243. (Väkivallan) akselilla

Viime päivinä useaan kertaan on noussut ihmisten kanssa keskustellessa esille meidän suomalaisten kyvyttömyys käsitellä tunteita ja siitä seuraavat äärimmäiset voiman/väkivallan purkaukset.

Toisaalta ei syytä osoittaa sormella – etenkään väkivallan tekijän omaisia, tms. Tulee muistaa, että heilläkin on tunteet, ja tekijä(kin) on jonkun lapsi tai ystävä, jolle voiman purkaus tuli yhtä lailla yllätyksenä kuin meille muillekin. He(kin) surevat tapahtunutta, ja näissä väkivallan teoissa, joissa tekijä menehtyi, myös poismennyttä. Järkytyksen ja miksi-kysymysten rinnalla voi olla kysymys: Olisinko voinut jotenkin tämän estää. Usein myös syyllisyys: Onko tämä minun syytäni?

Niin raflaavasti kuin iltapäivälehdet yleensä aiheistaan kirjoittavatkin, tämänkertainen otsikko oli osuva: ”Hänkin olisi voinut ratkaista toisin.”

Mitenkään edes yrittämättä tapahtunutta saada tekemättömäksi ajattelen, että äärimmäisten voiman/väkivallan käytön sijaan voimme ratkaista toisin.

Väkivalta tai voimankäyttö ei ikinä ole ratkaisu.

Yhdessä käymistäni keskusteluista tuli esille ajatus siitä, että on se kumma, että ihminen pitää yrittää omistaa. Usein näissä äärimmäisissä väkivallan teoissa on takana mustasukkaisuus, jossa ajatuskulku näyttää olevan seuraava: Et saa olla onnellinen muutoin kuin minun kauttani. Jos muuta yrität, käy kalpaten.

Miten ihmeessä tällainen ihminen, joka vaatii toista olemaan onnellinen vain hänen kauttaan, voi luulla pakottavansa toisen rakastamaan samaan aikaan kuristamalla toista henkisesti (usein myös fyysisesti)?

Samaan tapaan toimii myös hengellisen (tai pikemminkin hengettömän!) yhteisön vallankäytön kuviot: Lojaaliutta ja kuulaisuutta odotetaan saatavan aikaan hengellisessä (… ja edelleen itse asiassa todella hengettömällä!) pakkopaidalla.

Valitettavasti hengellisen kentän opetuksista osa tukee tätä kuviota ja mahdollistaa väkivallan koko kirjon (henkisen, hengellisen ja fyysisen väkivallan) sekä perheissä että yhteisöissä.

I Ensimmäinen mieleeni tuleva opetus on opetus auktoriteetista, siitä että auktoriteetin alle on alistuttava. Äärimmilleen vietynä opetus menee niin, että myös pahan, valtaa väärin käyttävän auktoriteetin alle on alistuttava, koska auktoriteetti on aina Jumalan asettama. Tämän tyyppinen ajatuskulku vaiensi osan kristillisistä kirkoista mm. Natsisaksan himutekojen tapahtuessa.

II Toinen, osin johdannainen edellisestä, opetus on opetus kielen vallasta. Opetuksessa lainataan Jaakobin kirjeen kohtaa, jossa sanotaan, että kielellä on vallassaan elämä ja kuolema. Kohdassa todetaan, että samasta lähteestä ei voi tulla makea ja karvas vesi – Sellainen on kerrassaan mahdoton yhtälö. Tästä on (ainakin) kaksi harhaanjohtavaa tulkintaa:
1) Kielellä on vallassaan elämä ja kuolema -sanontaan vedoten opetetaan, että uskova ei saa puhua negatiivisia asioita. Tähän negatiivisuuteen rinnastetaan esimerkiksi arvostelu (myös asioiden ja ilmiöiden arviointi). Uskovan pitää puhua vain hyviä asioita, asioita, jotka kuulostavat hyviltä ja rakentavat kuulijaa. Siihen suuntaanhan Raamatussa tosiaan lukee Filippiläiskirjeen 4. luvun jakeessa 8. Mutta vain siihen suuntaan! Koko asiayhteys on seuraava: ”–ajatelkaa kaikkea mikä on totta, mikä on kunnioitettavaa, mikä oikeaa, puhdasta, rakastettavaa ja kaunista, mikä vain on hyvää ja ansaitsee kiitoksen.” Ei kyseisessä kohdassa tosiaankaan kehoteta ajattelemaan vain hyviä, miellyttäviä asioita.
2) Vielä vähemmän siinä kehotetaan sulkemaan silmiä totuudelta tai peittämään totuutta, vaikkapa sitten puhumattomuudella! Sävy on napakasti nämä em. asiat erikeen yksilöivä: Kaikkea mikä on totta, kaikkea mikä on kunnioitettavaa, jne. Ei vain yhtä näistä tullut ajatella, vaan kaikkia. Emme voi – jos mielimme tukeutua todellisuudessa tähän opetukseen – valikoida näkemäämme, poimia rusinoita pullasta, vaan ajatella (ja puhua) myös totuuden- ja oikeudenmukaisesti.
3) Usko ja tosiasioiden näkeminen eivät ole vastakohtia ts. tosiasioiden näkeminen ei ole epäuskoa. Esimerkiksi Heprealaiskirjeen nk. uskon luvussa, 11, kirjeen kirjoittaja toteaa, että usko on sen näkemistä, mikä ei näy. Ei hän sano, että usko on silminnähtävän kieltämistä. Usko näkee kuitenkin tuon silminnähtävän yli – Jumalan lupaukseen ja mahdollisuuksiin.
4) Yksi omituinen tulkinta (em. jatkoksi) tuohon Jaakobin kirjeen kohtaan on väite, jonka mukaan Jaakob väittäisi ikään kuin Jumalan sanoja puhuva ihminen ei kykenisi puhumaan pahoja asioita. Jos luet asian ajatuksella, Jaakob ei väitä noin. Hän toteaa tuollaisen olevan järjetöntä ja luonnonvastaista! Meidän kristittyjen tulisi olla hyviä lähteitä, jotka tuomme hyvyydestä julki hyvää, emme pahaa. Tämä on ideaali. Todellisuus on kuitenkin se, että samasta lähteestä voi tulla sekä hyvää että huonoa vettä. Esimerkiksi joku voi opettaa seurakunnassa kuin enkeli, mutta olla kuin paholainen kotona. Jaakob jatkaisi varmaan tuohon: Noin ei saa olla!!!

Kun nämä kaksi – auktoriteetti- ja kielellä on vallassa elämä- – opetus yhdistetään saadaan aikaan luotettava suojamuuri kaikenmoista kritiikkiä vastaan. Kukapa nyt haluaisi olla ”karvas lähde” tai (niin kuin eräässä kuulemassani opetuksessa todettiin) saada osakseen kirous.

Silloin kun kysymys on väärästä vallankäytöstö nk. kristillisessä perheessä tai yhteisössä, tämän opetuksen loistava lopputulos on totuutta vastaan puhuminen: ”Olet ihana mies (kun uhkailet minua).” tai ”Olet ihana vaimo (kun nalkutat minulle).” tai ”Olet mahtava pastori (kun kyykytät minua)” ”Sinua ihanampaa ei ole (kun rajoitat vapauttani).”

Tällainen totuutta vastaan puhuminen pönkittää väärää käytöstä. Vertaisin tällaista tilannetta kehon häiriötilaan esimerkiksi silloin, kun jokin nikama liikkuu vähän sivuun. Keho suojaa itseään sopeutumalla tilanteeseen. Lihakset tukevat sivuun liikkunutta nikamaa ja uudesta olotilasta tulee keholle ”oikea olotila”, jonka kanssa sen on tultava toimeen. Kipuja todennäköisesti on, ja olotila haittaa normaalia elämää. Riittävän pitkään jatkuessaan ilman korjaavia toimia olotilasta tulee keholle niin tuttu juttu, että vaikka nikama laitettaisiin kohdalleen, se pompsahtaa samoihin uomiin.
Samantyyppinen olotila voi olla myös väkivallan suhteen. Häiriötila onkin mielestämme normaalia! Silti ulkopuolisen tekemä diagnoosi (fysioterapeutti tai lääkäri tuossa nikamatapauksessa) osoittaa, että tilanne ei tosiaankaan ole normaali! Ja meidän on turha väittää tosiasioita vastaan. Nikama on paikoiltaan, niin se on. Vallan väärinkäyttöä tapahtuu, niin se on. Asialta silmien sulkeminen tai siitä puhumattomuus ei poista asian olemassaoloa.

Totuuden näkeminen on ensimmäinen askel vapauteen – niin tekijän kuin ”uhrinkin” kohdalla. Parannettavaksi suostuminen on toinen askel. Elämän ja oman käyttäytymisen oikeaan ”asentoon” saattaminen kolmas.

En malta olla lainaamatta tuon paljon käytetyn ja rakastetun jakeen, jossa pönkitetään nimenomaan miehen auktoriteettia perheessä, asiayhteyttä.Tämä asiayhteys merkitsee käytännössä koko Efesolaiskirjeen 5. lukua:
”Pitäkää siis Jumalaa esikuvananne, olettehan hänen rakkaita lapsiaan. Rakkaus ohjatkoon elämäänne, onhan Kristuskin rakastanut meitä ja antanut meidän tähtemme itsensä lahjaksi, hyvältä tuoksuvaksi uhriksi Jumalalle.” (jj.1,2)
Siinäpä se!
Tosin erityisesti narsistinen luonne onnistuu paketoimaan kaiken mahdollisen rakkauden pakettiin…jopa mustasukkaisuuden tai väkivallan…: ”Minä rakastan sinua niin…”

