Skip to content

Jumala vapauttaa

Enkelien sanoma paimenille oli: ”Älkää pelätkö. ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus*, Herra.” (Luuk. 2:10)

Kreikankielinen sana Kristus -sanan pohjalla merkitsee voideltua.

Tarina voitelun kaikista merkityksistä on pitkä ja monisyinen. Nyt joulupäivänä voitelun äärellä joitain päällimmäisiä ajatuksia.

Mainion kuvauksen Jumalan voidellusta ja voitelusta saamme profeetta Jesajan sanoista, jotka on tallennettu Jesajan kirjan 61:nteen lukuun:

Herran henki on minun ylläni,
sillä hän on voidellut minut.
Hän on lähettänyt minut
ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman,
parantamaan ne, joiden mieli on murtunut,
julistamaan vangituille vapautusta
ja kahlituille kahleitten kirpoamista,
julistamaan Herran riemuvuotta,
päivää, jona Jumalamme antaa palkan.
Hän on lähettänyt minut
lohduttamaan kaikkia murheellisia,
antamaan Siionin sureville kyynelten sijaan ilon öljyä, hiuksille tuhkan sijaan juhlapäähineen, murheisen hengen sijaan ylistyksen viitan. Heitä kutsutaan Vanhurskauden tammiksi, Herran tarhaksi, jonka hän itse on istuttanut osoittaakseen kirkkautensa.

He rakentavat jälleen ammoin raunioituneet asumukset, isiensä autioituneet tilat he ottavat käyttöön, pystyttävät hävitetyt kaupungit uudelleen ja ottavat viljelykseen kauan autioina olleet maat.

teitä kutsutaan Herran papeiksi
ja sanotaan meidän Jumalamme palvelusväeksi.
Te saatte käyttää kaikkea, mitä kansat omistavat,
saatte nauttia niiden rikkauksista.
Teillä on ollut häpeää kaksin verroin, teitä on syljetty ja pilkattu, mutta nyt te saatte omassa maassanne kaksinkertaisen perinnön ja teillä on oleva ikuinen ilo.

— Minä, Herra, rakastan oikeutta
ja vihaan riistoa ja vääryyttä.
Minä maksan kansalleni palkan oikeuden mukaan
ja teen sen kanssa ikuisen liiton.
Silloin sen siemen tunnetaan kansojen keskellä, sen jälkeläiset kansakuntien joukossa. Kaikki, jotka heidät näkevät, ymmärtävät, että Herra on siunannut tämän sukukunnan.

Minä riemuitsen Herrasta
Minä riemuitsen Herrasta,
minä iloitsen Jumalastani!
Hän pukee minun ylleni pelastuksen vaatteet,
hän kietoo minut vanhurskauden viittaan,
niin että olen kuin sulhanen,
joka laskee hiuksilleen juhlapäähineen,
tai kuin morsian,
joka koristautuu kauneimpiinsa.
Ja niin kuin maa työntää versoa, niin kuin puutarha saa kylvetyn siemenen kasvamaan, niin Herra, minun Jumalani, saa vanhurskauden versomaan, ja ylistys kohoaa kaikkien kansojen kuultavaksi.

Sana puhuu puolestaan: Jumalan voidellun ja voitelun tehtävä on vapauttaa, ei taakoittaa. Jumalan voideltu tosiaankin on Vapahtaja, joka vapauttaa Hänen kansansa vääristä taakoista, taakoista, jotka eivät Hänen kansalleen kuulu, mitä ikinä tuo taakat sitten ovatkaan!

Nuo taakat voivat olla ihmistekoisia säännöksiä: Sinun pitää (olla/tehdä…) sitä, sinun pitää tätä kelvataksesi Jumalalle, ollaksesi Hänen omansa ja Hänen käytössään.

Yksinkertaista kuin mikä!

Tämän Joulun alla minulle pompsahti jouluevankeliumista ajatus siitä, kuinka enkeli kertoi tien Vapahtajan luo. Tänään meidän ei tarvitse lähteä Beetlehemiin tai minnekään muuannekaan löytääksemme Jeesuksen. Hän osoittaa tien meille Sanassaan. Tie on yksinkertainen.

  • Jokainen, joka huutaa (miksei myös kuiskaa tai hiljaisesti turvautuu Häneen), pelastuu.
  • Jokainen, joka etsii Häntä, löytää Hänet, kun etsii koko sydämestään.

Minkähän takia me lisäämme tuohon yhtä sun toista kommervenkkia?

Jeesus itse sanoi:

”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.” (Matt. 11: 28-30)

Jumalan lapseus Raamatussa, sellaisena kuin sen sieltä löydän, on yhtä mutkatonta kuin Jeesus itse. Ei rooliesityksiä, ei omaa yritystä, vaan Kristuksen todellisuus tässä ja nyt.

Kommervenkkeja ja voitelun tyssäämistä

Joskut

  • lisäävät ”voiteluun” on yhtä sun toista kommervenkkia; nostavat voitelun sfääreihin, joissa liihotellaan ”uusilla voitelun tasoilla” ja nähdään ”uusia, ennennäkemättömiä ihmeitä” ja kuunnellaan ”uutta ilmoitusta”. Minusta tuossa on sensaationnälän käryä ja kovastikin  uusien ”pöhinöiden” hakua (tosin hengellisestä maailmasta)…
  •  tyssäävät koko voitelun ajatuksen
  • taittavat peistä siitä, missä joku evankeliumi vaikenee ja missä joku evankeliumi puhuu. He etsivät ”aboriginellia”, alkuperäistä, Jeesusta
  • menevät pidemmälle: He mittaavat tämän päivän kokemuksilla Raamattua tyyliin: Kun minä en kävele vetten päällä, ei kukaan muukaan voi kävellä vetten päällä. Kun minä en ole nähnyt sairaiden parantuvan, sairaita ei parane.

Raamattu on monella tavalla ”todistajien” kertomuksia siitä, mitä he ovat kuulleet ja nähneet. Näemme itsekin arkiset asiat hieman eri tavoin. Kukaan ei vaikuttavastakaan hetkestä anna sana sanalta samanmoista todistusta. Esimerkiksi onnettomuuden tutkinnassa uskoisin Poliisin kiinnittävän huomiota siihen, jos jokainen paikalla olija toistaa kuin papukaija samanmoisen kertomuksen! Sellainen kertomus ei olisi uskottava. Eikä – jos nyt Raamattuun palataan – olisi ollut mitään järkeä laittaa Evankeliumin versio 1 (Matteus), joka on identtinen Evankeliumin version 2: n (Markus) kanssa, jne. samaan kirjaan.

Ihan niinkö uutta, ettei olisi koskaan nähty?

Olen joidenkin suomalaisten ”uuden tason/ uuden voitelun/uuden ilmoituksen” julistajien kuullut lataisevan 10-0 iskuja teologeja vastaan. ”He kun eivät näistä asioista ymmärrä mitään.” Iskujen jakamisessa haiskahtaa palaneen käry, jonka alatte haistaa, kun katsotte noiden julistajien ympäristöä: Heidät on järjestään hyllytetty ihan elävistäkin (Pyhään Henkeen ja myös armolahjoihin uskovista) seurakunnista:

  • Joskus kysymys voi olla siitä, että nuo seurakunnat ovat jotenkin jämähtäneet paikoilleen ja opetus Pyhästä Hengestä lahjoineen tuntuu liian radikaalilta.
  • Joskus kysymys kuitenkin on terveestä – ja seurakuntaan suojaavasta – rajanvedosta. Yksinkertaisesti opetus on niin ”uutta ilmoitusta” ja taso niin ”uusi”, että seurakunta joutuu vetämään rajaa opetukseen.

Minkäänlainen ”uusi” ilmoitus, enmpää kuin nk. voitelu ei myöskään ”oikeuta” rajaloikkauksiin moraalin tai hyvän maun rajoissa… Onhan näistä puuduksiin asti ollut juttua – pedofiileista tai vaikkapa avioliitossaan hairahtuneista ”voidelluista”. Tai sitten ”laumaansa” (tai laumasta erkaantuneita) kovin ottein hallitsevista ”paimenista. Näillä esimerkeillä haluan vain osoittaa sen, että ennen kuin aletaan nk. ”teologeja” tai ”teologiaa” itsessään moittia Hengen kuolettamisesta, voi miettiä, KUMPI kyseessä oikeasti on: Hengen kuolettaminen – vai harhautuneeseen asioiden laitaan puuttuminen. Jos kyseessä on viimeksimainuttu: Sen puolella on Voideltu, Kristus, itse (vrt. ylläoleva Raamatun kohta).

Eheyttävä vai tuhoava voitelu?

Jumalan voitelu on myös ”eheyttävä voitelu”. Se tuo mukanaan parantumisen – ennen muuta suhteessa Jumalaan ja sitä kautta parantumista myös ihmisen erilaisiin suhteisiin: suhteessa toisiin ihmisiin, ympäristöön tai vaikkapa moraaliin, jne.

Itse olen törmännyt ”tuhoavaan voiteluun”, voiteluun, joka rikkoo ihmisiä, heidän suhteitaan. (Selitän asiaa hetken) Tätä tuhovoimaa perustellaan usein kohdalla, jossa puhutaan siitä, että uusi viisi on laskettava uusiin leileihin tai muuten leilit menevät rikki.

