Skip to content

205. Ei mikään muotisana

Eilinen kirjoitukseni ”Sateen jäljiltä on niin kaunista” päättyi lauseeseen: ”Tänään ei ole mikään muotisana synnin- tai pyhyydentunto – mutta nimenomaan tuota tarvitsisimme.”

Asia tuli minulle eteen tänään kahta kautta: Meille suomalaisille varmasti täysin tuntematon Louisa Henry ja – menestysteologian ”airueena” pidetty Gloria Copeland molemmat kirjoittivat aiheesta.

Sen olen matkan varrella teologian opinnoissa havainnut, että ei missään tapauksessa pidä automaattisesti arvottaa asioita sen perusteella, miltä asiat näyttävät, tuntuvat – ja vielä vähemmän sen perusteella, mitä joku on niistä sanonut – ottamatta itse selvää, mitä kyseinen henkilö opettaa. Yliopisto-opintoihin kuuluu pakostakin sellaisia kirjoja ja kirjailijoita, joiden kanssa on joko samaa mieltä tai eri mieltä. Opintojen yksi tarkoitus on saada opiskelija ajattelemaan nk. omilla aivoillaan, analysoimaan ja päätymään omiin johtopäätöksiin.

Niin, jotkut ovat kovastikin kritisoineet sitä, että tuollainen ”kirjain kuolettaa”. Toki niinkin voi tapahtua. Henkilökohtaisesti tämä asioiden hahmottaminen on itselleni tehnyt terää – vaikka on teettänyt työtä ja kysynyt välillä voimia. Vähitellen seulonnan kautta on löytymässä uudenlainen suhde Jumalaan. Usko ei ole kadonnut, vaan on painavat jyvät jäämässä pohjalle. – Itselleni opinnot sinänsä eivät ole tuoneet tätä kriisiä. Pikemminkin päinvastoin: opinnot ovat tutustuttaneet välineisiin, jolla asioita pystyy ajattelemaan. Itselleni on ollut äärettömän merkityksellistä se, että olen tutustunut monipuolisesti toisistaan poikkeaviinkin näkökantoihin. Tämä erilaisuus ei ole osoittautunut uhkaksi, vaan mahdollisuudeksi.

Samaan tapaan olen työn ja opintojen ulkopuolella tutustunut hyvin eri tavoin ajatteleviin ihmisiin ja/tai heidän opetukseensa. Kun olen tutustunut julistajien opetukseen noiden ”leimojen” alla, olen huomannut monesti sen, miten väärin perustein leimat on lyöty. En tiedä, onko niin tehty kuulopuheiden perusteella vai yksittäisen opetuksen tai sen osan perusteella vai miten… Esimerkiksi tämä ”menestysteologia” -leima. Tällä leimalla on leimattu liuta opettajia ja kirjailijoita ja väitetty heidän opetustaan Sanan vastaiseksi. Kun sitten olen lukenut saatavilla olevaa kirjallista materiaalia, olen huomannut, että he rohkaisevat lukemaa Sanaan ja vetoamaan Sanaan. Ongelma on siinä, että väkisinkin alamme karttamaan opetusta, jossa on ”harhaoppinen” leima – emmekä tule ottaneeksi asioista selvää.

… ja päinvastoin. Joskus voimme pitää opetusta niin luotettavana, kun sitä opettaa ”voideltu”, ”kuuluisa julistaja”, joku jonka kautta kerrotaan tapahtuneen ihmeitä, jne. että emme edes tutki, onko asia niin vai ei. – Ja eiliseen kirjoitukseeni viitaten, kannattaa ottaa selvää myös näiden julistajien hedelmästä. Aina asema ei takaa oikeellisuutta. Olen aivan liikaa nähnyt tai saanut tietooni nk. julistajien kaksoiselämästä. Se että joku riehuu kotona ja ylistää seurakunnassa, ei kerro tasapainoisesta elämästä enempää kuin se, että julistajalla on avioliiton ulkopuolinen suhde.

– Niinpä niin, ei saisi ”tuomita”… Kuunnellaanpa, mitä näillä kahdella Louisa Henryllä ja Gloria Copelandilla oli sydämellään:

Aluksi Louisa:

”Meidän pitää olla tarkkaavaisia sen suhteen, mitä kuulemme; Jumala ei asetu Sanaansa vastaan. Mitä tahansa Hän sanoo, on samassa linjassa ja harmoniassa Hänen Sanansa kanssa. Meidän tulee, katsoa onko niin – huolimatta siitä kuka julistaa tai opettaa tai huolimatta siitä, mistä me unelmoimme.”

Niinpä niin. Henkilökohtaisesti olen törmännyt nk. ”Hengen lahjoina/kokemuksina” pidettyihin ilmiöihin, jotka eivät aina ole linjasuunnan mukaisia. Erityisesti Hengen lahjoina pidettävien profetoinnin, tiedon- ja viisauden sanojen kohdalla kannattaa olla todella varovainen, ettei tule kuunnelleeksi jotain muuta kuin Pyhää Henkeä. Joskus yritämme ”pyhittää” pahat tekomme näillä lahjoilla – joskus jopa Sanalla. Esimerkiksi henkinen ja hengellinen väkivalta voi pukeutua auktoriteettiin tai ”puolisonvaihtoviikot” ´”sapatinherraopetukseen”.

Nyt ”menestyteologian airuena” pidetty Gloria. Hän aloittaa uutiskirjeensä sanoilla:

”Tuomion on aika alkaa Jumalan huoneesta.” (Vrt. 1 piet 4:17)

Huh! Tätä Louisa peräänkuulutti eilen:

”Jumala ilmestyy omaan ”taloonsa” (seurakunta).”

Gloria jatkaa:

”Me emme ole juurikaan kuulleet tuomiosta viime vuosina.”

Totta. Ehkäpä siksi, että on miellyttävämpää kuulla korvalle mieluista sanomaa ja miellyttäviä profetioita. Mieluusti vaientaisimme esimerkiksi tuon Louisan kaltaiset ”pasuunat”, jotka tuovat valoon asioita, joita tapahtuu hyvänuskoisten uskovien silmiltä salattuna – jopa heidän kustannuksellaan. Kuten itse asian ilmaisisin: Kun sanoma kolahtaa, sanoman kohde puolustautuu kuin haavoitettu leijona alkaen ärjyä. Usein tämä valoontuotu asia kuitataan ”pahana puheena” tai ”juoruna” – ja asian ilmituojasta tehdään ”häirikkö”.

Olen seurannut Louisan julistustoimintaa noin vuoden päivät. Terävä hänen sanansa on ollut aiemminkin, ja uskallusta on löytynyt tuoda asioita esille – mutta viimeisimmän kuukauden aikana on tapahtunut jotain merkillistä: Sanasta on tullut entistäkin suorempi. Louisa kertoi, että hän ymmärsi Jumalan tarvitsevan Sanansa viejiä ja sanoneensa Jumalalle: ”Tässä olen…” Niin, tulos on suoraakin suorempi sana, joka tosiaan osuu ja uppoaa. Kysymys ei ole ”tuomitsemisesta” eikä siitä, että (hänkään) leikkisi jumalaa, vaan asioiden esille tuomisesta. Kun väärät teot ja asenteet paljastuvat, on tie parannukseen ja parantumiseen auki.

”Joka rikkomuksensa salaa, ei menesty, joka ne tunnustaa ja hylkää, saa armon.” (Sananl. 28:13)

Tuosta sanankohdasta tulee itselleni mieleen aikamoisia takaumia. Olen – valitettavasti – nähnyt kohtaa käytettävän ”syntien tenttaamiseen” ts. vaatimuksena, että tunnolla oleva täytyy kertoa kyseiselle sielunhoitajalle/pastorille. Huh, huh, mitä avainten valtaa!!! Siinä piinapenkissä ihminen kiemurtelee ja on pakko tunnustaa… ripittäytymistä ripittäytymisen jälkeen… Hulluinta yhdessä tietämässäni esimerkissä on se, että nimenomaan tuossa kyseisessä tapauksessa suurta salaisuutta kantoi tuo nk. sielunhoitaja, jka pyöritti kahden siipan rulettia – samaan aikaan, kun yhteisö kuuntelu paatoksellista saarnaa siitä, kuinka Herran kirkkaus on yhteisössä ja joka vain yrittää huijata, kaatuu kuolleena maahan (viittaus Ananiaan ja Safiran tapaukseen). En ole voinut välttyä ajattelemasta, että jos tosiaan noin olisi ollut, olisi yllättävät henkilöt voineet olla noita ”putoajia”.

