Värillä on väliä – Hakusassa intohimoinen hengellisyys

Törmäsin eilen mielenkiintoiseen seurakunnan itsetutkiskeluun. Pari vuotta sitten eräs seurakunta oli tehnyt keskuudessaan tutkimuksen “seurakunnan luontainen kasvu” – metodin (SLK) mukaisesti. Tutkimuksessa kartoitettiin seurakunnan kasvun “laatutekijöitä”:
Valtuuttava johtajuus
Lahjoihin perustuva palvelutehtävä
Intohimoinen hengellisyys
Toimivat rakenteet
Innoittava jumalanpalvelus
Kokonaisvaltaiset pienryhmät
Tarveperusteinen evankeliointi
Rakkaudelliset ihmissuhteet
Ongelmaksi kyseisen seurakunnan kohdalla muodostui “intohimoinen hengellisyys”. Rakenteet olivat kunnossa, jumalanpalveluselämäkin kohdallaan, ihmissuhteissa ei ihmeempiä tragedioita ja seurakuntalaisille löytyi seurakunnassa mukavasti tehtäviä. Jotain puuttui ja se jokin oli “kipinä” Jumala-suhteessa.

“Intohimoinen” voi suomalaisessa kielenkäytössä tuntua yliampuvalta. Intohimoja tai innostuneisuutta synnyttää jääkiekko tms… Kirkonpenkkiin tai kirkonmenoihin innostuneisuutta on meidän vaikeampi mieltää, työelämäänkään ei välttämättä. Jos joku menee päivästä toiseen innosta puuskuttaen, tarkistaisimme mieluusti “lääkityksen” tai etsisimme “diagnoosia” maaniselle vaiheelle.

Miksi ihmeessä ei saa liikaa innostua uskosta tai elämästä? Miksi eristää into urheilun seuraamiseen?
Kun kiinnostuin uskosta, ei minua kiinnostanut hajuton, mauton ja näkymätön usko, joka ei ole mistään mitään mieltä, minua kiinnosti elävä ja toimiva Jumala, elävät ja toimivat uskovat.

Ympärillämme olevat ihmiset ovat samanmoisia. Heitä kiinnostaa, toimiiko usko – toimiiko Jumala vai ei.

Uskallammeko näyttää värimme, sen keitä olemme, mitä ajattelemme, mihin uskomme? Uskallammeko pitää asiaa esillä niin että elämäänsä vastauksia tarvitseva voi tarttua ajatukseen?

Vuosia sitten eräs uskovana tunnettu henkilö korosti useassa mutkassa lähtevänsä “evankelioimaan”. Hänelle evankelioiminen merkitsi pinkkaa traktaatteja ja niiden jakamista. Niin, traktaateilla varmaan on paikkansakin, mutta meidän ei pidä typistää evankeliointia pelkästään traktaatteihin tai tilaisuuksiin, joihin kutsumme ihmisiä Sanan äärelle. Suurin osa todistuksestamme on arjessamme.
Kohtaamisen tekee paljon luontevammaksi se, että uskon esille tuominen lähtee sisimmän innostuksesta kuin pelkästä velvollisuudesta.

D.L. Moodyn sanoin:

“Antakaa rakkauden päästä velvollisuuden paikalle suhteessanne kirkkoon, ja maailma on pian evankelioitu.– Näyttäkää minulle seurakunta, missä on rakkautta, ja minä näytän teille seurakunnan, joka on vaikuttava yhteiskunnassa. — Jos saisimme ihmiset uskomaan, että rakastamme heitä [ja että Kristus rakastaa heitä!!!], niin olisi tyhjiä kirkkoja vähemmän ja kansassamme suhteellisesti vähemmän niitä, jotka eivät milloinkaan anna varjonsa langeta temppelinovelle.”

 

1 thought on “Värillä on väliä – Hakusassa intohimoinen hengellisyys Jätä kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s