Jumalan lapsen (perintö)osa (osa 1): Kuuloyhteyden päässä Jumalasta

Jumalan lapsen (perintö)osa (osa 1): Kuuloyhteyden päässä Jumalasta

Perustavanlaatuisesti lapsella – hengellisesti ajateltuna Jumalan lapsella – on oikeus perintöön. Mikä on Jumalan perintö? Mikä on oikeutemme siihen? Lähestyn aihetta yksi osanen kerrallaan. Tässä kirjoituksessa ikään kuin luon pohjaa eri alueiden lähemmälle tarkastelulle.  Tässä kirjoituksessa on esillä ”jo nyt – ei vielä” -näkökulma sekä armolahjat.

Jo nyt – ei vielä

Jumalan valtakunta jo nyt – ei vielä. Näin ovat jotkut verranneet Jumalan valtakunnan olevan. Jotain pystymme tässä ajassa kokemaan ja omistamaan konkreettisesti. Jotakin jo on konkreettisesti, mutta näemme sen täysin vasta myöhemmin Iankaikkisuudessa.

Jeesus puhui Jumalan valtakunnan tulemisesta ”juuri nyt”. Jumalan valtakunnan julistus ja ihmisten parantuminen ja vapautuminen olivat merkkejä tuosta Jumalan valtakunnan toteutumisesta. Samanmoisen Valtakunnan evankeliumin viemisen Jeesus antoi seuraajilleen. Tuo Valtakunnan toteenkäyminen oli ensimmäisten kristittyjen julistuksen ytimessä.

Paavali puhuu siitä, että näemme asian kuin kuvastimesta. Vaikka Paavalin ajan kuparipeili oli oivallinen keksintö, ei sen kuvaa voi meidän peileihimme verrata. Kirjaimellisesti kuva oli kuvajainen.

Oman näkökulmansa perintöasiaan tuo tuttu kertomus Tuhlaajapojasta – vanhemman veljen näkökulmasta tarkasteltuna. Muistamme, kuinka vanhempi veli närkästyi Isän tuhlariveljelleen järjestämistä juhlista tämän palattua – kaiken tuhlattuan – kotiin. Isän nuhde kuului seuraavaan tapaan: ”Poikani sinä olet ollut täällä nämä vuodet – ja tämä kaikki on ollut sinun, sinun käytettävissäsi.”

Hyvällä mielikuvituksella ounastelemme, että poikaparka ei ollut ymmärtänyt olevansa poika, joka on jo osa perintöä. Tyyliin hän oli odottanut perintöä isän kuoleman jälkeen. Totta niinkin. Silloin pojan perintöosa olisi täysin hänen. Mutta olihan hänellä nytkin osa – ainakin ruokaan, asuntoon ja toimeentuloon. Tarpeen tullen vaikka omiin tai perheen yhteisiin juhliin.

Samaan tapaan meillä Jumalan lapsina on nyt – ei vielä -asetelma. Kaikkea emme välttämättä edes ymmärrä; näemme kuvastimen tavoin.

Mahdollisuus läheiseen yhteydenpitoon

Yhteydenpidolla on tyyppikuvansa arkielämässä, hyvissä perhesuhteissa. Jos kaikki on ”ok”, perhesuhteet ovat yleensä läheisemmät kuin suhteet esimerkiksi ystäviin tai kavereihin. Perheen keskellä – ainakin periaatteessa pitäisi pystyä olemaan oma itsensä, aito ja avoin. [tiedän kyllä, arki on monesti toisennäköinen :(…]

Jeesuksen, evankeliumeissa kuvattu elämä, tuo esiin jotain Hänen suhteestaan Isään.

Jeesuksen suhde Isään näyttää olleen välitön – kuulomatkan päässä: ”Isä, minä tiedän, että sinä minua aina kuulet…”

Jeesus näyttää olleen hyvin tietoinen Isänsä tahdosta. Luonnollisena selityksenä se, että Hän käytti aikaa paljonkin Isän kanssa (vrt. öiset rukoukset).

Vanhan testamentin kohta ”sinä herätät minut aamu aamulta kuulemaan opetuslapsen tavoin” kuvaa tuota kuuloyhteyden päässä olemista hieman toista kautta.

Ydinajatus on, että Jumala kuulee meitä ja Hän on antanut meille kyvyn kuulla Häntä.

