Kun vastakkainasettelu on väistämätöntä

Puskasta toimintaan

Blogiani lukeneet ovat nähneet kirjoittelussani monenmoisia vaiheita:

  1. ”puskavaihe”, vaihe, jossa halusin olla mahdollisimman etäällä ”elämäni narsisteilta” (huomaa, että termi on hieman raju sen vuoksi, että en voi juurta jaksain selittää, mistä tai keistä on kysymys. Termillä elämäni narsistit tarkoitan kohtaamiani joko narsisteiksi virallisesti diagnosoituja henkilöitä tai voimakkaasti narsistisia piirteitä omaavia henkilöitä, joita matkalleni on ”siunaantunut” useita lähtien varhaislapsuudesta aivan viime vuosiin. Näin en myöskään osoita sormella erityisesti ketään heistä, vaan kirjoitan mahdollisimman yleisesti ilmiöistä, en pelkästään ihmisistä niiden takana) ja heiltä piilossa. Sen jälkeen
  2. Jumalan ilmestymisen, hoidon ja rohkaisun vaihe ja sitä seurannut vähittäinen
  3. ”siipien kasvatteluvaihe” ja
  4. toiminnan vaihe.

Rauhaanjättäminen – usein utopiaa

Joissain blogin vaiheissa minua on syytetty jopa ”elämäni narsisteihin” kohdistetusta vainoamisesta ja käsketty jättämään heidät rauhaan. Mieluusti toki jättäisinkin – ja itsekin eläisin rauhassa.

Narsistin kohdalla ”rauhaanjättäminen” on käytännössä ihmeiden ihme toteutuessaan. Narsisti nimittäin ei hevillä jätä rauhaan sitä, jonka kokee uhkaksi jollakin tavoin. Narsistin kohdalla uhkaksi kokemiseen riittää välillä pelkkä läsnäolo, jonka narsisti kokee uhkaksi. Uhkaksi riittää esimerkiksi se, että henkilö on pääsemässä siivilleen ilman narsistia. Psykologia puhuu ”narsistin lähteestä”. Kun tämä ihaileva lähde ehtyy, narsisti on hyvin, hyvin vihainen! – Kuten Seppo Juntunen viime keväänä totesi eräässä tilanteessa:

”Mieluummin en olisi tässä puhumassa, mutta koska narsisteja on, olen…”

Tällä hän tarkoitti, että narsistisen ”toiminnan jatkuminen” oli syynä siihen, että hän – jälleen kerran – puhui ilmiöstä. Totta tosiaan tuolle puheelle tuntuu olevan tilausta, koska niin Sepolle kuin minullekin putkahtelee eteen ihmisiä, jotka (huokaus…) kertovat tutulta kuulostavan tarinan.

Case: Daavid ja Saul

Hurmuri ja pyrkyri

Olen lukenut paljon niin psykologian näkökulmaa narsismiin kuin myös hengellistä opetusta aiheesta. Samalla olen havahtunut siihen, että ilmiö ei ole Raamatullekaan vieras. Raamatun narsisteja voisivat olla kuninkaat Saul ja Herodes sekä kuningatar Iisebel. Kuvaavaa, sillä narsisti haluaa aina tavalla tai toisella VALTAA joko maallisessa tai hengellisessä muodossaan.

Kuningas Saulin tarina on erinomainen esimerkki siitä, kuinka narsisti hurmaa ympäristönsä. Ne jotka halusivat israelilaisille kuninkaan mieltyivät nimenomaan Saulin ulkonaiseen olemukseen. Narsisti tosiaan osaa näyttää pätevältä, tehtävään tarvittavilla alueilla muita päätään pidemmältä. Siksi hän yleensä pääseekin pitkälle.

Tukijasta uhkaksi – tahtomattaan

Ennemmin tai myöhemmin alkavat ongelmat – viimeistään silloin, kun joku (ehkä itsekään sitä tajuamatta) näyttää narsistin mielikuvissa muodostuvan uhkaksi narsistin asemalle. Muistamme esimerkiksi sen, että Daavid oli niin kauan Saulin suosiossa, kun Saul koki, että Daavidista oli hyötyä hänen valtakunnalleen eikä uhkaa hänen asemalleen. Heti, kun Daavid sai suosiota, Saul koki hänet uhkakseen. Vaikka Daavidista olisi edelleen ollut hyötyä Saulin valtakunnalle, koska Daavid oli koko ajan lojaali Saulille, Saul alkoi vainoamaan Daavidia.

Aikamme karismaattisen kentän auktoriteettiopetuksessa usein lainataan Daavidia: ”älkää koskeko minun voideltuihini” ja esimerkiksi kielletään arvioimasta henkilöä ja/tai hänen opetustaan. Asiayhteydestä huomaamme, että Daavidilla oli tilaisuus tappaa Saul – ja hän kieltäytyi fyysisesti koskemasta Sauliin ja hänen henkeensä. Siitä, että Daavid olisi hyväksynyt Saulin tekemiset, sanat eivät anna viitteitä.

Luottamus voiman ja voiton salaisuus

Daavidin elämästä on paljon oppimista. Lukemalla Daavidin psalmeja voimme huomata, että hän laittoi luottamuksensa Herraan ja siihen, että viimein oikeudenmukaisuus voittaa. Kun olen noita psalmeja lukenut ja niihin paneutunut, olen huomannut, kuinka niissä on luottamuksen pohjavire, joka näyttää tulleen nimenomaan sitä kautta, että Daavidilla oli henkilökohtainen, jopa läheinen suhde Herraansa. Samaan tapaan Job pystyi elämänsä synkimpinä hetkinä sanomaan, että hän tietä Lunastajansa elävän ja tietää, että tämä Lunastaja seisoisi viimeisenä hänen multiensa päällä. Ja entäpä Jeesus? Hän pystyi nukkumaan myrskyn keskellä – ja kirjaimellisesti kävelemään pois vainoojiensa keskeltä. Kysymys oli suhteesta, joka heillä oli Jumalaan. He tiesivät Jumalansa elävän!

Tinkimätön oikeuden tavoittelu

Toinen, minkä olen Daavidista – ja Jeesuksesta – pistänyt merkille, on heidän tinkimätön halunsa ja pyrkimyksensä oikeuden voittamiseen ja sen mukainen toiminta ja rukous. Esimerkiksi Daavidilta löydämme rukouksia, joissa hän kertoo tietävänsä, että pahat vielä hävitetään ja Jeesukselta mm. tuhon profetia Jerusalemille.

Suru ja myötätunto uppiniskaisuuden edessä

Heiltä löydämme myös toisenlaisen katsantokannan asiaan: surevan ja myötätuntoisen. Daavid suri Saulin kuolemaa, Jeesus Jerusalemin kohtaloa. Heissä tulee esille Jumalan mielenlaatu. Kumpikaan heistä ei ilkkunut vastustajiensa kohtalolla, kuten ei Jumalakaan ttee; Hänen mieleensä ei ole jumalattoman kuolema. Suurin voitto olisi, jos jokainen kääntyisi teiltään!

Valitettavasti kaikki eivät käänny – ainakaan oikeaan suuntaan. Saul kääntyi entistä syvemmälle pimeyteen vallanhalunsa ja oman minänsä sokaisemana. Kun Jumala tuntui vaienneen, hän kääntyi noituuden puoleen; kun ”tavallinen” toiminta ei riittänyt, hän kääntyi valheen puoleen – ja sinetöi dynastiansa lopun.

Koskaan, ei koskaan, pahuudella ole siunausta!!!

Case:Elia ja Iisebel

Hallitsija ja hengellinen vaikuttaja

Toinen Raamatun kuuluisa narsisti näyttää olleen kuningatar Iisebel. Hän on tyyppikuva paitsi hallitsijasta, myös hengellisestä vaikuttajasta, joka pystyi manipuloimaan miestään, kuningasta, ja monia muita. Tämän päivän karsimaattisuudessa liikkuu opetusta ”iisebelin hengestä”, joka usein samaistetaan voimakkaisiin naisiin. Jos emme puhu ”hengestä”, vaan ilmiöstä, ilmiön voi kahdata yhtä lailla molemmissa ”sukupuolissa”. Toinen mikä Iisebeliin yhdistetään usein on ”auktoriteetin uhma”. Eräässä mielessä tämä selitys ontuu, koska asemansa perusteella Iisebel edusti auktoriteettia – ja käytti sitä kursailematta ja häikäilemättä.

Hairahtunut hengellisyys kansan makuun

Tässä yhteydessä kohtaamme aikamme karismaattisuuden auktoriteettiopetuksen aukkokohdan. Aiemmin mainitsinkin, että auktoriteettia pitäisi tämän opetuksen mukaan kunnioittaa eikä siihen koskea. Iisebel ja Ahab jos ketkä olivat auktoriteetteja. He olivat auktoriteettaja myös aikansa hengellisyydessä, tosin niin, että olivat johtamassa kansaa epäjumalanpalvelukseen. Myös tuon ajan ”uskovat” kulkivat ihmeiden ja merkkien perässä – joita kaikesta päättäen myös Baalin profeetat tekivät. Nämä väärät profeetat olivat myös toisessa mielessä kansan makuun: Heidän sanomansa oli mukavaa kuultavaa, kun suola ei kirpaissut. (Vrt. myös Jer 24, Hes 13 ja 34) Nämä profeetat olivat narsistisen Iisebelin ”hovi”.

Kantti kestää kompromissittoman kohtaamisen

Sen sijaan Elia ja Elisa joutuivat vastakkain Iisebelin ja tämän ”hovin” kanssa, koska edustivat Iisebelille uhkaa – olemalla Jumalan palvelijoita kompromissittomasti.

Tänä aikana karismaattisissa piireissä tähyillään Elian ja/tai Elisan edustamana ”kaksinkertaisen” voitelun perään. Joskus tuntuu, että näitä ”voiteluita” luvataan melko kevyesti. Ikään kuin unohdetaan, mitä tuo ”voitelu” edustaa: kompromissitonta seisomista Jumalan ja Hänen Sanansa ja tahtonsa edustaman takana. Tämä kompromissittomuus johtaa joissain tilanteissa väistämättömään konfliktiin ja vastakkainasetteluun sellaisen kanssa, joka on vastoin Jumalan ja Hänen Sanansa ja tahtonsa edustamaa. ”Elian voitelusta” on glooria kaukana. ”Voideltu Elia” joutui kannaltaan haastavaan – jopa vaaralliseen – vastakkainasetteluun ”auktoriteetin” kanssa. Kun luemme Elian ”tarinaa” huomaamme, että hän ei tuollaiseen vastakkainasetteluun hakeutunut, vaan lähinna ajautui sen vuoksi, mitä edusti.

Kuten aiemmin totesin Daavidin kohdalla, Elia näytti tuntevan Jumalansa. Siksi hänellä oli kanttia seisoa yksin Baalin profeettojen haastajana. Hän tiesi Jumalansa voiman ja mielen.

Ei mikään pilipalivoima

Joskus meillä on sadunomainen kuva näistä Baalin profeetoista. Pidämme heitä ”pilipaliprofeettoina”. Asiayhteydestä meidän on huomattava, että näyttää siltä, että ikään kuin nämä ”profeetat” olisivat kokeneet saaneensa jonkinlaisia vastauksia tai ainakin näitä vastauksia odottaneet ja olettaneen, koska Raamatun lehdillä kertomuksesta välittyy käsitys siitä, että ”Baalin vastaamattomuus” oli heille shokki.

Luin vastottain kertomusta Aasiassa alkuperäiskansojen parissa lähetystyötä tehneestä raamatunkääntäjästä, joka kertoi suhtautuneensa heimojen keskellä olevaan taikauskoon nimenomaan taikauskona, kunnes raamatunkääntämisessä kohdatut vaikeudet saivat hänet miettimään sielunvihollisen todellisuuden mahdollisuutta. Valaiseva tarina kertoi, kuinka tämä raamatunkääntäjä tiimeineen kääntyi rukouksessa solmukkaassa tilanteessa Jumalan puoleen ja yksi osa kerrallaan pettänyt tekniikka alkoi toimia siinä määrin, että painotyö saatiin valmiiksi. Tapahtuneesta lähetystyöntekijälle oli jäänyt käteen rukouksen etuoikeuden käyttäminen: Tiimeineen hän rukoili erityisesti työn kannalta kriittisten pisteiden puolesta ja vastukset tasoittuivat.

Meidän sivistyneiden länsimaien kristittyjen ei kannata pitää pimeyttä pilipalivastustajana, vaan ottaa se vakavasti – kuitenkin Jumalan voimaan luottaen.

Näin Elia teki. Kirjaimellisesti haastoi kuningatar Iisebelin suojatit. Elian Jumala osoitti voimansa. Uudessa testamentissa viitataankin Jaakobin kirjeessä Eliaan esimerkkinä yhdestä vanhurskaasta, jonka harras (antautunut) rukous kuullaan.

Uhka henkilöityy

Iisebeliä tapahtunut ei näyttänyt vakuuttavan – tai sitten vakuutti. Reaktio ei vain ollut kääntyminen Jumalan puoleen vaan entistä voimakkaampi kääntyminen Eliaa vastaan. Siitä huolimatta, että rukouvastauksen takana oli Jumala, Iisebel henkilöi uhkan – Eliaan.

Pelästyneestä pelastuksen välikappaleeksi

Elian kertomuksen tuntevat tietävät, että Elia pelästyi ja pakeni.

”Elämäni narsisteista” kokemusta rikkaampana ymmärrän Eliaa. Joskus tulee se hetki, jolloin kerta kaikkiaan ei enää pokka pidä eikä rohkeus kestä. Itse asiassa itsekin olen jälkeen päin ihmetellyt sitä, kuinka joissain tilanteissa olin rohkeasti paikallani – ja asioiden helpotuttua tuli jonkinasteinen ”romahdus”: pelko ja pakoonjuokseminen.

Elian kertomuksessa on lohdullista nähdä se, että Jumala ilmestyy ”tasoltamme”. Silloin kun emme kestä voimakasta puhetta, olemme nääntyneitä ja nälkäisiä, Hän puhuu niin, että ymmärrämme: Saamme kokea Hänen huolenpitoaan.

Elian kohdalla näyttää ikään kuin suuret voitot olisivat olleet takana päin. Kuitenkin hänen voitelemansa kolme ihmistä: yksi profeetta ja kaksi kuningasta olivat avaimet Jumalan lupausten toteutumiseen nimenomaan siinä mielessä, että Iisebelin valta israelilaisten kohdalla murtui lopulta.

Auktoriteetin kunnioitusopetus ei tätä taustaa vasten ole todellakaan yksioikoinen: Kuten Elia oli seissyt Jumalan tahdon takana  ja joutunut vastakkain Iisebelin kanssa, hänen voitelemansa Jeehu kirjaimellisesti kukisti Iisebelin – mutta ei tehnyt sitä omassa voimassaan, vaan Jumalan lupausten kantamana ja Jumalan valtuuttamana.

1 thought on “Kun vastakkainasettelu on väistämätöntä Jätä kommentti

  1. Päivitysilmoitus: Puskasta toimintaan |

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s