Jumalan Sana vs. ihmisen

Jumalan Sana vs. ihmisen

Jumalan Sana, Jumalan lupaus on voimakkaampi kuin mikään muu. Vaikka koko maailma tai pimeys puhuisi jotain muuta, Jumalan lupaus ja Sana on voimakkaampi.

Tiistain toivon sanoma kumpuaa kohdasta, jonka äärelle olen viime aikoina pysähtynyt monen monta kertaa.

Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. (Jer. 29:11)

Tänään erityisesti sanat ”Minä annan” puhuttelee.

Jumalan Sana, Jumalan lupaus on voimakkaampi kuin mikään muu. Vaikka koko maailma tai pimeys puhuisi jotain muuta, Jumalan lupaus ja Sana on voimakkaampi.

Hengellisen kentän outouksien, ”pastori Persiljoiden” & ”Big Benien” luvatussa maassa, olen törmännyt toisenmoisiin toiveisiin ja tavoitteisiin. Niiden keskipisteenä – vaikka muuta julistettaisiinkin – on ”minä ite”. Minulle nyt, äkkiä ja heti – tai jos ei ihan heti – niin onnen ja menestyksen loppusijoituspaikka on ”miun sylissä”. Viis muista.

Jos joku pyrkii samoille onniosingoille, syntyy armoton tora – jopa sota. Hengellisessä kentässä on se outo puoli, että siellä aletaan ampua kovilla, (mukamas) ”pyhillä” ammuksilla. Aseena ovat Raamattu, Raamatun opetus, ”hengellinen sodankäynti”, sielunhoito, hoitokokous tai kirkkokuri – jopa nk. armolahjat.

Nämä saavat olla vaikuttamisen välineitä, mutta lyömisen, manipuloinnin välineitä ne eivät saa olla enempää kuin toisen (esimerkiksi eri tavoin ajattelevan) torpedoimiseen tarkoitettuja.

Voi tauti tavaton sentään! Saarnastuolista tai (kristillisestä) mediasta tulee oman mission toteuttamisen väylä. Armolahjoista ”minun suuntaani” ohjailemisen väline. ”Hengellisestä sodankäynnistä” tai (taistelu)rukouksesta rukous toista (vaikkakin toisin ajattelevaa) kristittyä vastaan. Sielunhoidosta tai hoitokokouksesta ruotuun taivuttelun väline. Seurakunnan eheydeksi tarkoitetusta ”kirkkokurista” hajottava elementti.

Raamatun- ja oppilauseet ovat tehokkaassa käytössä. Milloin rukoillaan hajaannusta ”vihollisten” (lue: niiden sisarien ja veljien, jotka suvaitsevat olla tavoitteideni tiellä!) leiriin, milloin iikunapuun kuivettumista, milloin kaikkea muuta kurjuutta. Toisaalta varoitellaan tuomitsemisesta – siitä, ettei näitä toimintatapoja saisi arvostella. Samaan aikaan ”rukouksin” yritetään tuomita toinen onnettomuuteen ja vaikeuteen. Tuomioista ensimmäinen on itse asiassa toisin ajattelevan tuomitseminen ”viholliseksi”.

Usein tässä määrittelyssä ja tuomitsemisessa menee sekaisin sekin, kuka on kenenkin ”vihollinen”. Se, että joku on minun kanssani nokka pokassa, ei välttämättä merkitse sitä, että Jumala olisi juuri minun kanssani samaa mieltä. Todella tärkeää on varmistua siitä, että omat motiivit ovat puhtaat, ennen kuin alkaa Jumalaa soppaan sotkemaan. Voin tuoda vihaisuuteni ja vihanikin Jumalalle. Eri asia on, onko minulla oikeutta alkaa julistaa kenenkään päällä tuhoa, tulta ja tulikiveä. Voin tuoda esiin väärin tekoja, mutta on eri asia, alanko julistaa Jumalan tuomiota näiden tekojen tekijöiden ylle. Mieluummin niin, että tuon asian jätän osaavimpiin – Jumalan – käsiin.

Tässä asiassa on vielä sekin puoli, että Jumala on viisaampi kuin me ihmiset. Hän näkee kokonaisuuden. Hän tietää täsmälleen, miten Hän meitä ihmisiä käsittelee. Niihin käsiin on hyvä jättää niin omat kuin muidenkin migreettiset asiat.

Oma kokemukseni on kaiken edellä mainitun velloessa ympärillä, että Jumalan Sana on kaikkein voimakkain. Vaikka kymmenen tai sata ympärillä julistaisi noita tuhon rukouksia, kokonainen yhteisö heittäisi pihalle ja kiroaisi tai tuomitsisi Jumalan valtakunnan ulkopuolelle, kun Jumala sanoo: ”MINÄ ANNAN sinulle tulevaisuuden ja toivon”, tuo sana on voimakkaampi. Jumalan Sana, vaikka tuhat puhuisi jotain muuta.

Vastaa