Kun on kylmää, koleaa ja sumuista…

Elämä ei aina ole helppoa, kivaa eikä hauskaa. On päiviä, jolloin aurinko ei ”suostu paistamaan”, vaikka kuinka rukoilisi. On kylmää ja koleaa – sumuistakin. Tietäkä ei näy – tai tie on tukittu.

Erityisesti psalmeissa on lukuisia kohtia, jotka katsovat silmiin elämän realiteetteja -sairautta, kipua, ahdistusta – uskon ja toivon näkökulmasta.

Seuraava psalmi – tai pikemminkin yksi sen jae – nousi mieleeni tänään. Asiayhteyden hahmottamiseksi psalmista pitkähkö lainaus:

” Ahdingossani minä huusin Herraa. Hän kuuli ja avasi tien.

Kun Herra on minun kanssani, en minä mitään pelkää. Mitä voisivat ihmiset silloin?

Kun Herra on minun kanssani, hän tuo minulle avun, ja pelotta katson vihollisiani.

On parempi turvata Herraan kuin luottaa ihmisten apuun. On parempi turvata Herraan kuin luottaa mahtavien apuun. 

Viholliset saartoivat minut, mutta Herran nimessä minä nujerran heidät! He piirittivät ja saartoivat minut, mutta Herran nimessä minä nujerran heidät! He piirittivät minua kuin mehiläisparvi, mutta hetkessä he hävisivät kuin palavat ohdakkeet. Herran nimessä minä nujerran heidät! He syöksivät minut lähes tuhoon, mutta Herra tuli avukseni. Herra on minun väkeni ja voimani. Hän pelasti minut. 

Kuulkaa, miten voitonhuuto kajahtaa, riemu raikuu pelastettujen majoilta: Herran käsi on voimallinen! Herran käsi on meidän yllämme. Herran käsi on voimallinen! 

Minä en kuole, vaan elän ja kerron Herran teoista.

Herra tämän teki, Herra teki ihmeen silmiemme edessä. Tämän päivän on Herra tehnyt, iloitkaa ja riemuitkaa siitä!”

(Ps. 118:5-17, 24)

Taistelulla on aikansa – ja tarkoituksensa

Sotaisaa tekstiä. Ehkäpä jonkun meistä kokemus tänään.

Joskus meitäkin voivat saartaa ”viholliset” (tai ihmiset, jotka ovat ottaneet meidät ”vihollisekseen”)  ihmiset, jotka jostain syystä alkavat ”sotia” meitä vastaan.  Joskus näyttää siltä, että olosuhteet ovat ”sotamme”. Kohtaamme vastusta mielin määrin. Tuntuu, että tuhoudumme taistelussa ja loppumme on perikato.

Sanan pohjalta haluan rohkaista:

Taistelu - niin pitkä ja uuvuttava kuin se voi olla tai lyhyydessäänkin tuntua rajulta ja voittamattomalta - päättyy. Taistelulla on alku ja loppu,     vaikka ei siltä tuntuisi. Taistelulla on myös tarkoitus, päämäärä. Jotain on voitettavana. Jotain on tulossa.

Perimmäinen syy

Sota, jota uskovina käymme, ei ole pelkästään inhimillinen. Paavali teroittaa muun muassa Efeson seurakunnalle, että on olemassa tavallaan toinen ulottuvuus: sielunvihollinen ja henkivallat. Sotamme ei ole lihaa ja verta vastaan, vaan tuota pimeyttä vastaan.

Pimeys ei mielellään anna perää. Sielunvihollinen haluaa varastaa, tappaa ja tuhota Jumalan työn.

Asemamme – Hänessä

Pimeyden ja varkaan edessä meidän ei tarvitse paeta.

Kun Herra on minun kanssani, en minä mitään pelkää. Mitä voisivat ihmiset silloin?  Kun Herra on minun kanssani, hän tuo minulle avun, ja pelotta katson vihollisiani.”

Jumalan käsissä kirjaimellisesti on kuolema ja elämä. Jumalan käsissä on voitto.

Kun oikealla tavalla ymmärrämme asemamme Kristuksessa, tämä ymmärtämys antaa kaiken keskellä levon ja vaikuttaa levollisen turvautumiseen Häneen ja Hänen Sanaansa. Kun olemme vuosia, ehkä vuosikymmeniä, kulkeneet Hänen seurassaan, kasvaa vähitellen toivottavasti myös se tietoisuus, että Hän on uskollinen.

Kun ymmärrämme asemamme Hänessä, emme ”hötkyile”. Meidän ei tarvitse paniikissa säntäillä sinne tänne, vaan saamme luottaa Häneen, Hänen Sanaansa ja johdatukseensa. Hän tosiaan pitää meistä huolen.

Uskallanpa uskoa ja väittää, että matkan varrella opimme vähitellen kuulemaan Hänen äänensä, kun Hän puhuu Sanansa kautta, muistuttaa Sanastaan ja lupauksistaan, antaa viisautta, ymmärrystä ja johdatusta muuttuvissa tilanteissa. Kyllä Jumala kansaansa johdattaa vielä tänäkin päivänä!

Kun ymmärrämme asemamme Hänessä, olemme levossa myös siinä suhteessa, että meidän ei tarvitse pönkittää asemaamme tai ”auktoriteettiamme” millään tavoin.

Ei siis näin…

Olen kertonut ajasta, jolloin olin aika ”vihreä” hengellisten asioiden suhteen. Satuin erääseen kahvipöytäkeskusteluun, jossa kolme minua vanhempaa ”veljeä” kilvan kertoivat, kuinka Herra oli heitä käyttänyt. Ikään kuin joku olisi sisimmässäni sanonut: ”Sinä älä lähde mukaan tuohon.” – Vaikenin.

Olen matkan varrella pohtinut hengellisen kentän ilmiöitä seuratessani, miten julistajat joskus yrittävät pönkittää ”voiteluaan”/”armoitustaan” ihmekertomusten avulla olivat ne sitten heidän saamiaan näkyjä, profetioita, ilmestyksiä, heidän kauttaan tapahtuneita parantumisia, tms.

Kysymykseni on ollut: Kertoiko esimerkiksi Jeesus tai kertoivatko Hänen seuraajansa tekemistään ihmeistä  – vai kertoivatko niistä ihmeen kokeneet ihmiset??? En löydä Raamatustani yhtään ihmekertomusta laitettuna heidän omaan suuhunsa – mikä on aika omituista, koska muuten puheita on taltioitu. Kaikki ihmekertomukset ovat muiden silminnäkijähavaintoja ja/tai heidän itse kertomiaan.

…vaan näin…

Kyllä se niin vain on, että näiden Jumalan aidon ihmeen kokeneiden omasta suusta kajahtaa voitonhuuto:

 ”riemu raikuu pelastettujen majoilta: Herran käsi on voimallinen! Herran käsi on meidän yllämme. Herran käsi on voimallinen!”

Heidän suustaan kuuluu myös:

Minä en kuole, vaan elän ja kerron Herran teoista.”

He antavat asiasta kunnian Jumalalle:

Herra tämän teki, Herra teki ihmeen silmiemme edessä. Tämän päivän on Herra tehnyt, iloitkaa ja riemuitkaa siitä!”

 

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s