Tapauskertomus ”Mahdoton”

Miten monta kertaa Raamatussa onkaan kysymys juuri tuosta: Jumala ilmestyy mahdottomaan tilanteeseen ja muuttaa tilanteen aivan toisenlaiseksi ja/tai “voimaannuttaa” ihmisen asioihin, joihin ihminen itsessään ei kykenisi.

Eilen törmäsin kirjoitukseen, joka pohjautui Tuomarien kirjan lukuun 15, jakeisiin 13-15:

”He sitoivat hänet kahdella vastapunotulla köydellä ja veivät hänet mukanaan.
Kun Simson tuotiin Lehiin, filistealaiset juoksivat riemusta huutaen katsomaan häntä. Silloin Herran henki valtasi hänet. Köydet, jotka olivat hänen käsivarsiensa ympärillä, katkesivat kuin pellavalangat tulessa, ja siteet kirposivat hänen käsistään. Hän huomasi aasin ehjän leukaluun, otti sen maasta ja löi sillä tuhat miestä.”

Kirjoituksessa viitattiin siihen, että oli aika lailla epätodennäköistä, että aasia enää käytettäisiin. Aasi oli kuollut tienvarteen. Ketut ja korppikotkat – ja aika olivat tehneet tehtävänsä. Jäljellä oli luita, joiden joukossa oli ehjä leukaluu. Tämä leukaluu sai olla Jumalan käytössä Hänen Henkensä vallatessa Simsonin.

Kirjoituksessa todettiin, että Jumala käyttää sitä, mitä ihminen pitää käyttökelvottomana – ja nimenomaan sitä.

Kirjoitus jatkui:

”Ystäväni, Jumala käyttää sitä, mitä ei maailman mielestä voi käyttää ja sitä, minkä viimeinen käyttöpäivä on mennyt. Niin Hän vain tekee. Niinpä, jos ihmiset ovat pyyhkineet nimesi pois ja sanovat sinua käyttökelvottomaksi, kohtelevat sinua merkityksettömänä, valmistaudu! Jumala voi käyttää sinua ja Hän on tekemäisillään juuri niin: käyttääkseen sinua tekemään sen, mikä on mahdotonta…”

Kirjoitus sai minut miettimään. Miten monta kertaa Raamatussa onkaan kysymys juuri tuosta: Jumala ilmestyy mahdottomaan tilanteeseen ja muuttaa tilanteen aivan toisenlaiseksi ja/tai ”voimaannuttaa” ihmisen asioihin, joihin ihminen itsessään ei kykynisi.

Mietipä hetki Raamatun esimerkkejä aiheesta – ja anna niiden rohkaista itseäsi alkaneen viikon haasteissa.

Itse asiassa pelastus on tyyppikuva tuollaisesta mahdottomasta asiasta:

Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa. Kristus on avannut meille pääsyn tähän armoon, jossa nyt lujasti pysymme. Me riemuitsemme siitä toivosta, että pääsemme Jumalan kirkkauteen. Me riemuitsemme jopa ahdingosta, sillä tiedämme, että ahdinko saa aikaan kestävyyttä, kestävyys auttaa selviytymään koetuksesta ja koetuksesta selviytyminen antaa toivoa. Eikä toivo ole turha, sillä Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen.Meistä ei ollut itseämme auttamaan, mutta Kristus kuoli jumalattomien puolesta, kun aika koitti. Tuskin kukaan haluaa kuolla edes nuhteettoman ihmisen puolesta; hyvän ihmisen puolesta joku ehkä on valmis antamaan henkensä. Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun vielä olimme syntisiä. Kun hän nyt on vuodattamalla verensä tehnyt meidät vanhurskaiksi, hän vielä paljon varmemmin pelastaa meidät tulevalta vihalta. 10 Jos kerran Jumalan Pojan kuolema sovitti meidät Jumalan kanssa, kun olimme hänen vihollisiaan, paljon varmemmin on Jumalan Pojan elämä pelastava meidät nyt, kun sovinto on tehty. Eikä siinä vielä kaikki. Me saamme myös riemuita Jumalastamme, kun nyt olemme vastaanottaneet Herramme Jeesuksen Kristuksen valmistaman sovituksen.” (Room. 5:1-11)

Lähteet: J. Prince, God Uses What Man Deems Useless
Kuva: A. Lehikoinen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s