen yhteisö menee ojan puolelle. Joskus oppinsa kanssa kyntää ojan pohjaa pitkäänkin. Joskus tuntuu, että kummallisenkin sinnikkäästi.

Näille oppinsa ja sen seurausten takia ojaa kyntävillä näyttää olevan yleinen piirre se, että he alkavat syyttää siitä, että ajokki on rutussa, pohja kolistelee kiviin ja meno on röykkyistä, ympäristöä.

Syy on joko sielunvihollisessa tai sielunvihollisen kätyreissä (niissä onnettomissa ihmisissä, jotka ovat yrittäneet sanoa, että onko ihan oikeasti tarkoitus kyntää tuota ojan reunaa, kun tie olisi TÄÄLLÄ!). Nämä ojan kyntäjät helposti alkavat pyhittää kärsimystään: Oikeita uskovia vainotaan. Ojasta tielle nousseet tai siellä valmiiksi matkustavat ovatkin Jumalan valtakunnan tai armon ulkopuolella. Eivät he ole uskossa.

Opittomuudessaan he ovat muodostaneet oman oppinsa, kuten määritelleet sen, että oja onkin se tie, jotka jokaisen pitäisi mennä – ja myös sen, ketkä ovat armosta osallisia ketkä eivät.

Tämä on opittomuuden oja… Toinen tarinansa on sitten tiukan opillisuuden oja, jossa ei ole joustoa millin sadasosan vertaa. Se on toinen tarinansa.

Niin, jokaisella on vapaus valita näissä uskon asioissa:

Hengellinen off roadkin on vapaavalintainen juttu.

Vastaa