Demoneita metsästän?

Demoneita metsästän?

Tämän viikkoinen uutisointi demonijulistuksesta nosti itselleni mieleen muistoja. Takavuosina silloisessa yhteisössäni tapahtui samanmoista radikalisoitumista: monien asioiden takana nähtiin demoni. Tietyt (voidellut, ”henkien erottamisen lahjan” ja/tai auktoriteetin saaneet) henkilöt pitivät käsissään avaimia demoneiden tunnistamiseen ja niistä vapauttamiseen.

Tämän sunnuntain aihe (luterilaisissa kirkoissa) – Jeesus, Pahan vallan voittaja – ei voisi olla osuvampi. Ensimmäisen vuosikerran teksteissä on kertomus siitä, kuinka Jeesus ajaa ulos pahan hengen (Luuk. 11: 14-23) sekä kertomus saatanasta syyttämässä ylipappi Joosuaa (Sak. 3: 1-5) ja ote Paavalin kirjeestä Efesolaisille, jossa vedotaan siihen, että kristittyjen tulee valita valo, ei pimeyttä (Ef. 5: 1-11).

Kaiken kaikkiaan itselleni on karismaattisen kentän sight seeing ollut erittäin avartava kokemus. Olen tuolla matkalla käynyt tien skeptikosta uskovaksi, kaikkeen sinisilmäisesti uskovasta ja liian luottavaisesta skeptikoksi ja skeptikosta terveen arvioivaksi.

Matkalla olen kokenut hyviä ja rakentavia asioita: aitoa hengellisyyttä ja karismaattisuutta. Olen kohdannut myös outoja asioita ja outoa opetusta, jonka hedelmä ei ole ollut hyvää ja rakentavaa (uskon)elämääni ajatellen.

Pidämme helposti kaikkea Jumalan nimissä tapahtuvaa, Raamattuun tavalla tai toisella sidottua toimintaa – tai toimintaa, johon näyttää liittyvän ihmeitä – automaattisesti hyvänä ja rakentavana. Unohdamme sen, että toiminta saattaa matkan varrella muuttua. Meidän olisi suostuttava arvioimaan toimintaa kulloisenkin asiaintilan valossa.

Listasin tänään yhdelle ystävistäni hengellisen elämäni sight seeingin. Totta tosiaan Kuikka ei ole aina osunut puhtaille vesille, vaan on täytynyt muuttaa majapaikkaa uuden tiedon valossa muuanne. Vesistöjen varrelta, joilla olen kiertänyt löytyy tämän hetkisen tiedon valossa monta sellaista nimeä, jotka ovat myöhemmin ryvettyneet jossakin opillisessa ja/tai henkilökohtaisessa skandaalissa.

Kipeää on tehnyt nähdä, että se, mihin on luottanut ja turvannut, ei ollutkaan aitoa ja turvaamisen arvoista. Mielestäni on rehellisyyttä tunnustaa asiainlaita.

Tämän päivän teksteistä Efesolaiskirjeen kohta ilmaisee asian näin (ja oikeastaan rajusti!):

”Älkää antako kenenkään pettää itseänne tyhjillä puheilla, sillä niiden vuoksi Jumalan viha kohtaa kaikkia tottelemattomia. Älkää siis olko sellaisten kanssa missään tekemisissä. Ennen tekin olitte pimeyttä, mutta nyt te loistatte Herran valoa. Eläkää valon lapsina! Valo kasvattaa hyvyyden, oikeuden ja totuuden hedelmiä. Pyrkikää saamaan selville, mikä on Herran mielen mukaista. Älkää osallistuko pimeyden töihin: ne eivät kanna hedelmää. Tuokaa ne päivänvaloon.”

