Avartumista

Olen tässä vääntänyt esseetä jumalanpalveluksesta ja siitä seuraavasta palvelusta, diakoniasta. Olen vaikuttunut – ja innostunut – aineiston äärellä. 😀 Teologian opiskelu ei ole välttämättä ollenkaan niin kuivaa ja kuolettavaa puuhaa kuin voi luulla. 😉

Tässä saumassa osallistuin niin työntekijänä kuin myös kuunnellen ja osallistuen  Suomen Lähetysseuran ja paikallisen seurakunnan yhdessä järjestämille Lähetysjuhlille. Teemana oli Pää pyörällä Jumalan hyvyydestä.

Erikoinen ympyräkaupunki laittaa äkkinäisen pään pyörälle ympyräkatuineen – ja varmasti juhlien eteen töitä puurtaneet ovat olleet pää pyörällä kiireestä – jopa väsymyksestä.

Päällimmäisenä itselläni on kuitenkin nimenomaan tuo ajatus: Pää pyörällä Jumalan hyvyydestä.

Eikä tuo hyvyyden julistus ollut suinkaan ympäripyöreää, vaan hyvinkin kohtikäyvää ja haastavaa. Aivan niin kuin itse asiassa tuohon esseeseen tarvitsemani kirjamateriaalikin.

Kaiken tuon äärellä tuntuu, että Jumala kaiken tämän kautta on avartamassa minussa jotakin. Jumalan tekojen äärellä voin yhtyä Jesajan sanoihin: ”Silloin sinä saat sen nähdä, ja sinä loistat ilosta, sinun sydämesi sykkii ja avartuu” (Jes 60: 5a, KR 32) Niin, Jumala on paljon suurempi kuin ymmärrän.

”– Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra.

Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä, niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne yläpuolella ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella.”

Jumala tekee työtään

Tässä elämässä on välillä kuolleen/pysähtyneen oloisiakin hetkiä, hetkiä, joissa tuntuu, että mitään – kerrassaan mitään – ei tapahdu. Ulkoisessa pysähtyneisyydessä voi tapahtua valtavia asioita. Jumala tekee työtään hiljaisuudessa, salassa, pinnan alla. Kun aika on, uusi puhkeaa taimelle. Useimmiten niin, että kasvua on odotettu, hoivattu, kasteltu ja sen puolesta paljon rukoiltu. Vertaapa vaikka mitä tahansa siementä. Hetkeen ei tapahdu kerrassaan mitään. Tiedät kylväneesi. Tiedät, että siemenen on saatava tarpeellinen määrä valoa, lämpöä ja kosteutta. Tiedät, että siemenistä tietty prosentti itää. Tiedät odottaa kasvua.

Samaan tapaan on Jumalan Sanan, Jumalan ja Hänen Henkensä työn laita:

”Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta eivätkä sinne palaa vaan kastelevat maan, joka hedelmöityy ja versoo ja antaa kylväjälle siemenen ja nälkäiselle leivän, niin käy myös sanan, joka minun suustani lähtee: se ei tyhjänä palaa vaan täyttää tehtävän, jonka minä sille annan, ja saa menestymään kaiken, mitä varten sen lähetän.” Image

Aikanaan Jumalan Sana ja Hänen nimessään tehty työ kantaa hedelmää. Ohessa on eräs todistus tästä työstä – lähettien siunaaminen työkentille. Kuvaa katsellessani seuraava sana tuli mieleeni:

”Iloiten te saatte lähteä matkaan, ja onnellisesti te pääsette perille. Vuoret ja kukkulat riemuitsevat teidän edessänne, ja kaikki metsän puut taputtavat käsiään. Orjantappuran paikalle nousee sypressi ja piikkipensaan paikalle myrtti. Tämä tapahtuu Herran nimen kunniaksi ja on ikuinen merkki, joka ei koskaan katoa.”

Jesaja 55: 8-13 

Pureksittavaa

Jäi Lähetysjuhlilta pureksittavaakin: haaste sisälähetyksen tärkeydestä. Myös me suomalaiset tarvitsemme tulla Jumalan kohtaamiksi. Juhlien viimeisen päivän erään puhujan sanoin: (meidän tarvitsee) rakastua uudelleen Jeesukseen. Ilman tätä tuoreutta lähetystyökin ”hyytyy”, ilman intoa ja rakkautta Jeesuksen puoleen ja Hänen vaikuttamaansa rakkautta muihin, ei ole lähetettäviä eikä lähettäviä.

Nuorekkaassa lauantai-illassa Idän Ihmeet lauloivat räväkästi: ”Täyttäkää kirkot!” –  Sunnuntaina tosiaan kävi niin, että yksi kirkoista oli niin tupaten täynnä, että jumalanpalvelusta kuunneltiin kirkon rapuilla ja sakastissa!

Sopiiko liike ja tanssi seurakunnan tilaisuuksiin – ja etenkään kirkkoon – Siitä on taitettu peistä välillä kovastikin. Esimerkiksi Turussa järjestetyssä Praise & Dance -messu sai jotkut maalaamaan skenaarioita, että kohta huumeetkin tulevat kirkkoon, kun ”paholaiselle annetaan noin valtaa”. Valitettavasti ”Turkkuseen” oli niin kovasti matkaa ja päällekkäisyyksiäkin sattui, että en ollut tuota messua katsomassa enkä voi ottaa silminnäkijänä asiaan kantaa. Namibiassa kiellettiin taannoin rummut sen takia, että niitä käytettiin epäjumalanpalvelukseen. Nyt osallistuin Afrikkalaiseen gospelmessuun, jossa melkein kaikki mahdollinen paitsi saarna ja uskontunnustus laulettiin. Oli ilo nähdä meidän normaalisti hieman kankeiden suomalaisten kiittävän railakkaalla laululla – ja jopa liikkeellä – Jumalaa!

 – Ennen kuin lähdemme tuomitsemaan moisen, kannattaisi miettiä sitä, kumpi oli ensin Jumalan antama elämä kaikissa väreissään vai synti? Raamatussa on raikkaita kehotuksia ylistämään Jumalaa eri tavoin.

Hiljainen palvonta on paikallaan… mutta niin näyttää olevan ylistyksen pauhukin:

”Halleluja! Ylistäkää Jumalaa hänen pyhäkössään, ylistäkää häntä taivaan mahtavissa holveissa! Ylistäkää häntä, hänen väkeviä tekojaan, ylistäkää häntä, hän on suuri! Ylistäkää häntä raikuvin torvin, ylistäkää häntä harppua ja lyyraa soittaen! Ylistäkää häntä tanssien ja rumpua lyöden, ylistäkää häntä luuttua ja huilua soittaen! Ylistäkää häntä symbaalien helinällä, ylistäkää häntä riemukkain symbaalein! Kaikki te, joissa on elämän henkäys, ylistäkää Herraa! Halleluja!”

Psalmi 150

Eilen meille tuli kaksi Jehovan todistajaa. Jäin juttelemaan heidän kanssaan. He suhtautuvat hyvin varauksellisesti Jumalan toimintaan ajassamme esimerkiksi armolahjojen muodossa. Heidän mielestään armolahjat ovat lakanneet toimimasta ja jäljellä on suurin – rakkaus. Kysyin heiltä, missä vaiheessa he katsovat Jumalan toiminnan lakanneen. ”Emme tiedä tarkkaa aikaa”, toinen heistä vastasi. Hmm… Loogisesti ajatellen: Jos emme tiedä tarkkaa aikaa, miten voimme tietää niiden lakanneen? Haastoin heitä ystävällismielisesti pohtimaan, miksi he ovat ottaneet käyttöönsä vain yhden Raamattuun kirjatuista lähetyskäskyistä ja vetoavat vaan osaan Paavalin kirjeistä. – Samantyyppiseen epäloogisuuteen joudumme, jos kiellämme monipuolisen Jumalan  ylistämisen. En löydä Raamatusta kohtaa, jossa sanotaan Jumalan ylistämisen lakanneen. Päinvastoin: Ylistys näyttää jatkuvan Taivaassa!

Paavalin sanoin:

 ”Antakaa Kristuksen sanan asua runsaana keskuudessanne. Opettakaa ja neuvokaa toisianne kaikella viisaudella ja laulakaa kiitollisin mielin Jumalalle psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja.”

 Paavali kehottaa siihen, että seurakunnan keskellä olisi Kristuksen Sana runsaana (πλουσιως [plousioos], tarkoittaa myös yltäkylläistä tai yltäkylläisen runsasta] asuva Kristuksen Sana. Kehotus on myös  opettamiseen ja neuvomiseen (myös varoittamiseen). Viimemainittuun Paavali liittää ja-sanalla kehotuksen laulaa kiitollisin mielin Jumalalle. Kysymys näyttää olevan psalmeista ja niiden tyylisistä lauluista, ylistyshymneistä ja hengellisistä lauluista (sanan voisi periaatteessa kääntää myös Hengen synnyttämiksi lauluiksi).

Jeesus on sama

Lopuksi takaisin teologian esseeseeni. Aihepiiri on haastanut, pohdituttanut ja innostanut. Lähetysjuhlat tulivat hyvään saumaan – antamaan asioille kasvot ja nimet. Se mitä olin kirjojen sivuilta hahmottanut siitä, että Kristus tulee konkreettiseksi tässä ja nyt, meidän keskellämme. Malawin luterilaisen kirkon piispa totesi moneen, moneen otteeseen: ”Jeesus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti.” Hän ilmestyy meille, meidän ajassamme ja kulttuurissamme. Tämä piispa totesi Mlawin kasvavan luterilaisen kirkon salaisuudeksi sen, että kirkko on siellä, missä ovat ihmiset, heidän iloissaan ja suruissaan. Hän totesi, että kirkko on siellä(kin), minne muut eivät mene: syrjäisimmissä kylissä. Tämä kirkko ei vaikene eikä käännä päätä pois päin kiusallisen tai vaikean tilanteen tullen. Kirkko on todella 30 vuodessa kasvanut kourallisesta ihmisiä yli 100 000 aktiivisen jäsenen kirkoksi. Kysymys näyttää olevan siitä, että Kristus tulee todelliseksi meille – että päämme menee sopivasti pyörälle Hänen hyvyydestään.

Niinpä niin, se että kourallinen ihmisiä mukanaan Kristus on saanut aikaan Malawissa muistuttaa kovasti sitä, mitä kourallinen ihmisiä sai aikaan ”alkaen Jerusalemista” toteutettuaan Jeesuksen antamaa kutsua ja käskyä mennä kaikkeen maailmaan, kastaa ja opettaa pitämään, mitä Kristus on käskenyt heidän pitää… samalla kun Kristuksen todellisuus oli heidän keskellään.

Afrikkalaistainen pastori selitti hyvin perjantain gospelmessun saarnassa lähetyskäskyn kohtaa. Käskyssä ei ole kysymys niinkään siitä, että me ikään kuin ”erikseen/nimenomaista tarkoitusta varten” menemme evankelioimaan/tekemään lähetystyötä, vaan että me mennessämme teemme tuon käskyn mukaan. Kysymys on Kristuksesta arkisessa elämässämme. Haaste on: Teemmekö me opetuslapsia Kristukselle omassa elämässämme? Niin, ja ensin kysymys itselleni: Olenko minä Hänen opetuslapsensa? Nimittäin en taida toista kyetä johdattaa yhtään sen pidemmälle kuin olen itse päässyt.

Niin kovasti odotan tällaista positiivista kehää kirkkoihimme ja seurakuntiimme:

Sitä, että Kristus saa tuoreella tavalla kohdata ja koskettaa,

Sitä, että Hän saa uudistaa meidän ja myös kutsumme,

Sitä, että saamme Häneltä varustuksen – ja

Voiman matkaan,

Sitä, että Hän saa tehdä työtään meissä, meidän kauttamme ja meidän ympärillämme,

Sitä, että innostumme ja innostamme,

Sitä, että täytämme kirkot ja rukoushuoneet,

itsellämme, lahjoillamme, palvelullamme ja ylistyksellämme,

Sitä, että ihmiset näkevät, että meidän keskellämme on elävä Kristus.

Lähdemme itse virvoittuneina ja rakentuneina yhteisestä uskostamme

ja pystymme Hänen voimassaan virvoittamaan muita.

Loppuepisodi

Episodi kuultuna täpötäyden kirkon portailla kuunnellessani 100-vuotiaan Päivö Parviaisen saarnaa. Eräs ohikulkija kysyi siinä mielipidettäni saarnasta. Ennen kuin ehdin mitään vastaamaan, tämä ohikulkija takertui Parviaisen käyttämään sanamuotoon… ja pohti, mitä Parviainen mahtoi moisella tarkoittaa… Kokonaisuuden kannalta sanamuoto oli toisarvoinen ja todennäköisesti sen tulos, että emme olleet aivan täysin kumpikaan jyvällä puheen kaikista yksityiskohdista, kun emme olleet kaikkia sanoja kuulleet. – Pohdinta oli sinällään opettavainen, että ennen kuin alamme arvostelemaan kenenkään opetusta tai vaikkapa toista seurakuntaa/kirkkoa, meidän tulisi kuulla koko kokonaisuus: Mitä hän/he oikeasti opettavat. Jos kuulemme sanoja sieltä ja toisia täältä – ehkä vielä toisen tai kolmannen käden tietoa – saatamme tulla tuominneeksi huterin perustein. Ja kun alamme huiskimaan tuota ihmistä/yhteisöä tuon huteran tuomiomme pohjalta, olemme vaarassa menettää tähtäyspisteemme.

Oivallinen esimerkki Venezuelasta. Eräs Venzuelassa intiaaniheimon parissa lähetystyötä tehnyt kertoi, kuinka kyseisen initaaniheimon parissa ei tunneta sanaa anteeksiantamus; kaikki tahattomatkin vahingot joko korvataan mittavilla summilla – tai kostetaan. Pahinta tuossa on se, että anteeksiannon puuttuminen johtaa pahimmillaan episodin osapuolten perheiden välirikkoon, joka jatkuu seuraaville sukupolville tyyliin:  Kukaan ei muista välttämättä enää, mistä kaikki alkoi; kavereita vain ei olla.

Hengellisessä kentässä on vaara linnoittautua samalla tavoin. Ennen kuin alat kritisoida toisen uskoa, ota edes selvää, mihin hän uskoo!!!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s