312. Mutkitellen eteenpäin!

312. Mutkitellen eteenpäin!

Yleensä korostan jakeiden asiayhteydessä olemista. Joskus yksittäinenkin jae pomppaa esiin sieltä asiayhteydestä – tavalla, joka ikään kuin nostaa sen sieltä esiin niin, että se puhuttelee kyseisenä hetkenä.

Yhtenä päivänä silmäilin Raamattua etsiessäni erästä kohtaa. Silmiini sattui kohta, jossa sanottiin, että Jeesuksen (ja hänen opetuslapsiensa) oli kuljettava Samarian kautta. Pysähdyin ja pohdin, että asialla taitaa olla tekemistä minun elämäni kanssa. Mutta mitä?

Asia alkoi hahmottua pari päivää myöhemmin, kun asiat eivät menneet lainkaan suunnitellusti. Tuli ns. mutkia matkaan. Aluksi minusta tuntui, että asiat menevät väärin. Sitten tuli mieleen tuo Raamatun kohta. Oliko tuolla kohdalla jotain tekemistä kohtaamieni mutkien kanssa?

Aloin tutkimaan asiaa vähän pintaa syvemmältä. Miksi sanotaan, että Jeesuksen oli kuljettava Samarian kautta?

Tosiaankaan ei ollut tavallista, että ”kunnon juutalainen” kulki halveksitun Samarian kautta. Jeesuksen oli kuitenkin sieltä kuljettava. Miksiköhän?

Ehkäpä yhden ainoan ihmisen takia, naisen, joka tuli elämänsä umpisolmujen kanssa kaivolle hakemaan vettä.

Nainen oli halveksittu elämäntilanteensa takia. Viisi karillemennyttä avioliittoa. Kuka tietää mistä syystä…

Tänä(kin) päivänä tiukkapipoisimmat osoittaisivat naista sormella…:”Juuri noin huono olet…”

Meidän on muistettava tuon ajan tausta. Nainen todella onnettomassa asemassa. Taloudellisesti(kin) miehestä riippuvainen. Siinä yksi syy, miksi erokirja piti kirjoittaa ja taata naiselle mahdollisuus uuteen liittoon, jos entinen kariutui. Suhteessa avioeroon oli samanmoista kahta ajattelutapaa kuin meidänkin aikanamme: Osa salli eron löyhin(kin) perustein, osa oli erittäin jyrkkä. Joka tapauksessa eronneen leima ei ollut helppo kantaa – ja nainen ilman toimeentuloa oli puilla paljailla.

Minkä takia Sykarin kaivolle tullut nainen oli ajautunut ”avosuhteeseen” vieraan miehen kanssa, sitä emme tiedä. Ehkä syynä se, että hän ei enää luottanut kelpaavansa kenellekään.

Taustana tiedämme senkin, että mies ei jutellut naisten kanssa noin vain – vielä vähemmän juutalainen opettaja samarialaisen kanssa – ja kaikkein vähiten juutalaiset perinteisesti uskoivat pelastuksen alkuunkaan kuuluvan juutalaisille. Jeesuksen ja kaivolle tulleen naisen keskusteluissa Jumalan valtakunta ja pelastus murtautui sellaisen ihmisen elämään, jota pidettiin kaikin puolin mahdottomana ja pelastuksen mahdollisuudenkin ulkopuolella olevana ihmisenä.

Tämä oli se syy, miksi Jeesus kulki Samarian kautta.

Tässä myös meille viesti:

Kun elämä tuo matkassaan mutkia – eivätkä ne rukouksen voimasta poistu – kannattaa katsoa ympärilleen ja rukoilla: Onko mahdollista, että sinun/minun kohdallani voisi kyseessä olla tilanne, että meidänkin on kuljettava ”Samarian kautta” ja tavoitettava joku ihminen… joku jolle Jeesuksella on asiaa? Ei niinkään jumiutua siihen olosuhteeseen, jossa asiat menivät mönkään, vaan siihen, mitä asiaa Jumalalla on tuossa tilanteessa?

Omasta elämästäni tulee mieleen erikoinen tilanne vuosien takaa. Oli tilaisuus alkamaisillaan ja vastuunkantajien joukon kanssa rukoilimme ennen tilaisuutta. Minulle tuli erikoinen tunne, että piti lähteä sikäläiseen pubiin. En siellä ollut käynyt kuin joskus nuoria aikuisia nuorteniltaan kalastaessani. Ajatus tuntui hullulta. Mitä minä siellä teen? Kurkistan ovelta ja sanon iltaa? – Ajatus ei jättänyt rauhaan. Pakko oli sanoa porukoille, että ”nyt mie meen…”. Menin ovelle. Sisällä oli mies, joka huikkasi ovelle: ”Sie muuten oot uskossa.” ”Olen, mutta mistä sinä sen tiedät.” ”Näen sen sinusta.” Mies oli ollut aktiiviseurakuntalainen, elämä mennyt solmuun ja vankilasta oli nyt lomalla, ”sattumoisin” poikennut paikkakuntamme pubiin. Täytyy sanoa – jälkeenpäinkin – että ajattelin, kuinka kannatti totella omituiselta tuntuvaa kehotusta ja mennä…

Useimmiten – omassa elämässäni – johdatus tapahtuu paljon arkipäiväisemmin, niin että vasta jälkikäteen tajuaa, että mutkillakin oli tarkoitus.

Vastaa