Uskossa sulautunut Sana

Uskossa sulautunut Sana

Tämänkertainen kirjoitus edellyttää hieman taustoitusta ja selittelyäkin.

Kirjoituksiani lukeneet tietävät, miten nihkeästi suhtaudun hengellisyyden ”uusiin tasoihin” tms. Ymmärrykseni perusteella Raamatun kokonaisuus ei tue pleikkaripelien tapaista tasokristillisyyttä, että

  • suorittamalla läpi jonkin tason
  • väistelemällä vihollisen ansat ja
  • tekemällä hyviä tekoja, pääsisimme uudelle tasolle. Vielä vähemmän tuo uudelle tasolle siirtyminen toimii automaattisesti ikään kuin
  • hissi nostaisi meidät sinne painettuamme oikeaa nappia tai niin, että
  • joku pelkästään julistaa meidän yllemme ”uutta tasoa”.
  • Uusi taso ei ole hengellinen maneeri.
  • Vielä vähemmän se on hengellinen mantra, joka sinällään saa aikaan tuon uudelle tasolle siirtymisen.

Jumalasta ja Pyhästä Hengestä puhuessa puhumme jostakin, mitä ei ymmärryksemme tai sanamme voi täysin tavoittaa tai kuvata. Kun luemme Raamatusta Jumalasta, Pyhästä Hengestä ja heihin liittyvästä, luemme ”silminnäkijä (tai kokija)” kertomuksia, jotka ovat suodattuneet heidän elämän piirinsä, kokemuksensa ja näkemyksensä kautta. Meidän on muistettava, että Jumala voi ylittää ymmärryksemme rajat. Joskus saamme asialle ”teologisen” selityksen, kuten tapahtui helluntaipäivän kohdalla. Pyhän Hengen vuodatus linkittyi Joelin profetiaan. Turvallisilla vesillä olemme, kun tällainen kytkös löytyy. Kaikkeen muunlaiseen pitää suhtautua varovaisesti. Uutta ilmoitusta, joka poikkeaa Raamatun kokonaisuudesta, ei edelleenkään tuo Jumala eikä Hänen Henkensä, vaikka asialla olisi enkeli, kirkkaus tms. Jumala eikä Hänen Henkensä toimi koskaan Hänen ilmoitustaan vastaan.

Tästä silta seuraaviin ajatuksiin.

Vaikka play station -tyyppiselle tasokristillisyydelle ei löydy Raamatusta perusteita, sieltä löytyy perusteet kristityn kasvulle ja eteenpäinmenolle Jumalan suunnitelmassa. Elämämme kristittyinä ei ole tarkoitettu staattiseksi tai tasapaksuksi päivästä toiseen raahautumiseksi. Jumala on edelleen dynaaminen, uutta luova Jumala, joka haluaa niin asiansa kuin meidänkin menevän eteenpäin.

Esimerkiksi Paavalin sanat Efeson seurakunnalle antavat ymmärtää, että seurakunnan perustehtäviä on Kristukseen juurruttaminen ja kristityn kasvu – ja taasen Jeesuksen antamat lähetyskäskyt antavat ymmärtää, että kristittyjen ja kristillisen seurakunnan perustehtävä on samanmoinen. Kasvun ajatuksen kohtaamme myös muun muassa Johanneksen kirjeissä.

Kasvussa on lainalaisuutensa.

Heprealaiskirjeen kirjoittajalla on mielenkiintoista sanottavaa asiasta:

”Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat.” (Hepr. 4:2)

Uskossa sulautumiseksi käännetty kreikan sana συγκεραννυμι [sugkerannumi] tarkoittaa ´jotakin, mikä saa erilaiset osat yhdistymään eläväksi ja toimivaksi kokonaisuudeksi, joka on keho´. Toisin sanoen julistetun/kuullun/luetun sanan tulee tulla osaksi meitä aivan niinkuin erilaisista osista muodostuu toimiva ihmiskeho. Irrallinen sana tai sana, joka ei tule osaksi minua, ei mitään hyödytä ja saa aikaan saman kuin kehosta puuttuisi jotakin. Keho ei toimi.

