Olen kirjoittanut matkan varrella montakin kertaa ”raamatturuseteista”. Tilanteesta, jossa Raamattu väännetään rusetille, jotta saadaan oma näkökulma perustelluksi.

Ensimmäinen Jumalan Sanan (sanojen) rusetilletaivuttaja oli sielunvihollinen/kiusaaja. Syntiinlankeemuskertomuksesta tuttu kysymys oli: ”Onko Jumala todella sanonut…?” Aina sielunvihollinen/kiusaaja ei toimi noin. Se voi myös laittaa Jumalan suuhun sanoja, joita Jumala ei ole sanonut – tai irrottaa nuo sanat asiayhteydestään. Esimerkiksi Jeesuksen kiusauksista kertovissa kohdissa noin tapahtuu.

Useimmiten kuitenkin ihmiset toimivat tuossa taivuttelussa välikappaleina. Esimerkiksi kuningas Ussian ongelma ei ollut suinkaan Raamatun tuntemus (niinkuin aikamme karismaattisuuden eräs tunnettu tv-kasvo väitti) ja siitä johtuva ylpeys, vaan se, että Ussia ei tehnyt Sanan mukaan. Jos Ussia olisi tehnyt Mooseksen lain mukaan, hän ei olisi mennyt temppeliin ja olisi välttynyt rangaistukselta. Nehemien kirjassa kohtaamme väärät profeetat, jotka profeetalliseen johdatukseen viitaten olivat ohjaamassa Nehemiaa rikkomaan Jumalaa ja Hänen puhumiaan sanoja vastaan.

Myös omana aikanamme kohtaamme näitä rusetteja. Mainitsinkin edellisessä kappaleessa suomalaisen tv-kasvon, joka käänsi Ussiasta kertovan raamatunkohdan vastakohdakseen antamalla ymmärtää, että liika Sanan tunteminen ylpistää. Esimerkiksi Jehovan todistajien ”käännös” on esimerkki siitä, että ”kääntämällä” Raamattu voidaan saada aikaan opinmukainen Raamattu. Raamatunkäännöksessä kaiken kaikkiaan on se riski, että se kääntyy mielissämme kulttuurimme ja siitä nousevien mielikuvien mukaisesti. Suomalaisena variaation tästä esimerkiksi mielikuvamme ”hartaasta” rukouksesta. Mielikuvissamme hartaasta on tullut todennäköisesti hiljainen ja taipuvainen. Ei niin, vaan harras alkuperäisessä merkityksessään on pikemminkin asialleen hartaan antautunut, ellei peräti asialleen ”palava”!

Tällaisesta omasta ”esiymmärryksestä” nousevasta tulkinnasta on kysymys myös korostuksessa: ”Tieto paisuttaa, mutta rakkaus rakentaa.” Usein tuossa taustalla on ”oppifobisuus” eli opetukseen liittyy ajatus siitä, että kirjain kuolettaa ja Henki tekee eläväksi – joka sekin on irrotettu asiayhteydestään. Oppifoobikkojen mielilaji on myös moittia oppineisuutta (yliopistojen tai miksei vapaiden suuntienkin opinahjojen antia). Mielestäni takana on varsin tarkoitushakuinen ja suotta yleistävä mustamaalaus. Löydätkö Raamatusta vastakkainasettelun oppineisuuden ja Hengen välillä? Oppineisuus ja uskonnolliset johtajat olivat nokkapokassa Jeesuksen kanssa eivät suinkaan pelkän oppineisuutensa takia, vaan sen takia, että he eivät ymmärtäneet, kuka Jeesus oli. Eikö Jumalan torjujia ole kaikissa luokissa yhtä lailla – ja tiukan paikan tullen opetuslapsissakin? Kysymys oli siitä, että hekään eivät ymmärtäneet, kuka Jeesus oli. Sen sijaan, joka ymmärsi, kuka Jeesus oli, liittyi tämän seuraan. Jeesuksen seuraajissa oli syrjittyjä (spitaalisia, samarialaisia), huonomaineisia (prostituoituja), elämässään epäonnistuneita (syntinen nainen), sen ajan duunareita – mutta myös niitä, joilla ulkoisesti meni hyvin (vaikka heitä ei olisikaan arvostettu, kuten veronkerääjä, jolla lipsahti rahoja usein omaan taskuun)… ja myös uskonnollisia johtajia, jotka päätyivät siihen että Jeesuksen täytyi olla Messias (Nikodemos) ja hovin naisiakin… – Meidänkin aikanamme kirjoitetaan yhtä lailla siitä, mitä joku ”stara” (olkoon sitten hengellisen kentän tai sekulaarin kentän stara) on mieltä uskon asioista – koska sellainen kiinnostaa ihmisiä. JMeidän aikanammekin usko kiinnostaa usein niitä, jotka kipeimmin kokevat tarvitsevansa apua. Niille, joille ”oma usko (tai uskomattomuus) riittää” ei välttämättä Jeesus ole niin tärkeä.

