Kipein tarpeemme

Kirjoituksiani lukiessaan joku on saattanut luulla, että olen suoranainen ”Hengen sammuttaja”… En sentään…

Olen tässä matkan varrella nähnyt monenmoista toimintaa… Aina ei ole niin selkeää, mistä lähteestä toiminta on kotoisin.

Haluaisin kuitenkin kovasti nähdä sitä aitoa Hengen toimintaa, joka on Jumalasta lähtöisin. Sanotaanhan Sanassa, että sellainen on Jumalan mieleen.

Ihminenkin osaa touhuta. Sanotaan, että langenneen ihmisen teot eivät aina kestä Jumalan silmiä. Lihan teot ovat tuhoisia.

Hengen teot sen sijaan rakentavat niin Jumalan luomaa ja lunastamaa ihmistä kuin Hänen valtakuntaansakin.

Hengen teot vievät aitoon yhteyteen Jumalan kanssa ja ne vievät aitoon yhteyteen myös Hänen omiensa kanssa. Lihan teot sen sijaan vievät syrjäpolulle ja hajottavat. Varsinaisesta sielunvihollisen agitoimasta touhusta puhumattakaan.

Joissakin hassunhauskoissa vidoissa on nähtävissä malliesimerkki siitä, mitä tapahtuu, jos ihminen yrittää seisoa kahdessa veneessä yhtä aikaa. Ennemmin tai myöhemmin koittaa tilanne, että on valittava kummassa on – tai seuraa vetinen kylpy. Tuossa on hyvä kuva – eikä suinkaan enää hassunhauska – siitä, kuinka emme voi yhtä aikaa olla Jumalan mielenmukaisessa Hengen toiminnassa ja toteuttaaa lihallisia pyrkimyksiä ja/tai sielunvihollisen tekoja. Olemme jommassa kummassa veneessä.

Tänä aikana monessakin suunnassa puhutaan suvaitsevaisuudesta. Sinällään suvaitsevaisuus on hyvä asia – ja Raamatunkin mukaan meidän pitäisi suvaita keskuudessamme niin uskossa heikkoa kuin toisin uskovaakin – ja luottaa siihen, että etsivä löytää.

Suvaitsevaisuus on mennyt kuitenkin niin pitkälle, että jossain näytetään ajattelevan, että kaikki pitää hyväksyä, kaikki pitää ottaa vastaan ja kaikkea tulee kestää.

Tulee mieleen kehon häirötila, jossa henkilö ei kykene tuntemaan kipua. Silloinhan henkilö voi vaikka istua nuotioon tai laittaa kätensä kuumalle levylle kipua tuntematta. Molemmissa on varsin tuhoisat seuraukset. Kehon häiriötilan lisäksi esimerkiksi voimakas humala tai huumeet saavat aikaan yhtä tuhoisan tunteen; ihminen ei enää käyttäydy ”normaalisti”.

Raamatussa puhutaan Hengen toiminnan yhteydessä voiman, rakkauden – ja terveen harkinnan Hengestä. Toisin sanoen Herran Henki on sekä voiman että rakkauden että terveen harkinnan Henki. Ei vain jota kuta noista vaan kaikkia näitä ja jokaista näistä.

Näin ollen tavoitellessamme voimaa, emme saa unohtaa rakkautta ja tervettä harkintaa; tavoitellessamme tervettä harkintaa, emme saa unohtaa voimaa ja rakkautta ja tavoitellessamme rakkautta, emme saa unohtaa voimaa ja tervettä harkintaa.

Mitä tämä voisi merkitä käytännössä? Esimerkiksi sitä, että Hengen toiminnan äärellä emme heitä aivoja narikkaan, vaan tarkastelemme asioita ja ilmiöitä ymmärryksenkin kanssa. Tämä ei merkitse tulen sammuttamista, vaan sen rajaamista turvalliseen olotilaan. Kuten on kirjoitettu, Jumala on ilmestyessäänkin järjestyksen, ei epäjärjestyksen, Jumala. Jumala esimerkiksi ei loitonnuta omia rajojaan ja viruta tahtoaan. Hänen toimintansa ei aiheuta hämmennystä ihmisen mieleen, vaan asettaa asioita kohdalleen. Uskallan väittää, että vaikka Jumalan toiminta hämmästyttäisi sillä, että se ylittää meidän normaalin ymmärryksemme, se ei jätä meitä ”sekaannuksen olotilaan”, vaan pikemminkin asettaa palasia elämässämme kohdalleen, tuo asioihin mieltä/järkeä. Esimerkiksi kivun keskelle lohdutusta ja toipumista, kärsimyksen keskelle mieltä ja lohtua, sekaannuksen keskelle järkeä ja järjestystä. Ei ikinä päinvastoin! Voimassaankaan Jumala ei ole väkivaltainen tai (esimerkiksi ihmisen mieltä) rikkova tai ”sairastuttava”. Jos ihmisen mieli järkkyy tai hän sairastuu fyysisesti hengellisessä tilaisuudessa, kysymys on jostain muusta kuin Jumalan toiminnasta. Jos ihminen lähtee tilaisuudesta täynnä pelkoa, syyllisyyttä tai epävarmuutta, kysymys ei ole Jumalan toiminnasta. Silloin kun ihminen kohtaa Vapahtajan, hän on lohdutettu – kärsimyksessäänkin, syyllisyydessäänkin ja epävarmuudessaankin.

Eräässä varhaisnuorten kokoontumisessa tuli suuri kysymys siitä, kuinka Jumala oikein puhdistaa sydämen ja antaa rauhan. En osannut – enkä osaa – asiaa selittää. Sen tiedän, että niin tapahtuu. Siinä, mitä ja miten Jumala sen tekee, on jotain ”mystistä”. Jumala voi niin kuitenkin tehdä. Sen tietää jokainen taakoistaan vapautettu.

Kuulin jokin aika sitten opetusta, jonka mukaan syy levottomuudesta hengellisessä tilaisuudessa vieritettiin levottoman niskoille. Jos olo on levoton, on väärä asenne Jumalaan ja/tai julistajaan. Uskaltaisin kyseenalaistaa tuo – ja heittää pallon tuolle tilaisuudelle. Jos joku ahdistuu, olisiko syytä katsoa peiliin, mistä syystä hän ahdistuu… Onko tilaisuudessa jotain, mikä ahdistaa…? En nyt tarkoita, että pitäisi julistajia ja tilaisuuksia etsiä korvan kutinaan, vaan sen seuraamista, mikä ääni tilaisuudessa kuuluu… Onko siellä – ehkä herätyksen ja herättelyn sanomankin äärellä – kuitenkin armon ja toivon sanoma.

Muun muassa Hilja Aaltonen on peräänkuuluttanut aikamme aalloissa Golgatan ääntä, tarkemmin veren evankeliumia. Sitä, että Jeesusken Kristuksen veri puhdistaa kaikesta synnistä.

Aikamme on kadottanut sanoman synnistä… Ehkä aikamme ihminen sanoittaisi asian niin, että vapauttaa syyllisyydestä ja levottomuudesta. Joka tapauksessa emme pääse yli emmekä ympäri siitä, että Golgatan ääni ja veren evankeliumi on vastaus myös tuohon aikamme sanoitettuun hätähuutoon. Kristus voi tehdä sen, mihin emme ihmisinä kykene: vapauttamaan itseämme taakoistamme, tekemään itsestämme parempia, viemään itseämme lepoon.

Kristus voi sen tehdä.

Sen sijaan sitä eivät voi tehdä mitkään rukouksemme tai kikkamme ilman Kristusta. Jos yritämme pelkkien omien voimiemme, rukoustemme ja kikkojemme varassa, ihmiset lähtevät tyhjinä pois. Sen sijaan, jos rukouksiimme ja toimintaamme voi Kristus sitoutua (olemme samassa veneessä Hänen kanssaan) ja Hän on niissä, ihmiset – ja me itsekin – vapaudumme, saamme avun, jne.

Kolmella sanalla:

KIPEIMMIN TARVITSEMME KRISTUSTA!

On muuten valtava nähdä se, kuinka tästä – TODELLISESTA VOIMAN JA SIUNAUKSEN LÄHTEESTÄ – ammentavat ihmiset ovat todellinen siunauksen lähde! Useinkaan he eivät tuo itseään esille… eivät ehkä ole mitenkään ”kummoisia” julistajia… ehkä pikemminkin maan hiljaisia, rukoilijoita… jotka ovat lähellä Herraansa (usein hiljaisuudessa)… Heillä on Sanan mukaisesti aarre saviastiassa, jotta se suunnattoman suuri voima, joka heissä on ei näyttäisi tulevan heistä, vaan Kristukselta! Nämä Kristusta lähellä olevat, usein itseään esille tuomattomat ihmiset, loistavat Herran kirkkautta  omien ahjojensa keskellä! [En tällä mollaa sujuvasanaisia julistajia… Jumalalta voi tuokin lahja olla peräisin… Idea kuitenkin on siinä, ketä sanottu kirkastaa – sitä puhujaa vai siitä, josta puhutaan…]

Tulee mieleen Paavalin (jonka sanoja lainasin) lisäksi Mooses. Mooses tuli vuorelta Herran puhuttelusta. Sitä tiesikö Mooses loistavansa, me emme tiedä. Sen tiedämme sanan perusteella, että hänen ei tarvinnut sanoa sanaakaan (!). Silti ihmiset näkivät, että Mooses loisti Herran kirkkautta!

Olisiko meillekin oppimista tuossa?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s