Skip to content

164. Ilmianna oikea profeetta!

“Ilmianna oikea profeetta!”

Brittiläinen pastori lienee suivaantunut aikamme profeettoihin siinä määrin, että laittoi “Etsitään” -ilmoituksen Face Bookiin. Ilmoituksessa hän ilmoitti maksavansa 1000 $ + kaikki kustannukset, jos ilmaantuu koeteltu ja oikeaksi havaittu profeetta. Hän tarjoutui lähettämään profeetan sanoman ympäri maailmaa ajantasaisena lähetyksenä, että kristityt kaikkialla maailmassa voisivat sanoman arvioida.

Tämä “ilmianna oikea profeetta” -ilmoitus ei ollut tarkoitettu kilpailuksi,vaan herätyshuudoksi – tilanteessa, jossa vallitsee jonkinlainen ambivalenssi hengellisessä kentässä: Toisaalta kaivataan jotain, mikä saisi ihmiset kiinnostumaan uskosta ja toisaalta tämä “jokin” voi ampua totaalisesti “yli/ohi”.

Mikä (vain) täyttää tyhjiön?

Olen miettinyt sitäkin, enkä onko nyt hengellisessä kentässä jonkinlainen tyhjiö, joka mahdollistaa sen,että kirjaimellisesti “kaikenkarvaiset hengelliset hiihtäjät” saavat sijaa aidosti aitoa etsivien ihmisten sydämissä. Piireissä, joissa odotetaan, että jokin liikuttaisi totunnaisuutta, pysähtyneisyyttä ja sitä, että mikään ei näytä enää liikuttavan ihmisiä, otetaan vastaan se, mikä vain näyttää vastaavan kaipaukseen ja etsintään. Näin tapahtuu oikeastaan kaikissa uskonpuhdistuksen kirkkojen karismaattisuuden hyväksyvissä siivissä kuin näistä kirkoista erkaantuneissa nk. vapaissa suunnissa ja niistä viimeisinä vuosikymmeninä erkaantuneissa “uusissa seurakunnissa”.

Haluaisin korostaa sanoja “mikä vain”. Minusta tuntuu oikeasti uskomattomalta, että hyväksytään,”mikä vain,joka näyttää” vastaavan kyselyyn ja etsintään.

Omatekoisia parantajia ja profeettoja?

Olen muutamissa kirjoituksissani viitannut noin 20 vuoden takaiseen tapahtumaan, jossa eräs mies yritti tehdä itsestään “parantajapapin” Seppo Juntusen ja Niilo Ylivainion tapaan. Samantyyppinen tapahtumaketju kuvataan Apostolien teoissakin. Simon, jolla oli kokemusta hieman toisentyyppisestä parantamisesta ja voimateoista kuin apostoleilla (Simonista kerrotaan, että hän oli noita), huomasi apostolien voimatekojen olevan vaikuttavampia kuin hänen tekemänsä, ja halusi ostaa saman voiman kuin apostoleissa vaikutti. Apostolien teoissa kuvataan myös Skeuaan poikia, jotka yrittivät ajaa ulos riivaajia. Yrityksessään he epäonnistuivat ja tulivat henkien riepottelemiksi sen vuoksi, että heillä ei ollut riivaajien ulosajamiseen tarvittavaa valtuutusta.

Ehkäpä kiusaus tällaisen on meidänkin aikanamme – näyttäähän siltä, että näyttävillä ihmeillä, merkeillä ja profetioilla saa näkyvyyttä, joissakin piireissä jopa mainetta.

Kun Herra ei ollut puhunutkaan

Vanhassa testamentissa puhutaan “omatekoisista profeetoista” – vieläpä hyvin rajua tekstiä: Hesekiel puhui Herran valtuuttamana nille, jotka olivat “profeettoja oman sydämensä voimasta” (Hes 13: 3): “Kuulkaa Herran sana.” (Hes 13:3)

Näiden nk. profeettojen ongelma oli siinä, että he eivät olleet kuulleet Herran Sanaa, vaan joko olivat luulleet kuulevansa tai uskotelleet (toisille tai itselleenkin) kuulevansa Herran äänen, vaikka tämä ei ollut heille puhunut.

Hesekielin sanoma jatkuu:

“Näin sanoo Herra, Herra: Voi profeettahoukkia, jotka seuraavat omaa henkeänsä ja sitä, mitä eivät ole nähneet! Niinkuin ketut raunioissa ovat sinun profeettasi, Israel. Te ette ole nousseet muurin aukkoihin ettekä korjanneet muuria Israelin heimon ympärillä, että se kestäisi sodassa, Herran päivänä. Mitä he ovat nähneet, on petosta, ja heidän ennustelunsa on valhetta, kun he sanovat: ’Näin sanoo Herra’, vaikka Herra ei ole heitä lähettänyt; ja he muka odottavat, että hän toteuttaisi heidän sanansa. Ettekö ole petollisia näkyjä nähneet ja valhe-ennusteluja puhuneet, kun olette sanoneet: ’Näin sanoo Herra’, vaikka minä en ole puhunut?”

(Hes 13:3-7)

Puhuttelevaa tekstiä. Hepreankielinen sana, joka KR -38 käännetään profeettahoukiksi ja KR -92:ssa mielettömiksi profeetoiksi, tarkoittaa ´mieletöntä, hupsua´. Sanat petos ja valhe, sekä petollisuus ja valhe-ennustelut taasen viittaavat ´tyhjän/turhanpäiväiseen, mitättömään, arvottomaan´´puheeseen sekä ´valheeseen, petollisuuteen´ ja äärimmäisessä käännöksessään ´johonkin, mikä aiheuttaa hajaannusta´sekä ´noituuteen´.

Oikeastaan tuon pitäisi olla ihan loogista – ja herättävää: Jos puhuttu ei ole Jumalasta, se on jostakin muualta (ihmisen omasta mielestä tai – pahimmillaan pimeydestä).

Ongelma ei näytä olevan pelkästään tekojen lähteessä vaan myös hedelmässä: Nämä nk. profetiat ovat vain näennäisesti rakentavia. Se mistä Jumala näyttää profeettansa Hesekielin kautta vetävän vääriä omatekoisia, profeettoja tilille on se, että nämä eivät ole täyttäneet tehtäväänsä: He eivät ole olleet vartijoita muurin aukossa eivätkä korjanneet rikkoontunutta muuria (yksi käännösvaihtoehto on jopa sellainen, joka tarkoittaa ´etteivät ole “älähtäneet”´ ja viittaisi siten siihen, ettei nk. profeetta ole tarttunut vääryyksiin asiaankuuluvalla tavalla).

Aivan niin kuin tuo brittiläinen pastori ilmoitti etsivänsä oikeaa profeettaa, pitäisi meidän jokaisen, joka etsimme Jumalan tarkoittamaa elämää omalle kohdallemme olla tarkkoja siitä, mistä etsimme! Turvaudummeko niihin, jotka ovat omatekoisia profeettoja, jotka puhuvat “höpöjä” ja ampuvat huti joko sen vuoksi, että puhuvat oman mielensä tuotoksia tai sen vuoksi, että ovat itsensä pimeyden pettämiä – vai otammeko vastaan ehkä suolaisen kirpaisevan sanan siltä, joka oikeasti on kuullut Jumalan äänen.

Oikean profeetan tunnusmerkkejä

Jeesus kehotti seuraamaan hedelmää. Se että tapahtuu suuriakin ihmeitä, ei ole välttämättä merkki siitä, että henkilö on oikealla asialla. Muualta Raamatusta saamme viitteitä siitä, mitkä ovat niitä mittareita, joilla profeettoja arvioitiin Vanhassa ja Uudessa testamentissa. Vanhassa testamentissa muun muassa sillä, toteutuiko nk. profetia vai ei. Myös profeetan elämäntyylillä näytti olevan merkitystä. Ja erityisesti sillä, pysyikö profeetta uskollisena Jumalan tahdolle. Hesekiel nimittäin jatkaa: “olette valheella murehduttaneet vanhurskaan sydämen, vaikka minä en tahtonut häntä murehduttaa, ja olette vahvistaneet jumalattoman käsiä, ettei hän kääntyisi pahalta tieltänsä ja saisi elää.”

Toisin sanoen nämä profeetat sanovat valkeaa mustaksi ja mustaa valkeaksi – asiayhteyden mukaan tulkittuna motiivinaan se, että heille itselleen on siitä hyötyä (ohrakakkujen toivossa). Seuraus tästä on se, että he eivät vahvistakaan – uusitestamentillisesta näkökulmasta katsottuna – Kristuksen ruumista, vaan heikentävät sitä, koska he rakentavat – ja saavat seuraajansakin rakentamaan – kestämättömälle perustalle. Pahimmillaan he aiheuttavat opetuksillaan hajaannusta.

Myös profeetta Jeremia kirjoittaa vääristä profeetoista: “He rikkovat avion, valehtelevat ja pettävät, he kannustavat pahantekijöitä, niin ettei kukaan käänny pahuudestaan. Nämä profeetat ovat kuin Sodoman asukkaat ja Jerusalemin kansa kuin Gomorran väki!”

Sodomaan ja Gomorraan vetoaminen on äärimmäinen keino osoittaa “kunnon juutalaiselle”, kuinka vinoon he ovat menneet. Jeremia yrittää sanoa, että profeetat ovat menneet teoissaan pidemmälle kuin pahuudessaan kauhistuttava Sodoma ja Gomorra. Samantyyppisin sanankääntein Jeremia puhuu näiden nk. profeettojen valehtelusta ja petollisuudesta sekä siitä, että he kannustavat väärintekijöitä niin etteivät he käänny pahuudestaan.

Jeremia viittaa muutoinkin näiden profeettojen moraaliin. Hän puhuu heistä aviorikkojina. Avionrikkojaa tarkoittava sana voidaan tulkita kuvaannollisesti tarkoittamaan sitä, että profeetat ovat hylänneet Jumalan ja myös kirjaimellisesti avioliiton ulkopuolisia suhteita.

Sapatin herra – ja Jumalan rajat

Itse asiassa itselläni on muutama äärimmäinen kokemus nk. karismaattisesta kentästä juuri tästä.

Olen muutamassa kirjoituksessani viitannut vinoon vinksahtaneeseen opetukseen Jeesuksesta sapatin herrana. Alkuperäisessä tapahtumassahan Jeesus parantaa sapattina miehen kuivettuneen käden – ja ärsyttää äärimmilleen yhden juutalaisuuden suunnan uskonnolliset hermot äärimmilleen; näiden mukaan kun sapattina ei saanut tehdä oikeastaan yhtään mitään. Näin Jeesuksen parantamisestakin tuli “laitonta” puhumattakaan siitä, että halvaantunut otti makuualustansa ja nousi. Näiden äärijuutalaisten mielissä parantaminen sai sivuroolin sen rinnalla, että parantuneet tai Jeesus “tekivät työtä”.

Uuden sapatinherraopetuksen mukaan Jeesus voi ylittää muitakin rajoja. Vuonna 2007 kuulin opetusta, jonka mukaan Jeesus voi “vaihtaa aviopuolisoita”, jos aiempi ei ole sovelias. Samaan viittaavaa opetusta on ollut muun muassa TV7:lla vuosien mittaan.

Kysymykseni on, ylittääkö Jumala OMAN SANANSA RAJAT? Kysymyksen asettelujan on täsmälleen sama kuin juutalaisten Jeesukselle asettama kysymys: “Onko oikein jättää vaimo mistä syystä tahansa?” Jeesus vastasi, ettei ollut. Sydämen kovuus ja äärimmäinen puolison hylkääminen (aviorikos ja uskottomuus – johon itse lukisin myös väkivaltaisen käytöksen tai puolison hylkäämisen esimerkiksi alkoholin vuoksi niin, että toinen puoliso ei enää kanna omaa osuuttaa yhteiseen aviolliseen pesään…). Näissäkin tapauksissa “hylkäävän puolison” käytös johti Jumalan tahdon vastaiseen tekoon. “Näin ei alusta ollut” – ja Jeesus lisäsi, että “hylkäävä osapuoli” johti toisen haureuteen. Toisin sanoen Jeesus peräänkuulutti vastuuta!!!

Näkemäni seuraus tuosta opetuksesta on ollut, että opetuksen “vallassa” olleessa yhteisössä on avioerojen määrä melkoinen! Kaikkein karmivin esimerkki on se, että yhden ihmisen kohdalla ensin rikkoutui yksi avioliitto ja muutaman vuoden viiveellä profetoitiin “uusi”, joka sekin rikkoutui hyvin pian solmimisen jälkeen, kun toiselle puoliskolle selvisi, että koko profetia oli petosta. Kysymykseni on ollut, mikä oikeus nk. profeetalla on erottaa ja solmia avioliittoja ikään kuin Jumala käskisi niin tekemään? – Ja – kurjuuksien kurjuus – usein, kun rajoja lavennetaan toisen elämässä, se merkitsee joko sitä, että sitä on sovellettu jo omassa elämässä – tai ainakin on suuri riski soveltaa.