Melkoisen haastava on seuraava kohta:
”Älkää antako kenenkään pettää itseänne tyhjillä puheilla, sillä niiden vuoksi Jumalan viha kohtaa kaikkia tottelemattomia. Älkää siis olko sellaisten kanssa missään tekemisissä. Ennen tekin olitte pimeyttä, mutta nyt te loistatte Herran valoa. Eläkää valon lapsina! Valo kasvattaa hyvyyden, oikeuden ja totuuden hedelmiä. Pyrkikää saamaan selville, mikä on Herran mielen mukaista. Älkää osallistuko pimeyden töihin: ne eivät kanna hedelmää. Tuokaa ne päivänvaloon. Mitä sellaiset ihmiset salassa tekevät, on häpeällistä sanoakin, mutta kaikki tulee ilmi, kun valo sen paljastaa. Kaikki, mikä on paljastettu, on valossa.”

Myös tässä kohdassa törmäämme ajatukseen, että herkkä- tai hyväuskoinen ei pidä olla. Tässä varoitetaan uskomasta mitä vain, kuten tyhjiä puheita, puheita, jotka eivät pysy totuudessa. Meidän ei pidä antaa tuollaisten puheiden pettää itseämme tai johtaa itseämme harhaan. Itse asiassa niistä pitää ottaa railakkaasti välimatkaa sen takia, että olemme valon – ja siten totuuden – lapsia. Meidän ei pidä osallistua pimeyden töihin – vaan tuoda ne päivänvaloon! – Ja luvataanpa vielä, että valo paljastaa piilotetunkin.

Jakeissa 22-24 on auktoriteettiopetuksen mielijakeet.
”Vaimot, suostukaa miehenne tahtoon niin kuin Herran tahtoon, sillä mies on vaimonsa pää, niin kuin Kristus on seurakunnan pää; onhan hän seurakunnan, oman ruumiinsa, pelastaja. Niin kuin seurakunta alistuu Kristuksen tahtoon, niin myös vaimon tulee kaikessa alistua miehensä tahtoon.”

Tällöin jää huomiotta jakeet 21 ja 25-30.
” Alistukaa toistenne tahtoon, Kristusta totellen. — Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta pyhittääkseen sen. Hän pesi sen puhtaaksi vedellä ja sanalla voidakseen asettaa sen eteensä kirkkaana, pyhänä ja moitteettomana, vailla tahraa, ryppyä tai virhettä. Samoin aviomiehenkin velvollisuus on rakastaa vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan. Joka rakastaa vaimoaan, rakastaa itseään. Eihän kukaan vihaa omaa ruumistaan, vaan jokainen ravitsee ja vaalii sitä. Juuri niin hoitaa Kristuskin seurakuntaansa, omaa ruumistaan, jonka jäseniä me olemme.”

Nämä jakeet eivät anna yhden yhtä veruketta (väki)vallan käytölle perheessä – eikä myöskään seurakunnassa. (Väki)vallan käyttö puolisoon kohdistuu myös (väki)vallan käyttäjään itseensä – ja taas toisesta huolehtiminen, toisen edun ajaminen, on samaa kuin huolehtisi itsestään ja auttaisi itseään eteen päin.

Mitä enemmän olen näitä (perhe-, hengellisen, etc.) väkivallan kuvioita seurannut, sitä enemmän on hahmottunut kuva siitä, että varsin usein piintyneesti väkivallan muodoissa pitäytyvän tekijän taustalla on jonkinlainen luonnehäiriö ja varsin usein jokin narsismin muoto (narsistinen, antisosiaalinen, huomionhakuinen tai epävakaa persoonallisuus). Jos kysymys tosiaan on narsismista, on tällainen henkilö tavallaan jo lukinnut elämänsä tuohon käyttäytymismalliin ja siksi muutoksen mahdollisuus on totaalinen Jumalan ihme (toki mahdollinen, mutta äärimmäisen harvinainen – yksinkertaisesti siitä syystä, että narsisti onnistuu sysäämään syyn kaikkien muiden paitsi itsensä niskaan…Koska hän ei pysty näkemään omaa osaansa, hän ei kykene tekemään parannusta eikä suostumaan parannettavaksi). Siinä on syy, miksi tällaisen henkilön ympäristö joutuu usein tekemään kipeitä ja suuria päätöksiä, kuten ottamaan raikkaasti välimatkaa elämänsä narsistiin.

Myöskään meillä ei ole tekosyytä sallia esimerkiksi narsistisen luonteen harjoittamaa väkivaltaa omassa eikä toisten elämässä.

Myös tässä on ajateltava sitä, mitä Jeesus mahtaisi tehdä. Silittäisikö hän tekijän päätä ja sanoisi: ”Hyvä poika/hyvä tyttö”? Vai auttaisiko hän ”uhria” vapauteen kaikesta, mikä on tuonut hänen elämäänsä tuskaa?

1 Comment

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s