227. Kuivuuden aika on ohi

Seuraava lainaus on Joelin kirjan 2. luvusta, varmasti monelle lukijallekin tuttu lupaus siitä, että Jumala korvaa syöjäsirkkojen viemän sadon moninkertaisesti.

Viime aikoina minua todella paljon on puhutellut aihepiiri, jossa näkyy teema: Jumala nostaa omansa – aikanaan. Kun Hän nostaa ja vie eteenpäin omalla arvovallallaan, se on jotain todellista – ja samalla jotain, mitä on vaikea kuvata.

Ajatellaanpa vaikka Psalmin 126 ensimmäistä jaetta: ”– Kun Herra käänsi Siionin kohtalon, se oli meille kuin unta.” Psalmi, joka mahdollisesti on kirjoitettu pakkosiirtolaisuuden aikaan, viittaa menneisiin Jumalan tekoihin ja vetoaa Jumalaan: ”Herra, tee sama meille nyt, niin iloitsemme!”

Kun katsomme Israelin kansan historiaa taaksepäin, huomaamme Jumalan nostaneen erilaisia ihmisiä erilaisista olosuhteista erilaisiin tehtäviin huolimatta lähtökohdista, heitä ympäröivien ihmisten mielipiteistä – usein vastoin odotuksia. Esimerkiksi Aabraham, Mooses, Joosef ja Daavid. Lähtökohdat heillä kaikilla olivat pienet ja vaatimattomat, jopa niin että ”ennuste” oli huono. Aabraham oli ”yksi”, joka lähti (tosin sukunsa ja palvelijoidensa kanssa) kohti tuntematonta. Tosiaankaan ei voida puhua ”sotilasylivoimasta”, vaan siitä, että Jumala oli hänen takanaan, siunasi, enensi ja vei eteenpäin. Mooses oli vauvana kuolemaantuomittujen poikien joukossa, josta pelastui äidin ja siskon viisauden ansiosta. Aikuiseksi kasvettuaan Mooses näytti ”tunaroivan” kutsumuksensa ja pilaavan mahdollisuutensa tappamalla egyptiläisen ja tätä kautta joutuessaan sekä egyptiläisten että maanmiestensä epäsuosioon. Erämaakoulutuksensa jälkeen Mooseksesta tuli kansan johtaja Jumalan valtuuttamana ja kutsumana. Joosef kohosi orjasta ja vangista Egyptin hoviin. Jokaisella heistä oli merkittävä rooli Jumalan suunnitelmassa.

Joelin kirjasta on hyvä huomata jakeiden asiayhteys. Jumalan siunausta edelsi kääntyminen Jumalan puoleen ja parannuksen teko siitä, missä kansa oli poikennut pois. Tätä ei sovi unohtaa. Esimerkiksi omalla kohdallani suunnantarkistus on ollut tarpeen. Tosin – niin kuin eräässä tilanteessa sanoin – en ole tehnyt välttämättä parannusta siitä, mistä sitä minulta on edellytetty (kuten siitä, että olen kritisoinut esimerkiksi sitä, että hengellisyyttä on käytetty ihmistä vastaan) vaan pikemminkin siitä, että joissain elämäni vaiheissa olen itse(kin) syyllistynyt tuohon ja toisaalta myös siitä, että olen antanut ihmisten määritellä sen kuka olen ja mitä saan tehdä.

Esimerkiksi väärä pelko on saanut aikaan elämääni muutaman mutkan.
”Elämäni narsistienkin” kohdalla olen parannusta joutunut tekemään – nimenomaan siitä, että olen antanut viedä itseäni kuin (lauhkeaa) pässiä narusta. Siinä sivussa tehnyt asioita, jotka eivät ole olleet oikein. Tämän oman osuuden tunnistaminen voi olla kivuliasta – mutta myös tervehdyttävää, koska silloin vapautuu myös väärästä toisten syyttelystä. Aikuisena ihmisenä olen vastuussa omista teoistani ja päätöksistäni – vaikka vastassani olisi Auervaaran nykykopio.

Jumala ei jätä meitä tuleen makaamaan – jos emme sinne itse halua jäädä. Hän haluaa viedä – tappioistakin – eteen päin.

”Älkää pelätkö, pellot, iloitkaa ja riemuitkaa! Herra tekee suuria tekoja.
Älkää pelätkö, metsän eläimet! Autiot laitumet tulevat jälleen vihreiksi, puut kantavat hedelmää, viikunapuu ja viiniköynnös antavat runsaan sadon.
Siionin lapset, iloitkaa ja riemuitkaa Herrasta, Jumalastanne! Hyvyydessään hän lahjoittaa teille jälleen sateen, lähettää sadekuurot ajallaan, antaa syyssateen ja kevätsateen niin kuin ennen.
Silloin puimatantereet ovat täynnä viljaa, ja puristamoissa öljy ja viini tulvivat yli reunojen.
Minä hyvitän teille ne vuodet, jolloin sadon söivät sirkat ja niiden toukat, vaeltajasirkat ja kalvajasirkat, tuo suuri sotajoukko, jonka lähetin teidän kimppuunne.
Te saatte syödä ja tulette kylläisiksi, te ylistätte Herraa, Jumalaanne, joka on tehnyt ihmeellisiä tekoja teidän hyväksenne. Minun kansaani ei enää koskaan pilkata.”

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: