”Vastaan rukous”?

Muutamassa blogikirjoituksessani olen lainausmerkkeihin laittanut termin ”vastarukous” kirjoittaessani karismaattisen kentän äärisiipeen pesiytyneestä opetuksesta, jonka perusteella rukoillaan ikäviä asioita niille, jotka jostain syystä koetaan ”vihollisiksi” tai ”vastustajiksi”. Rukous voidaan ”naamioida” esirukoukseksi, rukoukseksi jonkun ”puolesta”. Piilevä idea tässä rukouksessa kuitenkin varsin usein on, että saadaan omille intresseille ja joko ilmeiselle tai piiloon pistetylle vihalle ja katkeruudelle ilmaisu ja purkautumiskanava. Rukouksella ikään kuin pyritään hakemaan revanssia omalle loukkaantumiselle tms. – Ja koska nuo intressit ja motiivit on kätketty ”esirukoukseen”, niitä on vaikea havaita.

Joitain viitteitä tällaisesta kuitenkin on: Kaikki koston rukoukset ja ”Jumala näytä niille…”/”Jumala pysäytä ne…!”-rukoukset kuuluvat tähän kategoriaan – siitäkin huolimatta, että edessä on sana ”Jumala”. Syy tähän on yksinkertainen. Jumala ei välttämättä (eikä useinkaan) ole samoilla linjoilla meidän loukkaantumisemme tai suuttumisemme kanssa. Välttämättä (useimmiten) Hän ei kehota meitä rukoilemaan tulta ja tulikiveä, jos meitä on loukattu tai meidät on hylätty.

Jeesuksen ja Paavalin opetuksessa on ajatus, jonka mukaan viha ja katkeruus ovat asioita, jotka estävät sekä rukousta että sen kuulemista. Meille kuuluu kehotus antaa anteeksi (ja niissä tilanteissa, joissa on mahdollista, myös pyrkiä sovintoon riitapuolen kanssa)1) ja pyrkiä pois vihasta.

Kaikki rukoukset, joissa rukoillaan (tai joissain viitekehyksissä julistetaan/ profetoidaan) toiselle pahoja asioita (sairautta, kuolemaa, taloudellisia vaikeuksia, tms.) ovat taustoiltaan ”vihapitoisia”.

Vanhassa testamentissa profeetat ja mm. Daavid rukoilivat em. tyyppisiä rukouksia, mutta Uudesta testamentista et tuollaisia rukouksia löydä. Olen moneen kertaan viitannut Pietarin & Co. rukoukseen sen jälkeen, kun heitä oli uhattu ja kidutettukin. He EIVÄT rukoilleet tulta ja tulikiveä heitä uhanneiden päälle, vaan ITSELLEEN rohkeutta julistaa evankeliumia ja sitä, että Jeesus tunnustautuisi heidän julistukseensa ihmein ja tunnusteoin. Huomaa, että nimenomaan tämän jälkeen koko joukko koki Pyhän Hengen voiman keskuudessaan.

On sanottu, että Pyhä Henkin on ”arka henki” nimenomaan siinä mielessä, että Hän kavahtaa riitaa ym. Mikään yllätys tuo ei liene, koska Pyhä Henki toiminnassaan on samoilla linjoilla kuin Isä ja Poika. Miten luulisit Jeesuksen suhtautuvan siihen, jos joku pyytää Häntä tappamaan toisinajattelevan naapurinsa ja johtamaan toisen taloudelliseen ahdinkoon ja kolmatta kohtaamaan kohtaamaan jonkin onnettomuuden? Jeesus enempää kuin Pyhä Henkikään ei ole meidän koston välikappaleemme eikä keppihevonen!!!

Näin vain tapahtuu. Olen itse ollut mukana tällaisessa kammottavassa rukouskokouksessa. Tiedän seurakunnan (!!!), jossa kokonainen vanhimmisto (!!!) kokoontui erään tilaisuuden loppuvaiheissa kiroamaan (!!!) seurakunnan jättäneet ihmiset. Tästä asiasta minulle tuohtuneena soittanut henkilö kertoi, että tuon tilaisuuden jälkeen seurakunta oli kahta enemmän vajaampi – nimittäin tuon kiroussession kuultuaan kaksi yleisön joukossa istunutta lähti myöskin… Oikein tekivät!!! Tuolla(isella) seurakunnalla, vanhimmistolla ja kirouksella ei ole mitään tekemistä/yhtäläisyyttä oikeasti kristillisen seurakunnan kanssa, vaan pikemminkin noitien kokoontumisen kanssa!!!

Olen kirjoittanut myös omakohtaisista kokemuksista irtaannuttuani tuollaisesta yhteisöstä. Tiedän myös itseeni ja perheeseeni kohdistuneen tuollaisia ”rukouksia” ja esimerkiksi muutama kuukausi irtaantumiseni jälkeen vähän yli 10-vuotiaille pojilleni oli kerrottu seuraavanlaisia ”profetioita”. Niissä oli kerrottu, että pojille tärkeäksi tullut ”isäpuoli” tulee kuolemaan. Samaan syssyyn todettiin, että äiti on pimeydessä eikä tule julistamaan seurakunnissa muutamaan kuukauteen. Taas tälle ”isäpuolelle” joku ”profeetta” ehti julistamaan, että KUN minusta tulee työtön, hän joutuu elättämään minut… Ja että minä kaikkien näiden profetioiden ja rukousten jälkeen palaisin anteeksipyydellen takaisin tuohon porukkaan!!!

Ensinnäkin minusta on edelleen pöyristyttävää, että ”profetiat” tuotiin esiin tuonikäisille pojille! Toiseksi ”isäpuoli” elää ja voi hyvin. Kolmanneksi olen puhunut seurakunnissa – kaksi viikkoa tuon ”profetian” jälkeen. Neljänneksi kaikkein pöyristyttävintä on se, että aivan oikeasti sekä pojille että minulle tuoduissa ”sanomissa” oli sisältö, että palaan anteeksi pyydellen takaisin tuollaiseen yhteisöön!!! Järjetöntä sanon minä!!! Aivan kuin joku väliin yrittäisi puukottaa ja sanoisi kohta: ”Tule tänne, kulta, minun kanssa on turvallista olla.” Miten kukaan voi uskoa, että joku/joku yhteisö, joka rukoilee/julistaa onnettomuuksia jolle kulle, on luotettava ja turvallinen? Missä on takeet, että yhtäkkiä ei itse olisi samanmoisten rukousten/julistuksen kohteena?

Kirjoitin, että ”isäpuoli” elää ja voi hyvin. Niin voin itsekin hyvin. Samoin lapseni.

Tavallaan tämän näkeminen on sisuunnuttanut. Tassut vain syvemmälle maaperään ja paikoillaan olemme siinä, minkä paikan ymmärrämme oikeaksi. Ja tiedän täsmälleen, että millään moisista ”rukouksista” ei ole laillista oikeutta koskettaa hiustupsuanikaan. Osinhan tuo kertomani rukousopetus liittyy väärin ymmärrettyyn ”omistusvaltaan”. Nämä ihmispolot, kun saman tien ovat omistavinaan itselleen kokonaisia paikkoja ja paikkakuntia, joskus euroja ja ihmisiäkin… esimerkiksi vedoten Joosuan kirjan ajatukseen siitä, että mihin tahansa paikkaan jalkamme astumme, se on meidän… Väitänpä, ettei ole! En minä voi omistaa itselleni vaikka nykyisen työpaikkani jotain rakennusta. Se on työnantajani. En voi omistaa millään muotoa uskoen jotain tuttuani ostamaan minulle uutta autoa… Voin kyllä rukoilla itselleni autoa, mutta eiköpähän liene selkeintä jättää tuo ostaja korvamerkitsemättä! Ja mitä taas itseeni tulee: Olen kristittynä/uskovana Kristuksen omaisuutta, en jonkin yhteisön/ ihmisen omaisuutta. Siksi tuollainen omistaminen on vähintään outoa…

Ja sitten se vastaan rukouksen vastarukous

Nyt tulen sitten siihen, mistä tämä kirjoitus lähti liikkeelle. Törmäsin nimittäin aivan suomenkieliseen termiin ”vastarukous”. Se on joissain piireissä oikeasti käytetty termi! Hyvänen aika… Raamattu ei tunne tuollaista käsitettä edes esirukouksen tai hengellisen sodankäynnin muotona. Englanniksi se on ”a prayer against”… ja sieltä sitten tuleekin pohjaton suo aihepiirin suhteen: On rukouksia noituuden hyökkäyksiä vastaan. On myös rukouksia kaikkea pahaa vastaan…On rukouksia myös vihollsia vastaan…

Mutta, mutta… kun Uusi testamentti opettaa rukousta jonkun puolesta! Rukousta jonkun paranemiseksi, pelastumiseksi, vapautumiseksi. Ei siellä ole rukousta jotakin/jotakuta vastaan!!! Kaikkein vähiten siellä on rukousta jonkun onnettomuudeksi!!!

Vastaan rukouksen vastarukouksiakin on tämän kirjavan kentän keskellä joutunut rukoilemaan. Esimerkiksi tilanne, jossa tämän omistusopetuksen airuet olivat käyneet omistamassa itselleen erään talon. Talonväki oli tullut kumman ahdistuneeksi tämän omistusoperaation jälkeen. Totta tosiaan oli rukouksen paikka, jossa pyysimme vapautta tuolle talonväelle siitä, mikä ikinä ahdistuksen aiheuttikin.

Myös itselläni on samantyyppinen ”vapautumiskokemus” muutaman vuoden takaa. Olimme eräässä kahvipöydässä, kun talon emäntä sai sydämelleen rukoilla jonkin merkillisen esteen poistumista elämämme yltä. Johan helpotti! Oli kuin tulppa olisi lähtenyt elämän yhden osa-alueen yltä. Hämmästelimme rutakkaa rukousvastausta. Muuta selitystä ei jäänyt kuin, että tulppa oli ”hengellinen” – ja sen avasi vastaan rukouksen vastarukous. Tosin kukaan meistä ei rukoillut ketään vastaan, vaan jonkin puolesta: Nimittäin vapautta siihen, mikä oli ikään kuin sidottu.

… Sen vain voin sanoa, että onpahan tuhlausta tämmöinen… Ensin jotkut rukoilevat jotain nk. vihollista vastaan ja toiset joutuvat sitten hikikarpalot otsalla rukoilemaan tilanteiden (vapautumisen) puolesta…

Luulisi yksinkertaisen konstailemattoman esirukouksen olevan kaikille helpompaa. Vaikka olisi vähän tai enemmänkin sukset ristissä, tajuaisimme rukoilla, että Kristuksen evankeliumi saisi levitä kauttamme eteen päin. Kun kohdistaisimme voimamme tuohon suuntaan, meillä olisi vähemmän askaroitavaa dynastiakamppailumme kanssa…

1) Kuten olen kirjoittanut, narsistikuvioissa tämä ei päde. Narsistin kanssa normaali anteeksiantamisen ja sovinnon käytäntö on hankala. Ajattelepa vaikka Daavid-Saul -kuviota. Saulin arvaamattomuus teki Daavidin elämän suorastaan hengenvaaralliseksi. Leppynyt-suuttunut -olotila vaihteli tuhkatiheään. Kysymys ei ollut oikeastaan edes mistään sovittavasta, vaan siitä, että Saul kadehti Daavidia ja sai tätä vastan riidan ja sodan aikaan yksipuolisella päätöksellä.

5 Comments

  1. Päivitysilmoitus: Ei paniikissa | Kuikka

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s