Ulos veneestä!

Ulos veneestä!

Koettelemukset ja kipu ystävinä?

Tämä oikeastaan pätee silloin, kun emme ikään kuin voi niitä välttää.

  • Vastaamme/elämäämme tulee ihmisiä, jotka hiovat – tai melkein rouhaisevat – elämäämme niin syvältä, että sattuu.
  • Vastaamme/elämäämme tulee olosuhteita, jotka haastavat uskomme ja kestävyytemme.

Haasteista ja kivusta tulee ystävämme silloin, kun ne pääsevät kasvattamaan ”hengellisiä lihaksiamme”.

Tällaisessa ”treenissä” on äärettömän tärkeä, että olemme oikein ja hyvin ravitut

Sain tästä oivallisen esimerkin, kun kiireisen työpäivän päätteeksi menin kuntosalille. Ihmettelin, että mikä kumma, on kun en jaksa… ja mikä kumma on, kun väsyttää. Tajusin, että olin viimeksi syönyt aamulla jogurtin ja sitten työni merkeissä yhden pasteijan sekä kupin kahvia. Olin oikeasti kipeä illalla… en meinannut saada tassua toisen eteen…

Samoin hengellisessä elämässä on äärettömän tärkeä, että olemme Sanan äärellä ja rukoilemme. Meidän on syötävä Sanaa – sillä Sanansa kautta Herra edelleenkin puhuu meille. Mikään yliluonnollinen ilmoitus (profetia, tiedon/viisauden sana, uni tai ilmestys) ei korvaa tai mene ohi kirjoitetun Sanan.

Sanan syöminen on terveellistä. Siitä sinänsä emme pulskistu väärällä tavalla hengellisesti. Sen sijaan omahyväisyys ja itseriittoisuus ovat epäterveitä lisiä, ja on vaara, että meistä tulee ”ylpeitä”. Meillä on mielestämme niiiiiiiiiin paljon, että emme mitään tarvitse. (Vrt. Laodikean seurakunta)

Rukouksesta on sanottu, että se ikään kuin on hengittämistä. Kyllä se sitä onkin. Meidän on todella terveellistä olla rukouksessa. Eikä vain niin, että olemme siinä hetken, vaan rukoukseen voi palata päivän mittaan, ajatuksin ja sanoin. Rukoillakaan ei voi koskaan liikaa.

Sitä paitsi voimme yllättyä, että Jumala alkaa puhumaan. Vieläpä sillä tavoin, että se on ”meidän kieltämme”. Ennen muuta (kuten aiemmin kirjoitinkin) Hän puhuu Sanansa kautta. Hän nostaa sieltä esiin asioita, vertauskuvia, jne. jotka ovat ajankohtaisia. Esimerkiksi itselläni orastava profetian lahja ilmeni aikanaan nimenomaan niin, että sain rohkaisevia Sanan kohtia ihmisille. Myöhemmin se on täydentynyt muun muassa sillä, että saatan saada jonkinlaisen ”vaikutelman” asiasta, ihmisestä/tilanteesta. Kun tuon tuon vaikutelmani julki, se yleensä on rohkaisu tai ikään kuin avain, joka avaa tilanteen. Tuo toimii myös Sanan kautta niin, että jokin Sanan kohta alkaa elämään elämässäni.

Esimerkiksi minulle takavuosina pomppasi silmiin eräs raamatunjae, jossa puhuttiin, että Jumala vihaa väärää vaakaa. Ihmettelin, että mitä kummaa tuo kohta minun elämääni puhuisi. Olin silloin ensimmäisessä varsinaisessa työpaikassani oman tilan ulkopuolella – pussittamassa lusikoita. Tuossa yövuorossa huomasin yhtäkkiä, että olin sählännyt jotenkin vaa´an kanssa niin, että vaaka oli säädetty väärin ja jokaikinen siihen asti pussittamani lusikkapussi oli väärän kokoinen. Nimenomaan tuo raamatunjae antoi minulle näkökulman siihen, että kiltisti pussitin jokaisen pussin uudelleen ja lisäilin tarpeellisen määrän lusikoita, vaikka siihen tuhraantui aikaa ja menetin (urakkapalkasta) palkkaakin.

Ja niin se vain edelleenkin menee, että uskon, että Pyhä Henki avaa Sanan ajankohtaisella ja tuoreella tavalla niin, että siitä tulee rakennusainetta hengellisille lihaksillemme joka päiväksi ja jokaisen päävän haasteisiin.

Edes hengellisessä elämässämme pikaratkaisut, hengelliset ”pilleripurkit” dopingista puhumattakaan, eivät korvaa kestävää hengellisen elämän rakentamista. Myös hengellisessä elämässä rakennetaan aiemmalle ”kuntoperustalle”.

Ajatus, johon edellisellä pitkähköllä esipuheella, tähtään on:

Jos et tee mitään, mikä edellyttää uskoa, et ikinä astu yliluonnolliseen (ja Jumalan mahdollisuuksiin). (Jerry Savelle)

Tuossa lauseessa on PALJON!

Samassa yhteydessä Savelle totesi opetuslapsista: ”He eivät ikinä astuneet veneestä.”

Ikinä ennen en ole osannut ajatella asiaa tuosta näkökulmasta. Kyllä Savelle taitaa olla oikeilla jäljillä; me kiinnitämme usein huomion Pietarin epäonnistumiseen, siihen että hän alkoi katsella aaltoja ja vajosi. Totuus kuitenkin on, että vain Pietari käveli vetten päällä. Muut eivät uskaltaneet edes astua veneestä!

Mikä ihme tai yliluonnollinen se olisi, jos saisimme tuon ”ihmeen” itse aikaan? Voisimme kyllä täyttää katiskan kaloilla ja väittää Jumalan antaneen meille suuren kalansaaliin. Narsistilta ja patologiselta valehtejilta tuollainenkin onnistuu – Onhan tuo nähty. Mutta aidolla ihmeellä ja itse tehdyllä on valtava ero!

Aivan kuin tuossa vaakaesimerkissäni. Valheella on (ja olisi) lyhyet jäljet. Esimerkissäni asiakas olisi huomannut väärän punnituksen ennen pitkää. Niitä lusikoita ei ollut 250, vaan huomattavasti vähemmän. Ennen pitkää jäljet olisivat johtaneet pakkaajaan, joka halusi peittää virhettä/valhetta. Näin myös hengellisessä mielessä. On sanottu, että jo 6. kohtaamasi ihminen tuntee jonkun, jonka sinä tunnet. Näin hyvässä ja pahassa ”vertaileva tiede” pääsee niin totuuden kuin valheenkin jäljille. Ihminen voi niin hyvässä kuin pahassakin väittää mitä tahansa, mutta asian oikea laita paljastuu ennen pitkää.

Jumalamme on kyllä aitouden perään! Hän näkee aidon, sinapinsiemenkin kokoisen, uskon ja tarttuu siihen! Tuo, aito, vaikka pienikin usko, on se, joka liikuttaa Jumalan kättä niin, että elämämme vuori siirtyy – ja näemme YLILUONNOLLISEN JUMALAN TODELLISUUDEN.

Siihen saakka, kun ”yritämme tehdä ihmeitä” ja/tai kieltäydymme astua omasta inhimillisyytemme ja inhmillisten mahdollisuuksiemme paatista ulos, olemme omillamme!

Nimenomaan sen ovat omat hengelliset ”kasvukouluni” opettaneet: Missä ihmisen mahdollisuudet loppuvat, siellä Jumalan mahdollisuudet alkavat.”

Jeesuksen sanoin: ”Ihmiselle se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista.” Matt. 19:26)

Vastaa