Löysin tänään muutaman kuukauden takaisen kirjoitukseni, joka tänään tuli ajankohtaiseksi keskustelussa uskovan avioerosta.

Toisaalta ajassamme on liikkeellä jopa seurakunnissa omituista opetusta avioerosta. Yksi esimerkki on ”sapatin herra” -opetus, joka avieroon sovellettuna antaa mahdollisuuden aika väljästi ajatella avioeron mahdollisuutta. Tuon opetuksen mukaan Jumala voi ”tehdä poikkeuksia” ts. sallia avioeron esimerkiksi palvelutehtävän eteenpäin menon kannalta. Pahimmillaan tuo kuulostaa kuin erään taannoisen tuttavuuteni kokemus: Siinä mies vaihtoi ”edustavampaan” – kun pääsi kunnanvaltuustoon.
MUTTA on myös opetusta, jossa eroa ei sallita vaikka mikä olisi. Alla olevan oloisia tilanteita olen valitettavasti livenä nähnyt.

”Isäni siis tosiaan toimii parhaillaankin XXX-seurakunnan pastorina, toiminut jo monen monta vuotta. Sunnuntaisin saarna tuolista huudetaan hallelujaa ja ihmisiä tulee uskoon. Sitten hymyillään ja taputellaan seurakuntalaisia ja kerätään rahat omaan taskuun. Ikävä kyllä kun tämä pastori-naamari kotona riisutaan,alta paljastuu sovinistinen alkoholisti, jota ei pelota virkavalta eikä tuonpuoleinen. Isäni juo alkoholia reilusti,polttaa,kiroilee ja puhuu rivoja,pahoinpitelee perhettään niin henkisesti kuin fyysisesti,pettää vaimoaan,käy seurakunnan rahoilla maksullisissa ja maksamattomissa naisissa Tallinnassa,katselee illat pornoa koneeltaan ja tekee mitä tahansa rahasta. Äitini on sidottuna tähän jumalan mieheen,koska ero olisi synti. Aina silloin tällöin pastori jää kiinni jollekkin seurakuntalaiselle epäilyttävästä toiminnasta,mutta tälläiset ihmiset hiljennetään hyvinkin nopeasti. Äitini siis odottaa ihmettä,jota koskaan ei tule käymään ja leikkii hengellään ollessaan samassa talossa tämän sekopään kanssa. En ymmärrä miten hän jaksaa vuosi toisensa jälkeen hymyillä sunnuntai kokouksessa ja vakuutella että mustelmat tuli kaatuessa rappusista.”

Kun tuo kirjoitus julkaistiin Suomi24:lla, osa oli sitä mieltä, että kertomus on uskovien mustamaalaamista ja osoitus kirjoittajan katkeruudesta.

Elämää ja ilmiöitä nähneenä, ihmisiä kuunnelleena, voin tarinan uskoakin.

Elämä voi meidän uskovien kulisseissa näyttäytyä juuri noin raadollisena

Suosittelen tässä vaiheessa lukemistoksi kahta kirjaa: Edin Lövås Ei Herroina halliten ja Raimo Mäkelä Naamiona terve mieli. Molemmat antavat ilmiölle teologisesti ja psykologisesti uskottavan selityksen. Kokemukseni kertoo, että narsisti on äärettömän taitava näyttelijä ja manipulaattori. Hänellä tosiaan on kanttia laulaa seurakunanssa ”Hallelujaa” ja muutaman tunnin kuluttua hakata puolisonsa mustelmille. Hän saattaa olla jopa ulkonaisesti valmis tekemään asiasta parannusta ja pyytämään seurakunnassa ”lisää rakkautta vaimoaan kohtaan” – Ongelma vain on, että tuo rakkaus menee käytäntöön vain hetkittäin – niinä rauhan aikoina, joita narsismiin taipuvaisen ihmisen läheisten onneksi välillä on. Ongelmasykli toistuu – usein entistä pahempana – jonkin ajan päästä erityisesti, jos narsisti saa päähänsä, että hänen uhrinsa alkaa irtaantua.

Asiasta puhuttaessa on äärettömän tärkeää muistaa, että narsismiin taipuvaiselle kaikki keinot ovat sallittuja. Hän ei kaihda manipulointia, uhkailua – ei edes valheita, jos niistä vain on hyötyä päämäärään pääsemiseksi. Sen vuoksi narsisismiin taipuvainen saattaa elämässään päästäkin pitkälle, esimerkiksi esimiesasemaan.

Narsismiin taipuvaisella ihmisellä on suuret luulot itsestään. Iso MINÄ pyrkii esille puheissa ja teoissa. Hyvä signaali narsismiin taipuvaisen ihmisen tunnistamiseen onkin kuulosteleminen: Onko kaikkialla ”minä” – ja ”muut ei oo mittään”? Jos näin on, kannattaa pitää tuntosarvet tukevasti tanassa.

Uhrinsa narsismiin taipuvainen pitää luonaan kepillä ja porkkanalla. Hän saa taidokkaasti uhrin uskomaan itseensä – ja myös siihen, että uhri ei pärjää ilman alistajaansa. Mekanismin yhteydessä on nostettu esille ”Tukholma -syndrooma”, jossa esimerkiksi pankkiryöstön yhteydessä sivustakatsojat pelon takia liittoutuvat ryöstäjän kanssa. Uskon tuohon selitykseen, koska olen nähnyt, miten voimakkaassa otteessa narsistinen henkilö uhriaan pitää. Hän saa uhrin uskomaan, että irtaantuminen on mahdotonta. Tilanteessa uhri saattaa jopa hautoa itsemurhaa ainoana ulospääsytienä. Usein uhrin mielenterveys on koetuksella, ja viimeistään irtaantumisen jälkeen hän saattaa joutua turvautumaan mielenterveyspalveluihin.

Vaikenemisen kulttuuri

Uskon, että kaikkein tehokkainen mekanismi, joka pitää yllä uhrin alistamista, on vaikenemisen kulttuuri, joka on vallalla niin suomalaisessa yhteiskunnassa kuin seurakunnissakin: Asiamme eivät kuulu naapurille! Erityisesti seurakunnissa pelätään oman pesän likaantumista, jos asioita aletaan nostaa esille. Esiintyy voimakasta torjuntaa – aivan kuin se jotain auttaisi, jos pesä on jo likainen! Pesä pitäisi puhdistaa puhumalla.

Urho Muroma puhui aikanaan ”löperöstä rakkaudesta”. Tällaista löperöä rakkautta esiintyy kristillisessä kentässä. Rakkautta, joka vaikenee asioista, joihin Jeesus uskoakseni olisi puuttunut.

Raikas esimerkki on Jeesuksen suhtautuminen rahanvaihtajiin. Eräs raamatunselittäjä avasti kohtaa seuraavasti: Jeesus ei kritisoinut temppelipalvelusta sinällään, eikä edes rahanvaihtajia sinällään; Jeesus kritisoi niitä mekanismeja, jotka pitivät vääryyttä yllä temppelijumalanpalveluksessa. Ihmiset tuolloin – niin kuin nytkin – luulivat pystyvänsä ostamaan syntinsä anteeksi jumalanpalvelusmenoilla ja jatkamaan entiseen malliin tehden vääryyttä!

Hedelmä, jossa kääntymys näkyy

Ei niin – Jeesus peräänkuulutti Vanhan testamentin profeettojen tavoin syvälle käyvää elämää muuttavaa parannusta, johon Kristus itse sitoutuu. Näinhän tapahtui Sakkeuksen ja Matteuksen kohdalla. Sakkeus oli valmis jopa hyvittämään petollisen toimintansa seuraukset ”uhreilleen”.

”Tehkää hedelmiä, joissa kääntymyksenne näkyy! Älkää ruvetko ajattelemaan: ‘Olemmehan me Abrahamin lapsia.’ Minä sanon teille: Jumala pystyy herättämään Abrahamille lapsia vaikka näistä kivistä.” (Luuk 3:8)

Jos aitoa parannusta ei näy ei kuulu (kuten varsin usein käy nimenomaan narsistin kohdalla), tarinamme vaimo (voi olla periaatteessa mieskin, koska myös naisissa on narsisteja) elää pitkitetyssä kärsimyksessä, joko itse sen tiedostaen tai tiedostamattaan. – Luin äsken erään hyväksikäytetyn naisen tarinaa, jossa tuli esille se, että hän piti henkistä kiristyst normaalina olotilana!

… ja sitten me uskovat raamatunkohtiimme vedoten pitkitämme tuota kärsimystä sanoen naiselle (tai miehelle) (vaikka tämä olisi hengen vaarassa), että ei saa erota! Näin erityisesti silloin, kun puoliso ei ole ollut uskoton! Ymmärrän kyllä, että Raamattu sanoo juuri noin. Mutta kertooko se samaan hengen vetoon, että lasten hyväksikäyttö tai puolison uhkaileminen ja kiristäminen, on ok – kun sitä nimenomaisesti ei Jeesuksen sanoissa mainita?

Pyhyyden kanssa kovuudellamme ei ole mitään tekemistä

Olemme hyvin epäloogisia tuossa kovuudessamme. Hylkäämme uhrin ja suosimme tekijää.Usein uskovien yhteisöissä käy niin, että yhteisö asettuu tekijän puolelle – tekijä (jos erityisesti sattuu olemaan narsisti) harvoin eroaa itse, vaan tuo ”likainen teko” jää uhrin tehtäväksi. Näin hän on ”oikeutettu” saamaan yhteisön sympatiat osakseen. Tuskinpa tekijä suureen ääneen kertoo omasta osuudestaan asiaan… syy on aina tuossa, joka jätti ja lähti.

Ihan vakavasti tulisi miettiä, mitä Jeesus tekisi! – Jos luemme Raamatun kokonaisuutta, Jeesus oli aina sen todellisuudessa särkyneen ja hajalle menneen vierellä. Muistamme syntisen naisen, jonka hurskaat juutalaiset meinasivat kivittää sen takia, että hänet oli tavattu itse teosta. Omituista näiden hurskaiden juutalaisten tilanteessa oli, että toinen osapuoli ei kuulunut kivittämisen ”piiriin”. Heidän mielestään syyllinen oli vain tuo nainen.

Jeesuksen asenne oli toisenmoinen:

Asiat todellisina toki näkevä – mutta armollinen

Mene, äläkä enää syntiä tee.

Toki armo olisi kuulunut yhtä lailla myös toiselle osapuolelle – mutta hän ei ollut valmis (ainakaan tuossa vaiheessa) näyttäytymään omalla naamallaan ja tunnustamaan:

Myös minä tein väärin.

Yksinkertaisesti: Ajamme ahtaalla muutenkin olevat (uskova ihminen harvoin suhtautuu kevyesti avioeroon, jos sellaiseen oikeasti kevyesti suhtautuu kukaan!) vieläkiin ahtaammalle. Olen tämän syksyn aikana kuullut kolmelta uskossa olevalta ylläolevan tyyppisen kuvion läpikäyneeltä: ”Parhaat ystäväni ovat uskosta osattomia.” Uskosta osattomat eivät lyö niin kuin me uskovat! Hyi mikä häpeä meille – jotka mainostamme omia yhteisöjämme ihmis- tai etsijäystävällisinä seurakuntina, jonne on helppo tulla ja jossa ihminen tulee autetuksi!

Meidän tosiaan pitäisi palata alkulähteille

Kirkkohistoria nimittäin osaa kertoa sen, että ensimmäisiin seurakuntiin tuli maailman päähän potkimaa porukkaa – muun muassa naisia väkivallan tai abortin pelossa. Heille seurakunta oli turvapaikka. Meillä suunta on toisin päin! Osa ihmisistä lähtee etsimään turvaa maailmasta, kun siellä sentään on niitä ihmisiä, jotka eivät potki päähän.

Tuon epäloogisuuden keskellä on ollut aikansa itselläkin katkera olo. Olen aika juurimultia myöten käynyt omat kouluni tuolla alueella. Ja myös anteeksiantamuksen alueella.

”Isä, he eivät tiedä, mitä he tekevät!”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s