Mielessäni on toinen Jumalan Sanaa koskeva jae, samasta Heprealaiskirjeen 4. luvusta.

”Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme. Jumalalta ei voi salata mitään. Kaikki, mikä on luotu, on avointa ja alastonta hänelle, jolle meidän on tehtävä tili.” (Hepr. 4: 12,13)

Alkaneen vuoden alkumetreillä minulla on sellainen jännä tunne hengellisen kenttämme keskellä, että Jumala oikeasti tekee näiden asioiden kanssa jotain. On paljon – ja uudelleen ja uudelleen – puhuttu erityisesti karismaattisessa kentässä Jumalan uudesta aallosta. On puhuttu herätyksestäkin. On puhuttu Jumalan kansan uudesta noususta. Tuo on kirkkohistorian (erityisesti herätyksen historian kannalta) tarkasteltuna ihan totta: Aika ajoittain, usein juuri suurimman pimeyden keskellä Jumalan omat alkavat huutaa Hänen puoleensa. He näkevät asioita, mitkä eivät ole kohdallaan ei heidän ulkopuolellaan, eikä aina heidän leirissäkään. He huutavat Jumalan puoleen, että Hän ilmestyisi ja tekisi JOTAIN. Mutta tuo ei jää pelkästään rukoukseksi, vaan ennemmin tai myöhemmin he alkavat myös julistaa Jumalaa ja Hänen Sanaansa. Varsin usein tuohon julistukseen liittyy ”takaisin Jumalan luo” -elementti. Jumala kutsuu luokseen niin omiaan kuin Hänestä vieraantuneita.

Herätyksen, uuden aallon, jne. kohdalla on aivan sama kuin noiden uusien tasojen tai uuden ilmestyksen kohdalla, pelkät sanat eivät riitä, pelkkä julistus ei riitä. Etenkään silloin se ei riitä, jos tuo sana ei ole uskossa sulautunut (vrt. Heprealaiskirjeen lainaus yllä) omaan elämään. Sana voi – Jumalan armosta – herättää jonkun ja muuttaa jonkun, vaikka sen julistaisi uskon asioista aivan pihalla oleva ihminen (Tiedän esimerkiksi tapauksen, jossa vielä tänäkin päivänä kaikkien seurakuntien tms. ulkopuolella kulkeva henkilö johti erään alkoholin suurkuluttajan nk. uskoon. Tämä uskoon tullut raitistui ja toimi vuosia ennen kuolemaansa seurakunnassa. Sen sijaan tuo nk. uskoon johdattaja ei tänäkään päivänä ole samoja polkuja kulkenut.) – mutta henkilöä itseään se ei välttämättä vie eteenpäin ennen kuin henkilö itse antaa Sanan vaikuttaa elämässään. Pelkät sanat, pelkkä julistus ei tuo herätystä tai uutta aaltoa elämäämme, vaan aivan noiden aiempien herätyksen tai uudistuksen aikojen malliin, herätys tai uusi tulee
1) jokaisen yksittäisen kristityn uudistuneen ja tuoreutuneen suhteen kautta Herraansa
2) niin, että nuo uudistetut ja tuoreutuneet kristityt alkavat (ilmaisisin asian tosiaan noin voimakkaasti!) intohimoisen innokkaasti puhua sitä, mitä he tuossa uudistuksessa sisimpäänsä saavat (herätyksen, kutsun, jne. sanomaa). Usein tähän liittyy kirjaimellisesti laki ja evankeliumi aivan niin kuin Apostolien teoista lukemissamme kohdissa tai vaikkapa reformaation aikana.
3) … ja väkisinkin tuo uusi synnyttää mielipiteitä puoleen ja toiseen ympäristössä: Osa vakuuttuu, että näiden uudistuneiden keskellä on jotain, mikä vetää heitä puoleensa ja kiinnostaa, osa ottaa askeleita taakse päin – jotkut peräti hylkäävät koko jutun. Mutta näin tuo juttu vain näyttää toimivan vuosisadasta toiseen.

Henkilökohtaisesti ajattelen, että aikamme ihmiset kaipaavat jotain, mikä oikeasti kolahtaa. Heitä ei jaksa puhutella hajuton, mauton, mitäänsanomaton, mitään mieltä olematon kristillisyys. He kaipaavat sitä, että keskellämme on elävä Kristus! Niin – ja sitäkin he kaipaavat, että tuo Kristus ei ole mikään feikki, vaan todellinen käsinkoskelteltava todellisuus.

Ehkä Hesekielin Kuolleet luut -näky kuulostaa kammottavalta vertaukselta tähän. Jotenkin se itseäni tässä hetkessä kuitenkin erityisesti puhuttelee. Hesekiel on hyvin rehellinen sanoessaan: ”Herra sinä tiedät” vastauksena Jumalan kysymykseen siitä, voivatko kuolleet luut Hesekielin mielestä herätä henkiin. Herra tietää hengellisen kentän omituisuudet. Hän tietää seurakuntien, uskonyhteisöjen, kirkkojen tilan. Hän tietää vastauksen kysymykseen: ”Voiko?” Mutta yhtä lailla Hänellä edelleenkin on halu herättää henkiin kuollut, parantaa sairas, suoristaa kieroon mennyt, elävöittää kuivettunut niin hengellisesti kuin miksei fyysisesti niin ihminen kuin yhteisö, seurakunta, kirkko, jne. Jumala voi tehdä sen!

Meiltä se edellyttää kuitenkin suostumista tuohon tekoon! Että me luotamme siihen, mitä Herra sanoo ja tekee. Katsomme samaan suuntaan niinkuin Hesekiel. Puhumme sitä, mitä Hän kehottaa puhumaan. Teemme, mitä Hän käskee tekemään.

Niin, parhaiten Hänet ja Hänen puheensa kohtaamme Hänen Sanassaan. Rukoillaan, että Sana avautuisi meille. Uskon – vielä nyt parituhatta vuotta Uuden testamentin tapahtumien jälkeenkin – että Jumala voi ajantasaisesti puhua Sanassaan – ja miksei myös Henkensä kautta rohkaisuksi, ohjaukseksi, jne. Iloinen uutinen on, että Jumala ei ole kuollut, ei muuttunut mykäksi eikä lakannut toimimasta. Ongelma taitaa tuohon mykkyyteen ja toimimattomuuteen olla enemmän täällä meidän ihmisen puolella. Tässä varmaan on sellainen itsetutkiskelun paikka, että nuo meidän ihmisten aikaan saamat esteet tulisi raivatuiksi pois – niin että ensin itse ja ympäristö meidän kauttamme pääsisi kohtaamaan elävän Herran Hänen Sanassaan ja myös Kirkossaan.

Yksi asia tuon haasteen ytimessä on, että Hänen Sanansa saisi uskossa sulautua meihin.

On tuossa Heprealaiskirjeen lopussa tiukan sanan vastapainoksi armollinenkin sana:

”Koska meillä siis on suuri ylipappi, joka on kulkenut läpi taivaiden, Jeesus, Jumalan Poika, pysykäämme tässä tunnustuksessa. Meidän ylipappimmehan jos kukaan kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan; hän vain ei langennut syntiin. Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme.” (Hepr. 4: 14-16)

Silloin kun Sana paljastaa ja sivaltaakin, on tie avoinna armonistuimen eteen – jotta voisimme vastaanottaa armon ja löytäisimme laupeuden, avun oikeaan aikaan (mukaellen KR -38).

Vastaa