Niin, tuon Sanan edessä olemme lopulta Jumalan ja Hänen lainalaisuuksiensa edessä. Paljon on nimenomaan joissain karismaattisissa piireissä vedottu sanaan: mitä ihminen kylvää, sitä hän niittää – ja taas kerran vääristetyssä muodossa. Asiayhteys kertoo, mistä on kysymys:

”Älkää pettäkö itseänne! Jumala ei salli itseään pilkattavan. Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. Joka kylvää siemenen itsekkyyden peltoon, korjaa siitä satona tuhon, mutta se, joka kylvää Hengen peltoon, korjaa siitä satona ikuisen elämän.” (Gal. 6:7,8)

Sananlaskujen kohta ei puhu pelkästään siitä, että syntejä ei suusanallisesti tunnusteta (esim. sielunhoitajalle), vaan siitä että ne peitetään, kätketään – tai käytetyn sanan yksi merkitys – puetaan (johonkin). Esimerkiksi juuri tuollaisen hengelliseen, jopa pelottavaan, muotoon – samaan aikaan, kun itse tehdään kulisseissa juuri sitä, mistä toista vedetään tilille. Paavalin sanoin…

”Älköönkä teillä olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan päinvastoin nuhdelkaakin niistä. Sillä häpeällistä on jo sanoakin, mitä he salassa tekevät;  mutta tämä kaikki tulee ilmi, kun valkeus sen paljastaa, sillä kaikki, mikä tulee ilmi, on valkeutta.” (Ef. 5: 11-13. KR -38)

Tällä kertaa KR -38 on huomattavasti KR -92:n dynaamista käännöstä tarkempi. Kohta mielestäni selittää Sananlaskujen kohtaa hyvín. Pimeyden teot eivät pitkän päälle kanna hedelmää – eivät ainakaan Jumalan valtakuntaan. Tässä tulee hyvin selkeä kehotus Paavalilta silloiselle Efeson seurakunnalle ja sitä kautta myös meille:

”Älköön teillä olko mitään osuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin.”

Paavali jatkaa: ”– vaan päinvastoin nuhdelkaakin niistä.

” Nuhteleminen tarkoittaa alkukielestä käännettynä muun muassa ´vian hakemista, sen kertomista ja valoon tuomista, häpeällisen teon huomioimaista ja sen korjaamista, jne.´.

Paavalin sana tuo ilmi sen, että oikeasti tulee oikea päivä, jolloin kaikki tulee ilmi. Kysymys ei ole enää kaksinaismoraalissa elävän julistajan pelottelusta, vaan siitä että hän itse kohtaa omat tekonsa valossa. Tämä kuulostaa hurjalta! Totta!

Tuo nuhtelu -sana sisältää myös merkityksen: ´selityksen vaatiminen´. Raamatun valossa tulee ennemmin tai myöhemmin päivä, jolloin meiltä vaaditaan selitystä siitä, miksi olemme toimineet tietyllä tavalla.

Kristinuskon perussanoma kuitenkin on armo. Miten tämä armo suhteutuu tuohon ”selityksen vaatimiseen”? – Siten, että meille tarjotaan mahdollisuutta kääntyä pimeyden teoista valoon.

”Sentähden sanotaan: ´Heräjä sinä, joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee!´” (Ef. 5: 14)

Ja sananlaskun sanoin: ”joka syntinsä tunnustaa ja hylkää, saa armon.”

Ei ole aina helppo kääntyä. Vaatii rohkeutta kääntyä ympäri. Voi olla, että tuntuu, että olet mennyt liian syvälle ja liian pitkälle. Olet polttanut siltoja takaasi. Tuntuu, että ei ole paluuta. Paluu voi olla haastava, mutta se ei ole mahdoton. Paluu on ehdoton edellytys. Ilman paluuta Kristuksen luo, ihminen ei voi olla hedelmällinen Hänen työssään. Vain se, että rohkenee tunnustaa asiat, jossa on poikennut, tuo oikean siunauksen.

Kaikkein tärkeintä on se, että emme tuki korviamme parannuskehotukselta sillä, että leimaamme kehotuksen milloin milläkin leimalla! Gloria Copperland – menestysteologisesta leimastaan huolimatta – ansaitsee tulla kuunnelluksi tässä yhteydessä, samoin kuin trinidad&tobacolainen ”tuntematon kuuluisuus”. Samoin se uskova, joka kehottaa arjen keskellä parannukseen.

Henkilökohtaisesti muistan tapauksen vuosien takaa. Näin unen eräästä uskonveljestä ja -sisaresta. Unen symboliikka oli vahva: Unessani he puuhastelivat pimeässä vanhojen viemäriputkien parissa. Soitin veljelle ja kehotin varovaisuuteen suhteessa tuohon sisareen. Veli leimasi unen sielunvihollisen tuotokseksi. Harmillista – koska uneni osoittautui enemmänkin kuin todeksi myöhempinä vuosina. Tulos tuosta ”puuhastelusta” oli oikea ihmissuhdesoppa.

Niin, parannus ei ole välttämättä mikään muotisana. Silti se on sana, joka johtaa elämään, kun toimimme sen mukaan.

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: