Skip to content

Jumala visiitillä

Viivyn edelleen Jumala käy kirkossa -kirjan äärellä. Sinällään mielenkiintoinen kirja, että se kunnioittaa erilaisia kirkollisia viitekehyksiä. Jumalan vierailu kirkossa ei tarkoita vain Jumalan vierailua jossain tietyssä kirkossa, vaan kirjan kirjoittaja puhuu yleisestä tarpeesta, että kirkot kaipaavat yleisesti Jumalan vierailua.

Kirjassa viitataan lähtökohtaan, joka yleisesti ottaen on hengellisen liikehdinnän ja uuden heräämisen lähtökohta: Jumalan vierailun tarpeellisuuden havaitseminen. Siihen herääminen, että me tarvitsemme eri uskonnollisissa viitekehyksissä, kirkoissa ja seurakunnissa Jumalan asiaanpuuttumista. Me tarvitsemme sitä, että JUMALA VIERAILEE KIRKOSSAMME!

Jumala on valmis vierailemaan – myös kirkossamme:

”Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.” (Ilm 3:20)

Usein tätä kohtaa lainataan tilanteessa, jossa puhutaan nk. uskosta osattoman (tai millä nimellä tällaista ihmistä sitten nimitetäänkään) ja Jeesuksen kohtaamisessa. Asiayhteydessään kohta kuitenkin puhuu Jeesuksen ja seurakunnan kohtaamisesta.

Mutta palataanpa takaisin kirjaan Jumala käy kirkossa.

Kirjan kirjoittaja kirjoittaa pitkään Jumalan vierailusta sellaisena kuin se Hesekielin kirjassa avautuu. Minua jäi puhuttelemaan erityisesti Hesekielin ja Jumalan välinen vuoropuhelu Hesekielin kirjan luvussa 37. Jumala kysyy Hesekieliltä kuolleita luita täynnä olevan laakson äärellä (vapaasti käännettynä): ”Hesekiel, mitä mieltä olet, voivatko nämä luut herätä henkiin?” Hesekiel vastaa: ”Sinä sen tiedät, Herra.”

Voit kuvitella, jos Jumala kysyisi sinulta paikallisella hautausmaalla saman kysymyksen. Mitä sinä vastaisit?

OK – Sinun ja minun näkemykseni kristittyinä linkkiytynee ylösnousemukseen ja ehkä muistaisimme Jeesusta Lasaruksen haudalla ja sanoisimme Martan tavoin: ”Tiedän kyllä, että hän nousee viimeisenä päivänä, ylösnousemuksessa.” Ehkä muistaisimme, että Jumala on antanut Jeesukselle kaiken vallan ja että Hänellä on hallussaan niin elämä kuin kuolemakin. Mutta jaksaisimmeko uskoa, että juuri tuona hetkenä Jumala laittaisi elämän noihin kuolleisiin luihin?

Hesekiel toteaa: ”Herra, sinä sen tiedät.”

Minulle tuosta toteamuksesta huokuu profeetan luottamus: Herra, Sinä tiedät, miten asiain laita on.

Hesekielin usko ei pakene realiteetteja eikä se julista omiaan, vaan taipuu Herran tahtoon.

Aivan niinkuin Lasaruksen haudallakin Herra tietää täsmälleen, mitä tekee ja missä aikataulussa. Hän ei myöhästy.

Hän antaa profeetan suuhun sanan, joka hänen piti puhua.

Edelleenkin olen vaikuttunut kirjan kirjoittajan ajatuksesta. Hän totesi: Jumala antaa herätyksen Sanan kautta.

Toki (kuten herätyksen historiasta saa kuvan) rukouksella on oma tärkeä roolinsa – mutta niin on Sanallakin.

”Mutta kuinka he voivat huutaa avukseen sitä, johon eivät usko? Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista? Kuinka kukaan voi julistaa, ellei häntä ole lähetetty? Onhan kirjoitettu: ”Kuinka ihanat ovat ilosanoman tuojan askelet!” Mutta kaikki eivät ole olleet evankeliumille kuuliaisia. Jesaja sanookin: ”Herra, kuka on uskonut meidän sanomamme?” Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana.” (Room. 10: 14-17)

Jumala kohtaa edelleenkin Hänestä vieraantuneen Sanan kautta.

Tässä kohtaamisessa on jotakin ”ei-ihmislähtöistä”. Suorastaan heräsin huomaamaan painotuksen:

”Näin sanoo Herra Jumala näille luille: Minä annan teihin hengen, niin että te heräätte eloon. Minä panen teihin jänteet, kasvatan ympärillenne lihan ja peitän teidät nahalla, ja minä annan teihin hengen, niin että te heräätte eloon. Silloin te tiedätte, että minä olen Herra.”

Hesekielin tehdessä Herran käskyn mukaan, luut tosiaan heräsivät elämään.

Jumalalle mahdotonkin on mahdollinen.

Kohta myös haastaa: Mikä tilanne sinun/minun elämässäsi/elämässäni on kuin tuo kuolleiden luiden laakso? Yhdet luut vielä menisivät – mutta kokonainen laakso! – Kysyykö Herra sinulta/minulta tänään: ”Mitä sinä ajattelet, voivatko nämä herätä eloon?” Vastaanko/vastaatko luottavaisesti: ”SINÄ, HERRA, TIEDÄT.”

Jumala valtasuuruudessaan kykenee herättämään täydellisesti henkiin laaksollisen kuolleita luita. Hän kykenee herättämään henkiin sinun/minun kuolleet elämäntilanteet, vaikka niitä olisi röykkiöittäin. Niin, Hän kykenee herättämään henkiin myös kuolleen uskonyhteisön, kirkon tai seurakunnan.

Kysymys on siitä, annammeko me Hänen tulla sisään – kirkkoomme, elämäntilanteeseemme.

Suostummeko siihen, että Hän voi paljastaa kurjuuden ja köyhyyden jopa kauniissa kulisseissa – niin kuin tapahtui tuossa Ilmestyskirjan seurakunnassa. Kysymyksessähän oli ulkonaisesti menestyvät seurakunta, joka oli kaikkea muuta kuin inhmimillisesti puutteenalainen. Silti nimenomaan tuo seurakunta tarvitsi eniten ja kipeimmin Herraa. Itsessään se oli köyhä, alaston ja sokea. Johanneksen viesti oli raju: Laodikea, sinä joka kylvet hyvinvoinnissa ja kunniassa, sinä olet itse asiassa köyhä kerjäläinen! Kysymys ei ollut siitä, että rikkaus tai kunnia olisi sinänsä paha asia, vaan siitä, että Laodikean suhde seurakunnan Herraan oli mitäänsanomaton, penseä. Itse asiassa Jeesus oli joutunut oven ulkopuolelle! Laodikea oli menettänyt oikean rikkautensa ja myös näkökykynsä – ja puhtautensa. Laodikea tarvitsi Herransa vierailua.

Miten on tänään minun/sinun laita?

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: