Tänään mielessäni on lyhyt jae Paavalin 2. kirjeestä Timoteukselle:

” Ei myöskään urheilija saa voitonseppelettä, ellei hän kilpaile sääntöjen mukaisesti.” (2. Tim 2:5)

Minua ei lakkaa ihmetyttämästä epäurheilijamainen käytös uskon kilpakentillä. Kun tahto voittaa ja päästä eteenpäin on kova, meinaa unohtua se, miten toisia oikein pitäisi kohdella!

Uskovat kilpailevat toisiaan vastaan – ja taklaavat pelaajaa, joka periaatteessa on samassa joukkueessa! Välillä näyttää, että harrastetaan suorastaan ronskeja otteita ja kelmejä konsteja selän takana ja kulisseissa.

Loppukesästä minulle annettiin ymmärtää erään perheen tyttärestä (vanhemmat seurakunta-aktiiveja pienessä vapaiden suuntien seurakunnassa), että tyttö käyttää huumeita. Rukouspyyntönä tuo juttu esitettiin. Tiedän tuon nuoren naisen, eikä hän vähimmässä määrinkään ole käyttänyt koskaan huumeita. Syntyipä perheeseen pian tuon huumehuhun jälkeen terve vauvakin. Samasta perheestä ja seurakunnasta liikkuu tuon pienen paikkakunnan tietämillä muutakin huhua, jonka perheen tuntevat tiedämme perättömäksi. Kammottavinta on se, että näitä juttuja eivät kerro (niin kuin herätyskristillisissä piireissä sanoataan) nk. uskosta osattomat, vaan nk. uskovat.

Tuo tapaus on vieläpä miedommasta päästä! Joskus omia kasvoja ja oman yhteisön mainetta petraillaan vastaavantyyppisellä, kun jotain skandaalinpoikasta (tai peräti suurta skandaalia) aletaan liennytellä. Nk. uskovat alkavat yhteistuumin vastaavanlaiseen – puhumaan asioista perillä olevasta perättömiä, tai peräti syyttämään samanmoisesta, mitä ovat itse tehneet. Esimerkiksi eräs vanhimmiston (nk. vapaiden suuntien yhteisön johtoryhmän jäsen) jäsen erotettiin vanhimmistosta sen vuoksi, että tämä oli saanut vihiä seurakunnan sisällä olevasta uskottomuudesta (joka kyseisen yhteisön sääntöjen mukaan antaisi aiheen erottaa nuo uskottomuutta harrastaneet luottamustehtävistä, ja periaatteessa myös yhteisöstä) tuota vanhimmiston jäsentä itseään kuulematta syyttäen häntä elämäntavasta, joka ei kuulu vanhimmiston jäsenelle. – Huomionarvoista on, että tuossa nimenomaisessa yhteisössä oli voimakas pyhyyden korostus. Tapaus ei – harmillista kyllä ole edes ainoa laatuaan.

Kysymykseni on ollut: Missä on on tuo julistettu pyhyys???!!! Missä on pyhyyden tunto???!!! Miten joku kehtaa – ja uskaltaa???!!!

Lisää kysymyksiä: Miten kukaan ei kysy jutun kohteelta asiaa, vaan asioita pyöritellään selän takana? Mitä nuo nk. uskovat luulevat voittavansa kertomalla tuollaista? Luulevatko he ”peitetarinallaan” pitävänsä synkät salaisuudet sisällään ja asioista perillä olevat ulkona? Luulevatko he noiden juttujen varjolla pitävänsä laumansa koossa ja täyttävänsä seurakuntansa uusilla lampailla?

Koskaan, ei koskaan epäreilu peli ei menesty. Hetkellisestä voitosta huolimatta, kepulikonsteilla ei pitkälle pötkitä – ei etenkään hengellisessä työssä. Elämää kaipaavat ihmiset ennemmin tai myöhemmin tajuavat asian laidan – ja poistuvat sinne, missä aito elämä on. Vaikka tuommoista epäreilua kilpailua harrastavassa tai totuutta peittelevässä joukossa kävisivät minkälaiset saarnaajat, papit, pastorit tai herätyksen julistajat ja vaikka siellä olisi minkälainen ylistys ja laulu, hengellisesti mitään syvää ja pysyvää ei tapahdu ennen kuin astia on puhdas kaikesta siitä, mihin Herra ja Hänen Henkensä ei voi yhtyä.

Henkilökohtaisesti minua on viime aikoina rohkaissut tavattomasti eräänlainen kuva, joka on ollut mielessäni, kuva ihmisestä, joka kaiken myllerryksen nähdessään kaivaa jalkansa entistä lujemmin siihen, missä juuri nyt on: Jumalan totuuteen Kristuksessa ja Hänen Sanassaan.

Uskon, että aito Jumalan ilmestyminen ja elämä on siellä, missä ihminen on aito Herransa ja lähimmäistensä edessä.

Siellä on myös aito voitto. Ajattelepa hetki, millaiset ihmiset esimerkiksi Ilmestyskirjan mukaan selviytyivat vainojenkin keskellä Jumalan valtakuntaan: Karitsan verellä pestyt. Tai toisilla sanoilla: He voittivat (vihollisen) Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta.

Paavali kirjoitti Timoteukselle antavat ajattelemisen aihetta:
”Sinun on tiedettävä, että viimeisinä päivinä koittavat vaikeat ajat. Silloin ihmiset rakastavat vain itseään ja rahaa, he ovat rehenteleviä ja pöyhkeitä, he herjaavat ja ovat vanhemmilleen tottelemattomia. He ovat kiittämättömiä, jumalattomia, rakkaudettomia, leppymättömiä, panettelevia, väkivaltaisia ja raakoja, kaiken hyvän vihollisia, petollisia, häikäilemättömiä ja järjettömiä. He rakastavat enemmän nautintoja kuin Jumalaa, he ovat ulkonaisesti hurskaita mutta kieltävät uskon voiman. Karta sellaisia! Nämä näet tunkeutuvat koteihin ja kietovat valtaansa syntien rasittamia, monenlaisten oikkujensa riepottelemia naisparkoja, jotka ovat aina alttiita uusille opetuksille mutta eivät voi koskaan päästä selville totuudesta. Niin kuin Jannes ja Jambres vastustivat Moosesta, niin tuollaiset villitsijät vastustavat totuutta. He ovat menettäneet järkensä, ja heidän uskonsa on kelvoton. Mutta kauan he eivät menesty, sillä heidän järjettömyytensä paljastuu pian kaikille, kuten noille kahdellekin kävi.

Mutta vainon kohteeksi joutuvat kaikki ne, jotka haluavat elää hurskaasti Kristuksen Jeesuksen omina. Kelvottomat ihmiset ja petkuttajat menevät pahuudessa yhä pitemmälle, eksyttäen muita ja eksyen itse. Pidä sinä kiinni siitä, minkä olet oppinut. Sinähän olet siitä varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut.” (2. Tim. 3: 1-13)

1 Comment

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s