Näin helposti (sinustakin) voi tulla ”pahis”

Näin helposti (sinustakin) voi tulla ”pahis”

Myös hengellisessä kentässä saattaa käydä sama juttu. Sinusta ja minusta tulee pahis, vaikka meillä itsellä olisikin vilpittömät tarkoitusperät. Luulemme ostavamme asiallista asiaa – ja huomaamme (viimeistään pysäytyksen tullen) omistavamme jotain, mikä ei olekaan niin asiallista – eikä aina ihan pykälienkään mukaista.

Tämänkertaisen tarinani kirvoitti seuraava uutinen, jonka luin Poliisin sivuilta. Uutinen on julkaistu Karjalaisessa ja varmaan loppuviikon Outokummun Seudussa. [Uutisen voit lukea tästä http://www.poliisi.fi/poliisi/pohjois-karjala/home.nsf/PFBD/35552CDC2FE7DF27C2257B24004A82D2]

Tuntui aika hurjalta lukea uutista omasta isästään. 🙁 Ajo-oikeudetta ajo ja liikenneturvallisuuden vaarantaminen. 🙁

Isäni totesi puhelimessa, että hän kokee itsensä huijatuksi. Ei sen takia, että Poliisi sakkoa tarjoaa, vaan siksi että hänelle myytiin mopoauto, johon kortti ei riitä! Selvisi puhelukierroksen jälkeen itsellenikin, mikä homman juju on… miksi poliisi minullekin selitti jostain ”nelipyörästä”, johon isän T-kortti ei riittänyt, vaikka riitti 3-pyöräiseen versioon. Laki on laki – eikä muuksi muutu, mutta osto (ja myynti) tilanteessa myytiin tehokkaampi, paljon paremmin mäkiä nouseva peli – sitä, että vaatisi toisenmoisen kortin, tuli esille nyt, kun vahinko oli tapahtunut. Valmetissa siis vara parempi. Vaikka ajopelin saisi kursittua kasaan, iloa siitä ei ole, kun kortti ei riitä.

[Pähkin minä sitäkin, että mikä ihme ”välähdys” oli alkaa tiellä autoa kääntämään… mutta se on sitten toinen tarina…Varmaan itsellä edessä, kun ajatus on hitaampi kuin liikenne…]

Miten tämä sitten hengelliseen kenttään liittyy?

Hyvinkin. Kahdestakin syystä.

1) Myös hengellisessä kentässä saattaa käydä sama juttu. Sinusta ja minusta tulee pahis, vaikka meillä itsellä olisikin vilpittömät tarkoitusperät. Luulemme ostavamme asiallista asiaa – ja huomaamme (viimeistään pysäytyksen tullen) omistavamme jotain, mikä ei olekaan niin asiallista – eikä aina ihan pykälienkään mukaista.

Kukapa nyt kättelyssä kertoisi, että tulee luoksemme ketun häntä kainalossa. Hän voi asian tuoda esille niin epäselvästi ja rivien välissä, että pääsee vain tilanteessa, jossa yritämme häntä vetää vastuuseen, sanoa: ”Minähän sanoin…”

Näin kävi aikanaan itselleni, kun aloin ounastella, että kaikki ei ole ihan kunnossa silloisessa ihmissuhteessani: Paimenelta sain kuulla: ”Minähän varoitin, että sillä on ongelmia…” (Varoitti kyllä, mutta ei siitä asiasta, joka oli varsinainen ongelma! Asia, josta varoitettiin, kuului ihan normaaliin elämänpiiriin enkä osannut olla varuillani sen vuoksi) Itseltään tältä veijarilta sain kuulla: ”Itepähän valihit.” (Hän viittasi hetkeen, jossa yritin sovitella railakasta riitaa, kun kaveri löi luurit korvaan sen vuoksi, että eräs hengen mies oli yrittänyt puhua hänelle järkeä)

Toinen kelpo tapa on jättää asioita kertomatta – tai kertoa sokerikuorrutettu totuus. Jos tuollaisen markkinoinnin seuraksena tulee ostopäätös, on helppo syyttää ostajaa, mutta on kertojallakin vastuunsa!

Usein tiiviin yhteisön ja/tai narsistisen henkilön ote kiristyy vähitellen. Jos henkilö pysyy valtapiirissä hyvällä, voimakeinoja ei edes näytetä. Jos ei, ote kiristyy ja otteet kovenevat vähitellen. Liehittelyn tilalle tulee pelottelu ja uhkaaminen eri keinoin.

Usein otteen kiristyminen liittyy siihen, että ”uhri” saadaan jollakin konstilla liittolaiseksi. Yhteinen salaisuus pitää kiinni. Hengellisessä kentässä se voi olla luottamuksellisesti uskottu sielunhoidollinen salaisuus, jota muut eivät tiedä. Se voi olla myös teko, jota ”uhri” häpeää. On varsin omituista, miten esimerkiksi seksuaaliseen kanssakäymiseen houkuteltua (oli kyseessä lapsi, nuori tai aikuinenkin) voidaan kiristää tuolla asialla, vaikka tekijä on siitä vastuussa!

Viimeinen keino on – ”uhrin” yrittäessä irtaantua – uhkaus. Usein vailla lain voimaa oleva uhkaus. Niitä, joilla on lapsia, voidaan kiristää lasten huostaanotolla ja pelotella sosiaaliviranomaisilla. Jotka ovat työssä, voidaan uhata vaikuttaa työnantajaan. Ne, jotka etsivät uutta hengellistä yhteisöä, voidaan soittaa(kin) perään ja kertoa, ”millainen henkilö tämä Matti Möttönen nyt oikein on” – luottamuksella. Jne. Jne.

Aina emme edes ole tienneet, mitä kulisseissa ja/tai selkämme takana tapahtuu! Olemme olleet mukana jossakin, mihin emme sitoutuisi, jos tietäisimme.

Meistä voi tulla pahiksia – vaikka olisikin itsellä puhtaan jauhot pussissa ja vilpitön mieli.

2) Hengelliseen kenttään tämä liittyy myös siitä syystä, että tapaus ”isäni” on tavallaan oman karismaattisen seikkailuni hedelmää. Isä on tuosta seikkailusta joutunut maksamaan kalleimman mukaan. Voi sanoa, että siinä sivussa on tuhoutunut osa hänen elämäntyöstään. Mutta sen sanon, että sanallakaan isä ei koskaan ole moittinut tekemistäni päätöksistä.

Silloin kun sanoin, että nyt taitaa mennä tila puoliksi, hän ei sanonut mitään. Ymmärsi, koska oli nähnyt elämästäni enemmän kuin luulinkaan. Kun päätin elämän käytyä ahtaaksi kotikulmilla muuttaa etäs saadakseni itselleni ja lapsilleni rauhan, sama juttu. Kertoi vasta jälkikäteen yksityiskohtia, jotka varmistivat, että olin tehnyt oikean päätöksen.

Kurjaa, että isästäni on tehty ennen tätä mopoautokolariakin ”pahis”. Miehen kanssa ei kuulemma tule juttuun. Minulla on vieläkin tallessa kaksi paperilappua, jotka oli tipautettu isäni postilaatikkoon. Lappuja, jotka olivat täynnä raamatunlauseita ja ukaaseja, joissa uhottiin, että Jumala vielä näyttäisi isälleni, mistä pesee. Isäni on leimattu uskosta osattomaksi. Saanen korjata. Isäni on tehnyt julkisesti uskonratkaisun kolme vuotta minun jälkeeni. Noissa sotkuissa, missä pyörin, ei hänellä kovin ole kasvun mahdollisuutta ollut. Vielä vähemmän sen jälkeen.

Onneksi Kuikat ovat sellaista sorttia, että tuppaavat nousemaan tuhkastakin kuin Fenix-linnut,…mutta harmittaa…silti… isän puolesta.

Vastaa