Rusinat pullasta?

Rusinat pullasta?

Yksi löytämistäni mielenkiintoisista WordPress -blogistituttavuuksista, Robert D. Rogers, on helluntalai(staustai)nen. Karismaatikkona hänelle tärkeää on Jumalan ajantasainen ilmentyminen Sanan ja myös armolahjojen kautta. Rogters suhtautuu rakentavan arvostavasti Kristuksen Ruumiin erilaisuuteen sellaisena kuin se näyttäytyy eri(laisina) kirkko- ja seurakuntina. Näyttää siltä, että hänen omissa kirjoituksissaan seuraava kaksi täydentävät toisiaan ja Rogers näyttää (ainakin sen vaikutelman mukaan, mitä kerkisin artikkeleita kahlaamaan) ammentavan myös profeetallisuutensa ja sen arvostelun Sanasta, mikä mielestäni on terve, hyvä merkki.

Seuraava ajatus Rogersilta on mielestäni erinomainen:

”Vuosisatojen mittaan Jumalan lapset ovat vaihtaneet ristin ja kruunun ja niiden tehtävän paikat. He ovat ottaneet Jumalan parantavat sanat ja asettaneet kruunun ennen ristiä. Tämä on näkynyt heidän lihallisuutenaan, kun he ovat rakentaneet itseensä keskittyviä kirkkoja/seurakuntia. Jumala haluaa teidän palaavan uskonpuhdistukseen ja esittelemään uudestaan totuus parantumisesta – tällä kertaa asettaen ristin ennen kruunua. Minun lapsilleni täytyy opettaa, että kruunu ei tule ilman ristiä.”

Hengellisen kentän ilmiöitä seuratessani olen kerta kerran jälkeen pohtinut samansuuntaisia asioita: Mikä ihme hengellisessä kentässä vetää kaikenmoisia vedättäjiä, hyväksikäyttäjiä, manipulaattoreita – jotka usein ovat jos eivät puhtaita narsisteja, ainakin narsisismiin taipuvaisia luonteeltaan – ja mikä ihme saa ihmiset uskomaan heidän opetustaan.

Nähdäkseni kysymys on aina himosta – rahan, (vaikutus)vallan, jne. himosta, jonka tietoisesti tai tiedostamattomasti hengellinen opetus näyttää täyttävän. Tästä on koitunut paljon hallaa ja väärinymmärrystä hengellisessä kentässä!

Esimerkiksi uskon tai karismaattisen liikkeen opetus on tämmöisille kirjaimellisesti opiumia, josta rahan tai vallan perään oleva oivaltaa saavansa sekä hyvät pöhinät että yhden mahdollisuuden saada tavoittelemansa. Onnetonta on, että malli monistaa itseään. Rahan- tai vallanhakuisten evankelistojen, pastoreiden, profeettojen ja apostolien ”opetuslapset” toistavat mallia omassa elämässään. Väkisinkin Kristuksen Ruumis tulee kipeäksi!

Olen sivusta seurannut kahta ”unelmien poikamiestä” ja heidän tietään. Molemmilla on ollut päihde- ja/tai rikos- ja vankilatausta. Nämä miehet ovat kuitenkin elämässään kulkeneet eri teitä, vaikka lähtökohdat ovat olleet samanmoiset.

Molemmat ovat uskovan äidin lapsia. Molemmat ovat tuhlaajataipaleeltaan tulleet uskoon ja aikanaan avioituneet uskovan naisen kanssa.

Kysymykseni on näiden herrojen elämää seuratessani ollut: Miten toinen on ikään kuin jäänyt kiinni hyväksikäytön kehään ja toinen elää normaalin, itsestään ja muista vastuunottavan kansalaisen elämää? Lähtökohdat ovat periaatteessa olleet samat.

Molemmat ovat jättäneet niin viinakset kuin rötöksetkin, mutta näistä tässä hyväksikäytön kehässä olevalle ei näytä tuottavan minkäänmoista ongelmaa kirkkain silmin valehdella, elää jonkun siivellä tai käyttäytyä väkivaltaisesti, kunhan sitä ei kylillä tiedetä. Parannusta kyllä seurakunnassa voi tehdä – mutta seuraavassa mahdollisessa hetkessä käyttäytymismalli palaa takaisin. Taas tuo toinen tekee parannusta, kerran, ehkä toisenkin, mutta näyttää siltä, että konnankoukut myös jäävät pois!

Ei kovinkaan kauan aikaa sitten tämä ”vastuullisempi” tapaus ääneen ajatteli: ”Miksi minä olen selviytynyt?” Ja tulihan niitä selityksiä selviytymiselle: Hän kertoi itsellään olleen hyvät sielunhoitajat. Näitä sielunhoitajia hän näyttää myös kunnioittaneen. Toisin kuin tämä toinen tapaus: Tiedän hänen räiskineen päin näköä noille oikeaan ohjaaville uskovaisille, jättäneen käymättä tilaisuuksissa, jne. Ilmeisesti noilta sielunhoitajilta on puuttunut myös jämäkkyyttä kohdata vastarintaa; on ollut helpompi olla mielinkielin – ja näin tukea tottumusten säilymistä.

Uskallan sanoa, että erityisesti me kristityt naiset olemme omiamme tukemaan tuossa tottumusten säilyttämisessä! Meissä on jokin ihme sääliefekti. On niin söpöä ja herttaista, kun joudumme paapomaan, hoivaamaan ja silittämään, paikkailemaan jälkiä. Ongelmia tulee, kun olemme mukana tukemassa sairaita mekanismeja joko ihmissuhteissa tai seurakunnassa. Elämässämme on leikki kaukana siinä hetkessä, kun ”unelmiemme uskova poikamies” riehuu ja/tai ryyppää kotona ja/tai me joudumme kantamaan vastuun koko huushollista, kun iso ”virtahepo” istuu sohvalla (viittaan Tommy Helstenin Kirjaan Virtahepo olohuoneessa, kuvana sairaasta perheestä) ja muuttuu vaaralliseksi heti, jos joku uskaltaa sanoa poikkipuolisen sanan! Tämä virtahepomme osaa tarvittaessa olla kiltti, säädyllinen ja säyseä, ja jos on tottunut saarnoja pitämään, voi pitää myös semmoisen samoin kuin liikuttavan todistuksen siitä, kuinka Jumala on muuttanut hänet… mutta vaarallinen virtahepo palaa kuvioihin yhä uudelleen ja uudelleen. (ehkä eri variaatioissa, kuvio kuitenkin samanmoinen).

Suuri kysymykseni on ollut: MITEN TUO KERTOMANI ON MAHDOLLISTA IHMISEN ELÄMÄSSÄ, JOKA TUNNUSTAUTUU KRISTUKSEN SEURAAJAKSI – voipa tosiaan todistaa ja saarnata tai olla pastori, evankelista, tms. titteliltään? MITEN TUO ON MAHDOLLISTA ihmisen elämässä, joka kirkkain silmin ja äänen noustessa ylistykseen sanoo: ”Halleluja, Herra on parantanut/uudistanut minut!”?

Oma vastaukseni on: Tämä ihminen ei ole antanut Herran hoitaa elämäänsä läpikotaisin – vaikka itse väittäisi toisin. Kun Herra parantaa, hän ei jätä asiaa ”empätiijä” varaan, vaan parantuminen näkyy myös sille läheiselle, joka tuosta ”sairaudesta” on kärsinyt. Ei voi sanoa: ”Voi miten rakastan sinua” – elleivät puukot ja puntarit & viiltävät sanat pysy poissa!

Tämä ihminen, jonka elämässä ei usko toimi, on onnistunut poimimaan rusinat pullasta – tai Rogersin sanoin yrittää päästä kruunuun käsiksi ilman ristiä.

Taas tämä kertomukseni vastuullisempi versio on kulkenut tiukan tien toistuvat parannuksen kautta ja saanut vaikeuksienkin keskellä elämänsä kasaan.

Molemmat kulkevat todistaen ja saarnaten, mutta voit arvata, kumman yllä lepää aidon oloinen voitelu, jossa ei ole omaa fiilisten kohotusta eikä kouhotusta?!

Vastaa