184. Jumalan on valta

Ehkäpä jotkin lukijani ovat huomaavinaan jotain uutta säveltä kirjoituksissani. Lienette oikeassa ;).

Tosi on, että olen ollut melkoisessa prosessissa viimeiset viisi vuotta. Elämäni on kääntynyt ympäri moneen kertaan.

Koska usko on ollut tärkeä osa elämääni suurimman osan elämästäni, murros nimenomaan tällä alueella on ollut melkoisen radikaali koettava.

Jeesuksen sanat Pietarille ovat olleet totisinta totta:

“ Simon, Simon, katso, saatana on tavoitellut teitä valtaansa, seuloakseen teitä niinkuin nisuja; mutta minä olen rukoillut sinun puolestasi, ettei sinun uskosi raukeaisi tyhjään. Ja kun sinä kerran palajat, niin vahvista veljiäsi.”

Luuk 22:31,32

En ole asioista enää katkera; palaan niihin vain ja ainoastaan sen takia, että saisin herätettyä meidät uskovat uudelleen ajattelemaan asioita: sitä mitä teemme ja kuinka toimimme. Toivoisin, että jokainen meistä pystyisi valitsemaan tien ja puolensa oikein. Kysymys on paitsi itsestämme, myös Jumalan valtakunnasta ja Kristuksen ruumiista, seurakunnasta/kirkosta ja niiden hyvinvoinnista ja eteenpäinmenosta. Meille jokaiselle on annettu valinnan mahdollisuus: Valita hyvä tai paha, siunaus tai kirous, yhteistyö joko Jumalan tai pahan/sielunvihollisen kanssa. Jeesuksen viesti oli hyvin tiukka: emme voi palvella kahta herraa; kysymys on joko-tai -asetelmasta.

Usein vedämme tämän akselin sallittujen asioiden ja syntilistan välille. Määrittelemme väärinteot akselilla: onko väärin juoda alkoholia tai polttaa tupakkaa, onko väärin katsoa tv:tä vai ei… voimme asettaa tälle akselille myös “liukusäätimen” ja kysyä: missä alkoholinkäytössä kulkee synnin raja tai millaisia ohjelmia voimme katsoa. Kyllä Raamatusta halutessaan löytää syntilistankin. Kuitenkin näyttää siltä, että Jeesus ei varsinaisesti pyrkinyt tekemään minkäänmoista syntilistaa, vaan kiinnitti huomion siihen, mikä rakentaa ihmistä ja mikä tuhoaa häntä.

Oikeine pykälinemmekin voimme olla pahan palveluksessa! Esimerkkeinä Jeesuksen opetuksesta hänen viittauksensa siihen, että jotkut maksoivat kymmenykset mintuista ja tilleistä, mutta ylenkatsoivat oikeuden ja vanhurskauden toteuttamisen – tai että oikeassa uhraamisessaan ihmiset olivat tehneet Herran huoneesta ryövärien luolan. Jumalan valtakunta ja Hänen tahtonsa on johdonmukainen läpikotaisin! Emme voi erottaa elämän osa-aluetta toisesta. Olen kristitty/uskova niin kirkossa kuin kotona, matkalla työpaikalle ja työpaikalla. Olen sama puhuessani ihmisille saarnastuolista tai johtaessani rukouspiiriä kuin silloin, kun kukaan ei näe.

Uskaltaisin väittää, että niin omaan kuin useiden muidenkin tuntemieni ihmisten nk. uskonkriisiin on ollut syynä se, että he ovat nähneet tämän julkisen-siviili -akselin toimimattomuuden. “Voi miten minä rakastan tuota vaimoani” on muuttunut väkivaltaiseksi kohtaamiseksi kotona – tai korkea moraalisaarna vieraaseen mieheen tai naiseen kulisseissa. Niin, eihän meidän pitäisi ihmistä seurata, vaan Kristusta. Aivan, ihminen on vajavainen ja puutteellinen… Kyllä, kaikki hairahtuvat jossain… SILTI meillä on vastuumme – toisistamme, myös nk. ulkopuolisista. Miten ihmeessä selitämme Jumalan muuttavan voiman, jos itse olemme jonkinlaisia pikkupaholaisia siviilissä?

Olen kirjoittanut väärästä markkinoinnista. Jumalaa ei yhtään kirkasta hengelliset kalajuttumme, se että liioittelemme nk. ihmeitä. Jumala tekee aitoja ihmeitä. Ne kestävät päivänvalon ja tarkastelun. Ne kirkastavat niiden Tekijää.

Jaakob kirjoittaa, että kielellä on vallassa elämä ja kuolema. Kyllä vain: Kielellä voimme “kuolettaa” ihmisiä. Kielellä voimme tuomita ihmisen. Kielellä voimme latistaa ihmisen. Kielellä voimme laittaa liikkeelle tahallisen tai tahattoman juorun.

Tuomitsemisella en tarkoita sitä, etteikö totuutta saisi sanoa. Päinvastoin, Jeesus on myös Totuus ja Hänen Sanansa on totuus. Meillä on oikeus – jopa velvollisuus puhua tätä totuutta. Tuomitsemisella tarkoitan sitä, että naulaamme toisen ihmisen sanoillamme “harhaoppiseksi” tai “saatanan kätyriksi”esimerkiksi sen vuoksi, että hän on kanssamme eri mieltä  – tai sen takia, että hän on yrittänyt kertoa, että kävelemme väärään suuntaan! On kaksi eri asiaa olla eri mieltä meidän kanssamme kuin Jumalan (ja Hänen Sanansa) kanssa. Meidän loukkaantumisemme ei oikeuta meitä “demonisoimaan” tai nimittelemään ketään “saatanan kätyriksi” tai “harhaoppiseksi”. Tällä alueella olen nähnyt melkoisen törkeää vallan käyttöä nimenomaan nk. hengellisissä piireissä. Ihmisiä on leimattu milloin milläkin perusteella kartettaviksi – usein takana on loukkaantuminen, ja nk. opista tulee vain välikappale tälle loukatulle oikeuden saamiseen. Aina ei edes pysytä totuudessa, vaan asiaan lisätään hieman “omia juttuja”… jotain, mikä saa jutun kuulijan ottamaan vielä enemmän etäisyyttä siihen, josta juttua kerrotaan. Useinkaan asianomaiselta ei edes älytä kysyä, mitä oikeasti tapahtui. Vastottain kuulin jutun tutusta pastorista. Tämä pastori oli kuulemma polttanut korttinsa – alkoholin takia. Ei harmainta hajua, mistä juttu on peräisin. Tosi se ei ainakaan ole! Kiertoteitä minulta kysyttiin asiaa – ja olin aivan ymmällä… Pastorilla ei nähdäkseni ole taipumusta ajella humalassa autoa :D.

Kolmas asia, johon olen kiinnittänyt huomion – koskee lähinnä tiettyä karismaattista opetusta ja siihen opetukseen tukeutuvaa joukkoa: eri mieltä olevien puolesta rukoileminen – tai pikemminkin tyyli, jolla rukoillaan. Tämän opetuksen mukaan on oikeus rukoilla näitä eri mieltä olevia vastaan! Rukoillaan Jumalaa pysäyttämään heidät, jne. Edelleen – on kaksi eri asiaa, onko henkilö minun kanssani eri mieltä vai Jumalan kanssa! Jos hän on pelkästään minun kanssani (tai minun oppini kanssa) eri mieltä, minulla ei ole oikeutta rukoilla häntä vastaan. Jumala ei lähde asianajajakseni henkilökohtaisessa riita-asiassa. Tämä “sodankäyntiopetus” saa aikaan sekaannusta näissä piireissä, missä siihen nojaudutaan. Kulutetaan tyhmällä tavalla energiaa sotimalla toista ihmistä, usein vielä toista kristittyä vastaan! Voidaan jopa rukoilla “jumalaa” pysäyttämään jokin tietty pastori, evankelista tai seurakunta! Laitoin jo “jumalan” lainausmerkkeihin sen takia, että kysyn: Onko tuollainen rukous Jumalan tahdon mukainen? Vielä kerran: on aivan eri asia, onko kyseinen henkilö minun kanssani eri mieltä vai sotiiko hän Jumalaa vastaan! Jos kysymys on minun intresseistäni, olisi viisasta rukoilla Jumalan tahtoa tapahtumaan – eikä omaani!!! Vieläkin vähemmän meillä on oikeutta “kirota” ketään tai mitään, mikä on meitä vastaan!!!

 —

Niin, näkemäni, kuulemani ja kokemani johtivat minut melkoiseen seulontaan. Jossain vaiheessa olin sekä vihainen että peloissani. Nk. hengellisessä kentässä näkemäni oli kaikkea muuta kuin kaunista ja sivistynyttä! Ihmisiä hallittiin pelolla – ja pelottavin keinoin. Seulonta koski myös oppia: Ymmärsin, että Jumala toimii; kysymys oli: Millä tavoin? Mikä on raitista ja tervettä? Mikä on oikeaa?

Seulonta on tarpeen, jotta jyvät erottuvat akanoista ja rikkakasvin siemenistä. Vaara on siinä, että menee jyvät saman tien. Sanotaanko, että omalla kohdallani tämä vaara on ollut jossakin kohtaa hyvin ilmeinen.

Näyttää kuitenkin, että seulan pohjalle on jäänyt muutama potra jyvä. Jotkut on pitänyt poimia maasta seulaan uudelleen. Yksi tärkeimmmistä maasta poimituista jyvistä on rohkea uskon luottamus.

Yrittäessäni hahmottaa asioita itselleni uudelleen olin hyvin kriittinen. Luin paljon materiaalia, jossa kirjoitettiin hengellisen kentän väärinkäytöksistä. Löytyi pohjaton suo… Ilmiöitä, materiaaleja, nimiä, evankelistoja, pastoreita, jotka ovat koheltaneet vaikka mitä. Pyhästä on tullut pahan välikappale pahaan. Luettu ja kuultu oli hyvin surullista. Erityisesti kiinnitin huomion nk. menestyksen julistuksen ja karismaattisuuden liepeillä olevaan narsistiseen – itsekeskeiseen ja omaa hyvää katsovaan – tapaan hyödyntää hengellisen kentän mahdollisuus. Hyväuskoiset uskovat saadaan oivallisesti yhteistyöhön, joka hyödyntää jonkun tai joidenkin dynastiaa. Luvattu hyöty hyväuskoiselle uskovalle voi olla keventynyt tilipussi tai ahdistunut olo. Nimenomaan tällä uskon alueella olen joutunut etsimään tietäni uudelleen. Ehkä vähittäin tie on alkanut hahmottua – jopa sillä tavoin, että uskon, että  Jumala haluaa virittää niin uskon kuin lahjansakin palaviksi niissä, joiden elämässä ne ovat syystä tai toisesta hiipuneet. Näkemämme omituisuudet eivät tee tyhjäksi Jumalan työtä, eivät Hänen Sanaansa tai suunnitelmaansa!!! Tämän seulonnan jälkeen olen palaamassa takaisin tiettyihin, minulle aiemmin tärkeisiin teemoihin – tosin (näin uskoisin) vähän syvemmältä asioita katsellen kuin vaikkapa 20 vuotta sitten. Tietyt asiat ovat kestänee testin  – ja ovat valmiit esille tuotaviksi.

 “Jumalan on valta” (Psalmi 62:12)

Palaan mielikohtaani Raamatussa: Efesolaiskirjeen 1. lukuun. Siellä Paavali ylistää vahvasti Jumalaa Hänen pelastussuunnitelmastaan ja rukoilee, että Pyhä Henki avaisi uskovien silmät näkemään tämän pelastussuunnitelman valtavuuden juuri heidän elämässään.

Olen aiemmin(kin) viitannut siihen, kuinka itselläni on ollut joskus taipumus “ulkoistaa” asioita muille tyyliin “nämä asiat kuuluvat muille – pyhemmille, voidelluimmille, jne.” Olen ikään kuin ohittanut jotkin raamatunjakeet, erotellut toiset minulle kuuluviksi, toiset minulle kuulumattomiksi… Paavalin kirjoituksista välittyy vahva viesti siitä, että Jumala on siunannut ei vain joita kuita, vaan meitä – Kristukseen uskovia – kaikella Hengen siunauksella (Ef 1:3), taivaallisilla aarteilla Kristuksessa (Ef 1:3). Paavali puhuu koko ajan – ei vain joistain muista, erityisistä, vaan meistä, jokaisesta Kristukseen uskovasta! “Jo ennen maailman luomista Hän on valinnut meidät Kristuksessa olemaan edessään pyhiä ja nuhteettomia Kristuksesta osallisina. (Ef 1:4)

Jotkut ovat vetäneet edellisistä sanoista kohtalonomaisen opin, jonka mukaan jotkut on määrätty pelastukseen, jotkut ei – tai toiset opin, jonka mukaan usko on jonkinlainen automaatio, jossa asiat vain tapahtuvat meistä huolimatta. Kumpikaan opeista ei mielestäni saa tukea jakeiden kokonaisuudesta: vaikka – Paavalin sanoin – Jumala “saattaa kaiken tapahtumaan tahtonsa ja päätöksensä mukaisesti” (Ef 1:11), myös meillä on osuutemme – ja vastuumme  – asiassa: “Siksi meidän, jotka olemme jo ennalta saaneet panna toivomme Kristukseen,  tulee elää Jumalan kirkkauden ylistykseksi.” (Ef 1:12) Myöhemmin kirjeessään Efeson kristityille Paavali kirjoittaa:

“Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut.” (Ef 2:10)

Amplfied Bible avaa jaetta seuraavasti: “For we are God’s [own] handiwork (His workmanship), [recreated in Christ Jesus, [born anew] that we may do those good works which God predestined (planned beforehand) for us [taking paths which He prepared ahead of time], that we should walk in them [living the good life which He prearranged and made ready for us to live].” viitaten siihen, että olemme Jumalan “käsityö”, jonka Hän on “uudelleenluonut” t. “uudestisynnyttänyt” Kristuksessa, jotta me tekisimme niitä hyviä töitä, jotka Jumala on edeltä suunnitellut/valmistanut meitä varten [jotta me “ottaisimme omaksemme” ne polut, jotka Hän on valmistanut aikojen alussa.], jotta me niissä kulkisimme [eläen hyvää elämää, jonka Hän on suunnitellut ennalta ja tehnyt meille valmiiksi, jotta eläisimme siinä.]

Toisaalta kysymys on Jumalan ennaltavalmistetusta työstä, jonka saamme omistaa Kristuksessa; toisaalta kysymys on siitä, että uskossa – ja kuuliaisuudessakin – omistamme tämän työn omaksemme ja omalle kohdallemme.

 —

Tuo lyhyt lukemani jakeen katkelma korostaa: Jumalan on valta! Minun elämässäni, sinun elämässäsi. Paavalin sanat rohkaisevat: Jumala saattaa kaiken tapahtumaan tahtonsa ja päätöksensä mukaisesti. (Ef 1:11b) Jumalan on valta! – Mitä tämä merkitsee sinun elämässäsi tänään? Entä minun? Isä meidän -rukouksessa rukoilemme: “Tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi niin maan päällä kuin taivaissa — Sillä sinun on valtakunta, voima ja kunnia iankaikkisesti.”

Vähitellen olen alkanut oppia nojautumaan Isään, Jumalaan. Turvallisesti. Luottavaisesti.

”Kristuksen omina ja häneen uskoen voimme rohkeasti ja luottavaisina lähestyä Jumalaa.” Ef.3:12

“– meillä on siis täysi oikeus astua sisälle kaikkeinpyhimpään, koska Jeesus on uhrannut verensä” (Hepr 10:19)

Kristuksen sovitustyö meidän edestämme tulee vastaan kerta kerran jälkeen rohkaisten sinua ja minua.

 “– meidät on pyhitetty ainutkertaisella uhrilla, kun Jeesus Kristus uhrasi oman ruumiinsa.” (Hepr. 10:10)

On jotenkin todella uskomatonta, että kaikki tämä on jo tehty! Kaikki on valmiina. Odottamassa, että sinä ja minä astumme sisään! Muistamme kertomuksen tuhlaajapojasta, joka palasi kaiken tuhlanneena kotiin – mukanaan pyyntö saada olla palkkalainen. (Luuk 15. 21) Isälle kaiken tuhlannut poika oli poika edelleen, ja pojan paluu oli suuren juhlan arvoinen. Isä kutsuu sinua ja minua pojikseen ja tyttärikseen – harharetkistämme huolimatta –  ja kutsuu kotiin, Hänen luokseen. “Isä, en ole sen arvoinen…” saa vastauksen: “Kyllä sinä olet. Kristuksen tähden olet!”

On sanottu, että Jumalan valtakunta toisaalta odottaa toteutumistaan, toisaalta on “jo nyt”. Matteuksen evankeliumin 25. luvussa Jeesus sanoo oikealla puolellaan oleville: “TULKAA, MINUN ISÄNI SIUNATUT, JA OMISTAKAA SE VALTAKUNTA, JOKA ON OLLUT TEILLE VALMISTETTUNA maailman perustamisesta asti.” Matteuksen evankeliumin kohdasta ymmärrämme, että Jeesus puhuu siinä “viimeisellä tuomiolla” ihmisille. Toisaalta Jumalan valtakunta on jo läsnä Jeesuksessa – niin kuin Paavali tuossa kirjeensä alussa kirjoitti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s