329. Jumalan rakkauden siirtoliikkeitä

Oli niin tai näin, Jumala haluaa lämmittää sydämemme. Tehdä meistä Hänelle eläviä, palavia ihmisiä. Ihmisiä, jotka tekevät parhaita, ensimmäisiä tekoja.

Sanan vaatimusten(kin) äärellä on muistettava: Mitä Hän käskee, siihen Hän myös antaa voiman ja kyvyn. Niin tähänkin elävyyteen, palavuuteen ja intoon. Hän lämmittää sydämemme, kun annamme Hänen tehdä niin.

Tämä taas vaikuttaa hengelliseen elämäämme. Sanan lukemiseen. Rukoukseen. Kaikkeen, mitä teemme tällä hengellisellä saralla.

Jatkan keskiviikkoiseen tapaan Michael Forsterin kirjan käsittelyä.

Eilen illalla nukkumaan mennessäni minulle tuli saamaani tekstiviestiin liittyen Raamatun kohta, jossa Jeesus sanoo, että hän siirtäisi lampun jalan pois paikoiltaan sen takia, että eräs seurakunta on hylännyt ensimmäisen rakkautensa.

Vaikka uni tuntui kutsuvan, täytyi ottaa Raamattu ja alkaa lukemaan kohtaa asiayhteydessään:

”Minä tiedän sinun tekosi, sinun vaivannäkösi ja kestävyytesi. Minä tiedän, ettet voi sietää pahoja ihmisiä. Sinä olet koetellut niitä, jotka sanovat itseään apostoleiksi vaikka eivät ole, ja olet havainnut heidät valehtelijoiksi. Kestävyyttäkin sinulla on, olethan joutunut moneen vaivaan minun nimeni tunnustamisen tähden etkä ole antanut periksi. Mutta sitä en sinussa hyväksy, että olet luopunut ensi ajan rakkaudesta. Muista siis, mistä olet langennut, käänny ja palaa tekemään ensi ajan tekoja. Ellet tee parannusta, minä tulen luoksesi ja siirrän lamppusi paikaltaan. Siinä teet kuitenkin oikein, että inhoat nikolaiittojen* tekoja, joita minäkin inhoan.

Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille. Sen, joka voittaa, minä annan syödä elämän puusta, joka on Jumalan puutarhassa.” (Ilm. 2: 2-7)

Ilmestyskirja piirtää eteemme ehdottoman ja suorasukaisen Jeesuksen. Ilmestyskirjan seurakunnille suunnatuissa sanoissa on siitä erikoinen piirre, että niissä näytetään edellyttävän seurakunnilta täydellisyyttä. Yksi ainoa seurakunta, Filadelfia, täytti tämän kriteerin: Herralla ei ollut sille mitään moitteen sanaa. Muille oli sekä kiitettävää että sana, joka kehotti tekemään parannusta – jotta seurakunta välttyisi pois poikkeamisen seurauksilta. Toisena ääripäänä oli Laodikea, jolla oli runsaasti parannuksen tekemistä, vaikka se luulikin itseään täydelliseksi seurakunnaksi.

Efeson seurakunnan ongelma oli se, että se kyllä pyrki hyvään ja koetteli asioita, ilmiöitä ja ihmisiä, mutta oli luopunut ensimmäisestä rakkaudestaan eikä tehnyt ensi aikansa tekoja. ”Ensimmäiseksi” käännetty sana tarkoittaa myös parasta. Tämä seurakunta ei palvellut Herraansa ensimmäisellä, parhaalla innolla eikä tehnyt niitä tekoja, mitä se oli tämän ensimmäisen, parhaan innostuksen ja rakkauden aikana tehnyt.

Seurakunnallisessa kentässäkin puhumme ”ensirakkaudesta” ja liitämme sen usein hengellisen kääntymyksen/uskoontulon aikaan. Tämä tuottaa ongelman niille, jotka eivät ole kokeneet radikaalia kääntymystä tai vaikka olisivat sellaisen kokeneet, heillä ei siihen ole liittynyt sen kummempia tunteita.

Itse kuulun oikeastaan molempiin ryhmiin. Ensiksikin, vaikka periaatteessa tulin mukaan kirkollisiin kuvioihin pystymetsästä (kotini ei ollut mitenkään kuin korkeintaan muotokristillinen, jossa hengellisillä jutuilla tai kirkolla ei ollut arjessa sanaa sanottavana), minulla oli tavallaan hengellinen taustani: Oli helluntalainen koulukaveri, joka kertoi juttuja uskoontulleista ja/tai evankelistoista, jotka puhuivat seurakunnassa ja/tai yöpyivät hänen kotonaan. Oli äitini taannoisen palveluspaikan (äitini on sitä ikäluokkaa, että tytöt aloittivat työuransa palvelustyttöinä, tms.) isäntä ja emäntä, jotka rukoilivat puoletani. Oli uskova matematiikan opettaja, joka oli jakanut meidänkin postilaatikkoomme lentolehtisiä. Oli luterilainen kirkko, joka kustansi joka talouteen Yksi ainoa elämä -kirjan. Ja oli Gideonit, jotka lahjoittivat 3-luokkalaisille Uuden testamentin. Radikaali kääntymykseni, se että kriisin keskellä halusin luovuttaa elämäni Jeesukselle niin kokonaan kuin tajusin lokakuussa -89, oli seurausta tuosta ketjusta.

Paitsi että olen tehnyt hengellisen äkkikäännöksen tapahtumien ketjun yhdessä mutkassa, vatsanpuruja on itselleni herättänyt myös se, lukuunottamatta valtaisaa onnellisuuden tunnetta siinä hetkessä kuin olin elämäni Jeesukselle antanut, tunne-elämääni varjosti vuosi kaudet pikemminkiin alakulo. Jos uskon katsotaan ratkaisevan kaikki ongelmat, olin tullut ikään kuin ”väärin uskoon”.

Kyselyä on herättänyt se, mitä ihmettä on ensimmäinen rakkaus tällaisella prosessin kautta kääntymykseen tulleella (tai sitten uskoon hiljalleen kasvaneella) tai henkilöllä, jolle usko ei ole herättänyt ihmeempiä tunnekuohuja. Mihin ihmeeseen Herra haluaisi tällaisen ihmisen johdattaa?

Mielestäni vastauksen kysymyksiin antaa ajatus siitä, että kohdassa ei puhuta tunnekuohusta – eikä välttämättä rakastumisestakaan, vaan. ”parhaasta rakkaudesta” ja ”parhaista teoista”. Ehkä siinä on ripaus myös alkuajan innostusta ja tinkimättömyyttäkin. Itselläni tuo kaikki näkyi täyskäännökseni jälkeisenä aikana vilpittömänä haluna tehdä Herran tahto sillä ymmärryksellä, joka oli – ja ottaa Sana niin kuin on kirjoitettu. Jälkeen päin tulivat sitten mutkat – ja esimerkiksi se, että henkilökohtaisessa uskonelämässäni tukeuduin ”voideltuihin” ja esimerkiksi yhteisöön… enkä älynnyt luottaa siihen, mitä Herra ITSE oli ITSELLENI puhunut. Vasta nyt paljon myöhemmin Herra näyttää uudestaan johdattavan noihin ensimmäisiin tekoihin – niin kuin eräs henkilö vastottain sanoi: ”Nyt on sinun aikasi kävellä uudestaan vetten päällä”. Hän viittasi tilanteeseen, jossa Pietari Jeesuksen käskystä käveli vetten päällä, kunnes ympärilleen mahdotonta tilannetta katsottuaan alkoi upota.

Forsterin kirjasta löytyi tälle päivälle kohta: ”Jumala sanoo: ´Tahdon lämmittää heidän sydämensä.´”

Kysymys ei ole siitä, mikä on ollut sinun tai minun lähtökohtani. Ei siitä, kuinka täynnä intoa tai rakkautta olemme lähteneet liikkeelle. Joillekin meistä kääntyminen on voinut olla tahdon päätös ilman sen ihmeempiä tunteita – joillakin (niin kuin on tässä kirjoituksessa tullut moneen kertaan esille) kasvua… ja/tai mikään ei kummoisemmin tunnu muuttuneen. Tai sitten joku on ollut tulta ja tappuraa!!!

Oli niin tai näin, Jumala haluaa lämmittää sydämemme. Tehdä meistä Hänelle eläviä, palavia ihmisiä. Ihmisiä, jotka tekevät parhaita, ensimmäisiä tekoja.

Sanan vaatimusten(kin) äärellä on muistettava: Mitä Hän käskee, siihen Hän myös antaa voiman ja kyvyn. Niin tähänkin elävyyteen, palavuuteen ja intoon. Hän lämmittää sydämemme, kun annamme Hänen tehdä niin.

Tämä taas vaikuttaa hengelliseen elämäämme. Sanan lukemiseen. Rukoukseen. Kaikkeen, mitä teemme tällä hengellisellä saralla.

Niin, siihen saamaani tekstiviestiin liittyen… Minulla oli hyvin selkeä tietoisuus siitä, että Herra mieluusti säilyttäisi lampun jalkoineen paikallaan, mutta joskus Hänen on pakko myös siirtää lamppua jalkoineen kauemmaksi. Takana yksinkertaisesti on rakkaus: Tuo siirtoliike voi saada miettimään sitä, mitä henkilö, miksei yhteisökin oikeasti haluaa. Omalla kohdallinikin tuollainen mietinnän vaihe on ollut. Parannuksen kautta siitä olen päässyt eteenpäin, ja lamppu alkaa loistaa taas. Kiitos siitä Hänelle, joka ei savuavaakaan kynttilää/lamppua (osaa öljylamppukin savuttaa…) sammuta, vaan mieluummin hoitaa asian niin, että puhdistus tuottaa tehtävänsä ja valo on juuri niin kirkas kuin uudessa lampussa tai kynttilässä.

1 Comment

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s