Kaarisilta

Tasan neljä vuotta sitten seuraava runo pysäytti:

Ja Jumala sanoi:
Toisille annan toiset askareet, /vaan sinulta, lapseni, tahdon, että kaarisillan teet./ Sillä kaikilla ihmisillä on niin ikävää päällä maan,/ ja kaarisillalle tulevat he ahdistuksissaan. /
Tee silta ylitse syvyyden, kaarisilta tee, /joka kunniaani loistaa ja valoa säteilee.

Minä sanoin:

He tulevat raskain saappain, multa-anturoin/ – miten sillan kyllin kantavan ja kirkkaan tehdä voin,/ sitä ettei tahraa eikä särje jalat kulkijain?/

Ja Jumala sanoi:

Verellä ja kyynelillä vain./ Sinun sydämesi on lujempi kuin vuorimalmit maan/ – pane kappale silta-arkkuun, niin saat sillan kantamaan./ Pane kappale niiden sydämistä, joita rakastat,/ he antavat kyllä anteeksi, jos sillan rakennat. /
Tee silta Jumalan kunniaksi, kaarisilta tee,/ joka syvyyden yli lakkaamatta valoa säteilee./ Älä salpaa surua luotasi, kun kaarisiltaa teet/: ei mikään kimalla kauniimmin kuin puhtaat kyyneleet.

– Aale Tynni – Tätä runoa en unohda (Otava 1977)

Tuossa vaiheessa elämässäni oli kovastikin torjuntaa, jolla suojasin itseäni. Omat kipeät asiat olivat sen verran lähellä, että tuntui, että en kauheasti halua koskea muiden taakkoihin… ja toisaalta en halunnut ihmisten enempää satuttavan tai joutuvani pettymään..

Kaksi vuotta myöhemmin palattiin samaan teemaan, kun Jumala alkoi puhua peloistani ja siitä, että olin antanut menneisyyteni ”halvaannuttaa” minut.

Olen moneen otteeseen viitannut kahden viikon välein tapahtuneisiin kokemuksiini ensin naapurikunnan luterilaisessa kirkossa ja sitten matkan päässä meistä olevassa helluntairukoushuoneessa. Oli varsin erikoista, miten Jumala tuntui näkevän vaivaa saadakseen minut ymmärtämään sen, että kutsu ei ollutkaan ohi… en vain ollut ymmärtänyt sitä, miten menneisyyteni liittyi nykyisyyteeni. Olin ajatellut, että menneisyyteni oli tuhonnut Jumalan suunnitelmat elämässäni.

Nuo kaksi viestiä antoivat ymmärtää aivan jotain muuta – aivan niin kuin tuo runo.
Kysymys oli siitä, että minun ei pitänyt torjua epämiellyttäviä asioita ympäriltäni vaan suostua kohtaamaan ne – pistämään palanen itsestänikin likoon.

Kysymys oli siitä, että Jumala antaa anteeksi menneisyyden virheet. Hän julistaa vanhurskaaksi, kuten Paavali kirjoittaa kirjeessään Roomalaisille. Se vanhurskaus on voimakkaampi puhe kuin mikään muu.

Jumala muistutti siitä, että Hän on voimakkaampi kuin elämän haasteet. Hän voimakkaampi kuin väijyvä pimeys – ja kaikki, mitä siihen saakka pelkäsin.

Niin – ja muistutti Hän siitäkin, että minun tulee antaa anteeksi niille, joiden koin tehneen minulle väärin.

Eikä vain niin, että Jumalan antama vapaus kutsui vapauttamaan muita.

Tässä viime mainitussa onkin se outo asia, johon olen törmännyt, kun olen kuullut opetusta anteeksiantamuksesta. Jopa sellaista, jossa on opetettu, että kun on antanut anteeksi, asiaa ei tarvitse enää puida… Äärimmäisen opetuksen mukaan tällainen olisi Jumalan työn tyhjäksi tekemistä.

Se kokemus, mikä minulla on – syystä tai toisesta – syviä haavoja saaneista ihmisistä. Eheytyminen on prosessi. Välillä kuin kuorisi sipulia. Kuorit kerrokset ja itket.

Kyllä Jumala voisi meistä täysin terveitä tehdä kerrallakin – mutta kestäisimmekö me sellaista muutosta itsessämme tai toisissamme?

Ajattelen asiaa näinkin, että eheytyminen on prosessi sen takia, että kaikki ei paljastu meille hetkessä… Sen takia prosessi kestää – ja sen pitääkin kestää… koska emme kestä koossa, jos kaikki otetaan käsittelyyn kerralla.

Raamatun ihmekertomuksissa näemme Jeesuksen parantaneen hetkessä ihmisen fyysisestä vaivasta. Sen sijaan hengellinen eteen päinmenomme menee vaiheittain (lukekaapa vain Johanneksen ajatus siitä, että olemme uskovina lapsia, nuoria ja aikuisia, isiä ja äitejä)… samoin (ja samaan liittyen) eheytymisemme menneisyytemme kokemuksista.

Anteeksianto vapauttaa meidät, mutta se ei blokkaa pois sitä, että saatamme (ja todennäköisesti joudummekin palaamaan) palata saman aihepiirin pariin vielä. Emme voi – emmekä saa – edellyttää toisilta sellaista eheytymistä, jossa kaikki tulisi kuntoon kerralla. Tällä alueella on harvoin pikaratkaisuja, joita tänä päivänä tarjotaan monella elämän saralla.

Kyllä meidän pitäisi antaa toisellemme ja itsellemme siinä prosessissa, jossa olemme. Olen joskus ilmaissut asian niinkin, että itse eteen päin mentyämme ikään kuin unohdamme, mistä olemme lähteneet. Edellytämme uudelta seurakuntaamme tulijalta (tai nk. uskoon tulleelta, mitä termiä sitten käytämmekin yhteisöissämme) samanmoista täydellisyyttä kuin itsellämme on (vai onko???).

Takavuosina kuultua. Kun uusi ihminen tuli X-seurakuntaan, hän koki tulleensa oikeaan paikkaan. Kaikki tuntuivat olevan yhtä ja ilmapiiri pursusi rakkautta. Kaikki olivat kiinnostuneita uudesta tulijasta. Kun tulijamme asettui taloksi, alettiin häntä muisuttaa yhdestä sun toisesta asiasta: Korvakoruista. Lävistykset olivat demonisia. Tulijallamme oli myös tatuointi, jonka hän oli ottanut nuoruudessaan. Hänestä ajettiin demoneita ulos. Hänen kasteensa ei ollut oikea. Hänet kastettiin uudestaan.—”

Tarinamme jatkuu ja saa toisia variaatioita. Toisessa yhteisössä hänen farkkunsa olisi vaihdettu hameeseen ja korkokengät siveellisempään vaihtoehtoon. Joissakin tapauksissa kaste on kolmas, neljäs, viides.

Sisäisiä seikkoja on muun muassa se, että emme salli epäilyksiä, sairautta, epäonnistumista, surun tai vihan tunteita. (Olen kuullut opetusta, jonka mukaan nuo kaksi viime mainittua ovat henkivaltoja, jotka avaavat ovet muille hengille..!) – Pahimmillaan ajetaan demoneita ihmisistä, jotka yksinkertaisesti vain tarvitsisivat aikaa asioidensa kanssa, sitä kasvuaikaa, jota mekin olemme aikanaan saaneet (toivottavasti!).

Jos kaikki asiat ratkeaisivat demonien ulosajamisella, meillä olisi sangen tervettä porukkaa… Jos oikein yksioikoisesti asian sanoisi, demonien ulosajaminen ratkaisee ainoastaan sellaisen tilanteen, jossa ongelma on demoni… Useimmiten ongelma ei ole demoni, vaan yksinkertaisesti ihmisen ja elämän rikkinäisyys, jossa ei auta pikakeinot, vaan kärsivällisyys ja vierelläkulkeminen.

Olen vain ihmetellyt demonihysteriaa kohdattuani sitäkin, että onko meidän helpompi ”ulkoistaa” vajavuus ja syyttää siitä vaikka demoneja kuin kohdata silmästä silmään elämän hauraus?

Vielä omituisempaa on leimata eri tavoin ajatteleva ihminen demonisoiduksi! (Ihan vastottain kuulin tämmöisestä tapauksesta, jossa erään seurakunnan jäseniä ja työntekijöitä nimitettiin noin – ihan meidän suloisessa Suomessamme!!! Sanamuoto meni vielä näin ”demonisoituneet paholaisen kätyrit”!!! Ja kysymys on kristillisestä seurakunnasta, jossa on ihan vakaumukselliset kristityt työssä ja toiminnassa..!!!)

Miten kummassa me voimme tämmöisellä lokeroinnilla ja kovuudella ihmisiä vapauttaa? Olemme kuin fariseukset ja kirjanoppineet kuunaan – laitamme vain uudenlaiset käskyjen ikeet niskaan?

Ja Herramme ei pyydä meiltä mitään muuta kuin, että irrottaisimme kaikenmoiset ikeet – ja päästäisimme vangitut Hänen vapauteensa!

Oletko pistänyt merkille, minkälaiset evästyssaarnat Jeesus piti kohtaamalleen ihmiselle? Hän taisi vain sanoa, että sinun syntisi on sinulle annettu anteeksi (tai jotain muuta yhtä vapauttavaa)… Vapautetut lähtivät kipin kapin kertomaan siitä, mitä Jeesu oli tehnyt! Heitä ei tarvinnut nk. kahta kertaa käskeä… Eikä Jumalan pyhyyden ja anteeksiannon/vapauden todellisesti kokeneelle tarvitse heti laittaa lain tauluja niskaan… Minusta tuntuu, että hän on niin onnessaan saamastaan vapaudesta, että ei tee mieli heti lähteä samoille rapakoille.

Että olisiko tuossa meidän lokeroinnissa suurin ongelma se, että olemme kontrollifriikkejä, jotka mieluusti mittaamme meidän mitalla – emmekä sillä, jolla Herra haluaisi meidän mittaavan?

Jumalan ”kaarisilta” kestää painomme ja multaiset anturamme. Hänen voimansa riittää kantamaan vikamme ja virheemme. Hänen anteeksiantonsa riittää yli suurimmankin synnin. Onko niin, että muutamme tuota siltarakennelmaa? Vaadimme toiselta sitä, mitä Hän ei vaatinut meiltä, kun me tulimme?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s