Ohuilla jäillä (osa 1/2)

Jeesuksen ote kaikkinaiseen kärsimykseen oli kaikkea muuta kuin pelottava tai ahdistava (jollaista näkee nykyään ihan liikaa paha/pahuus/demonijulistuksessa). Jeesus ei pelännyt pahan/pahuuden/demonien ”tartuntaa”. Samarialaista naista pidettiin taustansa ja elämäntapansa perusteella kartettavana. Meidän aikamme demonifoobikotkin häntä karttaisivat – ettei pahuus (tai demoni) hyppää omaan sydämeen. Jeesus sen sijaan kohtasi ja hoiti hänet kokonaisvaltaisesti. Seuraus oli naisen täydellinen vapautuminen menneisyyden painolasteista ja mukanaan kantamistaan pimeistä salaisuuksista.

Demonikeskustelu on kuohuttanut hengellisiä piirejä Suomessa. Ajoittain on (Suomenkin) karismaattiseen kenttään rantautunut äärimmäistä opetusta demoneista ja sielunviholliseen liittyvästä. Välillä on ampunut kunnolla yli.

80-luvulla eräissä piireissä ajettiin kaloreita ulos kakusta. 2000-luvulla mieheni törmäsi demonien jututtajiin, jotka yrittivät saada paikalle kokoontuneissa olevissa uskovissa olevia demoneita puhumaan. Miehessäni olleet ”demonit” eivät suostuneet sanomaan sanaakaan – ja hän kertoi jälkikäteen kokeneensa, että hän ei ollut (näiden juttutajien mielestä) ”kunnon uskova”, kun mitään ei löytynyt. Toisaalla ihmisiä pyöritettiin oikean ja vasemman kyljen kautta ympäri ja ajettiin ulos milloin mitäkin henkeä (mm. dinosauruksen henki, lammasmaisuuden henki,… erikoisempia mainitakseni). Ihmiset syyllistyivät siitä, että heissä oli mukamas demoni.

Samoissa piireissä vallalla on ollut/on käskemis- ja komentamisrukous. Meno tuolla saralla on yhtä villiä kuin demonien metsästämisessä. Milloin omistetaan jonkun kotia/ yritystä/tms. itselle ”paikka, jonne jalkamma astumme se on meidän oleva”-sanaan vedoten. Milloin käsketään ja komennetaan ”vihollisten” (lue: niiden, jotka ovat jostain syystä eri mieltä asioista) ylle tulta ja tulikiveä, valhetta ja hajaannusta, kuivuutta ja kuolemaa.

Näillä metodeilla ollaan erittäin ohuilla jäillä. Se on syy, miksi jaksan jankuttaa tästä asiasta kerta kerran jälkeen – tällä kertaa kaksiosaisessa kirjoituksessa.

Uuden testamentin teksteistä välittyy tasapainoinen ja kiihkoton kuva suhtautumisesta pahuuteen, pahaan tai sielunviholliseen – silloinkin, kun opetuksen aihe on Jeesuksen valta ja Hänen seuraajilleen antama valtuutus.

1) Jeesus – ja ensimmäisten kristittyjen yksi keulahahmo Paavali – korostivat sitä, että kaikki on alistettu Jeesuksen jalkojen alle. Ristinkuolema ja ylösnousemus oli voittojen voitto pimeydestä, synnistä, sielunvihollisesta ja kuolemasta.
2) Kristittyinä olemme osalliset tuosta voitosta. Näin meidän pimeän, demonien ja sielunvihollisen kammomme on ratkaistu. Olemme Voittajan puolella.
3) Tasapainoisuus ja kiihkottomuus tulee esille siinä, että emme näe missään teksteissä demonifobiaa – emmekä myöskään viitteitä ”demonien metsästämisestä”. Näyttää siltä, että jos oli vainua siitä, että ongelmien taustalla oli pimeyden voimat, yksinkertaisesti asia hoidettiin ilman sen kummempia mutkia tai kommervenkkeja. Jeesus nuhteli pimeyttä ja se väistyi. Paavali antoi ”sotaohjeet” Efesolaiskirjeen 6. luvussa.
4) Tästä näyttää seuraavan paradoksaalisesti se, että vaikeuksien tullen ei aina operoidakaan ihmisten kanssa, vaan ymmärretään, että nähtävissä olevat ilmiöt eivät aina olekaan pelkästään inhimillisiä, eikä kokemamme vastustus ole aina inhimillisin keinoin ratkaistavissa. Jos oikein ymmärrän, tämän tajuaminen saa aikaan sen, että en kohdista (vastustus)rukouksiani toisin ajattelevaan ihmiseen, vaan ymmärrän vastustuksen todellisen lähteen.
5) Silloinkaan kyseessä ei ole ”varjonyrkkeily”, jolloin huidon kirjaimellisesti ilmaa. Näen todellisen ”vihollisen” – joka joskus on myös oma ”langenneisuus” ja nk. oma liha. Tähän Paavali antoi ohjeeksi, että tuli Hengellä kuolettaa lihan teot ja piti pitää itsensä synnille kuolleena ja Jumalalle elävinä Kristuksen tähden. Jos yritämme oman nutun alta löytyvää lihallisuutta ratkaista demonien ulos ajamisella, olemme väärillä jäljillä. Ratkaisu on se, että Herran avulla ratkaisemme suhtautumistapamme asiaan, joka meitä riepoo ja riepottelee. Demoni(e)n syyttäminen on vastuun pakoilua useimmiten.