OK. Noinhan se on. Mutta otetaanpa alusta. Mistä Jeesus mahtoi oikein puhua kirjoittaessaan uusista leileistä ja uudesta viinistä? Voisiko Hän kirjoittaa siitä, että Hän perinpohjin haluaa uudistaa astian, johon Hän laskee uuden viinin. Tuohon EI sisälly mitään rikkovaa!!! Sen sijaan, jos ihminen ei suostu uudistumaan, on mahdotonta, että uusi viini voisi tulla ja astia samalla säilyä ehjänä. Uusi viini ei riko uudistettua astiaa!!!

Jumalan mielihalu ei ole

  • irrottaa ihmisiä juuriltaan
  • rikkoa heidän ihmissuhteitaan
  • saada heitä menettämään työpaikkansa, rahansa, tms.

Päinvastoin: Hänen ajatuksensa meitä kohtaan ovat rauhan, ei turmion ajatukset. On eri asia, jos ihmiset alkavat uskon tähden vainoamaan tai karkottamaan luotaan. Viime mainittu ei ole voitelun itsetarkoitus, vaan seuraus siitä, että kaikki eivät hyväksy Jumalan ”juttua” elämäänsä. Jumala sen sijaan ei tieten tahtoen riko elämäämme.

Henkilökohtaisesti olen nähnyt (!!!), kuinka ihmisiä

  • ”irrotetaan” ”profeetallisessa” rukouksessa juuriltaan
  • heitä kielletään (Jumalan nimissä) olemasta tekemisissä joidenkin ihmisten (jotka ovat eri mieltä asioista kuin nämä voidellut) kanssa
  • Heitä on saatu saman voitelun nimissä valitsemaan aviopuoliso, työpaikka (tai taas hylkäämään aviopuoliso tai jättämään työpaikka) – tai lahjoittamaan voidellulle rahaa.

Tuo ei ole voitelua, vaan ihmisen lihallista manipulointia!!! Tuossa ei ole astian uudistumisesta tietoakaan – ja jos tuohon astiaan sitä oikeaa voitelua edes yrittäisi Jumala laskea, tulos olisi koko tuon manipuloinnin illuusion hajoaminen. Jumalan aito voitelu nimittäin hajottaa kaiken teennäisyyden ja vääryyden. (Lue em. Raamatun kohta)

Em Raamatun kohta antaa ymmärtää, että tämä aito Jumalan voideltu – ja Hänen aito voitelunsa – asettaa vielä kaiken kohdalleen.

Se mikä on ”väärän voitelun” ikeen alla, vapautuu, kun Voideltu itse vapauttaa hänet vääristä taakoista ja ikeistä – mitä ikinä ne ovatkaan.

Ilmaisisin asian näin, että nimenomaan nuo ”voidellut” (lainausmerkeissä, huom!!!) ovat itse äärettömän julmia lokeroimaan ihmisiä! He voivat kovin sanoin tuomita tuomitsemisen itse kuitenkin tuomiten toisia – esimerkiksi nyt vaikkapa noita ”teologeja”, ”vastustajia”, ”vihollisia”, ”ylpeitä”, ”kopeita”,… tai nimittää heitä ihan raa´asti saatanan omiksi tai käärmeiksi… YES!!! Mitä ihmettä muuta tuo on kuin tuomitsemista???!!! Nuo nimitykset ovat ”tuomion leima”, jonka onnettomat (hyväuskoiset voiteluun uskovat) uskovaiset ottavat kuin Jumalan kädestä, kun puhuja on nk. voideltu!!!

Onko kukaan ajatellut, että voitelua ei missään tilanteessa ole tarkoitettu kenenkään leimaamiseen, tuomitsemiseen tai henkilökohtaisen (tai yhteisöllisen) revanssin hakemiseen kenestäkään, vaan JUMALAN TAHDON TOTEUTTAMISEEN???!!!

Jumalan aito voitelu vapauttaa nimenomaan tuon leimaamisen ja tuomitsemisen kohteet – vapauteen Vapauttajassaan!

Olen niiiiiiiiiiin usein (!!!) kuullut vedottavan sanaan: Voitelun painosta ikeet murtuvat!

Näin on. Kun Jumalan aito voitelu, öljyn kyllyys, on aidosti yllämme, kaikki väärät ikeet – vaikkapa sitten nuo väärät, väärällä mielellä, jne. sanotut tuomiot, lausutut profetiat (joskus jopa kiroukset) murtuvat – ja ihminen on vapaa, VAPAHTAJANSA VAPAUTTAMA!!!

Kirjaimellisesti Psalmin 126 sanoin:

  • Hänen tiensä kääntyy kuin puro.
  • Hänen itkunsa muuttuu iloksi. Hänen vaivannäkönsä sadoksi.

Raamatussa puhutaan myös kiivaasta Jumalasta – ja kerrotaan, että Jumalan kiivaus saa aikaan asioita. Silloin, kun on kysymys oikeunmukaisuudesta ja totuudesta, esiin astuu paitsi armahtava ja rakkauden Jumala, myös kiivast Jumala, joka laittaa asioita käytäntöön.

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: