Ehyttä yllä

… sisällä repaleet… Näin alkaa Erkki Lemisen runoon Pekka Simojoen säveltämä laulu Peitetyt kyyneleet

http://www.youtube.com/watch?v=zoeuJ-VIqr8

Ehyttä yllä,/ sisällä repaleet./ Hymyilyllä/ peitetään kyyneleet,/ salassa syntyneet.
Tyhjyyden painon,/ pelon ja kaipauksen,/ syytösten vainon, /elämän petoksen peittelee ihminen./

 

Suo siellä, vetelä täällä

… sanoo ilmeisesti Savosta peräisin oleva sananlasku.

Tuontyyppisiin ajatuksiin minäkin olen tullut kuunnellessani ihmisiä. Usein he ovat avautuneet kokemuksistaan vasta, kun olen pikkuisen raottanut omaa elämäntarinaani. Kuultuaan, että olen kokenut jotakin samaa, nämä ihmiset ovat uskaltaneet avautua, puhua asioista, jotka ovat pitäneet sisällään vuosia – joskus vuosikymmeniä.

Edellytämme  vahvuutta ja pärjäämistä itseltämme ja toisiltamme.

Pahimmalta minusta tuntuvat lasten ja nuorten taakat. Perheessä on vaikeuksia ja/tai surua. Lapset ja nuoret kantavat näitä taakkoja – ja lisäksi omiaan, näiden taakkojen seurauksena syntyneitä.

Ymmärrän näitä nuoria varsin hyvin. Itsekin aikanaan opin vahvuuteen.

  • Kannoin perheeni taloudellisia huolia.
  • Kannoin isäni runsasta alkoholin käyttöä.
  • Kannoin vanhempieni sairauksia.
  • Kannoin sukuni keskinäistä skismaa.
  • Kannoin naapureiden välisiä riitoja.

Ala-asteen opettajani muistaa minut surullisena pienenä tyttönä, jolla oli aivan liian paljon kannettavaa.

Kummallista tuossa on se, että  yksikään ystäväni ei tiennyt, miten minulla oikeasti meni. Ei myöskään myöhempinä vuosina, kun elämä muuten vain tuntui potkivan päähän.

Väkisinkin tulee mieleen Hilkka Ahteen sanat siitä, kuinka hän peräsi oikeutta puhua (esimerkiksi) kiusaamisesta. Aivan yhtä lailla meillä pitäisi olla oikeus puhua elämän vastoinkäymisistä.

Miten paljon kätkemmekään vaikenemisen taakse?!

Perheen sairauden, taloudelliset huolet, perheväkivallan, koulu- tai työpaikkakiusaamisen…

Ehkä pelkäämme hylkäämistä, kun kulissimme eivät näytäkään yhtä kauniilta kuin annamme ymmärtää. Ehkä – erityisesti perheväkivalta tai koulu-/työpaikkakiusaamistilanteissa – pelkäämme seurauksia… mitä meille tapahtuu, jos ”vasikoimme”.

Vahvuuden tavoittelumme kopsahtaa omaan nilkkaan. Emme jaksa olla vahvoja koko ajan ja loputtomiin. Emme etenkään, jos vahvuutemme on ”omatekoista”.

Olen muutamassa elämän mutkassa törmännyt jonkin sortin ”psyykkaukseen”, jossa pyritään nostattamaan taistelufiilistä positiivisella tunnustuksella (tai millä nimellä se mahtaakaan kussakin tilanteessa kulkea). Esimerkkinä takavuosien toivotus seurakunnan ovella: ”Voittovoimassa?!” Tai se kun jolta kulta kysyi: ”Mitä kuuluu?”, vastaus oli: ”Amen! Halleluja!”

Tottahan tuo on! Olemme krisittyinä Voittajan puolella, kun olemme Kristuksessa. Hänen voimansa meissä on voittovoima. Saamme sanoa amen ja halleluja. Kuitenkaan nuo sanat eivät saa olla mikään pakkeli ruosteen päällä. Jokainen tietää, mitä tapahtuu, jos peittää ruosteen pakkelilla. Auton helmapeltikin on vähän aikaa hyvännäköinen – kunnes ruoste pompsauttaa pakkelin pois ja kohdassa on kahta kauheampi ruostekukkanen. Ruoste pitää ”ottaa kiinni” ja poistaa – ei vain peittää.

Myöskään elämämme ruosteiden kanssa peittäminen ei auta.

Psykologisesti ajateltuna meiltä menee hulvattoman paljon energiaa kulissien ylläpitämiseen.

Kristuksen rakkaus meitä kohtaan näkyy siinä, että Hän kutsuu meitä näkemään elämämme todellisuuden: sen mikä sattuu ja koskee, sen minkä mieluusti peittäisimme ja mitä pakenisimme.

Hän haluaa, että tuomme kipukohtamme Hänelle.

Ehkä tuo on kaikkein vaikeinta vahvaksi oppineelle… Mitähän nuokin ajattelevat, jos näkevät minun itkevän..? Mitähän he ajattelevat, jos tietävät, mitä elämääni nyt kuuluu?

Entä sitten - vaikka hylkäisivätkin..? Mitä ihmettä voitamme, jos he rakastavat kulissejamme - eivät meitä itseämme, meitä itsenämme?

Niin, ja voi käydä niinkin, että joku toinenkin voi avautua, kun sinä/minä uskallat/uskallamme.

Joka tapauksessa on niin, että Kristus ei hylkää meitä sen takia, että avaamme elämämme Hänelle. Päin vastoin, kuten Hän Sakkeukselle sanoi, Hän tulee sinä samaisena hetkenä meidän luoksemme ja ”aterioi” kanssamme. Ateriayhteyshän kuvaa läheisyyttä ja ystävyyttä/sukulaisuutta. Kristus suostuu läheiseen ystävyyteen/sukulaisuuteen kanssamme! SItä paitsi Hän alkaa tehdä kanssamme korjaavia toimia asiaintilan korjaamiseksi. 😀 Luepa vaikka evankeliumeja tuota taustaa silmälläpitäen… Kristus on tosiaan syntisten, epäonnistuneiden, elämänsä solmuun saaneiden ystävä.

Ken kaiken tuntee,/ hän tuntee syvyyden,/ ken kaiken huomaa,/ hän huomaa pimeyden, kiusatun ihmisen./
Jumala taivaan/ on tullut maailmaan./ Ihmisen vaivaan toi avun tullessaan./ Hän suostuu auttamaan./
Vapahtajalla on lääke tyhjyyteen./ Armahtamalla hän saattaa yhteyteen/ luotansa loitonneen./
Rakkaudellaan hän pelon karkottaa./ Yhteydessään elämän uudistaa,/ hän taivaan lahjoittaa./

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s