Kulttuuria ja kohtaloita

Raamatussa on välillä todella erikoisia ihmiskohtaloita. Kerronnassaan (myös silloin, kun kyseessä on nk. Jumalan ihminen) Raamattu on kursailemattoman rehellinen.

Pohjustin vastikään erään ilmaisutaidon ryhmän kanssa joulunäytelmää. Siinä pohdimme, että välillä on tosi vaikea asettua Raamatun ajan tapahtumiin, koska kulttuurimme on erilainen.

Esimerkiksi avioliitto oli tuon ajan sosiaaliturva naiselle. Naimaton, leskeksi jäänyt tai lapseton nainen oli sukunsa armoilla – jos huolehtivaa sukua ei ollut, hän oli PULASSA!

Esimerkiksi Mooseksen kirjojen säännökset (vaikkapa 10 käskyä) tai Jeesuksen ja Paavalin ohjeet kannattaa nähdä myös tästä näkökulmasta. Veneen keikuttaminen tavalla tai toisella saattoi pulaan yleensä heikommalla olevan osapuolen, naisen.

Se, että Paavali kirjoittaa heikommasta astiasta, ei ole halveksiva tai mitätöivä kannanotto, vaan nimenomaan naisen oikeutta arvostava. Tyyliin: Veljet, teidän tulee kohdella vaimoanne kuin herkästi hajoavaa astiaa – hellävaraisesti!

Yksi kursailemattomuudessaan suorastaan omituinen kertomus Raamatussa, 1. Mooseksen kirjan luvussa 38 on Tamarista. Kertomus kannattaa lukea Raamatusta tarinan juonteiden hahmottamiseksi.

Tähän pohjautuu artikkelini otsikko: Ei se tavallinen tarina. Tamarin tarina ei tosiaankaan ole tavallisimmasta päästä – vaikka siitä kyllä lohkeaa ajateltavaa tavanomaisiin elämän kiemuroihin vielä vuosituhansien päähän itse tapahtumista.

Kipeä perhe

Kertomuksessa kohtaamme ”häiriöisen” perheen. Mistä tuo häiriötila on peräisin, jää avoimeksi kysymykseksi. Psykologiasta kuitenkin tiedämme, että jollakin tavoin kipeässä perheessä, jokainen reagoi jollakin tavoin.

Avioliiton kautta nuori nainen, Tamar, joutui osaksi kipeää perhettä, jonka keskellä hänen konstinsa naisena ovat olleet hyvin vähissä. Naisen tehtävä tuolloin (valitan pelkistävää ilmaisua) kulminoitui lasten saamiseen tulevaisuuden turvaksi vanhemmille. Kuvaavaa on, että Raamattu koruttomasti kertoo perheen isän, Juudan, ottaneen Tamarin vaimoksi vanhimmalle pojalleen, Erille.

Raamatun mukaan Er oli Herran silmissä (niin) kelvoton, (kyseessä ilmeisesti oli todella vakava seikka, kun kerrotaan) että Jumala antoi hänen kuolla. Heprea käyttää kohdassa sanaa ´olla huono, paha; tehdä pahoja asioita, loukata; tehdä surulliseksi´. Erin kuoleman jälkeen Tamarista tuli toisen pojan, Onanin vaimo. Onan, oli itsekäs. (Psykologisesti ei ollenkaan kummallista. Kipeässä perheessä vallitsee keinottelun ja kateuden ilmapiiri) Hän ei halunnut, että hänen veljensä hyötyy hänestä. (Tuon ajan käytännön mukaan liitosta syntyneet lapset olisivat olleet Erin lapsia). Onan yksinkertaisesti hoiti muodollisesti tehtävänsä, mutta varmistui siitä, ettei jälkikasvua tulisi… Myös tämä oli Jumalan silmissä paha asia. Kerrotaan, että myös Onan kuoli.

Juudalla oli vielä yksi poika, tosin liian nuori menemään naimisiin. Kerrotaan, että tuossa Juuda näki ”porsaan reiän” päästä eroon Tamarista. Hän käski Tamarin mennä isänsä kotiin, kunnes pojasta tulee aikuinen. Juuda ei lunastanut lupaustaan. Ilmeisesti hän halusi turvata, että nuorimmainen selvityy ”tappajanaisen” otteesta. Juuda ei kyennyt näkemään poikiensa osuutta katastrofiin, vaan syytti Tamaria tapahtuneesta. Naisessa oli oltava jotain vikaa, kun pojat kuolivat yksi toisensa perään.

Vaimonsa kuoleman jälkeen Juuda meni lampaiden keritsijäisiin Timnaan. Tuossa tilanteessa Tamar näyttää nähneen tilaisuutensa tulleen saada hänelle kuuluva asema takaisin. Hänen kerrotaan istuneen tunnistamattomana tien vieressä.

Saan rivejä lukiessani sen kuvan, että Juudalla oli lähinnä mielessä oma etunsa joka mutkassa. Niin tässäkin. Kun hän näki tuntemattoman, kauniiksi pukeutuneen naisen, hänen ensimmäinen ajatuksensa näyttää olleen: Tuon minä haluan! Juudalla ei ollut aikomustakaan ottaa Tamarista vaimoa enempää itselleen kuin pojalleenkaan, vaan – nykysuomeksi – ajatuksissa oli ”yhden illan juttu” – maksua (vuohta) vastaan. Tamarin neuvokkuudesta kertoo, että hän pyysi Juudalta panttia tämän sanojen vastineeksi. Koska Juudalla ei ollut vuohta mukana, hän joutui luovuttamaan valtansa symbolit: sauvan ja sinetin.

Juudan asenteesta kertoo se, että kuultuaan Tamarin raskaudesta (kuten uutinen hänelle kerrottiin Tamar ”oli harjoittanut haureutta” ja tullut raskaaksi) hän oli valmis lähettämään Tamarin poltettavaksi. Vasta Tamarin lähetettyä Juudalle viestin, että Juuda on lapsen isä, Juuda näyttää havahtuneen, että väärien tekojen tien pää on käsillä: ”Hän on oikeassa. Minä tein häntä kohtaan väärin, kun en antanut häntä pojalleni Selalle vaimoksi.”

Kertomuksessa olen viitannut psykologiseen näkökohtaan, siihen että kipeä perhe on kokonaisuudessaan kipeä: jokainen jäsen reagoi tilanteeseen ottamansa roolin ja selviytymisstrategian mukaan.

Näyttää siltä, että tuo kipeyden on vaara siirtyä sukupolvelta toiselle. Tamarin appi, Juudahan, oli yksi niistä Joosefin veljistä, jotka myivät kateudessaan Joosefin orjaksi. Kipeys siirtyy eteenpäin tasan niin kauan kuin pimeät kolkat on käsitelty ja pyydetty/saatu anteeksi. Edes ”oikeassa/väärässä olemisen” tunnustaminen ei riitä.

Peittelystä totuuden kautta vapauteen

Tuota Juudan pimeää puolta vasten hänen suhtautumisensa Tamariin on uskomatonta. Hän koki oikeudekseen osoittaa Tamaria sormella – ja tekikin niin kauan, kunnes huomasi itse olevansa osa samaa sotkua.

Elämän omituisuuksia seuratessani olen huomannut, että usein sillä, jolla on vähiten valkoisia jauhoja pussissa, on eniten ääntä osoittaa toista sormella! – Tuomiomielessä on usein kysymys siitä, että itsellä on asioita kesken pureskelun. Usein vieläpä niin, että tuomiomieli on varsin valikoitu: se kohdistuu AINA jonnekin muuanne kuin oman nutun sisään!

Peittelyn kulttuuri on ollut syvällä tuossa perheessä ja lähipiirissä! Juudan kanssatodistaja oli Hira – joka näki tapahtumien kulun — ja samaan tapaan vasta tiukan paikan tullen suostui tunnustamaan tapahtumien kulun. Taasen Juudan ja hänen veljiensä suuren salaisuuden paljastuminen paljon kauemmin kuin muutaman kuukauden – pari vuosikymmentä!

Nimenomaan tuossa tiukassa tilanteessa, pakon edessä, 1 Moos 42-44 Juuda osoittaa viimein selkärankansa. Hän ei halua väärinkäytösten jatkuvan. Hän asettuu heikomman puolelle, puolustamaan oikeutta.

Uudessa testamentissa on kertomus naisesta, joka tiukan paikan edessä joutuu kohtaamaan itsensä, elämänsä. Nainen Sykarin kaivolla.

Sekä Juudan ja veljien että Sykarin kaivolla olleen naisen tilanteessa totuuden kohtaaminen tekee lopulta vapaaksi.

Ei ole peiteltävää, itseltä eikä muilta. Ei ole pimeitä salaisuuksia, vaan on paljastettu totuus. Itsestä ja lähipiiristä.

On toki riski, että tulee tuomituksi. Mitä sanoo Juudan ja velien isä, Jaakob, kun tietää näiden valehdelleen monta vuosikymmentä? Mitä sanoo samarialainen kylä naisen kertomuksesta? Antavatko ihmiset anteeksi tekoni?

Tuollaisessa tiukassa paikassa ihminen (ei onneksi) laskelmoi. Hänellä on tarpeeksi tekemistä sisimmän taakkansa kanssa – ja painiessa Jumalan kanssa.

Tuo on siitä onnellinen tilanne, että siihen laskeutuu Jumalan armo ja anteeksianto. Aivan niin kuin Joosefin ja veljien tilanteessa: Olen antanut teille anteeksi. Tai samarialaisen naisen tilanteessa: Jeesuksen varaukseton hyväksyntä.

Todellakin: Jumala haluaa johtaa meidät TOTUUDEN JA ANTEEKSIANNON KAUTTA VAPAUTEEN JA UUTEEN VAPAASEEN ELÄMÄÄN HÄNESSÄ!!!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s