Skip to content

188. Monopolista moninkertaistumiseen

100 myy enemmän kuin 1

Olen jokusen verran ollut tekemisissä verkosto/suosittelumarkkinoinnin kanssa matkan varrella. Eräs kysymys, joka on esitetty kerrottaessa tuon markkinointitavan eduista on seuraava: Jos sinulla on oma yritys, mikä silloin on kasvusi ”pullonkaula”? – Yleensä vastaamme tuohon: raha, aika tai valmistettavan tuotteen/palvelukonseptin rajallisuus.

Suosittelu/verkostomarkkinoinnin ideahan on siinä, että kaveri kertoo kaverille, ja koko kaveri/tuttavaverkosto tekee työtä tuotteen/palvelun/konseptin markkinoinnin eteen, ja markkinointikapasiteetti moninkertaistuu: 100 saa myyntiä enemmän aikaan kuin 1.

Monopolista moninkertaistumiseen

90-luvun alussa muistan pitäneeni kädessäni ensimmäisen kerran kirjaa, jossa kerrottiin moninkertaistumisesta seurakunnassa. Käytettiin nimeä opetuslapseuttaminen. Ajatuksen taustalla oli Uuden testamentin riveiltä välittyvä kuva siitä, että Jeesus valitsi 3, 12, 70 jne. viemään sanomaa eteen päin. Ensimmäisiin seurakuntiin näytetään valitun vanhimmat ja diakonit tehtäviin. Paavalin kirjeistä saa myös sen käsityksen, että apostoli, profeetta, evankelista, opettaja, jne. olivat palvelutehtäviä/virkoja seurakunnassa. Pyhän Hengen armolahjoja kehotettiin käyttämään seurakunnan rakennukseksi. Taustalla ajatus Jeesuksen antamasta lähetyskäskystä mennä kaikkeen maailmaan, kertoa evankeliumi niin, että ihmiset uskovat Jeesukseen, kastaa ja opettaa (opetuslapseuttaa). (Evankeliumeissa asia on esitetty hieman eri sanoin, joten edellä yhdistelmä näistä.) Jeesus antoi lupauksen siitä, että Hän tulisi olemaan työssä mukana, lähtijöiden kanssa joka päivä, ja lupasi Pyhän Hengen voimaksi matkalle.

Tosiaankin näyttää siltä, että kristillinen seurakunta kirjaimellisesti moninkertaistui, jopa monistui. On huomattava, että olot olivat varsin toisenmoiset kuin nyt. Sulka, muste ja pergamentti on vallan toisenmoinen kirjoituskalusto kuin aikamme tietokone! Matkustamisen vaiva samoin aivan toisella tasolla.

Yksinkertaista ei ollut soveltaa uutta uusiin oloihin. Saamme Uuden testamentin kirjeistä viitteitä käytännön haasteista, joissa uusissa seurakunnissa oltiin. Esimerkiksi Korinttin seurakunta oli suurelta osin ei-juutalainen, joten heiltä puuttui perustavanlaatuinen tieto esimerkiksi juutalaisesta uskosta Jumalaan tai moraalikäsitys, joka oli Jerusalemin seurakunnalle itsestään selvyys (Vrt. Pietarin helluntaisaarna, Apt. 2) tai Galatian seurakunnan kriisi, kun perustettuun seurakuntaan tuli juutalaistaustaisia opettajia vaatimaan lain noudattamista (vaikka Jerusalemin kokouksessa oli nimenomaan sovittu, että ei-juutalaisilta ei edellytetty esimerkiksi ympärileikkausta).

Mielestäni Paavalin kuva seurakunnasta erilaistuneena ruumiina on erinomainen. Aivan niin kuin ruumiissamme on monta jäsentä, myös seurakunnassa on näin. Me emme ole geenimuuntelun monistettua soijaa, jossa toista ei erota toisesta! Me olemme erilaisia, jokainen. Biologian opintoja muistelevat muistanevat esimerkiksi ihmisen kehon solujen erilaistumisen hedelmöityksen jälkeen. Kahdesta solusta alkaa monimutkainen jakaantuminen, jossa jokainen solu erilaistuu omaan tehtäväänsä. Kuva on mielestäni hyvä myös seurakuntaa ja seurakuntia koskevana. Olemme erilaisia, meillä on erilaisia lahjoja, erilainen tehtävä. Myös seurakuntamme ovat erilaisia, muotoutuvat sen mukaan, keitä niihin kuuluu ja millaisia ihmisiä palvelemme.

Taustalla kulkee kuitenkin ajatus monistumisesta – silloinkin kun se tuottaa hieman erilaisia variaatioita. Usko taustalla on sama. Herra taustalla on sama. Henki taustalla on sama.

Pullonkaulana johtajuus

Itselleni yhdeksi mielikohdista Raamatussa on muodostunut Efesolaiskirjeen kohta, jossa puhutaan siitä, kuinka Jumala on asettanut seurakuntaansa erilaiset armoitukset varustaakseen seurakunnan kaikki jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen. Tavoitteena on myös täysi-ikäisyys, harkinta, etteivät opin tuulet heiluttele.

Miten kaukana olemme tuosta ideaalista, sitä voimme kukin mielessämme pohtia. Toteutuuko seurakunnassamme tai yhteisössämme se, että jokainen jäsen rakentaa Kristuksen ruumista? Jos ei, mitä voimme asian eteen tehdä?

Uskon, että pullonkaulana on nimenomaan se, mihin verkosto/suosittelumarkkinoinnin kannattajat vetoavat:

  • työ on liian harvoilla harteilla
  • ”tuote” on liian harvojen hallussa

Kysymys on nimenomaan jokaisen varustamisesta Kristuksen ruumiin rakentamiseen. Työn ei pitäisi levätä vain kokopäiväisten pappien, pastoreiden, diakoninen, lapsi- ja nuorisotyöntekijöiden harteilla. Yksi pystyy vähempään kuin 100.

Kansankirkoissamme monet työmuodot lepäävät vapaaehtoisten varassa. Toivoisin näkeväni vieläkin laajempaa vastuunjakoa ja siihen varustavaa koulutusta.

Nk. vapaissa suunnissa vapaaehtoisuuden varassa ollaan vieläkin enemmän. Silti myös siellä on kasvun varaa!

Olen vuosien mittaan toistuvasti kysellyt, mistä ihmeestä kiikastaa, että tuo moninkertaistumisen ideaali ei meinaa toteutua.

Tietenkin tulevat vastaan aikamme kiire. Ei ole aikaa. Vai onko tuo sittenkään uskottava selitys? Löydämme aikaa sille, mikä on meille tärkeää ja mielekästä, voimaannuttavaa.

Yhdeksi selitykseksi olen löytänyt sen, että me, jotka pidämme itseämme ”uskon ammattilaisina”, olemme jossain vaiheessa toimineet tai toimimme sellaisessa asemassa, että voisimme delegoida jotain muille, emme tee niin, vaan pidämme tehtävät itsellämme.

Nostatko vai kontrolloitko?

Käsissäni on John C. Maxwellin kirja Developing the Leaders around You. Lyhyesti Maxwell listaa seuraavat asiat:

  • Oletko sinä nostamassa ylös potentiaalisia johtajia?

Ja sitten muutama nyrkkisääntö:

  • (Hyvän) ilmapiirin luominen potentiaalisille johtajille
  • Potentiaalin tunnistaminen
  • Potentiaalisten johtajien hoivaaminen
  • -”- varustaminen
  • -”- kehittäminen
  • Tiimin luominen
  • Valmentaminen
  • … ja heidän arvonsa ymmärtäminen

Toinen teksti käsissäni on Seppo Välimäen erittäin osuva artikkeli johtamistavasta, johon olen törmännyt – yllättäen nimenomaan vapaissa suunnissa, jotka periaatteessa toimivat vapaaehtoisuuden varassa. Tämä taas merkitsee käytännössä sitä, että väärällä tyylillä voidaan sahata omaa oksaa ja estää oma kasvu.

Artikkelissaan Välimäki kysyy muun muassa:

”Yritysmaailmassa johtajat ovat jo kauan joutuneet etsimään uusia ja tehokkaampia johtamistapoja. Hallinnan negatiivisista ominaisuuksista on kauan sitten luovuttu ja nykyaikainen johtaminen perustuu yhä enemmän sisäiselle motivaatiolle ja vapaalle ohjautumiselle, johon liittyy asianmukainen valmennus. Eikö nimenomaan hengellisten johtajien tulisi olla edelläkävijöitä vanhurskaan johtamistavan kehittämisessä?”

Siinäpä kympin kysymys!

 ”– te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: ”Abba! Isä!””

Room 8:15

Tekstissä on eksegeettinen pähkinäinen. Sanaa ´henki` käytetään niin Pyhästä Hengestä (missä merkityksessä sana ei tässä voi olla), mutta myös pahasta hengestä tai jonkin vaikutuksen alla olemisesta. Itse kallistuisin asiayhteyden vuoksi  ajatukseen, että emme ole orjuuden ”alla” (tai siteissä) pelätäksemme (tai ollaksemme kauhuissamme). Sen sijaan me olemme vastaanottaneet lapseuden hengen (kirjaimellisesti: adoptio, täysin lapsen oikeuksin), jossa/jonka kautta/jonka kanssa voimme huutaa suureen ääneen ”Abba, Isä”!

Silloin jos jokin tuottaa elämäämme pelkoa, sidoksisuutta, on kysymys jostain muusta kuin Pyhän Hengen työstä.

Uskallan allekirjoittaa jokaisen seuraavista väärän hallinnan tuntomerkeistä (Välimäki 2000).

Huom joihinkin yksityiskohtiin (merkittu a), b)… olen palannut kirjoituksen loppupuolella:

1) Hallinta syrjäyttää sydämen vanhurskauden ja totuuden tunnon tarjoamalla vanhurskauden tilalle vääryyttä painostuksella, houkutuksilla tai petoksella. Hallinnan tuloksena ihminen menettää vähitellen itsenäisyyttään ja uskoa omiin vapaisiin valinnan mahdollisuuksiin. –a)

Haaste on siinä, että tällaisen hallinnan kohde ei tajua, että on ottamassa vastaan vääryyttä. Peruslähtökohtaisesti usko, Jumalan nimi, jne. on edelleen asia, johon luotetaan. Esimerkiksi mieheni on sanonut, että hän ei ikinä muuten olisi ottanut vastaan sitä ”potaskaa”, ellei se olisi ollut kääritty uskon pakettiin. Sama pätee itseeni.

Hallinnan hajuiseen opetukseen usein vielä liittyy joko piilossa oleva tai ilmeinen ajatus siitä, että ”voideltua ei saa arvostella”. Muistan takavuosina istuneeni tilaisuudessa, jossa kahden puhujan suulla kerrottiin, että ”monet arvostelleet ovat jopa kuolleet.”

Voidellun imago voi saada heittämään oman ajattelun romukoppaan ja ulkoistamaan johdatus tälle ”voidellulle”.

2) Hallinta kylvää sydämiin pelon ja suojautumispyrkimyksen, jotka johtavat vetäytymiseen, pakenemiseen tai passivoitumiseen. Nämä ovat sydämen suojautumiskeinoja tätä vääryyttä vastaan — b)

Kyllä vain. Usein alitajuisena. Erityisesti siinä vaiheessa, kun hallinnasta pyrkii etäämmälle, vetäytyminen, pakeneminen ja passivoituminen on eräänlainen kriisireaktio. Näin teki muun muassa Elia Iisebelin painostuksen vaikutuspiirissä.

3) Hienovaraisesti toteutettuun hallintaan liittyy usein seuraava toimintamalli: Ensiksi opetetaan ylpeyteen vetoamalla, esimerkiksi että kyseinen seurakunta on ainoa oikeaoppinen paikkakunnalla. Sitten siihen vähitellen liitetään vääristettyä opetusta, jolla ihmiset sidotaan niin, etteivät he kykene etsiytymään muualle parempaa ruokaa etsimään. Kun tätä toteutetaan riittävän kauan, niin sielut eivät enää uskalla tai ymmärrä edes maistaa parempaa ruokaa, vaikka olo olisi kuinka paha —

Itse muistan seisoneeni täristen erään silloisesta yhteisöstäni erkaantuneen pariskunnan kynnyksellä. Minulle oli sanottu, että he ovat saatanan vallassa. Nyttemmin kuulemani mukaan minut on liitetty samaan kastiin. Keinot ovat joskus todella karmivia. Muistan poikieni tulleen todella hiljaisina kotipuolesta muutama vuosi sitten. Syy hiljaisuuteen selvisi: Heille oli sanottu ”profetia” : ”Teidän äitinne on täysin pimeydessä. Hän ei tule puhumaan tilaisuuksissa muutamaan viikkoon.” Kykenin kertomaan pojilleni, että profetiassa oli jotain pahasti vialla. Nimittäin seuraavana sunnuntaina puhuin naapurikaupungin vapaaseurakunnassa.

4) Hallinnan tuloksena seurakuntalaiset vähitellen luovuttavat päätöksentekovallan omistakin asioistaan seurakunnan johdolle tai muille hallintaa käyttäville. — c)

Seuraavaa psykologia nimittäisi narsismiksi. Usein taustalla tosiaan on tavalla tai toisella narsisti. Hajota ja hallitse -taktiikka toimii. Narsistille tyypillistä, että tämä syyttää toisia siitä, mikä on oman nutun alla.

5) Hallinnan henkeen liittyy aina hajottava vaikutus. Se turmelee yhteyttä uskovien kesken ja pyrkii tunkeutumaan perheyhteyksien ja jopa aviopuolisojen väliin. Tämän vaikutuksen hämäämiseksi monet hallintaa käyttävät johtajat alkavat syyttää vapauteen pyrkiviä tai jo jossain määrin vapaudessa eläviä ’hajottavasta hengestä’. Tämähän on silkkaa hämäystä ja valhetta, koska johtajat ovat toisissa erottamassa sen hengen, joka on todellisuudessa vahvimmin heissä itsessään!

Vinkki: Jos kuulemasi saarnat tai opetukset muodostuvat jatkuvasti uhkakuvista ja vallalla tuntuu olevan jatkuva sotatila, voi olla aiheen miettiä, onko kyseessä edellämainitun tyyppinen toiminta!

6) Hallinta kuorrutetaan usein mielistelyllä ja hienoilla lupauksilla. Samalla kuitenkin kylvetään pelottelu ja uhkailu, jos toimii toisin kuin annetut ohjeet. Hallinta ylläpitää sisäpiiriä ja suosikkijärjestelmää, jossa kukaan kuitenkaan ei ole turvassa. Keikarointia, makeaa ja imelää käyttäytymistä sietää varoa!

7) Hallinta lievässäkin muodossa rajoittaa vapautta uskoa, ajatella ja toteuttaa uutta. Tällainen vaikutus estää ihmistä astumasta eteenpäin omassa kutsumuksessaan tai johtamistyössään ja johtaa luopumiseen ja alistumiseen. Jos joku alkaa pyrkiä vapauteen lievästäkin hallinnasta, johtamistapa saattaa jyrkentyä äärimmäisen kovaksi äkkiarvaamatta. Tämä ei ole toisaalta yllättävää, sillä silloin vain paljastuu kaikki se, mikä koko ajan on ollut kätkettynä pinnan alla.

8) Hallinnan henki pyrkii leimaamaan, niputtamaan ja rajoittamaan ihmisiä heidän luonnollisten ominaisuuksiensa mukaan kuten ikä, sukupuoli, varallisuus, koulutus, asema jne. Se ei huomioi, erota eikä hyväksy henkilökohtaisia yksilöllisiä kutsumuksia ja voiteluja.

9) Hallinnan henki vääristää suhtautumisen Pyhään Henkeen. Julistajat saattavat luulla, että Pyhä Henki on heidän käskettävissään, tai että heidän pitää ’vapauttaa’ Pyhä Henki toimimaan, ennen kuin Hän pystyisi toimimaan. Palvelutilanteissa saatetaan yrittää pakottaa ihmisten elämään asioita ja tuloksena on vain lisää ongelmia. Usein tällaisiin yhteyksiin liittyy valheellisia profetioita tai vääristynyttä suhtautumista profetointiin (ennustamispyrkimykset, väärä johdatus).

10) Loppujen lopuksi kaikki hallinta johtaa petokseen ja pettymyksiin ja sen seurauksena sydämiin tulee epäusko, kovuus, katkeruus, kapina ja viha. —

Palaan tiettyihin yksityiskohtiin vasta nyt:

a) Koska hallinta vastustaa kuuliaisuutta Jumalalle, sen saastuttamassa ympäristössä ei voi oppia todellista kuuliaisuutta Pyhälle Hengelle.

Periaatteessa puhutaan toki kuuliaisuudesta. Kuuliaisuus kuitenkin suodattuu kyseisen hallinnan kautta. Kuuliaisuus ”Pyhälle Hengelle” on sama kuin kuuliaisuus johtajalle, profeetalle tai yhteisölle. Tottelemattomuudeksi tulkittu on kapinaa. Todellisuus hallinnan täyteisessä yhteisössä, jossa Pyhä (Henki) on valjastettu hallinnan välineeksi on juuri näin outo ja kiero – niin outo ja kiero, että sitä on vaikea hahmottaa!

b)  Nämä ovat sydämen suojautumiskeinoja tätä vääryyttä vastaan ja on selvää, että ne ovat este Pyhän Hengen vastaanottamiselle.

Totta kai suojaudumme pettymyksiä vastaan. Myös pelko on voimakas ase.

Itse tajuttuani, millaisessa sopassa oikein olin elänyt, meni 2-4 vuotta ennen kuin luottamus kuta kuinkin on palautunut siihen, että kaikki ei ole hengellisessä kentässä mätää ja toisaalta, että minun ei tarvitse pelätä ylläni roikkuvaa Damokleen miekkaa. (jos niitä ylleni lausuttuja ”rukouksia” tai profetioita olisi uskominen, tuskin voisin läheisineni kovin hyvin… sen verran kuivuutta, kuolemaa ja onnettomuuksia on kohdallemme ”rukoiltu” ja ”profetoitu”) Myös sen seulominen, mikä on opetuksessa ja Pyhän Hengen työssä on aitoa, mikä väärennöstä, on ottanut aikansa. Siinä sivussa – erityisesti prosessin alkuaikoina – on tullut ammutuksi ”kaikkea liikkuvaa”. Enkä ole ainut. Mieltäni harmistutti ja suretti muutama kuukausi sitten erään kohtalotoverini kommentti: Hän kun piti helluntalaisuutta lopunajan viimeisenä eksytyksenä. Voi kurjuuksien kurjuus! Herra armahtakoon, että emme prosesseissammekaan haukkuisi väärää puuta!!!

c) Seurauksena on joukko huonosti voivia ja sielullisesti riippuvaisia ihmisiä, joita hyväksikäytetään.

Hallintavallan antaminen toiselle altistaa hyväksikäytölle. Tällaista hallintavaltaa käyttävälle kiusaus voi olla liian suuri. Esimerkiksi profetiasta voi tulla ohjailun välikappale.

Välimäki päättää listan ”vähemmän muodikkain” sanoin, tosin täyttä totta puhuen:

d) Tästä sitten tulee otollinen kasvualusta kaikille himoille ja houkutuksille.

Itse nimittäisin näitä himoja ja houkutuksia ”toiseksi ääripääksi”. Toisaalta kysymys on luonnollisesta reaktiosta: On tarve mennä mahdollisimman etäs siitä, missä on ollut. Toisaalta viha, katkeruus ja hengellisyyteen liittyvvä epäluulo voivat eristää kaikesta uskovien yhteydestä. Yksin asioiden kanssa pyöriessä helpommin vajoaa alakuloon ja velloo vihassaan. Silloin on myös alttiimpi vihollisenkin ansoille.

Kohti loppulukua

1) Pitkä vuodatus siitä, missä voi mennä pieleen on tarkoitettu herättämään nimenomaan johtavassa asemassa olevia ajattelemaan, että asiat voi tehdä toisin – Jeesuksen mieleisellä tavalla. Hän ei pakottanut, vaatinut, manipuloinut.

Kysymys on loppupelissä myös omasta hyvästämme. Vääristynyt hallinta ja kontrollointi sahaa omaa oksaa, kuristaa pois elinvoiman.

2) Toinen tärkeä asia on tunnistaa manipulointi ja väärä hallinta. Ketään meistä ei ole tarkoitettu olemaan osa tai tukemaan tuollaista metodiikka. Meidät on kutsuttu Jumalan lapseuteen. Lainaamaani Roomalaiskirjeen kohtaa edeltää ajatus siitä, että Pyhä Henki kuljettaa Jumalan lapsia. Meidän tulee elää ennen muuta Herraamme kuunnellen.

3) Kolmas tärkeä asia on irtaantua väärän hallinnan aiheuttamista reaktioista. Väärä hallinta jatkaa tuhoaan elämässämme pitkään siitä irtaantumisen jälkeen, ellemme vapaudu sen aiheuttamista reaktioista.

Viha, pelko ja kontrollointi nakertavat omaa elämäämme, ellemme tajua päästää niistä irti.

Herramme ei ole kutsunut meitä mihinkään näistä, vaan rakkauteen. Rakkaudessa ei ole pelkoa, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, kirjoitti Johannes. Täydellinen rakkaus ja anteeksiantamus peittää syntien paljouden, niin omamme kuin toistenkin. Olemme vapaat vihasta, katkeruudesta ja kostonhalusta. Olemme vapaat myös tarpeesta kontrolloida toisten (joko meitä loukanneiden ihmisten elämää tai väärällä tavalla kontrolloida ympäristöä, jossa elämme).

Olemme vapaat elämään – Herramme ja Hänen Henkensä johdatuksessa.

Emme voi kontrolloida Jumalan työtä.

”Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt.”

Joh 3: 8

Teksti: Pauliina Kuikka

Kuva: Arto Lehikoinen

Teksti: Pauliina Kuikka

Lähteet: Herätys tuo Hengen vapauden, Seppo Välimäki

http://www.tulta.net/NRK/NRK074.htm

Developing The Leaders Aroun You

John C Maxwell, USA: 1995

2 Comments »

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: