Pyristelyä kohti uutta

Olen tässä vuosien mittaan yrittänyt saada aikaan toista blogia tämän nimeäni kantavan blogin vierelle – tai jopa korvaajaksi.

Nyt taasen sellainen yritys – tämmöisin tulikivenkatkuisin vuodatuksin. Vuodatuksen syynä on (taas) kontakti oman karismaattisen seikkailuni tapahtumien keskipisteeseen. ILMIÖT EIVÄT LAKKAA HÄMMÄSTYTTÄMÄSTÄ – enkä hitsi vie, meinaa niistä irti päästä!

Itse kyllä mieluusti jatkaisin matkaa. Nyt vain näyttää siltä, että osa taustapeilini ihmisistä ROIKKUU minussa kiinni – ja osin syyttää ”kurjuudestaan”, kuinkas muuten kuin minua.

Kirjoitukseni on tänään hieman hajanainen, useasta osasta koostuva. Lopussa yritän osaset koota yhteen ymmärrettävällä tavalla.

Elian voitelusta – ajatuksia (osa nro 2) – Isien sydämet lasten puoleen ja päinvastoin

Viime aikoina olen viitannut karismaattisen kentän kestosuosikkiin, Elian voiteluun, ja siihen, kuinka sitä aikanamme luvataan varsin kevyesti ja osittaisena. Tulen tuota voiteluasiaa käsittelemään sekä täällä että uudessä blogissani. Tässä yksi puoli tuosta voitelusta.

Elian voitelusta on sanottu, että se kääntää lasten sydämet isien puoleen ja isien sydämet lasten puoleen. Tuo puoleen kääntyminen ei kuitenkaan tapahdu ilman parannusta!

Esimerkki elävästä elämästä: Isä, joka koko ajan kaivaa multaa lastensa jalkojen alta milloin mitenkin ja/tai vaihtoehtoisesti pitää toista ”parempana”. Joskus livauttaa valheen yhdestä lapsestaan ja joskus toisesta. (Herää kysymys: Eihän kukaan vanhempi noin tee, eihän? Niin luulisi. Totuus on kuitenkin toisenlainen. Elävässä elämässä olen törmännyt törkeään lasten (nuorten, aikuisten) manipulointiin nimenomaan siinä lähimmässä ihmissuhteessa, jonka pitäisi olla kaikkein turvallisin. Silloin kun vanhemmuus on perustavanlaatuisesti haavoittunut ja hukassa, kuten narsistilla (ja sen eri variaatioilla) on, vanhemman tarve on suurempi kuin lapsen tarve ja vanhempi toimii tarpeistaan (esimerkiksi siitä, että haluaa säilyttää palvotun ykkösasemansa) käsin ja rikkoo ja tuhoaa kaiken ympärillään, jotta tuo tarve (vaikkapa palvotun ykkösasema) tulee täytetyksi.)

Voimme rukoilla ja julistaa tuon suhteen eheytymistä. Voimme luottaa, että kun Elian voitelu laskeutuu yhteisön ylle, silloin kaikki eheytyy.

Ei eheydy. Ei ennen kuin muutos tapahtuu molemmissa osapuolissa: Tuo esimerkkimme isä nöyrtyy, muuttaa tapojaan ja pyytää anteeksi ja taas tilanteen katkeroittamat lapset jättävät irti vihastaan ja katkeruudestaan – antavat anteeksi. Vasta silloin isien sydämet kääntyvät lasten puoleen ja päinvastoin. Huomaathan: Tuossa kääntymisessä on kysymys syvästä, molemmin puolin tilanteen korjaavasta anteeksiannosta!

Arvatkaapas, missä tuo muutos näkyy ENSIMMÄISENÄ? Se näkyy siinä, että oikeasti anteeksiantanut henkilö ei hae revanssia oikein eikä väärin keinoin. Päinvastoin: Siinä, missä HÄN huomaa toimineensa väärin, hän on valmis pyytämään anteeksi ja korjaamaan/korvaamaan, mikä on korjattavissa/korvattavissa.

Anteeksiantamattomuus näkyy ensimmäisenä menneisyydessä roikkumisessa ja jossittelussa. Kumpikin on varsin hyödytöntä, koska kukaan meistä ei pääse ottamaan pois menneisyyden oikeita enempää kuin vääriäkään askelia.

Erityisesti narsistisen henkilön kohdalla menneisyydessä roikkumisessa ei ole motiivina kaiken ehjääminen sen takia, että kaikilla olisi taas kivaa, vaan nimenomaan sen takia, että narsistiselle henkilölle se, että joku elää ilman HÄNTÄ on arvovaltatappio. Narsistinen henkilö haluaa palauttaa kaiken alkupisteeseen, jossa asiat ja ihmiset ovat hänen näppiensä alla, hyvällä tai pahalla. Silloin kysymys ei kauniistakaan sanavalinnoista huolimatta koskaan ole aidosta sovinnosta, vaan revanssista.

Vaikka tuommoista syväkorjausta ei tapahtuisikaan – on tarpeen antaa anteeksi väärintekijöille, vaikka he eivät älyäisi tehdä elettäkään muuttaakseen tapojaan tai pyytääkseen anteeksi. Tuo anteeksianto hoitaa kuntoon minun suhteeni heihin ja Jumalaan, mutta ei automaattisesti korjaa väärintekijöiden suhdetta meihin. Anteeksianto ei ole veruke esimerkiksi väkivallan jatkumiselle tai sille alistumiselle – ei perheessä, työpaikalla, uskonyhteisössä. Anteeksianto vapauttaa jatkamaan Jumalan tarkoittamaan suuntaan ilman menneisyyden kiviriippoja.

Epänormaali hullunmylly

En julkisesti ole halunnut käsitellä koko hengellisen sotkun kaikkia juonteita, kuten sitä, millaiseen hullunmyllyyn raiteiltaan luiskahtanut opetus vie niin yhteisön kuin esimerkiksi perheenkin. Syynä tähän haluttomuuteen on ollut muun muassa se, että me ihmisinä helposti leimaamme toisemme erilaisin leimoin. Kuvitelkaapa nyt esimerkiksi murrosikäisiä lapsiani koulussa sellaisen leiman kanssa ”ne on olleet joskus jossain lahkossa” (vaikka emme käyttäisi lahkonimitystä, nuoret todennäköisesti käyttäisivät). Seuraavassa kuitenkin avaan sanaista arkkuani muutamin ajatuksin omakohtaisesti sekä hieman sivustaseuraajankin roolissa näkemieni, kokemieni ilmiöiden äärellä. Ehkä myös sen takia, että perheenä (mukaan lukien juniorit) olemme valmiimpia keskustelemaan näkemästämme.

Lapsista puheenollen, lapseni ovat joutuneet useaan otteeseen välikappaleiksi tässä hullunmyllyssä: Useita kertoja uhkaava viesti (”profetia”) – esimerkiksi siitä, kuinka minulle tai miehelleni tulee käymään huonosti – tai vaikkapa se, että taustamme tietää asuinpaikkamme, on kerrottu heidän kauttaan!

Lasten käyttö tuollaiseen on liki pitäen yhtä raukkamaista kuin ihmiskilpien käyttö rintamalla! Ainoa ero, että tuossa tapetaan ihmislapsen sielua, ei niinkään kehoa! Ja kaikki ”Jumalan nimissä”!

Korostettu auktoriteettiopetus on oivallinen veruke ja peruste kaikensorttisille väkivallan muodoille kaikilla elämäntasoilla. Ongelma on siinä, että ne ihmispolot, jotka ovat opetuksen sisäistäneet vääristyneessä muodossaan, eivät edes tajua, että jotain on pielessä! Yhteisö, jonka pitäisi tukea ihmisen ja perheen eheyttä, alkaakin tukea auktoriteetille (esimerkiksi yhteisö tai sen johtaja(t)) alamaista puolisoa usein hyvin epäjohdonmukaisesti.

Esimerkiksi tilanteessa, jossa periaatteessa korostetaan voimakkaasti miehen auktoriteettia perheen päänä, yhteisölle tai sen johtajalle/johtajille lojaalia vaimoa tuetaan vaikkapa perustellen, että ”jos Jumala ei löydä miehiä, hän valitsee naisia”. Nainen saa kokea tulleensa hyväksytyksi. Hänen siipiänsä vahvistetaan. Tämä voi aiheuttaa normaalissakin perheessä ihan mukavasti skismaa. Vielä enemmän ongelmia tulee, jos perheessä sattuu tuo miespuolinen ”auktoriteetti” olemaan taipuvainen narsistisiin käyttäytymismalleihin. Siitä syttyy sota perheen keskelle.

NORMAALISSA yhteisössä tätä perhettä yritettäisiin auttaa eheyteen tasapuolisesti molempia tukemalla, mutta kipeä yhteisö tukee lojaalia osapuolta riippumatta muista asioihin vaikuttavista seikoista. – Jos tuon sopan keskellä nainen (tai mies) saa tarpeekseen ja lähtee joko yhteisöstä, avioliitto hajoaa todennäköisesti myös, koska yhteisö lähtee tukemaan yhteisöön jäänyttä puolisoa tai jos nainen lähtee avioliitosta, yhteisö kääntyy naista vastaan. Joissakin tapauksissa nainen tai mies tulee niin sidotuksi yhteisöön, että perhe hajoaa sen vuoksi. Silloin toinen aviopuolisoista tulee hylätyksi ja hyllytetyksi. Oli miten oli, kipeä yhteisö tukee – syistä riippumatta – lojaalia osapuolta – ja tavallaan pakottaa eilojaalin ulkopuolelle.

Koska yleensä on kysymys hyvin kirjaimellisesti Raamattuun tukeutuvista tahoista, avioero on kauhistus. Eronneesta (tai eri tasoisen väkivallan kautta eroon ”pakotetusta”) tulee haureellinen. Hänellä kun ei olisi Raamatun mukaan kuin kaksi vaihtoehtoa: Palata tuohon hullunmyllyyn tai pysyä naimattomana. Samaan tapaan suhtaudutaan niihin, jotka hylkäävät ”oman seurakuntansa kokouksen”. Heihin suhtaudutaan melkein pahemmin kuin maanpettureihin. He ovat siirtyneet vihollisen leiriin ja ansaitsevat kaiken kurjuuden – myös sen, mitä heille yhteisön nimissä tehdään.

Me teemme tiukalla tulkinnallamme valtavasti hallaa näille ihmispoloille! Usein he ovat nimittäin aivan ok sitoutuneita liittoihinsa tai yhteisöihinsä, MUTTA liitto tai yhteisö toimii ihan omituisin pelisäännöin. Kolmas, asiaankuulumaton pyörä, on yhteisö ja omituinen opetus – ja/tai sen omituinen omaksuminen!
Jos ajattelen taustapeilini esimerkkejä, yleensä kysymys oli vain osatotuuksista tai osasta jotain opetusta, joka korotettiin muun opetuksen yläpuolelle. Välttämättä siis opetuksessa sinällään ei ole mitään pielessä, mutta opetuksen ylikorostuksessa tai sen sovelluksessa on.

Kuvitellaanpa hetki itsessään äärimmäisen mustasukkaista puolisoa, joka on ominut auktoriteettiopetuksen. Silloin voi hameesta tai roskiin viedystä rikkinäisestä tavarasta tulla auktoriteettikysymys. (esimerkki on elävästä elämästä!) Opetus voi olla ihan korrekti alunperin, mutta henkilön tulkinta tukee äärimmillään väkivallan käyttöä tai sen uhkaa, auktoriteettia uhkaavan puolison ruotuunsaattamisessa. Kun tuohon lisätään vielä kaikkia muitakin omituisia sääntöjä ja edellisessä kappaleessa kertomani seuraamukset siitä, kumpi sattuu olemaan lojaalimpi kipeälle yhteisölle, voit vain kuvitella, miten outo ja sekava tuo ympäristö on! Jos (ja kun useimmiten) tilanteeseen liittyy eritasoista väkivaltaa (aina hengellistä, usein myös fyysistä väkivaltaa tai sen uhkaa), tilanne on äärimmäisen stressaava. Ja me sidomme ihmiset joko tuolla auktoriteettiopetuksella tai tiukalla avioero-opetuksella tuohon systeemiin!

Tuollaisella ihmisten painostamisella ja suoranaisella rääkkäämisellä Raamattua käyttäen ei ole raamatullisia perusteita! Paavalin auktoriteettiopetus kytkee rakkauteen huolenpidon ja asenteen, että asiat tehdään niin kuin Kristukselle ja niin kuin Kristus. Kuvaamani ilmiöt laittaa uuteen valoon ajatus siitä, että vaimon (tai miehenkin joskus) painostaminen ja uhkaaminen on täsmälleen sama kuin sen tekisi Kristukselle tai sen tekisi ikään kuin Hänen sijassaan! Erityisesti viime mainittu mielikuva on mieletön! Ja kun takana ei ole Kristus, takana on liha ja itse pimeys, joka käyttää ”lihaa” tuhotakseen Jumalalle rakkaita ihmisiä. Kaiken järjen mukaan meidän pitäisi olla Kristuksen ja noiden rääkättyjen puolella – ei heitä vastaan!

Ja mylly pyörii…

Kirjoitin eilisessä kirjoituksessani ”myllystä, joka jatkaa pyörimistään” senkin jälkeen, kun sieltä myllystä irtaantunut haluaisi antaa asioiden jo olla. Välillä tulee iskuja, jotka ovat tarkoitettu haavoittamaan. Olkoonpa nyt esimerkkinä vaikkapa viimeinen yhteinen yhteisöni virallinen kokous, jossa olin läsnä. Yksi kerrallaan tehtäväni siirrettiin toisille. Muistan vieläkin elävästi yhden kommentin: ”Näin Jumala siunaa niitä, jotka tottelevat.” Periaatteessa ihan hengellisesti perusteltavissa oleva väite… mutta tuossa tilanteessa täynnä inhottavia piikkejä! ”Siitäs saat, kun et alistu, ja tuosta, ja vielä tuosta, ja tuosta…” Välillä tapahtuu asioita, joiden tarkoitus ilmeisesti on pelottaa: ”Hei me tiedämme, missä sinä olet, mitä sinä teet ja mitä perheesi tekee… Vielä me hankaloitamme tiesi, me tiedämme, missä olet.”

Kun totuus ei riitä, turvaudutaan totuuden laidoille ja valheeseen. Itselläni on riittävästi kokemusta siitä, kuinka itseäni ja muita kuvaamani oloisista yhteisöistä ja/tai ihmissuhteista irtaantuneita on mustamaalattu. Huom! Mustamaalaaminen ei ole samaa kuin todenperäisten asioiden puhuminen, mikä ei ole kiellettyä. Mustamaalaaminen on kirjaimellisesti asioiden ja niiden värin muuttamista. Valkoisesta tai punaisesta maalataan musta!

Uuden elämäni alkutaipaleella mieheni (silloin tuttavuutemme oli aluillaan) sai puhelun, jossa sielunhoitajakseni tekeytynyt henkilö pokkana väitti, että hän tietää minulla olevan monia miehiä! Hullua..! Missäköhän olisin niitä monia miehiä piilotellut – pienellä paikkakunnalla? Samoihin aikoihin toinen ”profetoi” minun ja mieheni (siis tuttavuutemme alkuaikoina) harrastaneen esiaviollista seksiä… (Mikä uutinen hengellisessä kentässä!) Osasi ”profeetta” kertoa joitain yksityiskohtiakin ”profetiansa” tueksi, kuten missä autoni oli ollut… (Ilmeisesti ”suhteilla” oli joku saatu käymään katsomassa parkkipaikalla usean sadan kilometrin päässä tämän ”profeetan” asuinpaikasta, onko autoni kyseisellä parkkipaikalla! Vitsailimmekin tuon jälkeen, että meidän ei tarvitse agenttielokuvia katsoa, koska elämämme muistuttaa sellaista elokuvaa) Sen sijaan profetia meni pieleen parissa yksityiskohdassa (esimerkiksi siinä, MIKSI olin tuolla suunnalla) – ja ennen muuta tuon esiaviollisen seksin harrastamisen suhteen – me emme olleet harrastaneet minkään mittapuun mukaan mitattuna esiaviollista seksiä. – Väkisinkin tämänmoisia kohdattua on tullut ajatus:

MIKÄ HULLU ”HENGELLINEN” MAAILMA, jossa omasta päästä repäisty tarkoitushakuinen ”profetia”, sielunhoitajan asema tai vaikkapa palvelu- tai luottamustehtävään nimittäminen on voimakkaampi kuin terve järki ja aito totuus!

Myöhemmin uusien urien auettua hengellisessä kentässä, minut kutsuttiin kotipuoleeni vapaan suunnan seurakuntaan puhumaan, yksi taustapeilini ihmisistä oli sättinyt seurakunnan vastuunkantajan pystyyn kertoen ilkeämielisiä puolitotuuksia elämästäni. Puhumattakaan 15.3. 2012 blogiini tulleesta avoimesta uhkauksesta. Tämä kyseinen henkilö asuu usean sadan kilometrin päässä tapahtumista eikä tunne ketään yhteisöstä lähtenyttä henkilökohtaisesti. Kyseessä on yksipuolisesti esitetty kertomus, jossa ei ole kuultu toista osapuolta ollenkaan, ja sen pohjalta esitetty perätön syytös. (Käykää lukemassa Kommentti kommenttiin -kirjoitus kyseiseltä päivältä https://pauliinakuikka.wordpress.com/2011/03/15/136/)

Ihan kuin missioni olisi Suomea kiertäessäni – tai tässä blogissani – julistaa ”evankeliumia” karismaattisen seikkailuni toisten osapuolten kamaluudesta ja pimeydestä! Julistan ja kirjoitan vain ja ainoastaan ilmiöistä. En usuta ketään yhtään ketään vastaan tai rukoilemaan ketään vastaan, vaan toimimaan ja rukoilemaan tilanteiden oikenemisen puolesta, että tässä aimman kotipaikkakuntani ja laajemmin Suomen hengellisessä sotkussa koittaisi aika, jolloin asiat menisivät kohdalleen ja aito Jumalan työ ja herätys saisi sijaa ja Kristuksen ruumis kokonaisuutena saisi tämän hullunmyllyn ja sen aiheuttaman hajotuksen sijasta eheytyä (Myöhemmin tässä kirjoituksessa aiheesta muutama sananen). Julistukseni sisältö on yksinomaan aidon, terveen ja elävän uskon ja elämän perään. Sen sisältö ei ole jotakin/jotakuta vastaan, ei puhujanpaikalla eikä kulisseissa!

Viestini voi kuulostaa mielipuolisen uhmaavalta – Olen asian kanssa kuitenkin äärimmäisen tosissani!

Taustani voi möyrytä aivan miten vain

Se voi etsiä tietoja siitä, missä poikani ovat töissä tai mistä moottoripyörä on ostettu (näin on käynyt) tai missä työssä olen ja millä kadulla asun (tämäkin on otettu/yritetty ottaa selville)… ja jos kantti kestää, voi facebookiani käydä katsomassa ihan ”sisäpiirinä” (kuka kumma sen sitten on hakkeroinut muutamaan otteeseen viime vuoden aikana…??? Voi olla silkkaa sattumaa ja syyttää on paha, kun ei ip:t ole tiedossa, mutta näinkin on käynyt…) … ja voi minun puolestani käydä tsekkaamassa, missä hengellisissä tilaisuuksissa liikumme…

Niin voi tuon tiedon perusteella kertoa puolitotuuksia tai aivan keksittyjä asioita minusta ja läheisistäni oletetuille tukijoilleni ja ystävilleni – mutta ketä kummaa se liikauttaa?

Ei tuo mainittu seurakunnan vastuullinenkaan perunut visiittiäni, vaikka asiasta sai perusteellista huutia. Eikä vuosia sitten miehenikään lopettanut ystävyyttämme keksityn sielunhoitokertomuksen takia. Jos joku uskoo tuommoisia puolitotuuksia tai keksittyjä asioita, ei voi olla kovin herkkä myöskään muuten ”Hengen jutuissa” – tai jos ei vaivaudu ottamaan selvää toisesta osasta tarinaa, jonka tietävät asian kohdanneet, on tyhmä! Esimerkiksi siitä, minkä vuoksi minä ja monet muutkin ovat erkaantuneet samaisesta uskonyhteisöstä, syyt (ja koko omituisen sekamelskan) tietää yhteisön ”katto-organisaatio” ja syyt ovat laajalti tiedossa Suomen hengellisessä kentässä ilman, että on tarvinnut kiertää paikkakunnalta toiselle kertomassa. Lisäksi asia on tietona useilla ammattiauttajilla ja/tai sielunhoitajilla ympäri Suomea, koska useat lähteneet ovat joutuneet turvautumaan apuun selvitelläkseen elämänsä uudelleen urilleen. Tosin nuo ammattiauttajat ja sielunhoitajat ovat vaitiolovelvollisia, joten heiltä ei informaatiota kenttään tule eikä saa tulla. Ilmiöihin on kiinnittänyt niin moni huomiota, että yhden ihmisen suun tukkiminen ei paljon auta.

Kehotus liikkua eteenpäin

Tämän kuluvan vuoden lopulla minua on voimakkaasti rohkaistu liikkumaan eteen päin. Olen kokenut kehotusta tuohon liikkumiseen itse ja sen ovat mielenkiintoisella tavalla vahvistaneet ympärilleni löytyneet ”tukijoukot”

Ja oikeastaan, sen olen tässä koulussa oppinut: Suljetut ovet ovat merkki siitä, että toinen ovi on auki jossakin! Kuten paljonkin lainataan Ilmestyskirjan kohtaa: Kun Jumala avaa, kukaan ei sulje, ja kun Jumala sulkee, ei kukaan avaa. Tämä pätee myös näihin tilanteisiin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s