Sen sijaan todellisen ”taustapimeyden” käsittelyyn on Paavalin sanoista poimittavissa seuraavat ohjeet:

Vahvistukaa Herrassa, ottakaa voimaksenne hänen väkevyytensä.
– Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus –> jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. Vastaan -sanaksi käännettävä sana voidaan kääntää myös ´keskellä´. Tämä tuo esiin realiteetin, mutta ei missään tapauksessa ole tarkoitettu lietsomaan tilannetta, jossa kaikkea liikkuvaa ammutaan vihollisena!
– Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus – Kysymys ei ole meidän metodeista, tyylistä tai mieltymyksistä, vaan Jumalan tavasta varustaa ja ratkaista asia. Hyvä kuva asiasta Suomemme menneisyydestä: Talvisodan ratkaisevia asioita oli varmasti rukous – ja myös se, että naapurimme armeijalla oli aroille suunniteltu taktiikka, talvioloihin kehno varustus ja erittäin kaavamainen tapa sotia. Näin kaiken järjen mukaan alivoimainen armeija selviytyi monta kertaa pienemmillä tappioilla. Paavalin sanoin: ”niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen.”

– Paavalin sanoissa korostuu hengellinen käytännöllisyys. Kreikan kielen sanankäänteet korostavat seuraavaa
– (Kun asiat ovat näin)seiskää lujina.
– Kiinnittäkää vyöksenne totuus
– Pukeutukaa vanhurskauden haarniskaan
– Sitokaa jalkineiksenne alttius julistaa rauhan evankeliumia.
– Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet.
– Ottakaa myös pelastuksen kypärä
– Ottakaa Hengen miekka, Jumalan sana.
– Tehkää tämä kaikki rukoillen ja anoen. Rukoilkaa joka hetki Hengen antamin voimin. Pysykää valveilla ja rukoilkaa hellittämättä kaikkien pyhien puolesta.

Fobia ja seinille säntäileminen kaukana. Paavalin sanat painottavat taisteluun varustautumista, mutta ne eivät käske keskittymään pelkästään taisteluun. Jaloissa kaiken keskellä on alttius julistaa rauhan (!) evankeliumia. Jeesuksen lähetyskäskyn ydin on evankeliumin julistaminen, ei henkivaltojen sitominen. Järjestys näyttää olevan: 1) Evankeliumi 2) nk. ihmeet. Jeesuksen toiminnassa tämä on nähtävissä. Minne Hän meni, Hän julisti ja opetti – ja samalla kohtasi hädässä olevan ihmisen hänen hädässään oli tuo hätä sitten solmuun mennyt elämä, sairaus tai se, että ihmistä näytti riepovan Paha demoneineen.

Jeesuksen ote kaikkinaiseen kärsimykseen oli kaikkea muuta kuin pelottava tai ahdistava (jollaista näkee nykyään ihan liikaa paha/pahuus/demonijulistuksessa). Jeesus ei pelännyt pahan/pahuuden/demonien ”tartuntaa”. Samarialaista naista pidettiin taustansa ja elämäntapansa perusteella kartettavana. Meidän aikamme demonifoobikotkin häntä karttaisivat – ettei pahuus (tai demoni) hyppää omaan sydämeen. Jeesus sen sijaan kohtasi ja hoiti hänet kokonaisvaltaisesti. Seuraus oli naisen täydellinen vapautuminen menneisyyden painolasteista ja mukanaan kantamistaan pimeistä salaisuuksista.

4 Replies to “Ohuilla jäillä (osa 1/2)”

  1. Olen huomannut tämän saman ”Pelkäätkö pimeää?” -ilmiön. Eräässä hiljaittain ilmestyneessä kristillisessä lehdessä tätä asiaa käsiteltiin hieman ahdistavalla tavalla, etusivukin oli täysin musta.

    1. Outz…Tyylikäs ehkä… mutta kristittyinä meidän pitäisi muistaa, että pimeys väistyy VALON edestä. Pimeyteen keskittyminen ei poisto pimeää – usein päinvastoin: pimeys tuntuu entistäkin kammottavammalta…

      1. Ymmärrän… Ajattelinkin kantta katsonutt graafikkoa (tms.), joka on tyytyväisenä katsellut kantta… Sinulle kansi on puhunut aivan jotain muuta… Itse asiassa huominen kirjoitukseni liippaa aihepiirin sitä osaa, että liika pimeyteen keskittyminen voi oikeasti ahdistaa… :(jopa ympäristöä

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: