Tavis- vai tasorukouksia?

Tavis- vai tasorukouksia?

Koetammeko kiertotietä?

Törmäsin rukousopetukseen, jossa opetettiin rukouksen tasoista seuraavasti: Henkilökohtaiset pyyntörukoukset ovat ikään kuin alempaa tasoa. Näinollen meidän pitäisi edetä kohti ylempää tasoa, ”sisempää esipihaa”.

”Heillä on taipumus halveksia tätä rukouksen perustapaa. Heillä on taipumus hypätä yksinkertaisen rukouksen yli toivoen voivansa edetä ´kypsempiin´rukouksen ilmauksiin. Heitä hymyilyttää, kun siinä itsekkäästi pyydetään yhä uudestaan niin paljon. He puhuvat ylevästi siitä, että on vältettävä ´itsekeskeistä rukousta´ja pyrittävä ´rukoukseen, jonka keskuksena on toinen ihminen´. Näiltä ihmisiltä jää kuitenki tajuamatta, että yksinkertainen rukous on tarpeellista, jopa olennaista hengelliselle elämälle Ainoa tapa, jolla ´itsekeskeisestä rukouksesta´voidaan päästä eteenpäin, jos me ylipäänsä pääsemme siitä eteenpäin on se, että kuljemme sen kautta, emme kierrä sitä.” Michael Forster

Jeesus tuli – ja asui keskellämme

Miksi Jumala on kiinnostunut meidän tavanomaisista rukouksista ja meidän tavallisesta arkisesta elämästämme? Luulisin, että nimenomaan siksi, että Hän rakastaa meitä luominaan ja lunastaminaan ihmisinä – ei yli(hengellisinä)-ihmisinä tai enkeleinä, vaan IHMISINÄ.

Tätä Jumalan rakkautta ja arvostusta ihmistä ja ihmisyyttä kohtaan osoittaa nimenomaan se, että Jeesus Kristus tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme?

” Koska meillä siis on suuri ylipappi, joka on kulkenut läpi taivaiden, Jeesus, Jumalan Poika, pysykäämme tässä tunnustuksessa. Meidän ylipappimmehan jos kukaan kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan; hän vain ei langennut syntiin. Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme.” (Hepr. 4: 14-16)

Kirkkohistoria osaa kertoa, että tuohon aikaan, jolloin Johannes ja Heprealaiskirjeen kirjoittaja pukivat ajatuksiaan sanoiksi, samaan aikaan, myös kristinuskon liepeillä oli gnostilaisvaikutteista opetusta, jonka yksi muoto oli ”ylihengellinen”, ihmisyyttä halveksuva muoto. Tuon muoto korosti korkeita sfäärejä ja kokemuksia tavallisen elämän kustannuksella. Tämän korostuksen vuoksi ensimmäiset kristilliset vaikuttajat kirjoittivat ja julistivat esimerkiksi seuraavaan tapaan:

Hänellä oli Jumalan muoto,
mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan
olla Jumalan vertainen
vaan luopui omastaan.
Hän otti orjan muodon
ja tuli ihmisten kaltaiseksi.
Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa,
hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti.
Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken
ja antanut hänelle nimen,
kaikkia muita nimiä korkeamman.
Jeesuksen nimeä kunnioittaen
on kaikkien polvistuttava,
kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla,
ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: ”Jeesus Kristus on Herra.” (Fil 2: 7-11)

Jeesus kohtasi ihmiset heidän tarpeissaan

Kun luemme evankelistojen kertomuksia Jeesuksesta, huomaamme, että Jeesus kohtasi ihmiset heidän tarpeissaan. Kohtaamisissa ei ollut merkkiäkään sisemmistä esipihoista – vaikka ne sisälsivätkin lupauksen siitä, että Jeesus – ja Hänen kauttaan Jumala – voitiin oppia tuntemaan ennenkuulumattoman läheisellä tavalla. Heprealaiskirjeen kirjoittaja muotoilee ajatuksen seuraavasti:

”Veljet, meillä on siis täysi oikeus astua sisälle kaikkeinpyhimpään, koska Jeesus on uhrannut verensä ja näin avannut meille uuden, elämään vievän tien, joka kulkee väliverhon — hänen ruumiinsa — kautta. Meillä on suuri ylipappi, jonka haltuun on uskottu Jumalan koko huone. Astukaamme sen tähden Jumalan eteen vilpittömin sydämin ja varmoina uskossamme, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä. Pysykäämme horjumatta tunnustuksessa ja toivossa, sillä hän, joka on antanut meille lupauksensa, on luotettava.” (Hepr. 10: 19-23)

Ennen Jeesusta tavallisen ihmisen oli aivan turha yrittää kaikkeinpyhimpään. Tuo oikeus oli ylimmäisellä papilla – kerran vuodessa. Jumalan pyhyys koettiin niin suurena, että luvaton meneminen kaikkeinpyhimpään olisi tuonut mukanaan kuoleman. Jeesus avasi tuon tien, kaikkeinpyhimpään, Jumalan luo.

Herrasta lähtöisin

”Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siellä on vapaus. Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki.” (2. Kor 3: 17-19)

Ehkä näemme asiat ikään kuin kuparisesta peilista, mutta katsomme niitä ilman kasvojen peittämistä ja toisaalta näemme paremmin, kun meillä ei ole peitettä kasvoillamme.

Tarkoitus on, että Jumalan armo, rakkaus – ja kirkkaus – avautuu meille. Eikä niin, että meidän tuon armon, rakkauden ja kirkkauden edessä täytyisi muuttua jotenkin ”pyhemmiksi” tai elämämme ”paremmaksi” tai että meidän pitäisi unohtaa arkiset realiteetit ja haasteet. Päinvastoin: Sitä varten Jeesus on tullut, että kohtaisi meidät juuri nyt, semmoisina kuin olemme, haasteissa (tai katastrofeissa – riippuu ongelman laadusta) – että Hänen armonsa, voimansa, rakkautensa ja kirkkautensa ylenpalttisuus (jopa ylivoimaisuus) tulisi ilmi juuri nyt!

Saamme tänään tulla arkisien(kin) rukousaiheiden kanssa Hänen eteensä. Hän on luvannut pitää meistä huolen.

Vastaa