1) Saamme olla varuillamme, ettemme tule petetyksi.
2) Saamme (tai oikeammin meidän tulee) erottautua/olla osallistumatta sellaisesta/sellaiseen, mikä on tyhjänpäiväistä ja/tai harhaa. Elämässämme voi olla ennen ja jälkeen -määrittelykin.
3) Hedelmää kannattaa seurata: Hyvyys, oikeus ja totuus kertovat samanmoisesta hedelmän taustalla.
4) Meitä kehotetaan pyrkimään saamaan selville, mikä on Herran mielen mukaista = etsintään.
5) Meitä kehotetaan tuomaan valoon se, mikä on pimeydestä/pimeyttä.

Kysymys on arvioinnista ja sen perusteella tehdyistä ratkaisuista

Aikamme karismaattisuuden liepeille on pesiytynyt muun muassa opetusta ”voidellun”/auktoriteetin koskemattomuudesta. Esimerkiksi tiedotusvälineissä nousseen demoniopetuksen yksi peruspilari on se, että joillakin on erityinen armoitus/auktoriteetti/voitelu/armolahja esimerkiksi tunnistaa, kenessä on demoni ja karkottaa se.

Tämä on melkeinpä vaarallista! Ajattelepa tilannetta, jossa tällaisen opetuksen omaksunut alkaa demoniskanneriksi.
1) Hän voi erehtyä ja antaa siten väärän diagnoosin.
2) Hän voi käyttää asemaansa väärin.

Väärässä diagnoosissa on se ongelma, että sen myötä lääkityskin on väärä eikä ongelma luonnollisesti korjaannu väärillä lääkkeillä. Sama pätee väärään demonidiagnoosiin. Demoni ei lähde, jos/kun sitä ei ole. Demonien hätisteleminen on silloin väärä lääke. – Onko tässä syy siihen, miksi ihmiset palaavat uudelleen ja uudelleen vapauttamissessioon? He eivät saa apua, koska tarjottu lääke on väärä. On kirjoitettu: ”Minkä Poika tekee vapaaksi, se tulee todellisesti vapaaksi.” – On vissi ero meidän ihmisten vapauttamisyritysten ja Jeesuksen aikaan saaman todellisen vapauttamisen välillä.

Mieheni on kertonut uskonelämänsä alkutaipaleella kohtaamastaan demoniskannauksesta. Tuolloin Amerikasta Suomeen rantautuneen opetuksen valossa yritettiin saada demoneita kertomaan nimensä, jotta saadaan ne sitten häädetyksi ja kohdehenkilö vapautuisi. Mieheni kohdalla mitään ei tapahtunut. Demonit eivät puhuneet. Mieheni kertoi kokeneensa huonoutta sen vuoksi. Pöyristyttävää minusta oli se, että miehelleni saatiin tuolloin aikaan se vaikutelma, että hän olisi ollut jotenkin huonompi sen perusteella, että puhetta ei kuulunut nk. demonien suunnalta – sen vuoksi, että niitä ei todennäköisesti ollut! Menemme aika oudoille linjoille, jos lähdemme moiseen demonijahtiin – ja pahimmillaan syyllistämme ihmistä sen vuoksi, kun niitä ”örkkejä” ei löydy. Voi, ihmispoloja tällaisessa sotkussa!

Aseman väärin käyttäminen taas avaa portit esimerkiksi ihmisten ohjailemiselle. Henkilökohtaisesti olen nähnyt esimerkiksi ei toivottuja henkilöitä hyllytettävän tämmöisen diagnoosin perusteella. (Takavuosina jouduin näkemään tämmöisen useammankin kerran: Milloin missäkin oli jotain pahaa – ja sitä pahaa piti välttää… Näin jälkeen päin: Miksi ihmeessä näitä ihmisiä ei ”vapautettu”???) Pahimmillaan örkkifobia on mitä mainioin keino pitää ihmisiä pihdeissään – ja/tai tehdä vapauttamispalvelu entistäkin kysytymmäksi.

Sunnuntain aihe tuo selkeästi esille sen, että Kristus on pahan vallan voittaja ja Jumalalla on viimeinen sana suhteessa pimeyteen, syntiin ja syytöksiin.

Jeesus on ratkaissut ongelman – ja kaiken, mikä liittyy sairauteen, syntiin, pimeyteen. Hän on voittanut sairauden, synnin, pimeyden – kaikki pelkäämämme/kohtaamamme örkit. Hänellä on valta niiden yli. Kun Hän sanoo, ”örkit” pakenevat ja jättävät kohteensa, sairaus paranee, synti on poissa ja valo voittaa pimeyden.

Siinä ei tarvita mitään erityistä tai eriskummallista. Ei mitään kummallisia temppuja tai useinkaan ei erityistä armoitusta tai lahjaa. Katsokaapa vain Jeesuksen valtuutusta, jonka Hän antoi seuraajilleen. Siihen sisältyi
1) evankeliumin julistaminen
2) kastaminen
3) opettaminen
… ja seuraantona se, että ihmeet ja tunnusteot seuraisivat julistettua Sanaa. Toinen muoto tästä valtuutuksesta on, että Jeesus käski – samalla kun julistettiin Jumalan valtakunnan lähelle tulemista – parantaa sairaita, vapauttaa pimeyden vallassa olevia. jne.

Tämä kuului luonnollisena osana (ei minään erityisopetuksena) evankeliumin julistukseen. Se oli osa syntyneen kristillisen seurakunnan tehtävää – ja sinällään varsin kiihkotonta toimintaa.

Ytimenä on nähdäkseni tämän sunnuntain aihe: Jeesus ON pahan vallan voittaja! Minulle ainakin evankeliumeistä välittyy kaikkea muuta kuin örkkipelko: Homma on hallinnassa. Piste.

Jeesus ei missään tilanteessa syyllistänyt sairasta – tai demonisoitua. Hän ei edes määritellyt useimmiten sitä, miten vaiva (tai demoni) oli ihmiseen tullut. Jeesus vapautti ihmisen. Sillä siisti.

Jeesus ei myöskään aliarvioinut lääkäreitä eikä heidän ammattitaitoaan. Vai löydätkö sinä sellaista Raamatusta? Huomaathan, Luukas oli lääkäri. Paavalilla oli Timoteukselle ohjeita vatsan hyvinvoinnille, jne. Emme löydä Raamatusta lääkkeiden ja lääkäreiden demonisointia. Emme inhimillisen tietämyksen ja yliluonnollisen parantumisen vastakkainasettelua. Raamatussa (Jaak 5) on kohta, jossa kehotetaan sairasta kutsumaan luokseen seurakunnan vanhimmat ja heitä rukoilemaan sairaan puolesta. Samassa kohdassa sanotaan, että JOS tämä (sairas) on tehnyt syntiä, se annetaan anteeksi. Siinä ei millään muotoa liitetä sairautta synnin seurauksiin – eikä kielletä lääkkeitä.

Raamatussa on yksi kohta, jossa näytetään asettavan lääkärit ja Herra vastakkain. ”–Mutta sairauteensakaan hän ei etsinyt apua Herralta vaan lääkäreiltä.” (2. Aik. 16:12). Kohdassa EI aseteta Herraa ja lääkäreitä vastakkain, vaan todetaan, että kuningas Aasa luisui jo aiemmissa ratkaisuissaan pois Herran seuraamisesta ja etsi apua tukalaan tilanteeseensa Aramin kuninkaalta (”ostaen” tämän suosion muun muassa temppelin aarrekammioiden aarteilla) ja jopa laittoi yhden profeetan vankilaan. Tämän jälkeen todetaan, että edes sairaus ei saanut Aasaa kääntymään Herran puoleen, vaan tämä turvautui mieluummin lääkäreihin. Aasan kohdalla ratkaisu olisi ollut kääntyminen Herran puoleen. – Kohdan käyttäminen lääkkeitä tai lääkäreitä vastaan on tyypillinen esimerkki siitä, kun ei vaivauduta lukemaan yhtä jaetta enempää!

Vastaa