Miekan teroittajat

Vihjasin muutama kirjoitus sitten siihen, että taustapeiliäni pystyn katselemaan jo sillä silmällä, että kiitän monista kokemuksista ja ihmisistä ympärillä – niistäkin, mistä on käsiin tarttunut okaita. He ovat ”pakottaneet” perustelemaan oman kannan. Terottaneet miekan.

Kun oppi lukkiuttaa

Viimeksi tänään sain perustella ajatuksiani henkilölle, joka väänsi Raamatusta rusettia siitä, että nainen ei voi toimia diakonina… Kovaa oli puhe siitä, että Raamattu on sanasta sanaan totta – siitä poikki, siihen kierteet. Jostain kumman syystä keskustelu tyrehtyi, kun kaivoin esille Roomalaiskirjeen 16. luvun kohdan, jossa puhutaan ”seurakunnan palvelijoista” – sisällyttäen joukkoon ainakin yhden naisen – alkukielellä tuo mainittu diakon – sama sana, jota käytettiin Stefanuksesta.

Tosin mahdottomaan vääntöön ei kannata lähteä – koska tässä maailmassa on parannettavaa paljonkin, ei vain meidän uskovien opilliset detaljit. Monta kertaa olisi viisaampaa olisi mennä kaikkeen maailmaan ja julistaa sitä evankeliumia eikä tukkia julistavan suuta sillä, että tällä on väärä kaste tai että hän ei saa puhua, kun on (esim.) nainen!!!

Pahimmillaan julistamme pannaan ja heitämme bullalla kuin Rooman paavi koetti vaientaa Lutheria aikanaan. Kaikki kun ei mennyt ihan käsikirjoitusten mukaan.

Oppi ei ole mitätön asia. Päinvastoin. Oppi varjelee monelta suolta, johon muuhun upahtaisimme. Suonsa on liian tiukassakin opillisuudessa. Se voi lukkiuttaa meidät semmoisiin barrikadeihin, että niistä ei meinaa päästä pois… Olemme -laisia, -läisiä, -llisia – oikeaoppisia sellaisia vieläpä. Miten joukkoomme mahtuu sellainen, joka tulee ”toisista riveistä”?

Siipeensä saaneen outo osa

Olen näiden hengellisessä kentässä siipeensä saaneiden elämää seurannut muutaman vuoden aikana. Jotkut pitävät kapinallisuuden ja auktoriteetin alle alistamattomuuden merkkinä sitä, että he eivät heti löydä seurakuntaa… Tiukimpien mukaanhan ei sieltä omasta seurakunnasta saa karata minnekään – ei vaikka olo olisi varsin epämiellyttävä joko epäjohdonmukaisten toimintatapojen, ojaan luiskahtaneen opin tai vastaavan vuoksi. Ei pidä hylätä omaa seurakunnan kokousta – ”pitää katsoa homma loppuun asti”, kuten eräs totesi.

Hetkinen? Opettaako Raamattu tosiaan niin, että pitää pysyä jossakin, mikä on mennyt vinoon? Eikö toisaalla käsketä lähteä heidän keskeltään? – Erityisesti silloin, kun oma osuus on tehty yrityksessä muuttaa asioita…

Tässä sopassa on vielä se lisuke, että hurjimmissa – ja kurjimmissa – tapauksissa ihmiset ovat sotkeneet näissä yhteisöissä elämänsä pahan kerran. Pahimmillaan irtaantuminen merkitsee perheen, suvun – yhteisöstä puhumattakaan – hylkäämistä, joissain tapauksissa avioeroa, jos toinen puoliso jää yhteisöön. Joissain tapauksissa profetiat ovat ohjanneet ihmisiä tekemään heidän itsensä kannalta kehnoja päätöksiä: He ovat voineet hävitä rahaa tai sitoutuneet jollakin muulla tavoin yhteisöön niin, että irtaantuminen on kivuliasta. Joissain tapauksissa suo on ”profetoitu” avioliitto, joka ei toimikaan – koska se perustuu aivan johonkin muuhun kuin Jumalan ajatukseen.

Näillä ihmisillä saattaa olla edessä muutto muuanne, että siivet alkaisivat jotenkin kasvaa. Pahimmillaan vielä saattelevat matkaan – ei suinkaan yhteisön siunaukset, vaan kiroukset – jopa uhkaukset. Lukekaapa vain aiheesta tehtyjä tutkimuksia. Kaava on samantyyppinen monessa tapauksista!

Uuteen sitoutuminen ei ole helppoa sen takia, että pelottaa. Ovatko nämä uudet ”ystävät” samanmoisia kuin ne, jotka ovat muuttuneet ystävistä vihollisiksi? Profetoidaanko täälläkin? Onko täälläkin menossa sama naamioleikki kuin aiemmassa yhteisöissä? Hyväksytäänkö minut näine pilkkuineni?

Ihminen on myös opillisessa kriisissä, yrittää hahmottaa oikeaa ja väärää.

Usein matkassa kulkee elämää ihmeellisempi tarina, jota on vaikea uskoa. Meidän oikeudentajumme pistää vastaan. Eihän noin voi käydä?

Myös opillisuutemme pistää vastaaan. Hengellisen kentän kiertolaisessa täytyy olla jotain vikaa. Hän on sopeutumaton. Tuo mukanaan vain ongelmia.

Jos henkilöllä on takanaan avioero, leima on melko varma (etenkin tiukimmissa piireissä)… Silloin kun avioliitto ja tiukka yhteisö ovat kompuksessa, on irtaantuvalla osapuolella kamalat oltavat! Tuo Raamatun kohta, jota usein käytetään syyllistämään lähtenyttä osapuolta, huutaa vastuuta myös sille, joka ”aiheuttaa tuon lähtemisen”. Siinä sanotaan, että puolisonsa hylännyt osapuoli saa aikaan haureuden. Emme voi nähdä hylkäämistä vain sellaisena jättämisenä, että joku lähtee huushollista, vaan se olisi nähtävä jättämisenä jo huushollin sisällä! Silloin kun puoliso käyttää toiseen henkistä, hengellistä tai fyysistä väkivaltaa – vaikka raamatunlauseisiin puettuina – hylkää puolisonsa… kieltää kutsumuksensa ja tehtävänsä rakastaa/kunnioittaa.

Ulkonainen ilmiö vai kärsivä ihminen?

Karmivia esimerkkejä seuraavassa: Eräs hengellisen kentän kiertolainen olosuhteiden pakosta pyysi apua paikallisesta seurakunnasta. Oli paha olla. Ahdisti. Pyysi rukoilemaan ja siunaamaan. Emme tule. Et elä oikein. Oli vastaus. Kaiken lïsäksi juttu lähti leviämään pitkin kyliä. Arvatkaa kaksi kertaa, luottaako tämä ihminen enää uskoviin!

Toinen koki saaneensa Jumalalta avun ja halusi palvella Jumalaa paikallisen seurakunnan yhteydessä. Hänet hyllytettiin menneisyyden takia. Et ole elänyt oikein.

Kolmas halusi todistaa – Et ole valmis, sanottiin.

Jos nämä kiertolaiset olisivat ryvettyneet maailman turuilla ja uudistuneet uskossaan raikkaasti, olisi nämä yhteisöt ottaneet heidät riemuiten vastaan. Mutta voi onnettomia – kun olivat uskovina tunaroineet elämänsä ja vielä säilyttäneet hippusen uskoa, siinäkö ongelman ydin? Siltä se minusta ainakin on näyttänyt!

  • Missä ihmeesä on Kristuksen armo näitä ihmisiä kohtaan?
  • Miksi yhteisöt eivät anna heille mahdollisuutta?
  • Tälla tavallako me voitamme sieluja? Hamuamalla jonnekin – vaikka ne sielut ovat siinä ovella? Odotamme massoja, kun Herra haluaa meidän poimivan katkenneet tähkät leikkuuväen jäljiltä…

Pahimmillaan tästä seuraa se, että nämä jäävät kokonaan syrjään… tai jos vielä on voimia jäljellä hakeutuvat johonkin muuhun (ehkä yhtä sairaaseen) yhteisöön (kuin edeltäjä oli)… tai ajautuvat pois uskon piiristä…

Turvapaikka vai susimainen yhteisö?

Tavallaan tämänkin näkeminen on ollut yksi miekan teroittaja! Onko Jeesuksen sanat siitä, että hän lähettää omansa kuin lampaat susien keskelle sovellettavissa jopa hengelliseen kenttään? Onko se sana, jossa sanotaan, että heidän tuli mennä kaupunkiin, asettua johonkin taloon – jos talo oli arvollinen – ja oltava niin kauan kuin tehtävä oli tehty tai ajettiin pois.. ja jos ei, piti pudistaa tomut jaloista, ja jatkaa matkaa… Eikö Jeesus alunperin tarkoittanut nk. maailmaa… laajasti ottaen toki myös ”uskonnollista” maailmaa, koska siinä ympäristössä, jossa käsky ensimmäisen kerran annettiin, pahin vastustus tuli juutalaisten uskonnollisten johtajien taholta… Mutta tuleeko se nyt jopa omissa yhteisöissämme piileskelevästä susimaisuudesta?

Eihän niin ole tarkoitus olla! Yhteisömme on tarkoitettu olemaan turvapaikkoja, lepopaikkoja, paikkoja jossa toipua – ei tulla uudestaan lyödyksi. Paikkoja, missä saa monipuolista, hyvää ravintoa… ja puhdasta vettä. Vrt. Hes 34 on nk. kova juttu tähän asiayhteyteen:

Minulle tuli tämä Herran sana:
”Ihmislapsi, ennusta Israelin paimenia vastaan, ennusta ja sano heille – paimenille: Näin sanoo Herra, Herra: Voi Israelin paimenia, jotka ovat itseänsä kainneet! Eikö paimenten ole kaittava lampaita? Te olette syöneet rasvat, pukeneet päällenne villat, teurastaneet lihavat; mutta ette ole kainneet laumaa,  ette ole vahvistaneet heikkoja, ette ole parantaneet sairaita, sitoneet haavoittuneita, tuoneet takaisin eksyneitä, etsineet kadonneita, vaan te olette vallinneet niitä tylysti ja väkivaltaisesti.  Ja niin ne ovat hajaantuneet paimenta vailla ja joutuneet kaikkien metsän petojen syötäviksi – hajaantuneet ne ovat.  Minun lampaani harhailevat kaikilla vuorilla ja kaikilla korkeilla kukkuloilla; pitkin koko maata ovat minun lampaani hajallaan, eikä kenkään niistä välitä eikä niitä etsi.  Sentähden, paimenet, kuulkaa Herran sana: Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra, totisesti, koska minun lampaani ovat ryöstettävinä ja koska minun lampaani ovat kaikkien metsän petojen syötävinä, kun paimenta ei ole ja kun minun paimeneni eivät välitä minun lampaistani, vaan minun paimeneni kaitsevat itseänsä, eivätkä kaitse minun lampaitani,  sentähden, paimenet, kuulkaa Herran sana: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä käyn paimenten kimppuun, vaadin lampaani heidän kädestänsä ja teen lopun heidän lammasten-kaitsennastaan, eivätkä paimenet saa enää kaita itseänsä. Minä pelastan lampaani heidän kidastansa, eivätkä ne sitten enää ole heidän syötävinänsä. Sillä näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä itse etsin lampaani ja pidän niistä huolen. Niinkuin paimen pitää huolen laumastaan, kun hän on lampaittensa keskellä ja ne ovat hajallaan, niin minä pidän huolen lampaistani, ja minä pelastan ne joka paikasta, minne ne ovat hajaantuneet pilvisenä ja pimeänä päivänä.  Minä vien ne pois kansojen seasta ja kokoan ne muista maista, tuon ne omaan maahansa ja kaitsen niitä Israelin vuorilla, puronotkoissa ja kaikissa maan asuttavissa paikoissa.  Hyvillä ruokamailla minä niitä kaitsen, ja Israelin korkeilla vuorilla on niillä oleva laitumensa. Siellä ne saavat levätä hyvällä laitumella, ja lihava ruokamaa niillä on oleva Israelin vuorilla.  Minä itse kaitsen lampaani ja vien itse ne lepäämään, sanoo Herra, Herra. Kadonneet minä tahdon etsiä, eksyneet tuoda takaisin, haavoittuneet sitoa, heikkoja vahvistaa; mutta lihavat ja väkevät minä hävitän. Minä kaitsen niitä niin, kuin oikein on.  Mutta te, minun lampaani! Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä tahdon tuomita lampaan ja lampaan, oinasten ja vuohipukkien välillä. Eikö teille riitä, että olette hyvällä laitumella, kun vielä tallaatte jaloillanne loput laitumestanne, ja että saatte juoda kirkasta vettä, kun vielä hämmennätte jaloillanne loput?  Ja onko minun lampaitteni oltava laitumella siinä, mitä jalkanne ovat tallanneet, ja juotava sitä, mitä jalkanne ovat hämmentäneet? Sentähden sanoo Herra, Herra niille näin: Katso, minä, minä tuomitsen lihavan lampaan ja laihan lampaan välillä. Koska te olette kylki- ja niskavoimalla sysineet ja sarvillanne puskeneet kaikkia heikkoja, kunnes olette saaneet ne ajetuiksi ulos ja hajallensa, niin minä tahdon vapauttaa lampaani, etteivät ne enää jää ryöstettäviksi; ja minä tahdon tuomita lampaan ja lampaan välillä. Ja minä herätän heille yhden paimenen heitä kaitsemaan, palvelijani Daavidin; hän on kaitseva heitä ja oleva heidän paimenensa.  Ja minä, Herra, olen heidän Jumalansa, ja minun palvelijani Daavid on ruhtinas heidän keskellänsä. Minä, Herra, olen puhunut.  Ja minä teen heidän kanssansa rauhan liiton; minä lopetan maasta pahat eläimet, niin että he asuvat turvallisesti erämaassa ja nukkuvat metsiköissä;  ja minä teen siunatuiksi heidät ja kaiken, mitä minun kukkulani ympärillä on, ja vuodatan sateen ajallansa – ne ovat siunauksen sateita.  Ja kedon puut kantavat hedelmänsä, ja maa antaa satonsa, ja he saavat olla turvassa maassansa. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra, kun minä särjen heidän ikeensä puut ja pelastan heidät heidän orjuuttajainsa käsistä.  Eivätkä he enää ole pakanain ryöstettävinä, eivätkä metsän pedot heitä syö, vaan he asuvat turvassa, kenenkään peloittelematta.  Ja minä annan nousta heille istutuksen, joka on oleva kunniaksi, niin ettei heidän tarvitse siinä maassa menehtyä nälkään eikä enää kärsiä pakanain pilkkaa.  Ja he tulevat tietämään, että minä, Herra, heidän Jumalansa, olen heidän kanssansa ja että he, Israelin heimo, ovat minun kansani, sanoo Herra, Herra.  Niin, te olette minun lampaani, minun laitumeni lampaat, te ihmiset; minä olen teidän Jumalanne, sanoo Herra, Herra.”

Teksti on aika tujakkaa sellasiin nähden, jotka kohtelevat kaltoin Hänen (!) lampaitaan. Laumalle sen sijaan Herralla on lohdutuksen sana: Minä olen Herra. Minä huolehdin teistä. Minä huolehdin myös heistä.

Erityisesti sinulle, joka olet kokenut tällaista..:

Muista, Jumala ei ole niin kuin me ihmiset. Torvellamme ja loukkaamme. Teemme tyhmiä asioita. Teemme väärin. Jumala ei ole sellainen. Hän on oikea. Hän on oikeudenmukainen. Hän ei valehtele. Hän ei petä. Hän ei jätä. Hän rakastaa – sinua. Hänen katseensa seuraa sinua. Hän ruokkii sinut erämaissa. Hän hoitaa ja kasvattaa. Hän myös nostaa sinut – kun aika on.

Kun olet peloissasi, muista Eliaa. Hänkin pakeni – aikansa. Jumala kohtasi hänet, hoiti häntä ja laittoi uudestaan tehtäviin, sellaisiin, joita Elia jaksoi tehdä ja pýstyi tekemään. Ahab ja Iisebel eivät häneen pystyneet.

Elämäsi on Jumalan käsissä. Hän on – sanansa mukaan – sankari joka auttaa ja pelastaa. Silloin kun Hän on hiljaa, hän katselee sinua, sinusta riemuiten, sinua rakastaen. Olet Hänen lapsensa – sanoivat muut mitä hyvänsä. Sinun osaasi ei oteta sinulta pois.

Raamatussa on lupaus: ”Olet löytävä laitumen”. Ei erämaata jatku ikuisesti. Ei sinun Jumalasi anna sinun nääntyä nälkään. Katso Häneen, älä olosuhteisiin. Kyllä Hän hoitaa sinutkin, tilanteesikin. Kaikella on aikansa. Myös sillä, että hän näkee, että nyt on aika päästää sinut takaisin.

Muistathan, mitä Joosefille sanottiin: Nyt niitä, jotka uhkaavat henkeäsi ei enää ole.

Sitä mitä tämä itse kunkin kohdalla käytännössä merkitsee, en tiedä prikulleen. Sen tiedän, että Jumala hallitsee tilanteita. Ja Hän päästää meidät pahasta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s