Apinoita ja tuomarointia

Tarkoituksellista tulkintaa

Olen joissain aikaisemmissakin kirjoituksissani viitannut siihen, miten yllättynyt olen ollut muun muassa siitä, kuinka erilaisen kuvan saa jonkin julistajan tms. opetuksesta, kun siihen itse perehtyy, verrattuna siihen kuvaan, minkä saa kyseistä julistajaa kritisoivien teksteistä.

Yliopisto-opintojeni alkuaikoina tein erästä opintotyötä – ja hölmöyttäni, kiireellä asiaa selitellen, turvauduin toisen käden lähteisiin ts. karismaattisuutta kritisoiviin lähteisiin. Kyllähän niissä lähteissä oli kauniisti lähdeviitteet ja kaikki – mutta voi onnetonta, kun tänä syksynä törmäsin niihin alkuperäisiin teksteihin, joista viitteiden takana olevat tulkinnat oli otettu, yllätykseni oli melkoinen:

 Nuo kritisoivat lähteet olivat joko jonkin heidän oman ajattelunsa fiksaation kautta tai tarkoituksellisesti poimineet lähteistään vain jotkin osiot, jotka tukivat heidän kantaansa ja joko tuon fiksaation takia tai tarkoituksellisesti ummistaneet silmänsä kaikelta muulta ympärillä sanotulta. Asiayhteyden luettuani jouduin toteamaan, että alkuperäinen kirjoittaja ei ollut kirjoittanut sitä, mitä hänen väitettiin kirjoittaneen... Tai tavallaan tietysti oli... Olihan niissä lauseissa toki kyseiset sanat, mutta asiayhteys ympärillä selitti asian laajemmin ja monipuolisemmin kuin tuo "lähteeni" antoi ymmärtää.

Olen tuohon samaan törmännyt todella monta kertaa niin suomalaisessa kuin ulkomaisessakin keskustelussa ilmiöistä.

Juoru -leikki hengellisessä kentässä

Minua härnää joskus ihan suunnattomasti, kun jotkut julistajat ”apinoivat” jonkun muun julistusta eivätkä kerro lähteitään. Vaikea opetusta on tuolloin tarkistaa. Kysymys on ikään kuin modernista ”juoru -leikistä”, siitä mitä varmaan jokainen meistä on joskus lapsuudessa leikkinyt. Jonon jommasta kummasta päästä laitetaan liikkeelle ”juoru”, esimerkiksi lause. Varsin todennäköisesti yksityiskohdat ovat muuttuneet enemmän tai vähemmän jonon toisessa päässä. Juoru -leikissä voimme alkuperäisen lauseen tarkistaa, tässä modernissa versiossa alkuperäisen tarkistaminen on työn ja tuskan takana.

Toinen kysymys on siinä, että tuollainen apinoiva – ja lähdettä mainitsematon – lainaaminen on epäreilua asian alkuperäistä kirjoittajaa/puhujaa kohtaan. On tosi kurjaa, että henkilö puhuu toisen juttuja ominaan – ja korjaa myös kunnian omaan koppaan.

Itselleni on moinen tullut vastaan muutaman kerran. Esimerkiksi viime syksynä törmäsin omiin englanninkielisiin kirjoituksiini. Eräs evankelista oli julkaissut ne ominaan. Eikä vain minun vaan monen muunkin kirjoituksia. Kun otin asian kirjoittamalla hänen kanssaan puheeksi, hän totesi, että Jumalan valtakunnassa asiat ovat yhteisiä. Tavallaan kyllä, mutta sain hänet onneksi ymmärtämään asian sitä kautta, että joku voi hänelle tehdä samalla tavoin. Joku jossain julkaisee kirjan, jossa on hänen omia tekstejään, ja kun hän on tekemässä kirjaa samasta aiheesta, hän onkin itse puilla paljailla, kun nuo tekstit ovat jo jonkun kirjassa. Kyllä asian kanssa vaivannähnyt on Jumalan valtakunnassakin oikeutettu siihen, että vaivannäön palkka tulee hänelle jos ei muuna niin mainintana, kenen teksteistä oikein on kysymys. Esimerkiksi itse olen kysynyt luvan henkilöiltä, joiden tekstejä olen pitkiä pätkiä lainannut, että onko OK lainata niitä. Tällöin henkilöllä itsellään on mahdollisuus tarkistaa myös se, missä asiayhteydessä hänen tekstejään lainataan.

Leimat ovat vaarallisia

Olemme myös kovia leimaamaan toisiamme milloin minkälaisillakin leimoilla: Kun sanomme jota kuta luterilaiseksi, helluntalaiseksi, karsimaatikoksi tai menestys- tai liberaaliteologiksi.

Synnytämme - vähän sen mukaan millaisella leimalla olemme itsemme ja millaisella leimalla kuulijamme ovat itsensä leimanneet - vahvoja mielikuvia toisillemme. Leiman perusteella pidämme toisiamme ihan mukiinmenevinä tai - toisena ääripäänä - täysin harhaan joutuneina ja kohtelemme toisiamme tuon leiman mukaisesti.

Myös tässä mielessä kielellämme on suuri valta. Profeetta Jeremia totesi vääristä profeetoista, että he kuolettavat ihmisiä, jotka eivät ole kuolemaa ansainneet, ja julistavat elämää niille, jotka olisivat (Jumalan edessä) kuoleman omia (syntien, tms. tähden).

Kevyt ja summittainen leimaaminen omalla mittapuulla on vaarallista! Usein leimaaminen on ketjureaktio: Luotettavan pidetty henkilö, joka tuntuu tietävän tapauksesta kaiken sanoo: ”Kyllä se niin on.” – ja kaikki muut sanovat sen enempää asiasta selvää ottamatta: ”Kyllä se niin on.”

Muistan takavuosina erään sielunhoitotapauksen, jossa sielunhoitaja meni tuollaiseen vipuun. Sattumoisin tuo hoidettava oli jos ei ihan narsisti niin ainakin narsistinen henkilö. Hän osasi aivan oivallisesti kääntää asiat omaksi edukseen sillä seurauksella, että tämä sielunhoitaja totesi, että ”helvettiin kuuluisi tuo XX…” (joka narsistisen hoidettavan mielestä oli ongelmien ydin). Näin kokonainen uskonyhteisö hylkäsi tuon XX:n. Jälkikäteen kyllä selvisi asioiden oikea laita, kun tuon narsistisen hoidettavan jäljiltä alkoi löytyä hoidettavia enemmänkin. Ongelma vain oli siinä, että tämä XX oli saanut pahasta köniinsä yhteisössään ja heittänyt elämässään varsin pitkän sakkokierroksen ennen kuin pääsi jaloilleen.

Ongelma tässä XX:n tapauksessa on se, että (erityisesti narsistinen) henkilö osaa olla niin luotettavan oloinen, että kukaan ei älyä edes epäillä, että asiat voisivat olla toisella tolalla. Kysymys oli (narsistisen) henkilön näkökulmasta, joka hänelle on ”totuus”, ja taas tuo leimatuksi joutunut näkee asiat toisenmoisina.

On äärettömän tärkeä ottaa selvää, mihin väitteet oikein perustuvat. Useinkaan näissä tilanteissa, joissa joku leimataan esimerkiksi opillisin perustein tai profetioita hyväksikäyttäen, kysymys on vihjailusta tms. ja tilanteesta, jossa toinen osapuoli ei joko saa puolustua tai ei edes tiedä itseensä kohdistuvista väitteistä.

Viholliskuvia ja tuomarointia

Olen kohdannut tuon leimaamisen muun muassa ”viholliskuvien” muodossa. Tälla tarkoitan tilannetta, jossa esimerkiksi uskonyhteisö tai mikseipä yksittäinen uskovakin sanoo, että jotkut hyökkäävät häntä vastaan, vastustavat tai estävät hänen työtään. Yksittäisen uskovan kohdalla voi olla kyse esimerkiksi solmuun menneiden ihmissuhteiden ratkomisesta tätä kautta. Idea on aina näissä viholliskuvissa sama: Rivien välistä kuuluu vaatimus asettua MINUN puolelleni, tuota toista VASTAAN. Niin sielunhoidossa kuin (esi) rukouksessakin kysymys on aina eteenpäin auttamisesta, ei jonkun vastustamisesta tai ”vastaan” rukoilemisesta.

Sielunhoitaja tai toisen puolesta rukoileva voi toki todeta, että väärin teko on väärin teko, mutta ikinä meidän ihmisten (eikä etenkään kristittyjen) tehtävä ole taistella toisia vastaan, vaan totuuden ja oikeuden puolesta. Todellisen totuuden ja oikeuden julkituloon ei liity mitään vihjailuja tai epämääräisyyttä, vaan aito kestävä totuus.

Kyllästymiseen asti näissä kirjoituksissani jankutan narsismista, narsisteista tai narsistisista persoonallisuuksista. Syynä tähän on se, että varsin usein mutkikkaisiin sotkuihin, joissa ”viholliskuvat” ovat vallalla ja kaikenlainen vihjailu rehottaa, on taustalla narsismi. Narsisti on kovanluokan mestari alallaan. Hän osaa olla luotettavanoloinen – jopa siinä määrin, että epämääräiset vihjailut riittävät vakuuttamaan kuulijan ja toimimaan narsistin puolesta hyvinkin kevyin näytöin.

Esimerkiksi takavuosina törmäsin väitteeseen eräästä YY-seurakunnan vanhimmiston jäsenestä. Väitteen mukaan tämä vanhimmiston jäsen oli pastorin mukaan kuulostanut olevan humalassa, kun pastori soitti hänelle. Tämä väite yhdessä väitetyn ruokottoman kielen käytön kanssa riitti tuon vanhimmiston jäsenen hyllyttämiseen seurakunnassa.

Asiaa ei tutkittu sen enempää. Edes sääntöjenmukaista uutta valintaa ei tehty. Vain merkintä pöytäkirjaan – ja se siitä. Kukaan ei tullut edes yrittäneeksi tarkistaa asian todenperäisyyttä. Kaikille riitti tuon pastorin sana. Ja mikä oudointa, tälle vanhimmiston jäsenelle tieto ”hyllyttämisen” syystä tuli vasta pitkän ajan päästä. – Ja kuten varmaat arvaat, molemmat väitteet olivat vääriä eikä niille ollut mitään näyttöä.

Tämän takia on äärettömän tärkeää varoa tuomitsemista väärin perustein.

Toisia ”viholliskuvien” kimppuun usuttavat henkilöt ovat usein äänekkäimpiä ”Ei pidä tuomita” tai ”Ei pidä puhua pahaa” -opin kannattajia. Sen sijaan taktiikka, jolla he saavat ympäristönsä ”tuomitsemaan” nuo ”viholliskuvat” heidän puolestaan on juuri noin ovela kuin kirjoitin. Sanoillaan ja väitteillään he saavat ympäristönsä naulaamaan seinään nuo ”pahat ihmiset”, jotka vastustavat ja vainoavat heitä. Tuohon ”tuomitsemiseen” kuuluu esimerkiksi se, että henkilöstä vaietaan tai sitten hänestä totta tosiaan puhutaan ja paljon! Samalla tavoin ”tuomitsemiseen” kuuluu henkilön karttaminen tai sitten agressiivinen taistelu tuota henkilöä vastaan. Myös edellisissä kirjoituksissani mainitut ”lukitut rukoukset” voivat olla tuon ”tuomion” väline. ”Viholliskuville” julistetaan kaikenmoista inhottavaa: (rukoillaan tai profetoidaan) kuolemaa, onnettomuutta, kuivuutta, keskenmenoa, sairautta, tms. ”Lukituiksi rukouksiksi” noita nimitän sen vuoksi, että niissä pyritään ”lukitsemaan” rukousten/profetoinnin kohteen tulevaisuus. Jos tuo niin mikä on ”tuomion” julistusta!!!

Seuraavassa ydintä, joka varjelee meitä – ja opettaa erottamaan asioita toisistaan:

”Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana; opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikessa viisaudessa, psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne.
Ja kaikki, minkä teette sanalla tai työllä, kaikki tehkää Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen Isää Jumalaa hänen kauttansa.” (Kol 3:16, 17)

Tehdä kaikki Herran Jeesuksen nimessä. Ei Hänen nimeään väärin käyttäen, vaan niin, että voimme uskoa, että Hän voi yhtyä siihen, mitä täällä touhuamme ja teemme.

2 Replies to “Apinoita ja tuomarointia”

  1. Asiaa kirjoitat. Tuo ’leimaaminen’ on aika tuttua, ehkä itsekin olen siihen jossain muodossa syyllistynyt. Valitettavasti. Leimatuksi tuleminen satuttaa ja turhauttaa aina. Jossain vaiheessa tulen pohtimaan omalla ’hiekkalaatikollani'(=blogini) asiaa lisää.

    Profetointi ja sille annettu arvostus on välillä aika arveluttavaa, varsinkin kun ne sanomat otetaan nyökytellen vastaan, mukisematta. Profetoijalta usen puuttuu sellainen..nöyryys ja arkuus.. Olen ollut tilanteissa joissa sama ’profeetta’ julistaa tuomiota ja viikkoa myöhemmin suurta herätystä. Sanoma menee läpi kuin ’väärä raha’. (Meni vähän aiheen vierestä, mutta..)

    1. Taidamme olla sellaisen kentän äärellä, että juttua tästä riittää.

      Leimaamista tulen käsittelemään asiaa hieman muhiteltuani lisääkin.

      Profetiat ovat aivan oma lukunsa. Ehkä siksi, että tuolla ”rahalla” on kuvaamasi teho kuulijoihin, jotkut käyttävät oikean rahan puutteessa väärää rahaa.

      Taustalla on oikean nöyryyden ja arkuuden puute. Aidosti nöyrä ja arka uskaltaa tuoda esiin Jumalan sanoman – eikä lisää siihen omiansa, vielä vähemmän käyttää profetiaa manipuloidakseen ihmisiä. Muistaakseni kirjoituksessani Kameleontti kentässä -kirjoituksessani olen kirjoittanut aiheesta.

      Kuten asian olen ilmaissut: Se että on väärää rahaa, ei merkitse, että meidän pitäisi lopettaa rahan käyttäminen. Onneksi on myös aitoa Jumalan ja Hänen Henkensä toimintaa – myös profetiaa.

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: