Irtiottoa tämäkin

Olen matkan varrella huomannut, miten ovelasti asiayhteydestään irrotetut jakeet osana hengellistä puhetta toimivat. Vaikka luterilaista kirkkoa on kuivuudesta moitittu, kirkossa on yksi hyvä puoli. Asiayhteydestään irrotetuista kohdista on hankala saarnata, jos meinaa pysyä Kirkkokäsikirjan teksteissä! Ne luetaan ja niistä saarnataan, ellei ole painavaa syytä poiketa. Ja harvoin sellaista on. Sen sijaan vapaat seurapuheet ja vapaa kristillisyys mahdollistaa nuo irrotetut jakeet.

Viimeisimpinä vuosina olen huomannut, kuinka asiayhteydestään irrotetut, moneen kertaan toistetut jakeet ovat omassa elämässäni toimineet aivopesun tavoin. Useaan otteeseen olen hätkähtänyt siihen, mitä asiayhteydestään irrotettujen jakeiden ja niiden osien ympärillä oikein sanotaan.

Seuraavassa yksi näistä jakeista:

”–se, joka on teissä, on suurempi kuin se, joka on maailmassa.” (1 Joh. 4:4)

Nyt lukiessani jakeen kokonaisuudessaan, tajusin, mihin se oikein liittyy:

”Te, lapseni, olette Jumalasta, ja te olette voittaneet nuo väärät profeetat, sillä se, joka on teissä, on suurempi kuin se, joka on maailmassa. He ovat maailmasta. Maailmasta on se, mitä he puhuvat, ja maailma kuuntelee heitä. Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, kuuntelee meitä, mutta joka ei ole Jumalasta, se ei meitä kuuntele. Tästä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen.”

Kysymys oli asetelmasta oikea ja väärä, oikea ja väärä opetus, oikeat ja väärät profeetat – ja oli kyseessä oikea ja väärä oppi.

Kynnyskysymys näyttää olleen sen tunnustaminen, että Jeesus Kristus on lihaan tullut Jumala(n Poika).

Olen kuullut opetusta (jopa samojen opettajien suusta, jotka opettavat tuota ”hän joka teissä on, on suurempi -oppia), jonka mukaan riittää oikean ja väärän erottamiseen, kun joku henkilö sanoo suullaan, että Jeesus Kristus on Herra.

Minua on tavattomasti härnännyt ajatus siitä, että esimerkiksi narsistille tai antisosiaaliselle persoonallisuudelle näyttää olevan helppoa tuon tunnustuksen sanominen kirkkain silmin – vaikka sitten elämä kieltäisi hänet (vaikkapa sillä tavoin, että menee omat ja vieraat vaimot sekaisin tai joku sekaantuu lapsiin, tms. muuta varmasti perinteisesti moraalin tai Raamatun tulkitsevien mielestä rajan yli menevää…). Tämä tunnustus voi tulla myös vakaumuksellisen ja paatoksellisen, oikeaoppisen puheen muodossa, tai vaikkapa uskoa seuraavien tunnustekojen tai armolahjojen toiminnan korostuksena. Näiden ihmisten mukaan merkki siitä, että Jumala tunnustautuu ihmiseen ovat armolahjat ja tunnusteot, oikea oppi, jne.

Mutta tukeeko Johanneksen opetus kokonaisuutena tuota?

Tuon (niin kuin Raamatun yleensäkin) opetuksen äärellä on huomattava, että esimerkiksi evankeliumien ja kirjeiden lähtökohta on ollut varsin käytännöllinen, niiden syntytilanteesta nouseva. Evankeliumit ovat olleet todistusta niiden kohderyhmälle. Se mitä tämä kunkin evankeliumin äärellä merkitsee on toinen ja pitkäkin tarina. Kirjeet taas ovat syntyneet käytännön tarpeesta ohjata niiden vastanottaj(aseurakunt)ia niin teologisissa kuin käytännönkin kysymyksissä. Niissä näkyy viitteitä esimerkiksi siitä ympäristöstä, joka kussakin tilanteessa haastoi kristinukon.

Esimerkiksi Roomalais- ja Galatalaiskirjeiden vuoropuhelu käydään paitsi pakanallista myös juutalaista taustaa vasten. Kristinuskoa perustellaan molemmille ryhmille. Esimerkiksi Paavalin sanat: Sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan, voi johtaa ajatuksemme hakoteille, jos tulkitsemme sen liian kirjaimellisesti. Voimme alkaa korostaa esimerkiksi, että pelkkä suun tunnustus (hauki on kala -tyyliin) riittää. Tuossa puhutaan myös sisimmän, sydämen – sieltä, mistä elämä lähtee – uskosta. Muistamme Jeesuksen sanat siitä, että sydämestä lähtevät kaikki pahat ajatukset – ja sitä piti tarkkailla ei niinkään rituaalista puhtautta, kuten käsien pesua, tms.

Samaan tapaan voimme nähdä Johanneksen sanat mahdollista kristinuskon perustelua gnostilaisuuden suuntauksia vasten, jotka kielsivät Jeesuksen tulleen lihaksi/olleen liha. Kysymys oli yhdestä tavasta, jolla opetus vääristyi niin, että se ei enää ollut kristillistä siinä mielessä kuin ensimmäiset kristityt sen ymmärsivät. Kyseessä oli yksi esimerkki – ei harhojen koko kirjo!

Tekstin äärellä kysymys voi kuulua: Mikä on tämän ajan harhapolku, jolle on vaara eksyä? Missä ajassamme eksytään tunnustuksesta?

Näin vältämme tulkinnan, joka urauttaa ajatuksemme johonkin tiettyyn ajatusmalliin, jossa emme huomaa jotain tärkeää, mikä pitäisi huomata, että pysymme itse polulla ja olemme silmät avoimina huomaamaan vaaran merkit myös ympärillämme.

Oli harha mikä hyvänsä, ydin on siinä, että sellaisen, joka on Kristuksessa ei tarvitse ottaa yhtään askelta taakse, perääntyä ja/tai pyydellä anteeksi olemassaoloaan, koska se, joka tällaisessa ihmisessä on, on suurempi kuin se mikä on tuossa harhassa ja maailmassa. Paavalin sanoin: Kristus meissä, kirkkauden toivo. Totta tosiaan, ajatuksen kulku menee niin pitkälle, että Johannes sanoo, että nämä Kristuksessa olevat ihmiset ovat voittaneet tuon väärän ja sen sanansaattajat.

Ilmanko totuutta rusetille pyörittävät, sanoja asiayhteyksistään irrottelevat ”raamatunopettajat” eivät moisia asioita tuo julki – vaan kuorivat mieluisensa kermat päältä.

TÄMÄN – JA NIMENOMAAN TÄMÄN TAKIA – ON ÄÄRETTÖMÄN TÄRKEÄ, EI OLLA VAIN SYÖTETTÄVÄNÄ, VAAN SYÖDÄ ITSE! Lukea Raamattua. Kirjaimellisesti yhtä ahnaasti kuin vastasyntynyt maitoa.- Se joka on nähnyt vastasyntyneen ahmimassa maitoa tietää, että tuon pikkumiehen tai -naisen maailmaan ei mahdu mitään muuta kuin autuas syöminen! Näin Pietarin sanojen mukaan tulisi meidänkin laitamme olla. Olen useaan otteeseen maininnut äärimmäisestä kuulemastani opetuksesta, jossa samaistettiin Raamatun lukeminen ”sikailuun” ja siihen, että Raamatun äärellä ihminen ylpistyy! Raamatussa tuota opetusta ei ole. Päinvastoin Raamatun kokonaisuus tukee Raamatun opiskelua ja omaksumista niin, että se uskossa sulautuu meihin. Sanat, jotka Herra on puhunut – ja jota nyt luemme Sanastaan, ovat henki ja ovat elämä.

Johannes vetää loogisen yhtäläisyyden näiden kolmen asian välille: se/mikä on Kristuksen ulkopuolella, on maailmassa ja on epäkristillistä (tai vastakristillistä, antikristillistä). Maailma kuuntelee ”omaa ääntään”, kun taas se, joka on Kristuksessa, kuuntelee Kristusta ja Hänen ääntään Hänen omissaan ja Sanassa. Jeesuksen ajatuksia mukaellen: On loogista, että maailma kuuntelee harhaa ja Kristuksen omat Kristusta.

Kysymys oikeastaan kuuluu Sanan äärellä joka kerta: Kummalla puolella minä olen? Entä sinä?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s