Skip to content

Jumala toimii – sittenkin

Vuosia sitten edustin hyvinvointituotteita – ei mitään humpuukia, vaan tutkitusti toimivia.

Muistamme mieheni kanssa edelleen erään naisen, joka halusi palauttaa tuotteet, koska ne eivät toimineet. Sopimusehtojen mukaisesti minun oli kiltisti otettava tuotteet vastaan ja palautettava jälleenmyyjänä rahat. Hämmästykseni oli suuri, kun nainen palautti tuotteet nätisti muovipussissa – avaamattomina. Hän ei ollut käyttänyt niitä grammaakaan ja väitti, etteivät ne toimi – koska poika oli sanonut niin.

Samantyyppiseen ajatteluun olen törmännyt myös suhteessa uskon asioihin tai Raamattuun.

Ei se kuitenkaan toimi — Vai entä jos sittenkin kokeilisit, esimerkiksi nojautua johonkin elämäntilanteeseesi osuvaan Raamatun jakeeseen ja rukoilisit?

On uskomatonta, miten ikään kuin yritämme päättää Jumalankin puolesta – ettei se kuitenkaan toimi… edes yrittämättä turvautua/ uskoa!

No, minun erityisosaamisalue on hengellisessä kentässä siipeensä saaneet. Olen tosiaan nähnyt hedelmän, mitä nk. hengellinen väkivalta/hengelliseen naamioitunut petos saa aikaan. Ihmisten on mielettömän vaikea erottaa Jumala Hänen ominaan esiintyvien ihmisten teoista!

  • Ei ole Jumalan vika, jos joku koheltaa kentässä.
  • Ei ole Jumalan vika, jos joku puhuu Hänen nimissään puuta heinää.
  • Ei ole Jumalan vika, jos  joku Hänen nimissään huijaa ihmisiä.

Toki Jumala voisi näyttää heille tulta ja tulikiveä. Jostain syystä Hän ei tee niin. Siitäkin jotkut meistä ovat katkeria.

Pitäisikö meidän tässä innossamme – tai katkeruudessamme – muistaa niitä päiviä, jolloin itse olimme uskosta ulkona? Myös me olemme jossain vaiheessa olleet heidän kaltaisiaan, ymmärtämättömiä – kukin tavallamme.

Meistä useimmilla on ollut sen verran älyä, että emme Jumalan nimissä ole tietoisesti ketään huijanneet, tms.

Mutta emme voi paremmiksi – siltikään – heittäytyä.

Muistan 90-luvun alussa erään uskovien joukkion päivitelleen sen ja tämän henkilön pahuutta ja jumalattomuutta. Syntiä tuntui olevan säkeittäin. Kun sitten leikkauspöydälle pääsyä odotellessani Herra otti kiinni katkeruudesta, jota kannoin tietyille ihmisille – ja vihasta, olin hyvin hiljainen. Seuraavassa tilaisuudessa muistan pyytäneeni puheenvuoron ja sanoneeni muun muassa: Jumalan edessä ei ole suurta eikä pientä syntiä, on vain syntiä, joka erottaa meidät Jumalasta.

Katkeruus ja anteeksiantamattomuus on yhtä suuri synti kuin tämän uskovien joukkion sormella osoittaman henkilön uskottomuus tai parapsykologian harrastaminen.

Muistamme Joonan – Jumalan kutsua paenneen profeetan, joka kieltäytyi julistamasta Jumalan sanaa Niinivelle. – Lopulta Joona kyllä taipui – mutta hänen ongelmakseen tuli se, että Jumala ei tuhonnutkaan Niinivetä Sanansa mukaan, koska Niinive teki parannuksen.

Silti Joona pahastui risiinikasvin kuihtuessa helteessä. Miksi Jumala vielä tämäkin?!

Näillä ajatuksilla haluaisin herätellä meitä ajattelemaan: Todellakaan Jumalan ajatukset eivät ole meidän ajatuksiamme, Jumalan tiet eivät meidän teitämme.

Silti – vaikka meidän oikeustajumme mukaan Jumala toimisi epäreilusti tai olisi liian pitkämielinen – Hänen Sanansa ei tyhjänä palaa, vaan täyttää sen, mitä varten Hän on sen lähettänyt.

Muistan erään kuulemani saarnan viime vuodelta: Pastori puhui siitä, kuinka Jumala joskus valmistelee jotain suurempaa; siksi vastaus viipyy. Jos Hän  vastaisi yhtään aiemmin, voisi tilanne olla se, että jokin palanen ei vielä olisi kohdallaan – emmekä saisi kokonaista Jumalan siunausta. Niin, kyllä Jumala on Filippuksen siirtänyt paikasta toiseen rivakkaan tahtiin, kun tarvittiin – mutta on aivan eri asia siirtää monta ihmistä ja olosuhdetta kohdilleen. Elämämme voisi olla melkoisessa kaaoksessa, jos Jumala kanssamme tekisi Filippuksen tapauksen kaltaisia äkkiliikkeitä.

Niin, ja on ehkäpä hyvä lukea esimerkiksi Uutta testamenttia myös tästä näkökulmasta: Niin Jeesus kuin Hänen seuraajansakin elivät monenlaisen paineen keskellä – niin ulkoisen kuin sisäisenkin (jopa heidän yhteisöissään ja heidän omassa sisimmässään). Ei Jumala lähettänyt heti tulta ja tulikiveä heidän vainoojiensa päälle. Senkin aika tuli – aikanaan. Sen sijaan noissa paineen, ahdistuksen ja vainon hetkissä Jumala antoi heille Henkensä voiman ja viisauden julistaa Sanaa Kristuksesta. Kerta kerran jälkeen minua puhuttelee ensimmäisten kristillisten julistajien asenne: Herra, katso heidän uhkauksiaan – Anna meidän kaikella rohkeudella julistaa -Ojenna kätesi, että monta ihmettä ja tunnustekoa tapahtuu Pyhän Poikasi kautta…

Kerrotaan, että tuon rukouksen jälkeen vavahti se paikka ja tulivat täytetyiksi Pyhällä Hengellä – ja tosiaankin Herra tunnustautui julistettuun Sanaan tekemällä lupaustensa mukaan.

Huomaatko, kuinka nämä uskovat vetosivat Kristuksen omiin sanoihin ja lupauksiin – ja kuinka heidän rukouksiinsa vastattiin, uskoisin, että siitä yksinkertaisesta syystä, että Herra on Sanansa ja sanojensa takana.

Sen takia meidänkään – elimme sitten vaikka minkämoisten myllytysten tai väärinkäytösten ympäröiminä – ei (tämä on minun mielipiteeni, ja uskoisin, että 20 vuoden aikana moneen kertaan koeteltu) kannata hätkähtää, vielä vähemmän perääntyä Hänen Sanastaan ja lupauksistaan. Emme ehkä vielä tiedä, mitä Herra tekee – mutta Hän tekee sen! Aivan niinkuin Pietarille avautuivat aikanaan vankilan portit – hänen vainoojiensa ihmeeksi – tulee aika, jolloin myös sinun, joka olet näiden asioiden kanssa ahtaalla, ”vankilasi” avautuu, ja sinä pääset ulos.

Ehkä voi kuulosta ”paranoidiselta”, mutta kirjaimellisesti tiedän, mistä kirjoitan. Omassa elämässäni on ollut pelon aika, piiloutumisen aika – ja tavallaan myös vankeuden aika. En ole uskaltanut/pystynyt tekemään sitä, mitä Herra on sydämelleni vuosia sitten laskenut. Voi sanoa, että aivan samoin kuin Jeesuksen seuraajat olivat juutalaisten pelossa lukittujen ovien takana, olen itsekin ollut pelon valtaama ja lukinnut ovet, ettei vain kukaan hyökkää kimppuuni.

Minun elämäni on muuttanut se, että olen ymmärtänyt, että Herra tuntuu eri kautta ja vähin erin vakuuttavan sitä, että jos Hän on kerran omansa puolella, kuka voi olla Hänen omaansa vastaan.  Aluksi hyvin hellävaraisena kokemuksena ja tämän syksyyn kääntyvän kesän aikana jopa rajuna tietoisuutena siitä, että Hän on suurempi kuin se, mitä minä olen pitänyt uhkaavana. Olen ymmärtänyt, että Hänen lapsenaan, olen täysin turvassa – ja Hänellä on kaikki hallinnassa.

Yhtenä avaimena näen, että olen vähin erin entistä vähemmän epäileväinen Häntä kohtaan, joka voi auttaa minua. Nähtyäni ja koettuani huonoja asioita, joita on tehty Jumalan nimissä, olen minäkin välillä samaistanut Jumalan ja pahuuden niin, että minulla on ollut syvä epäluottamus Jumalan ja Pyhän Hengen työtä kohtaan – koska olen pelännyt meneväni mukaan vääryyteen.

Vähitellen olen vakuuttunut siitä, että Herra toimii loogisesti ymmärrettävällä tavalla (kieli, jota olen parhaiten ymmärtänyt) mutta myös yliluonnollisella tavalla. Vähitellen olen uskaltautunut pikkuisen enemmän luottamaan Häneen ja Hänen – usein kuiskauksenomaiseen – johdatukseensa ja huomannut, miten täsmällinen se on, kun vain uskaltaudun totella sitä pientä kuiskausta, jonka Sanasta ja joskus  sisimmästäni kuulen.

Täytyy sanoa, että jotain – vuosien varrella hukkaamaani – on löytynyt.

Ehkä varsin hyvä kuva tästä on uni, jonka vähän aikaa sitten näin.

Rippikoulussa kokoamme rukoushelmiä, joka on erittäin hyvä apuväline henkilökohtaiseen rukoukseen ja niitä voi  käyttää myös opetuksen tukena. Rukoushelmissä ensimmäisen on kultainen, Jumalaa kuvaava helmi. Tuota helmeä unessani etsin. En ollut aivan tyytyväinen siihen helmeen, joka oli nauhassani… ikään kuin kultatussilla maalattu puinen helmi… Halusin aidon. Uni päättyi siihen, että löysin kultaisena kimaltavan helmen… ja unessa sain voimakkaan tunteen siitä, että minua kutsutaan lepoon kaiken keskellä. Sanottiin sanat: Lepoon kutsutut.

Kovasti tämä kyllä muistuttaa sitä tuoretta kokemusta, joka oli vuonna -89, kun vastasin Jeesuksen kutsuun silloisessa kotikirkossani Polvijärvellä:

Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.” (Matt. 11:28-29)

Hassua muuten, että nuo sanat tulivat tuolloin mieleeni Polvijärven kirkon alttaritaulua katsellessani; vasta myöhemmin huomasin että kyseinen raamatunkohta on alttaritaulun aihe.

Herra, avaa meidän silmämme näkemään Sinun suuri suunnitelmasi – ja auta, ettei katkeruus tai arkiset harmit pimitä sitä meiltä. Sinä olet rakastava Isä, jolla on hyvä tahto meitä – lapsiasi – kohtaan. Auta meitä luottamaan Sinuun joka hetki – sillä sinä teet kanssamme oikein ja Sinä teet oikeita päätöksiä. Herra, Sinun kanssasi emme eksy.

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: