252. (Jumalan) kuva kohdalleen

Luin tänään kysymyksen: “Onko syntinenkin ihminen Hänen (Jumalan)kuvansa?”

Ymmärtääkseni on. Syntinen ihminen on Jumalan kuva. Noin perusperiaatteiltaan – muunlaisia ihmisiä ei olekaan. Jokainen ihminen on perusteiltaan poispoikennut, syntinen. Näin Paavali opettaa. Tässä mielessä opetus on kaukana aikamme peruspositiivisesta ”kaikki ovat hyviä” –opetuksesta.

Tämä syntisyys ei tee ihmisestä kuitenkaan huonoa – ei etenkään Jumalan silmissä.

Näen Raamatun lehdiltä Jumalan, joka on pyhä, suora, rehti ja oikeudenmukainen –erittäin tinkimättömästi ja lahjomattomasti. Tällaista Jumala edellyttää myös luomaltaan ja lunastamaltaan ihmiseltä. Perusongelmamme on, että emme tuohon itsessämme kykene.

Toinen, minkä näen Raamatun lehdiltä, on Jumalan viha kaikkea epäpyhää, vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta vastaan.
Ilman Hänen armoaan ja Kristuksen sovitusta olisimme isossa pulassa! Jos Hänen pyhyytensä edes hipaisisi meitä ilman Hänen armonsa ja sovituksensa todellisuutta, olisimme mennyttä.
Niin, tässä Jumalan ihmeellinen idea näyttää olevankin: Hän katsoo meitä armonsa, rakkautensa ja Poikansa sovituksen kautta. Sitä kautta Hän tarjoaa meille puhtauttaan, pyhyyttään ja kirkkauttaan.

”Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.
Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa, että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen.” (Room. 8:1-4)

Minusta tuntuu, että meidän suuri väärinkäsityksemme tässä on se, että emme jotenkin jaksa käsittää sitä, että – vaikka Jumala edellyttää pyhyyttä, Hän rakastaa (syntistä) ihmistä.
Paavali ja Johannes kirjoittavat toistuvasti vahvaa tekstiä juuri tästä: Jumala rakasti meitä ja sovitti meidät, kun olimme syntiset. Tämä näyttää olevan eräänlainen mittaväli, jonka avulla Paavali ja Johannes yrittävät saada lukijansa ymmärtämään Jumalan rakkauden suuruuden. Esimerkiksi Paavali toteaa:

” Meistä ei ollut itseämme auttamaan, mutta Kristus kuoli jumalattomien puolesta, kun aika koitti. Tuskin kukaan haluaa kuolla edes nuhteettoman ihmisen puolesta; hyvän ihmisen puolesta joku ehkä on valmis antamaan henkensä. Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun vielä olimme syntisiä. Kun hän nyt on vuodattamalla verensä tehnyt meidät vanhurskaiksi, hän vielä paljon varmemmin pelastaa meidät tulevalta vihalta. Jos kerran Jumalan Pojan kuolema sovitti meidät Jumalan kanssa, kun olimme hänen vihollisiaan, paljon varmemmin on Jumalan Pojan elämä pelastava meidät nyt, kun sovinto on tehty. Eikä siinä vielä kaikki. Me saamme myös riemuita Jumalastamme, kun nyt olemme vastaanottaneet Herramme Jeesuksen Kristuksen valmistaman sovituksen.” (Room 5:6-11)

Huomaathan korostuksen…: Jos kerran Jumala silloin (kun olimme syntiemme tähden tuomion alaisia)…niin paljon varmemmin nyt (kun uskomme Häneen ja olemme Hänen sovituksensa kautta armon alaisia) Jumala pelastaa.

Näen Jeesuksen toiminnassa hyvinkin vahvan todistuksen siitä rakkaudesta ja kunnioituksesta, joka Hänellä oli ihmistä kohtaan – ja erityisesti sellaista kohtaan, jota ympäröivä ”uskonnollinen ympäristö” piti jonakin sellaisena, joka ei voinut olla Jumalan kuva. Tässä joukossa oli avionrikkojanainen, spitaalinen, publikaani tai foinikealainen tai samarialainen nainen. Juutalaisessa ympäristössä ja ”Vanhan liiton” lain mukaan nämä ihmiset olivat epäpyhiä/puhtaita, joista piti pysyä kaukana, jottei itsekin saastuisi. Jeesus ei pysytellyt kaukana, vaan tuli lähelle ja paransi.

Tämä näkymä ”Voinko minä olla Jumalan kuva, kun elämässäni on/ ollut kaikenmoista epäonnistumista, kamppailua,…ja/tai jotain sellaista, josta mieluummin vaikenisin ihmisten ja Jumalankin edessä?” voi olla este sille, että en uskalla turvautua elämäni kanssa Jumalaan, kun ensin pitäisi jotenkin saada elämä paremmalle tolalle, jotta Jumala voisi…
Ei se, ystävät, niin ole!!! Jeesus kohtasi ihmiset juuri siinä tilanteessa, kun he juuri tuolloin olivat. Kuivettuneen käden kanssa, halvaantumisen kanssa, spitaalin kanssa, petoksen kanssa, kuoleman kanssa… Nämä ihmiset eivät lähteneet ”parantautumaan”, vaan Jeesus paransi heidät heidän ”perussairaudestaan”.

Kun eilen iltapuhteella luin englanninkielistä Raamattua, minulle suorastaan pisti silmään sana, jota englanninkielisessä tekstissä käytettiin parantamisesta: Se voi olla joko ”heal” (parantua) tai ”restore” (asettaa ennalleen, palauttaa). Tuossa parantumisessa on kysymys siitä, että Jeesus asettaa jonkin asian meidän elämässämme kohdalleen, tilaan, johon se alun perin on tarkoitettu – koskipa tuo asia meidän Jumala-suhdettamme, sisimmän eheytymistä tai fyysistä terveyttä. Kun Jeesus koskettaa, Hän laittaa asiat niille kuuluville kohdille.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s