Raja, jolla alkaa kuvottaa

Vielä karmivammaksi – ja kuvottavammaksi – nk. profetointi muuttuu, jos taustalla tosiaan on avioliiton ulkopuolisia suhteita – tai joissain tapauksissa lasten seksuaalista hyväksikäyttöä. Näitä esimerkkejä tiedossani on Suomen hengellisessä kentässä muutama tapaus. Kaikkein kummallisinta, on että siitä huolimatta, että asioita nostetaan esille, niistä alkavat puhua asianosaiset ja silminnäkijät, kenttä ei usko! Näillä nk. profeetoilla on uskollisia seuraajia ja kannattajia! Ja nämä nk. profeetat puhuvat herätyksestä, joka on tulossa, syvemmästä Jumalan tuntemisesta ikään kuin se olisi totta heidän elämässään ja muiden pitäisi sitä tavoitella!

Kyllä, Jumalan tuntemista kylläkin meidän on hyvä tavoitella, mutta ei missään tapauksessa “heidän tyylillään”!

Uskaltaisin sanoa, että Jumala ei sitoudu Hänen Sanansa vastaisesta elämästä kumpuavaan julistukseen; päinvastoin se on varmasti ihan yhtä iso kauhistus kuin Jeremian tai Hesekielin aikoina – ja suuri petos niin näitä nk. profeettoja kuin heidän seuraajiaankin kohtaan!

Diplomaattista koskemattomuutta “kaksinkertaisesti voidelluille”?

Ja kaiken huipuksi nämä nk. profeetat nostavat itsensä varsin usein muita “voidellummiksi”. He puhuvat ylhäältä päin “Jumalan pyhyydestä”, jonka meidän “muiden” pitäisi saavuttaa – vaikka kulisseissa voi olla ihan mitä vain! “Voidellumpana” oleminen voi johtaa myös arvioinnin – ja tosiasioiden – kieltämiseen.

TV7:lla jokin aika sitten ollut opetus antoi varsin erikoisen neuvon tällaisten kohtaamiseen: Piti suojella ja piti peittää…

Ajoittain “voidellut” ovat menneet vieläkin pidemmälle: Muun muassa Benny Hinn on uhannut julkisesti kritisoijiaan “Jumalan kirouksella” ja “pönkittänyt” “kaksinkertaista voiteluaan” saamallaan näyllä/ilmestyksellä. Onko tosiaan niin, että näyt ja ilmestykset merkkaavat meille enemmän kuin se, mitä henkilön henkilökohtaisessa elämässä menee? Esimerkiksi Hinnin omaan toimintaan on kiinnitetty huomiota muun muassa taloudellisten ylilyöntien ja kerättyjen varojen väärinkäytön kohdalta sekä ihmetelty nk. ihmeiden “vaikeaa todistettavuutta”.

Tämäkö tosiaan on “kaksinkertaista voitelua” tai “kuninkaallista voitelua”, jota meidän vain “leprasairaan” tai “palvelutehtävän” voitelun saaneiden pitäisi tavoitella. [Ihan tosi, kotisivuillaan Hinn jakaa voitelut noihin kolmeen luokkaan: pelastus on leprasairaan voitelu, palvelutehtävän saaneella on palvelutehtävän voitelu ja huippuna on sitten kuninkaallinen voitelu! – Samaan tapaan myös suomalaisessa karismaattisessa kentässä on saanut valtaa opetus voitelun asteista…]

Loppukysymys: Suojelua vai särkymistä?

Olemmeko tosiaan siinä tilanteessa, että meidän pitää alkaa suojelemaan ja pönkittämään kulisseja, kun kristillisyytemme ei kestä päivänvaloa, ei toisten kristittyjen – tai nk. maailman tarkastelua? Profeetta Jeremian “sydän oli murtunut ja luut tutisivat Herran sanan tähden, jonka Herra oli puhunut” Hänen kansansa (!) tilasta. Jotenkin samantyyppistä olen tuntenut näiden skandaalinkäryisten tilanteiden keskellä, joita on tullut esille yksi toisensa perään.

Mielestäni suojelun ja peittämisen sijasta meidän Jumalan elämää itseemme ja yhteisöihimme haluavien pitäisi mieluummin särkyä ja tunnustaa se, missä olemme menneet tai menossa vinoon!

Kuten Hesekiel antaa ymmärtää, tekeleemme eivät loppujen lopuksi kestä vaikka niitä kuinka pönkittäisimme; se mikä kestää niin elämän kuin Jumalankin testin, on Jumalan aito työ.

p.s. Uskallan suositella Hesekielin kirjan äärellä Olavi Peltolan tiivistä esitystä aiheesta:

http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/vt/vt6e.html

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: