Vihasta vapauteen

Vanhan testamentin, esimerkiksi Psalmien, koston rukouksien äärellä mieli voi kovastikin hämmentyä: Miten ihmeessä tämä oikein sopii yhteen rakastavan Jumalan kanssa.
Onpa näistä rukouksista vedetty tulkinta, jonka perusteella jotkut katsovat oikeudekseen kirota vastustajiaan.
Seuraavassa yksi näistä hämmentävistä Raamatun kohdista, Daavidin nimissä olevasta Psalmista 139.

”Kunpa surmaisit, Jumala, väärintekijät! Kaikotkaa, murhamiehet!
He ovat sinun vihollisiasi, he vetoavat sinuun valheellisesti ja vannovat väärin sinun nimeesi.
Enkö vihaisi sinun vihollisiasi, Herra, enkö inhoaisi sinun vastustajiasi!
Loputon on vihani heitä kohtaan, he ovat minunkin vihollisiani.”

Huh, huh,…! Onpahan kovat piipussa Daavidin rukouksissa!

Toisaalta jokainen elämän syviä kouluja käynyt tietää, että nuo tunnot eivät välttämättä ole kaukana omasta elämästäkään. Eivät siitäkään huolimatta, että meitä useimpia ei jahtaa vainoharhainen hallitsija sotajoukkonsa kanssa. (Tosin elävästä elämästä otetut narsistikokemukset tai vastaavat voivat kovasti muistuttaa tuollaista ajojahtia!) Kostonhimoiset ajatukset voivat vallata myös meidän mielemme.

Näissä tilanteissa on parempi yrittää erottaa omat mielihalut siitä, millaisena Jumala näkee nämä asiat. Omaa loukkaantumista ei pidä samaistaa Jumalan tuomioon.

Olen joskus nähnyt (erityisesti miesväen) polttavan päreensä, kun joku ohittaa liikenteessä. Tällaisesta tilanteesta voi joku vaikka loukkaantua :). Tuollainen tilanne ei oikeuta kristittyä – vaikka kuinka tuntuisi olevansa voideltu ja omaavansa auktoriteettia – kiroamaan tuota onnetonta, joka ohitti… Toivottavasti kukaan ei edes ajattele noin tekevänsä!

Samantyyppistä herkkänahkaisuutta on nähtävissä toisenmoisissa asioissa. Jos joku onneton pyyhältää ohitse hengellisessä kentässä tai uskaltaa sanoa poikkipuolisen sanan, tämän kiroamisopetuksen omaksuneet ”kristityt” ovat valmiita rukoilemaan tulta ja tulikiveä ”vihollistensa” päälle – ja paetaan Jumalan selän taakse esimerkiksi ajatellen, että Jumalakin vihaa tuota onnetonta ohittajaa tai kritisoijaa. Syy tähän useimmiten on se, että itseä on loukattu, ja Jumalalla on tuon asian kanssa varsin vähän tekemistä.

Huomaa Daavidin sanat:

”He ovat sinun vihollisiasi, he vetoavat sinuun valheellisesti ja vannovat väärin sinun nimeesi.”

Daavid näkee nämä ihmiset Jumalan vihollisina sen takia, että nämä käyttävät Jumalaa ja Jumalan nimeä ”väärin”.

Vetoamiseksi käännetty sana voidaan kääntää myös

  • vannomiseksi ja valheellista tarkoittava sana myös
  • oveliksi keinoiksi
  • juoneksi tai
  • ”tehokeinoksi”. Kohdassa on myös ajatus siitä, että nämä ihmiset
  • pukevat Jumalan nimeen jotain mikä on turhaa, valheellista tai arvotonta. Suomeksi sanoen,
  • Jumalasta tulee keppihevonen, johonkin sellaiseen, mihin Jumala ei yhtyisi. He
  • ottavat Jumalan nimen väärään käyttöön.

Se on syy ”Jumalan vihollisuuteen”.

Daavidin rukous jatkuu:

”Tutki minut, Jumala, katso sydämeeni. Koettele minua, katso ajatuksiini.
Katso, olenko vieraalla, väärällä tiellä, ja ohjaa minut ikiaikojen tielle.”

Sinänsä – ehkä Jumalankin näkökulmasta oikeansuuntaisen – rukouksen keskelläkään Daavid ei edellytä itselleen erehtymättömän asemaa, vaan rukoilee Jumalaa tutkimaan hänet motiiveineen perinjuurin. Hän rukoilee Jumalaa katsomaan, onko hän oikealla tiellä ja pyytää Jumalaa ohjaamaan ikuisen elämän tielle. Heprean kielessä meidän Raamatussamme

  • vieraaksi, vääräksi tieksi käännetyt sanat voivat tarkoittaa myös
  • kipuun tai suruun johtavaa.

Kipu ja suru tulevat elämäämme kutsumattomina vieraina ilman meidän omaa osuuttammekin, mutta kipu ja suru voivat olla seurausta myös valinnoistamme.

Esimerkiksi viha tai katkeruus, kostonhimoiset ajatukset, anteeksiantamattomuus, jne. vahingoittavat myös meitä itseämme.

Viha on välivaihe toipumisessa. On terveellistä

  • tunnistaa rajat, joiden yli ei halua toisen tulevan
  • tunnistaa hyväkiskäyttö ja kyykyttäminen
  • pyristäytyä sellaisesta irti.

Ongelmia tulee, jos viha ”jää päälle”. Emme vapaudu uhriudestamme ennen kuin anteeksianto saa sijaa.

  • Anteeksianto vapauttaa meidät vaateista, joita meitä on tekijälle.
  • Ei tekijä saa enää mennyttä tekemättömäksi. (Jos kyse on rikoksesta, on ok (ja hyvä) että tekijä joutuu kohtaamaan seuraukset, mutta anteeksianto vapauttaa meidät ennen muuta menneisyyteen kohdistuvista vaateistamme, että kaiken pitäisi muuttua toisin menneisyydessämme).
  • Sen sijaan Jumala voi tehdä elämämme ehjäksi ja uudeksi.

Koska olen näissä narsistisopissa ihan omiksi tarpeiksi pyörinyt, tiedän, miten sidos narsistiin säilyy tasan niin kauan kuin roikun esimerkiksi loukkaantumisessani ja voivottelussani. Narsisti tai muunlainen hyväksikäyttäjä/väkivallan tekijä tai sabotaattori on voinut tuhota elämästäni/elämästäsi yhden tai kahden käden sormilla luettavan vuosimäärän tai sellaisen määrän, ettei kädet riitä, MUTTA sinun/minun etu on, että vihdoin lakkaamme roikkumasta menneisyyden vääryyksissä ja menemme eteenpäin.

Narsisti tms. ei tällaista halua. Jos hän saa tilaisuuden, hän muistuttaa olemassaolostaan ja saa verenpaineen nousemaan. Siitä huolimatta ja silloinkin, sinun/minun on päätettävä jatkaa eteenpäin. Narsistin tms. kohdalla muu vaihtoehto ei tule kyseeseen: Joko pysymme kuin täi tervassa tai otamme jalat allemme ja ravistaudumme irti – ja myös pysymme irti.

Niin – vaikka elämää olisi ympäröinyt kokonainen narsistiparvi – Jumalalla on varattuna elämää ajatellen ”narsistivapaa vyöhyke”, jossa pääset/pääsemme eheytymään.

Eheytyminen on sen takia välttämätöntä, jotta

  • kasvamme oikealla tavalla vahvoiksi. Meitä ei enää kyykytetä – emmekä me kyykytä
  • vapaudumme kaikista niistä narsistisopan roiskeista, jotka monimutkaistavat elämää vielä pitkänkin ajan jälkeen siitä, kun olemme itsemme sopasta erilleen saaneet.

Vihan lisäksi pelko on voimakas side, joka mieluusti pitäisi meitä otteessaan. Eikä vain narsistin pelko, vaan sen heijastuma Jumala-suhteeseemme. Oma kokemukseni on, että erityisesti, jos narsisti on ottanut Jumalan nimen ”aseekseen” (vrt. em. jakeet yllä), koko ”Jumala-juttu” alkaa pelottaa, vaikka Jumalalla on itse sopan kanssa varsin vähän tekemistä; hän on vain narsistin keppihevonen… Jumalan nimissä, narsistin suulla, esitetyt vanhurskauden ja pyhyyden vaatimukset, kaikuvat sisikunnassamme, kunnes saamme kohdata Jumalan ehdottoman rakkauden, joka vapauttaa vääristä vaatimuksista armoon ja sen osallisuuteen Kristuksessa, Jumalan lapseuteen.

Uskaltaisin sanoa, että em. on kirjaimellisesti ”kova juttu”!

Daavidin rukouksessa esille tulevat Jumalan tutkiva katsekaan ei tunnu enää vaanimiselta tai kyttäämiseltä, jota pitäisi pakoilla, vaan Isän katseelta, joka haluaa lapsellensa hyvää: varjella hänet kivulta ja surulta. Lapsen osa on luottamus Isään, joka on Taivaassa, Isään, joka hallitsee, Isään, jolla on hyvät ajatukset lastaan kohtaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s