Tuo ”tieto paisuttaa, mutta rakkaus rakentaa” on parempi lukea asiayhteydessään, muuten tulkinta ajautuu raamatturusetin suuntaan.

Meidän tulee muistaa, että luemme tuon ajan uskonnollista tekstiä, jolle on ominaista tietty – ja erityisesti Paavalilla – monimutkainen tyyli. Emme kerta kaikkiaan voi irrottaa sanoja asiayhteydestään tekemättä väkivaltaa itse tekstin ajatukselle.

Mitä sitten epäjumalille uhrattuun lihaan tulee, niin tiedämme, että meillä kaikilla on tieto. Tieto paisuttaa, mutta rakkaus rakentaa.
Jos joku luulee jotakin tietävänsä, ei hän vielä tiedä, niinkuin tietää tulee; mutta joka rakastaa Jumalaa, sen Jumala tuntee.
Mitä nyt epäjumalille uhratun lihan syömiseen tulee, niin tiedämme, ettei maailmassa ole yhtään epäjumalaa ja ettei ole muuta Jumalaa kuin yksi.
Sillä vaikka olisikin niin sanottuja jumalia, olipa heitä sitten taivaassa tai maassa, ja niitä on paljon semmoisia jumalia ja herroja, niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa.
Mutta ei ole kaikilla tätä tietoa, vaan tottumuksesta epäjumaliin muutamat vielä nytkin syövät uhrilihaa ikäänkuin epäjumalille uhrattuna, ja heidän omatuntonsa, joka on heikko, tahraantuu siitä.
Mutta ruoka ei lähennä meitä Jumalaan; jos olemme syömättä, emme siitä vahingoitu; jos syömme, emme siitä hyödy.
Katsokaa kuitenkin, ettei tämä vapautenne koidu heikoille loukkaukseksi.
Sillä jos joku näkee sinun, jolla on tieto, aterioivan epäjumalan huoneessa, eikö hänen omatuntonsa, kun hän on heikko, vahvistu epäjumalille uhratun syömiseen?
Sinun tietosi kautta turmeltuu silloin tuo heikko, sinun veljesi, jonka tähden Kristus on kuollut.
Mutta kun te näin teette syntiä veljiä vastaan ja haavoitatte heidän heikkoa omaatuntoaan, niin teette syntiä Kristusta vastaan.
Sentähden, jos ruoka on viettelykseksi veljelleni, en minä ikinä enää syö lihaa, etten olisi viettelykseksi veljelleni.

Kysymys on yhdestä erityisestä haasteesta, joka tuli esille pakanallisessa ympäristössä – siitä, voiko kristitty syödä epäjumalille uhrattua lihaa. Nyt pitäisi hahmottaa se, mitä Paavali tarkoittaa tiedolla.

Ensinnäkin Paavali painottaa, että epäjumalia ei ole, on vain yksi Jumala. Hän on palvonnan kohde. Ei kristityn näinollen tarvitse palvoa kuin tuota ainoaa Jumalaa. Epäjumalille uhraaminen tarpeetonta.
Toiseksi osallistuminen epäjumalanpalvelukseen on huonoa esimerkkiä sille, joka kokee asian joko esimerkkinä (No, kun tuokin tekee noin…) tai se loukkaa häntä (omatunto ikään kuin tahraantuu… Minä en voi(si) tehdä noin…).

Oli siis kysymys tiedosta, joka ”paisutti” sillä tavoin, että toista ei otettu huomioon, vaan vain oma vahva, suuri minä. Kysymys ei ollut tiedosta sinänsä, vaan mitä tuolla tiedolla teki. Rakkaus rakentaa tuota toistakin, ei vain minua.

1 Comment

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s