Miten se Jumala puhuu – Muutamia tapoja

”Miten se Jumala oikein puhuu?” oli erään uskosta vieraantuneen ihmisen kysymys vuosia sitten. Kysymyksen tausta oli aika erikoinen. Silloin karjatilamme lopettamisen aikoihin myin lehmiä ja hiehoja eräälle isännälle. Sain maksun osasta eläimistä, osa meni perintään, kun isäntä oli pelannut tienestit. Eräänä yönä näin unen, jossa kuljin tuon talonväen kanssa sovinnossa tietä eteen päin. Tajusin, että Herra haluaa minun antavan velan anteeksi. Uutinen oli talonväelle – erityisesti heidän sukulaismiehelleen – semmoinen, että he eivät voineet uskoa sitä todeksi: ”Miten se Jumala puhuu? Kyllä me maksamme.” Maksamaan he eivät pystyneet. Isäntäpoloinen tuomittiin satojen tuhansien kavalluksesta vankeuteen. – Mutta tuo Jumalan puhe jäi vaikuttamaan sisikuntaan. [Tarinaan liittyy omituinen käänne kaksi vuotta myöhemmin. Eräs seurakuntaamme tullut evankelista totesi, että Jumala ei jää kenellekään mitään velkaa silloin, kun olemme Hänen asioillaan. Pienen ajan päästä tuosta rohkaisusta, sain pennilleen (markka-aikaa vielä) summan tililleni – veronpalautuksina. Luonnollinen, verotekninen, selitys tavallaan, koska velottava summa vähennettiin tuloistani. Kuitenkin sain.]

Raamatun mukaan Jumala puhuu tavalla tai toisella. Uni voi olla yksi tapa.

Jumalan ykköspuhe

Pietari kirjoittaa, että aikanaan Jumala on puhunut profeettojen kautta ja ”viimeisinä päivinä” Kristuksessa. Meidän on tarpeen muistuttaa itsellemme ”Jumalan ykköspuhe”: Hänen ilmoituksensa Pojassaan ja Sanassaan. Vanha tunnuslause: Ei yli, ohi sen, mikä on kirjoitettu, on ajankohtainen. Tämä on hyvä pitää mielessä, kun alamme tutkia muita Jumalan puheen muotoja.

Sanan äärelle on hyvä hakeutua. – Tähän palaan myöhemmin.

 Tehtäväntanto

Se mitä luemme Raamatusta Jeesuksen teoissa, jatkuu Hänen seurakunnassaan. Yhdessä Jeesuksen tehtävänannossa (Mk 16) käsketään julistamaan evankeliumia ja luvataan merkkien seuraavan julistettua sanaa.

Pala kirkkohistoriaa – Lahjatko lakanneet?

Kristillisessä kentässä(kin) on opetusta, että nämä ”merkit” olisivat liittyneet vain evankeliumin ”läpimurtoon”. Yhtenä todistuksena tästä on nähty kirkkohistoriassa nähtävissä oleva juonne: kirkon vakiintuessa ilmiöt vähenivät.

Olen juuri lukenut – taas yhdeltä näkökannalta – kirkon historiaa, sitä miten jumalanpalvelus muuttui alun spontaanista enemmän kaavoittuneeksi. Yksi selitys ovat ylilyönnit ja harhaopit, joihin kirkon johtajat joutuivat puuttumaan. Myös perustelu silloiselle esivallalle oli tarpeen. Tästä sisäisestä kontrollista yhtenä esimerkkinä oli rukousten kirjoituspakko, jotta rukoiltua voitiin myöhemmin tarkastella. Jonkinlaista sensuuria siis. Villit, raiteiltaan luiskahtaneet profetiat taas saivat suitsemaan armolahjojen käyttöä. Tästä orastavana esimerkkinä Paavalin Korinttin seurakunnalle osoittama ohjaus.

Jehovan todistajat (jotka kristinuskon ytimen, kuten ristin kieltämisen takia ovat hairahtuneet kristinuskon ulkopuolelle) perustelevat armolahjojen loppumista 1. Korinttilaiskirjeen kohdalla profetoimisen lakkaamisesta ja kielilläpuhumisen vajavaisuudesta ja toteavat, että ainoa, mikä pysyy on rakkaus. Ymmärtääkseni Paavali puhuu siitä, että armolahjat kuuluvat tähän aikaan; Taivaan täydellisyydessä niitä ei tarvita. Vastineeni Jehovan todistajille oli: Kertokaapa, missä vaiheessa ajattelette Jumalan toiminnan lahjojensa kautta lakanneen. Aikamäärää he eivät osaa sanoa – lakanneet kuitenkin ovat.

Yksi tapa ”kommunikoida”

Armolahjat enempää kuin seurakunnan palvelutehtävätkään eivät ole lakanneet – onneksi. Armolahjojen toiminta on putkahtanut esille herätysliikkeissä ja Kirkon valtavirrassa. Esimerkiksi Suomessa herännäisyyden, rukoilevaisuuden ja lestadiolaisuuden alkuaikoihin liittyy karismaattisia ilmiöitä. Tällä hetkellä ainakin Hengen uudistus kirkossamme ry pyrkii pitämään teemaa esillä. Moniäänisessä kirkossa periaatteessa vallitsee myönteinen ja rohkaiseva asenne siihen, mikä kirkkoa rakentaa.1

Tämänhetkisessä keskustelussa nimenomaan luterilaista kirkkoa koskevana on tuotu esille epäilys, johtaako armolahjasuuntautuneisuus pois luterilaisesta opista ja katseen pois armonvälineistä (vapaiden suuntien lukijakunnalleni avaan pelkoa hieman: luterilaisen uskon ytimessä on muun muassa ehtoollisen keskeisyys. Sitä on pyritty nostamaan esille muun muassa jumalanpalveluksen uudistamisen yhteydess. Ideana on, että Jumala on läsnä Sanassaan – ja myös ehtoollisessa – kokoontuvan seurakunnan keskellä). Ymmärrän yskän – koska olen nähnyt ihmisten ajautuvat fiilistelyyn ja kadottavan niin harkintakykynsä kuin Sanan pohjalta toteutetun arvioinninkin esimerkiksi profetioinnin edessä ja löytäneet itsensä ongelmista, koska ovat kuunnelleet jotain muuta kuin Paimenen ääntä.

Uskon kuitenkin, että jos toiminnan takana on oikeasti PYHÄ HENKI, Hän – tehtävänsä mukaisesti – kirkastaa ja tuo todeksi Kristusta toimii Hän sitten Sanan – tai vaikkapa rohkaisevan, lohduttavan sanan kautta (profetia), antaen viisautta toimintaan (viisauden sanat) tai jopa parantaessaan ihmisen (terveeksitekeminen).2 Henkilökohtaisesti vuonna -89 lähtiessäni täysillä mukaan ”uskonjuttuun” avain oli nähdä Jumala toimimassa – ihan niin kuin Raamatussa sanotaan! Katsoin silmät pyöreänä kielilläpuhumista ja profetoimista – ja tajusin, että tuohan on täyttä totta!!! [Myöhemmin olen törmännyt valitettavasti huonoon pr:ään tuolla alueella, mutta onneksi tuo ensimmäinen kokemukseni armolahjoista oli raittiin puhutteleva.]

Armolahjat ovat yksi osa Jumalan ”kommunikaatiosta” meidän kanssamme.

Rukous

Kirjoitukseni on edennyt hieman takaperoisessa järjestyksessä; rukous on täällä lopussa. Pahoittelen.

Sanan ohella rukous on toinen tärkeä – ellen ilmaisi perustavanlaatuinen – yhteydenpitokanava.

Nimenomaan rukouksesta Jeesus näyttää saaneen voimansa.

Raamatussa lapsen oikeuksina on mainittu nimenomaan oikeus lähestyä Isää – ei vain pyhänä, etäisenä, pelottava, kunnioitettavana vaan myös – Isänä.

Muistan takavuosina erään pitämäni maallikkopuheen jälkeen erään naisen ottaneen minut puhutteluun – koska olin puhutellut Jumalaa liian tuttavallisesti, Isäksi. Tein täsmälleen niin kuin Jeesus opetti tekemään: ”Isä meidän…”

Näin jälki käteen ajateltuna, kyllä Jeesuskin sai jotkut suuttumaan ”liian läheisillä väleillään” Jumalan kanssa. Kysymys oli: ”Miten hän voi puhua Jumalalle noin? Miten hän voi puhua Jumalasta noin?” – Jeesuksen perustelu oli, että kyllä Hän pystyy puhumaan – koska on Poika, mikä tietenkin suututti kritisoijia entisestään.

Eikä vain niin, että Jeesuksella oli pääsy Isän luo ja  Hän lupasi saman pääsyn myös meille?

Häneen uskovat, Hänen seuraajansa ovat Jeesuksen ystäviä, joille Hän on luvannut muutamia tärkeitä, muistettavia asioita:

  • Rukousten kuuleminen3
  • Se että Jeesus puhuu heille4

Mielessäni on vahvana kuva Heprealaiskirjeestä, jossa kerrotaan, että meillä on Kristuksen tähden pääsy kaikkeinpyhimpään.

”Veljet, meillä on siis täysi oikeus astua sisälle kaikkeinpyhimpään, koska Jeesus on uhrannut verensä ja näin avannut meille uuden, elämään vievän tien, joka kulkee väliverhon — hänen ruumiinsa — kautta. Meillä on suuri ylipappi, jonka haltuun on uskottu Jumalan koko huone. Astukaamme sen tähden Jumalan eteen vilpittömin sydämin ja varmoina uskossamme, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä. Pysykäämme horjumatta tunnustuksessa ja toivossa, sillä hän, joka on antanut meille lupauksensa, on luotettava. Pitäkäämme huolta toinen toisestamme ja kannustakaamme toisiamme rakkauteen ja hyviin tekoihin.”

Hepr. 10:19-24

Kuva on rikas ja monisyinen ja vaatisi siksi perinpohjaista käsittelyä. Tyydyn kuitenkin pintapuolisesti viittaamaan vanhan liiton temppeliin kuvan taustana. Vain papeilla oli pääsy kaikkeinpyhimpään – kerran vuodessa, uhrin kanssa. Meillä on joka päivä – Kristuksen työn takia – pääsy Isän luo, kaikkeinpyhimpään.

Edellinen kirjoitukseni kosketti ”orpouden tunnetta”, joka voi vaivata myös meitä kristittyjä ja myös suhteessa Jumalaan.Tämä orpous saattaa saada meidät tuntemaan itsemme ulkopuolisiksi tai pikemmin ”ei sen arvoisiksi”: emme ymmärrä tai sisäistä, että meillä tosiaan on pääsy Kaikkeinpyhimpään – erästä kuvaa käyttääkseni, jäämme esipihalle.

Meillä on oikeus mennä – ja olla osa ”perhettä”. Mennä saamme aidolla sydämellä ja täysin varmoina (tai pikeimmin kaikkein varmimmin vakuuttuneina) – sitä kreikankieliset sanat αληθινος [altehinos] ja πληροφορια [plerophoria] tarkoittavat.

Asiayhteyteen liittyy myös kehotus olla luja ja horjumaton tunnustuksessa – siinä mihin tunnustaudumme – ja toivossa. Viimemainitussa kohdassa käytetään sanaa ελπις [elpis]. Sanassa ei ole pelkästään sävy ”toivoa parasta” vaan ”edellyttää”. Ts. toivoessamme me edellytämme Jumalan lupausten tapahtuvan!!! Tässä on toiveajattelun ja uskon selkeä ero. Perustana on se, että Hän (Jumala) joka on lupauksen antanut on ehdottoman luotettava.

Tämän lupauksen perusteella meillä on oikeus puhua: rukoilla; meillä on oikeus kuulla.

1Muun muassa http://www.hengenuudistus.fi/kirkonrakentajien_foorumi/karismaattisuus_luterilaisen_teologian_ytimessa/

2Vrt. Joh 16: 13-15 Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen, minkä kuulee, ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva. Hän kirkastaa minut, sillä sen, minkä hän teille ilmoittaa, hän saa minulta. Kaikki, mikä on Isän, on myös minun. Siksi sanoin, että hän saa minulta sen, minkä hän teille ilmoittaa.

3Vrt. Joh 15: 7-8 Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, voitte pyytää mitä ikinä haluatte, ja te saatte sen. Siinä minun Isäni kirkkaus tulee julki, että te tuotatte runsaasti hedelmää ja niin osoitatte olevanne opetuslapsiani.

4Vrt. Joh 15: 14-15Te olette ystäviäni, kun teette sen minkä käsken teidän tehdä. En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut.

Vastaa