Minä vai Kristus [vai miten se meni?]

Kuulin tänään saarnassa esitettävän uuden näkökulman kärsimykseen – ja siitä johtuivat tämäniltaiset ajatukseni.

Pastori suuntasi alunperin Raamatussa seurakunnan vanhimmille suunnatun tekstin koko kirkkokansaan:

“Seuraavan kehotuksen minä osoitan niille, jotka teidän joukossanne ovat vanhimman asemassa — minä, joka itsekin olen vanhin ja Kristuksen kärsimysten todistaja sekä myös osallinen siitä kirkkaudesta, joka on ilmestyvä: Kaitkaa sitä laumaa, jonka Jumala on teille uskonut, älkää pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, älkää myöskään alhaisesta voitonhimosta, vaan sydämenne halusta. Älkää herroina vallitko niitä, jotka teidän osallenne ovat tulleet, vaan olkaa laumanne esikuvana.”

Teksti osui sillä tavalla mielenkiintoisella tavalla omaan viikonloppuuni, että osana nuorten leirin aamuhartautta kiersimme Pietarin jalanjäljissä.

Kävimme läpi Pietarin elämää Pietarin kutsumisesta saakka.

Muistamme Pietarin miehenä, jonka Jeesus kutsui ihmisten kalastajaksi. Tunnemme hänet tunteenpalon miehenä, jossa näytti välillä olevan vain on-off -asento.

Esimerkiksi erään kaupungin kieltäydyttyä ottamasta Jeesusta vastaan, Pietari oli valmis rukoilemaan tulta taivaasta kuluttamaan tuo kaupunki. 1) Samalla tavoin Pietari oli valmis voimansa tunnossa vannomaan, että hän ei kieltä Jeesusta missään olosuhteissa – ja väkivalloin puolustamaan Mestariaan – siitä huolimatta, että Jeesus oli moneen otteeseen sanonut, että Hänen valtakuntansa ei toimi tämän maailman tavoin vaan että se on toisenlainen valtakunta, joka pohjautuu toisen kunnioittamiselle ja palvelemiselle.

Ehkä puhuttelevin kuva Jeesuksen esimerkistä oli pääsiäisaterialla tapahtunut jalkojen pesu. Jeesus osoitti omalla esimerkillään, että hän oli tullut – ei palveltavaksi – vaan palvelemaan. Hänen kuninkuutensa oli tosiaankin kuin eri maailmasta… Vastakohtana maalliset hovit, joissa kuningas/keisari ei tarvinnut nostaa roskaakaan lattialta, ellei halunnut (ja useimmiten ei!)… Hovi oli niin sitä roskan nostamista kuin monia muitakin tavanomaisia tehtäviä varten. “Hovittelu” meni jopa niin pitkälle, että pienintäkin oikkua oli toteltava – tai saattoi olla päätään lyhempi.

Ennen pääsiäisateriaa Jeesus teki palvelijoiden työtä, johon “kunnon juutalainen” ei halunnut koskea – vähiten ennen ateriaa. Meille suomalaisille – jotka liikkunemme aika puhtain varpain – on kova paikka pestä jonkun jalat! Ajatelkaapa, jos koko kulttuuri vastustaa tuollaista… tyyliin “sehän on palvelijoiden hommaa”…”ei noin voi tehdä” “likaannut tuossa itse eikä sinulla ole oikeutta mennä ruokapöytään” (huom. juutalaiset puhtaussäänökset)…

Johanneksen evankeliumin 13. lukuun tallennetusta kertomuksesta huomaamme, miten kovasti jalkojen pesu kolahti Pietariin. Pietari määrätietoisesti kieltäytyi pesusta – siihen asti, kunnes Jeesus sai puhutuksi hänen “ympäri” perustellen, miksi hän oli tekemässä juuri sitä mitä oli tekemässä ja miksi juuri niin kuin oli tekemässä.

Toisen evankelistan mukaan illan aikana Pietari heti vannomaan, ettei kiellä Jeesusta missään tilanteessa.

Muutaman tunnin kuluttua pääsiäisateriasta Pietarin itsevarmuus oli tiessään. Raamattu kertoo Pietarin raukkamaisuudesta ilmeisen koruttomasti: Pietari kielsi Jeesuksen palvelijoiden edessä lämmitellessään nuotiolla.

Hartautemme jatkui seuraamalla Pietarin jalanjälkiä ristille.

“hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme.– meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet.”

Jes 53: 4-5

… ja haudalle

“Älkää pelästykö. Te etsitte Jeesus Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut kuolleista, ei hän ole täällä. Tuossa on paikka, johon hänet pantiin. Menkää nyt sanomaan hänen opetuslapsilleen, myös Pietarille: ‘Hän menee teidän edellänne Galileaan. Siellä te näette hänet, niin kuin hän itse teille sanoi.’”

(Mark 16:6,7)

Jeesus oli luvannut Pietarin olevan kallio, jolle Hän perustaa seurakuntansa, jota eivät edes kuoleman portit voita. Pietari oli osoittanut sekä on että off -asennon.

Näyttää siltä, että Pietari oli suuret haaveensa haudannut – ja jopa todellisen kutsumuksensa. Johannes kertoo, kuinka Pietari oli ystävineen lähdössä kalaan.

Oli varsin erikoista, että ammattikalastaja tulee reissultaan täysin tyhjin käsin.

Näyttää siltä, että Pietarin haaveet yksi toisensa jälkeen romuttuivat: Näytti että hän ei osannut kalastaa ihmisiä eikä kaloja.

Tässä tilanteessa Jeesus kohtasi Pietarin.

Ehkä joku näkisi tuossa kohtaamisessa nolaamisen tunnusmerkkejä. Nolaamisesta ei kuitenkaan ollut kysymys vaan siitä, että Jeesus johdatti Pietarin totuuden eteen – sekä kalastustaitojen että hänen rakkauden suhteen. Pietari toteaa, että hän rakastaa Jeesusta perin pinnallisesti – ja kalastaa hän ei osaa omin voimin.

Niin ja tässä vaiheessa Jeesus uudistaa kutsunsa – tai jopa laajentaa sitä. Pietari ei ole vain kalamies vaan myös kaitsija, paimen ja ruokkija.

Mainitsemani saarnan tuore näkökulma oli todeta, että kaiken näkemänsä ja kokemansa perusteella Pietarilla ei ollu mielessä ensi sijaisesi ihmeet tai voimateot, vaan Kristuksen kärsimys.

Kuten siinä penkissä istuessani kelasin, tämä ei merkinnyt etteikö Pietarin kautta olisi tapahtunut ihmeitäkin. Tapahtui hyvinkin. Apostolien teot kertoo, kuinka Pietarin varjon “kosketus” riitti parantamaan ihmiset!

Kirjeensä perusteella Pietari näyttää oppineen läksynsä. Hänen viestinsä seurakuntien johtajille oli täsmälleen sama kuin Jeesuksen viesti.

Johtajuudessa ei ollut “voimajohtamisesta”, vaan esimerkkijohtamisesta.

Paimenen ei kuulunut käyttää valtaa lampaisiinsa. Kyllä lauman saa peloteltuakin ja pelolla pidettyä koossa. Se ei kuitenkaan ole aitoa “kuulaisuutta”, vaan pelosta kumpuavaa, pakotettua tottelemista. Kuten toinen “ukkosenjylinän veljeksistä”, Johannes toteaa, rakkaudessa ei ole pelkoa, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon.

Seuraavassa lainaus erään englantilaisen kristityn kirjoituksesta, jota lainattiin FaceBookissa: “Sellainen lauma kuin paimen.”

Olen kuullut tuon takavuosina hieman “syyllistävämmässä” muodossa. “Sellainen paimen kuin seurakunnan rukoukset.” Tuokin on ihan totta. Paimen(et) ja työtekijä(t) tarvitsevat rukouksiamme. Rukouksemme voivat pitää heitä pystyssä.

MUTTA tuo ei ole koko totuus. Edes meidän rukouksemme eivät voi tehdä ihmeitä, jos vesisäiliö vuotaa. Vanhan testamentin profeetta puhuu särkyneistä säiliöistä kuvatessaan synnin vaikutusta ihmiseen. Synnin särkemä säiliö tarvitsee paikkausta ennen kuin se alkaa pitämään vettä. Tämän paikkauksen toinen puoli on Jumalan armo ja sen vastaanottaminen, toinen ihmisen kääntyminen tuon armon puoleen, pois synnistä.

Hesekielin 34 luku on karua tekstiä siitä, millainen paimenen vaikutus on laumaansa. Paimen voi talloa lauman laidunmaat, pilata vesipaikat ja lyödä lauman rikki ja hajalle.

Tämä englantilainen kirjoittaja käski katsomaan laumaa – sillä lauma heijastaa paimenta. Jos lauma on peloissaan ja “moniongelmainen”, jotain on vialla – ei vain laumassa – vaan johtajuudessa. Ei vain lauma aiheuta ongelmia. Niitä voi aiheuttaa myös paimen(uus).

Jos paimen(uus) on ok, lauma menee mieluusti paimenen luo: laumassa on suurimmalta osalta harmonia eikä se säiky turhia; jos ei, lauma tottelee vain ulkoisesti, ei sydämellään: epäluottamus ja varautuneisuus on aistittavissa laumasta.

Tuo kuulemani saarna jakoi neuvoja paitsi paimenuuteen, myös jaksamiseen, siihen miten (hengellisenkin) työntekijöinä vältämme burnoutin.

Lääke oli oikeastaan yllättävä: Pastori ei määrännyt lisää Raamatun lukemista, rukousta tai ylistystä – vaan oman haurauden tunnustamista.

Siihenhän Jeesus johti itsevarman Pietarin. Samoin Paavalin.

Paavali totesi: “En enää minä vaan Kristus minussa.”

Tuon realiteetin tajuaminen näyttää olleen aikoinaan tie kaipaamaamme voittoisaan elämään Jeesuksessa. Tuskin tuo “strategia” on mihinkään muuttunut.

Tässäpä haaste meille jokaiselle niissä laumoissa, missä olemme.

—–

1) Aiheesta olen kirjoittanut enemmän artikkelissani Tuli taivaasta vai tomut oven raosta

https://pauliinakuikka.wordpress.com/2011/08/08/tuli-taivaasta-vai-vain-tomut-oven-raosta/

© Pauliina Kuikka

Julkaistu Poluilla ja Valteillä blogissa 21.1.2012

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s